kaksosraskaus
Hei! Kirjoittelen nyt tänne kun olen paljon asiaa mielessäni pohtinut ja kyselisinkin että onko jollain ns. kokemusta. Asia siis on niin että olen itse kaksonen, äitini on kaksonen ja äitiniäiti on myös kaksonen. Itse haaveilen joskus tulevaisuudessa lapsista mutta onko minulla melkein 100 % mahdollisuus/riski saada kaksoset? Emme ole identtisiä, joten periytyvää se on ja suvussa kulkee. Itse en kyllä toivoisi kaksosia. Olen tällä hetkellä 26 vuotias.
Kommentit (3)
En vain ole koskaan toivonut kaksosia itselleni
Yleensähän se kaksosuus periytyy isän puolelta sukua, siis äidin isän ymmärtääkseni. Minulla on kaksoset, ja isän suvussa on kaksosia, äitini puolella ei yhtään.
Muita altistavia tekijöitä yhden dokumenttiohjelman mukaan on raskautuvan naisen lihavuus, vanhuus ja mustaihoisuus, joten mustat, lihavat vanhat äidit saa keskimääräistä enemmän kaksosia. Minä olen valkoinen kuin kalkkilaivan kapteeni, mutta lihava ja kaksosia odottaessani jo 34v. eli yhteensä kolme "riskitekijää" oli. Parikymppisenä sain yhden lapsen, enkä silloin edes ajatellut kaksosia, nyt kun pitkän yrityksen jälkeen tulin raskaaksi oli heti vähän sellainen fiilis että kaksi voi olla, mies ei uskonut, mutta minä olin oikeassa. Pelkäsin että se olisi raskasta, ja raskaus olikin, samoin synnytys ja se että lapset syntyivät keskosena, mutta muuten on ollut huomattavasti helpompaa kuin niillä joilla on kaksi lasta parin vuoden ikäerolla.
Miksi et halua antaa lapsellesi kaksosuutta?