Ystävä parisuhteessa väkivaltaisen miehen kanssa, miten tukea häntä

Tuskin voit tehdä mitään, jos ystäväsi ei itse halua lopettaa suhdetta.

Ei se mitään tukea tarvitse. Tykkää saada turpiinsa. Muuten se lähtisi.

Minä sain tietää parhaan kaverini elävän väkivaltaisessa suhteessa aika tarkkaan vuosi sitten. En tajua, miten en ole nähnyt väkivaltaa 10 vuoden aikana! Kaveri osasi ainakin piilotella ja peittää murheensa. 

Vuosi sitten kaveri kysäisi ohimennen, että kuinka fyysisiä minun ja mieheni riidat ovat. Olin kauhistunut ja sanoin, ettei olla ikinä koskettu toisiimme ja jos kerrankin tulisi jotain, menisin niin tolaltani, että lähtisin varmaan samantein. Silloin kaveri avautui ja kertoi kaikista kauheuksista. Olin ensimmäinen, jolle uskoutui. Kaverin mies oli pahoinpidellyt aina niin, ettei kasvoihin ollut jäänyt mitään, joten kaikki jäljet oli pystynyt peittelemään vaatteilla.

Kuuntelin puoli vuotta ja kerroin oman mielipiteeni asiaan. Sanoin, ettei kenelläkään ole oikeutta käydä käsiksi toiseen mistään syystä. Ikinä. Ei, vaikka kuinka ärsyttäisi ja provosoisi (kaveri syyllisti koko ajan itseään ja sanoi, että nalkutti liikaa). Sanoin, ettei väkivaltaa tarvitse sietää pätkääkään. Sanoin, ettei heidän lapsillaan ole turvallista olla kotona. Sanoin, että meille voi tulla asumaan ja minulle voi soittaa keskellä yötä. Sanoin, että voin auttaa rahallisesti, jos haluaa lähteä äkkiä. Annoin listan numeroista ja tahoista, joista saa apua. Sanoin, että huonossakin liitossa on varmasti ollut hyviä hetkiä ja siksi väkivaltaista miestä on täysin normaalia rakastaa edelleen. Sanoin, että hänen tulisi lähteä pois oman ja lasten turvallisuuden takia. Sanoin, että heidän on ehdottomasti saatava apua - koko perheen. 

Puoli vuotta meni ja tuona aikana poliisit kävivät heillä kahdesti (naapurit soittivat), lastensuojelu puuttui asiaan, mutta kaveri ei pystynyt lähtemään. Sitten yhtenä hetkenä vain minulla naksahti päässä, kun kuulin, että kaverin mies oli tönäissyt kaverini kumoon vauva sylissään ja vauvan nenästä oli alkanut vuotaa verta. Sanoin, etten kestä enää katsoa vierestä ja että hänen on lähdettävä muualle. Ihan konkreettisesti menin hänen mukanaan katsomaan vuokra-asuntoa, autoin maksamaan vuokratakuun, autoin muutossa, printtasin hakemuksia (ero- ja vaikka mitä..), kävin Ikeasta ostamassa lakanoita ja kattiloita, koska hän ei voinut palata yhteiseen kotiin hakemaan tavaroitaan. Tein ruokaa pakastimeen, otin lapset yöksi, kun kaveri ei jaksanut kolmen valvotun yön jälkeen pitää vauvaa sylissä.

Jostain on lähdettävä. Kaveri edelleen miettii, pitäisikö palata yhteen. Haluaa mieluummin olla ydinperheessä kuin "säälittävä yksinhuoltaja", vaikka ydinperheessä hän on oikeasti hengenvaarassa. Kaverilla on tottakai rakkauden tunteita miestään kohtaan, vaikka mies on uhannut ampua hänet ja lapset, jos hän oikeasti jättää hänet.

Rakkaus on sokea. Ystävien tehtävä on auttaa avaamaan silmät. Älä tuomitse, tue ja auta! Ole läsnä. Kysy, kuuntele ja auta konkreettisissa asioissa. Kerro, missä on turvakodit, miten sinne mennään keskellä yötä ja anna vaikka taksirahaa varastoon tätä reissua varten. Pyydä pakkaamaan kassi, jonka voi napata helposti keskellä yötä mukaan, kun pitää paeta lasten kanssa.

Apua kun tulee taas itku silmään, kun ajattelen viimeistä vuotta ja sitä kaikkea, mitä kaveri on joutunut kestämään ja miten avuton olo minulla on ollut katsoa vierestä.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain tietää parhaan kaverini elävän väkivaltaisessa suhteessa aika tarkkaan vuosi sitten. En tajua, miten en ole nähnyt väkivaltaa 10 vuoden aikana! Kaveri osasi ainakin piilotella ja peittää murheensa. 

Vuosi sitten kaveri kysäisi ohimennen, että kuinka fyysisiä minun ja mieheni riidat ovat. Olin kauhistunut ja sanoin, ettei olla ikinä koskettu toisiimme ja jos kerrankin tulisi jotain, menisin niin tolaltani, että lähtisin varmaan samantein. Silloin kaveri avautui ja kertoi kaikista kauheuksista. Olin ensimmäinen, jolle uskoutui. Kaverin mies oli pahoinpidellyt aina niin, ettei kasvoihin ollut jäänyt mitään, joten kaikki jäljet oli pystynyt peittelemään vaatteilla.

Kuuntelin puoli vuotta ja kerroin oman mielipiteeni asiaan. Sanoin, ettei kenelläkään ole oikeutta käydä käsiksi toiseen mistään syystä. Ikinä. Ei, vaikka kuinka ärsyttäisi ja provosoisi (kaveri syyllisti koko ajan itseään ja sanoi, että nalkutti liikaa). Sanoin, ettei väkivaltaa tarvitse sietää pätkääkään. Sanoin, ettei heidän lapsillaan ole turvallista olla kotona. Sanoin, että meille voi tulla asumaan ja minulle voi soittaa keskellä yötä. Sanoin, että voin auttaa rahallisesti, jos haluaa lähteä äkkiä. Annoin listan numeroista ja tahoista, joista saa apua. Sanoin, että huonossakin liitossa on varmasti ollut hyviä hetkiä ja siksi väkivaltaista miestä on täysin normaalia rakastaa edelleen. Sanoin, että hänen tulisi lähteä pois oman ja lasten turvallisuuden takia. Sanoin, että heidän on ehdottomasti saatava apua - koko perheen. 

Puoli vuotta meni ja tuona aikana poliisit kävivät heillä kahdesti (naapurit soittivat), lastensuojelu puuttui asiaan, mutta kaveri ei pystynyt lähtemään. Sitten yhtenä hetkenä vain minulla naksahti päässä, kun kuulin, että kaverin mies oli tönäissyt kaverini kumoon vauva sylissään ja vauvan nenästä oli alkanut vuotaa verta. Sanoin, etten kestä enää katsoa vierestä ja että hänen on lähdettävä muualle. Ihan konkreettisesti menin hänen mukanaan katsomaan vuokra-asuntoa, autoin maksamaan vuokratakuun, autoin muutossa, printtasin hakemuksia (ero- ja vaikka mitä..), kävin Ikeasta ostamassa lakanoita ja kattiloita, koska hän ei voinut palata yhteiseen kotiin hakemaan tavaroitaan. Tein ruokaa pakastimeen, otin lapset yöksi, kun kaveri ei jaksanut kolmen valvotun yön jälkeen pitää vauvaa sylissä.

Jostain on lähdettävä. Kaveri edelleen miettii, pitäisikö palata yhteen. Haluaa mieluummin olla ydinperheessä kuin "säälittävä yksinhuoltaja", vaikka ydinperheessä hän on oikeasti hengenvaarassa. Kaverilla on tottakai rakkauden tunteita miestään kohtaan, vaikka mies on uhannut ampua hänet ja lapset, jos hän oikeasti jättää hänet.

Rakkaus on sokea. Ystävien tehtävä on auttaa avaamaan silmät. Älä tuomitse, tue ja auta! Ole läsnä. Kysy, kuuntele ja auta konkreettisissa asioissa. Kerro, missä on turvakodit, miten sinne mennään keskellä yötä ja anna vaikka taksirahaa varastoon tätä reissua varten. Pyydä pakkaamaan kassi, jonka voi napata helposti keskellä yötä mukaan, kun pitää paeta lasten kanssa.

Apua kun tulee taas itku silmään, kun ajattelen viimeistä vuotta ja sitä kaikkea, mitä kaveri on joutunut kestämään ja miten avuton olo minulla on ollut katsoa vierestä.

Juuri näin. Kaveria ei voi väkisin viedä pois, mutta on tehtävä tosi selväksi, ettei väkivalta ole IKINÄ oikeutettua. Ei, vaikka kuinka olisi kamala mies tai vaimo, ärsyttävä, laiska, nalkuttava, ruma, ihan mitä vaan. Mikään ei oikeuta käymään käsiksi. Henkinen väkivalta on sekin väärin, moni nielee sitäkin vuosikausia.

Kuuntele ystävääsi ja ole tukena. Ystäväsi tarvitsee suoria neuvoja, kuten juuri nuo turvakotien sijainnit ja miten sinne pääsee. Oma kokemukseni ystävästäni on se, ettei hän edes miettinyt lähtevänsä, kun kaikki siihen liittyvä oli niin sumeaa. Ei tiennyt, mitä pitää ottaa mukaan, jos lähtee. Ei jaksanu pakata. Ei ollut rahaa edes bussilippuun, jos olisi lähtenyt. Täytyy tehdä selväksi, että apua saa - myös rahallista. Väkivaltaiseen suhteeseen ei ole koskaan mitään syytä jäädä.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain tietää parhaan kaverini elävän väkivaltaisessa suhteessa aika tarkkaan vuosi sitten. En tajua, miten en ole nähnyt väkivaltaa 10 vuoden aikana! Kaveri osasi ainakin piilotella ja peittää murheensa. 

Vuosi sitten kaveri kysäisi ohimennen, että kuinka fyysisiä minun ja mieheni riidat ovat. Olin kauhistunut ja sanoin, ettei olla ikinä koskettu toisiimme ja jos kerrankin tulisi jotain, menisin niin tolaltani, että lähtisin varmaan samantein. Silloin kaveri avautui ja kertoi kaikista kauheuksista. Olin ensimmäinen, jolle uskoutui. Kaverin mies oli pahoinpidellyt aina niin, ettei kasvoihin ollut jäänyt mitään, joten kaikki jäljet oli pystynyt peittelemään vaatteilla.

Kuuntelin puoli vuotta ja kerroin oman mielipiteeni asiaan. Sanoin, ettei kenelläkään ole oikeutta käydä käsiksi toiseen mistään syystä. Ikinä. Ei, vaikka kuinka ärsyttäisi ja provosoisi (kaveri syyllisti koko ajan itseään ja sanoi, että nalkutti liikaa). Sanoin, ettei väkivaltaa tarvitse sietää pätkääkään. Sanoin, ettei heidän lapsillaan ole turvallista olla kotona. Sanoin, että meille voi tulla asumaan ja minulle voi soittaa keskellä yötä. Sanoin, että voin auttaa rahallisesti, jos haluaa lähteä äkkiä. Annoin listan numeroista ja tahoista, joista saa apua. Sanoin, että huonossakin liitossa on varmasti ollut hyviä hetkiä ja siksi väkivaltaista miestä on täysin normaalia rakastaa edelleen. Sanoin, että hänen tulisi lähteä pois oman ja lasten turvallisuuden takia. Sanoin, että heidän on ehdottomasti saatava apua - koko perheen. 

Puoli vuotta meni ja tuona aikana poliisit kävivät heillä kahdesti (naapurit soittivat), lastensuojelu puuttui asiaan, mutta kaveri ei pystynyt lähtemään. Sitten yhtenä hetkenä vain minulla naksahti päässä, kun kuulin, että kaverin mies oli tönäissyt kaverini kumoon vauva sylissään ja vauvan nenästä oli alkanut vuotaa verta. Sanoin, etten kestä enää katsoa vierestä ja että hänen on lähdettävä muualle. Ihan konkreettisesti menin hänen mukanaan katsomaan vuokra-asuntoa, autoin maksamaan vuokratakuun, autoin muutossa, printtasin hakemuksia (ero- ja vaikka mitä..), kävin Ikeasta ostamassa lakanoita ja kattiloita, koska hän ei voinut palata yhteiseen kotiin hakemaan tavaroitaan. Tein ruokaa pakastimeen, otin lapset yöksi, kun kaveri ei jaksanut kolmen valvotun yön jälkeen pitää vauvaa sylissä.

Jostain on lähdettävä. Kaveri edelleen miettii, pitäisikö palata yhteen. Haluaa mieluummin olla ydinperheessä kuin "säälittävä yksinhuoltaja", vaikka ydinperheessä hän on oikeasti hengenvaarassa. Kaverilla on tottakai rakkauden tunteita miestään kohtaan, vaikka mies on uhannut ampua hänet ja lapset, jos hän oikeasti jättää hänet.

Rakkaus on sokea. Ystävien tehtävä on auttaa avaamaan silmät. Älä tuomitse, tue ja auta! Ole läsnä. Kysy, kuuntele ja auta konkreettisissa asioissa. Kerro, missä on turvakodit, miten sinne mennään keskellä yötä ja anna vaikka taksirahaa varastoon tätä reissua varten. Pyydä pakkaamaan kassi, jonka voi napata helposti keskellä yötä mukaan, kun pitää paeta lasten kanssa.

Apua kun tulee taas itku silmään, kun ajattelen viimeistä vuotta ja sitä kaikkea, mitä kaveri on joutunut kestämään ja miten avuton olo minulla on ollut katsoa vierestä.

Tämä! Kiitos sinä uskomattoman viisas ja ihana ihminen! Kaikkea hyvää sinulle ja ystävällesi jatkossa <3 en tunne teitä, mutta paljon kokeneena tunnen suurta myötätuntoa ja surua lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden puolesta.

Juurikin näin. Väkivaltaisessa suhteessa olevaa sokaisee usein näköalattomuus. Keho kyllä korjaantuu, mutta mieltä on todella vaikea korjata ja muuttaa.

Entä lapset? Itse varmaan seuraisin aikani ja soittaisin lopulta sosiaaliviranomaisille. Kauhea lasten seurata tuota. Hakkaako mies lapsia? Yritä tukea ystävää kertomalla vaihtoehdoista.

Vanha kokemus, mutta kerron kuitenkin. Joskus 80-luvun lopulla ex-kämppikseni soitti keskellä perjantaiyötä, avokki oli lyönyt, kuristanut ja hakannut päätä lattiaan ja sitten heittänyt ulos kylmään yöhön  pelkkä takki mukanaan. Ei rahaa, silloin ei kännyköitä tms. Oli kävellyt kaupunkiin, kerjännyt siellä ihmisiltä rahaa, että voi soittaa jollekin, soitti minulle ja pyysi päästä yöksi. Käveli minun luo, toiselle puolelle kaupunkia. Muistan ikäni sen näyn, kun hän silmä mustana, kasvot elottomana, täysin zombiena odotti alaovella mennessäni hakemaan häntä sisään. Kyllä siinä tuli kauhea hätä, huoli ystävästä ja viha hänen avokkia kohtaan. Onneksi silloin vielä heillä ei ollut lapsia. Loppuyö siinä vierähti, kun kelasimme asiaa. Ja aamulla soitimme yhdessä kaupungin turvakotiin, sillä minulla oli tulossa vieraita viikonlopuksi. Ennen turvakotiin menoa, menin hänen mukanaan heidän kotiinsa hakemaan hänelle vaatteita mukaan. Soitin sitä ennen poliisille kysyäkseni että mitä tehdä, jos avokki käyttäytyy uhkaavasti, käskivät soittaa partion paikalle. Avokki oli paikalla, kun menimme, nolo, katuva ja häpeilevä. Emme paljoa puhuneet hänen kanssaan. Ja niin ex-kämppikseni lähti yksin turvakotiin.

Toivottavasti minusta oli apua edes jonkin verran auttamaan asioita paremmaksi, turvakodista hän sai varmaan lisää neuvoja, ohjeita ja ammattiapua. Minä hämmästyin tuossa tilanteessa sitä, että silloin noin 2-kymppinen ex-kämppikseni ei ollut ikinä kuullut turvakodeista ja oli tapahtuneesta niin shokissa, että ei pystynyt ajattelemaan tai osannut tehdä mitään. Toisaalta, täysiin  ymmärrettäväähän tuo on. Turvallisessa kodissa kasvaneen nuoren kokemuspiiriin ei turvakodit kuulu ja shokissa ihminen ei pysty toimimaan. Tuohon tilanteeseen joutuva ihminen tarvitsee monenlaista apua, ja tätähän ex-kämppikseni sai: joku tuntematon poika antoi hänelle kaupungilla rahaa ja minä, tuttava, otin yöksi ja autoin selvittämään asioita. Turvakoti hoiti loput.

Tuon tapauksen jälkeen tiemme ystäväni kanssa ovat eronneet. Kuulin, että hän meni takaisin yhteen avokkinsa kanssa, he menivät naimisiin ja saivat ainakin kaksi lasta. Kävin kerran vielä heidän luonaan kylässä ennen lasten syntymää ja kysyessäni onko mies vielä väkivaltainen, hän kielsi asian ja sanoi, että jos sellaista ilmenee hän tietää nyt miten toimia. Kysyessäni syytä, miksi hän ei jättänyt miestä silloin 1. tapauksen jälkeen, hän sanoi "eroaminen olisi taloudellisesti niin vaikeaa, pitäisi hankkia asunto, hän on maksanut ruokia ja vuokria ja miehen nimiin on ostettu kaikki kodinkoneet jne.". En tiedä mitä avioliiton ja lasten aikana heille on tapahtunut tai ovatko vielä yhdessä. Toivon, että kaikki on mennyt hyvin ja jos ei  ole, ex-ystäväni on saanut apua.

Mulla on kokemusta kolmen kaverin ja äitini väkivaltaisista suhteista. Niille ei vaan oikein mitään ulkopuolinen voi. Vain olla tukena ja auttamassa, vaikka keskellä yötä, jos apua tarviivat.

Tällä hetkellä olen joutunut seuraamaan seinänaapurin touhua 1,5 vuotta. Aivan järkkyä, etenkin ne selitykset, joita se nainen antaa kavereilleen, suvulleen ja aikuisille lapsilleen (hän puhuu paljon parvekkeella puhelimeen). Se ottaa kaiken syyn itselleen, että hän on se paha ihminen, hän kävi käsiksi ensin. Edellisen miehen kanssa niillä on aivan upee juttu, mutta sitten tää nainen kyllästyi ja otti tuommoisen räyhärin. :(

Mitkä sanat tai elämäntaito oppaat havahduttaisivat?

Mun kaveri on joutunut myös parisuhdeväkivallan uhriksi. Mies haki apua itselleen ja pitkän terapian jälkeen erosi vaimostaan. Tämä ex ei koskaan pystynyt tunnustamaan itselleen tai muille että hänellä on ongelma. Surullisinta on se että lapsi jäi asumaan tämän naisen kanssa. Oikeudessa edes selvät todisteet, lapseenkin kohdistuneesta, väkivallasta eivät saaneet mitään pohjaa. Ero on tuollaisessa tilanteessa ymmärtääkseni ainoa vaihtoehto. Sääli että koko sosiaaliala, poliisi jne. ovat täysin sokeita naisille ja ’äitiydelle’.

Varmaan olet jo suoraan häntä kehottanut lähtemään. Voit tarjoutua auttamaan niin, että jos hän päättää lähteä, olet valmis auttamaan asunnon hankinnassa, majoittaa hänet ja mahdolliset lapset väliaikaisesti, auttaa pakkaamaan mukaan otettavat tavarat jos lähtö täytyy toteuttaa yhtäkkiä salassa puolisolta.

Jos hän ei halua lähteä tilanteesta, niin etpä siinä voi kauheasti tehdä. Hyvä kuitenkin tuoda esiin se, että annat apua jos hän sitä tarvitsee.

Mikä saa pysymään tässä suhteessa ?

No jos olet rahoissasi, niin ystävänpalveluksena voisit palkata alan ammattilaiset lopettamaan miehen väkivaltaisuudet.

MC-jengit ainekin hallitsee tuon alan...

Vierailija kirjoitti:

No jos olet rahoissasi, niin ystävänpalveluksena voisit palkata alan ammattilaiset lopettamaan miehen väkivaltaisuudet.

MC-jengit ainekin hallitsee tuon alan...

ei ne kyllä pikkulintujen perheriitoihin osallistu. voi tulla helposti toinenkin lasku ja kolmas ja neljäs. Pysykää tavikset erossa mopojengeistä!

Jos ystäväsi ei luottamukselliseen avun tarjoamiseen tartu parilla yrittämällä, ei siinä mikään auta. Oma ystäväni on juuri sellainen kerta toisensa jälkeen sokaistuja. Ulkopuolelta kaikki näyttää aivan kamalalta, mutta aina uudelleen hän draaman jälkeen hehkuu onnea. Ei sille mitään voi. Hän on kai jotenkin läheisriippuvainen eikä näe, miten sekopäinen mies pyörittää häntä.