Isan mielesta siskoni kuuluu saada enemman perintoa ja lahjoja (siis nyt jo) koska han on tehnyt kotona enemman toita! Maaseudulla siis asuvat.
Kommentit (43)
Jos siskosi vanhempiasi auttelee kyllähän hänen siitä täytyy reilu korvaus saada jos se kerran on mahdollista. Mutta se mikä on normaali reilu korvaus ei tarkoita että mennään sitten ihan toiseen äärilaitaan. Siskosi siis mielestäni ansaitsee enemmän perintöä. Ja jos siskosi olisi myös valmis hoitamaan isäsi maita, niin mielummin minä maani sellaiselle antaisin kuin sellaiselle joka niistä ei pysty huolehtimaan ja kenties myisi pois.
parjaat hyvin elattamalla itse itsesi. Minusta outoa tuollainen perinnon jne kyttaaminen omilta vanhemmilta!
Omat vanhempani ovat minut kasvattanneet, hoitaneet, suorastaan palvelleet.. mielestani aikuisena, kun vanhempani vanhenevat, on minun tehtavani hoitaa ja auttaa heita, ja hankkia heille vaikka omilla rahoillani kaiken tarvitsemansa. Jos perintoa tms tulisi, sen voisi vaikka lahjoittaa hyvantekevaisyyteen...
Teet itsellesi eniten hallaa, jos annat itsesi olla sisarellesi kateellinen ja vanhemmillesi vihainen ja katkera. Asioita voi mitata monella eri tavalla ja vanhempasi mittaavat omallaan. Aina kaikkia ei voi ymmärtää. Voit kuitenkin lohduttaa itseäsi sillä, että perintölaki antaa sinulle oman perintöosuutesi.
llani. Siis KOKO perheensä kanssa.
Mielestäni vanhempien pitäisi laittaa maat myyntiin ja alkaa nauttia elämästään. Ovat jo raihnaisia mut sisko haluaa kytätä maita itselleen ja on myyntiä vastaan.
Olet kateellinen ja pahansuopa. Voin kuvitella miten pikkumainen oletkaan kun lopullinen perintö jaetaan.
Ajattele asiaa toiselta kantilta, vaikka sisaresi kantilta. Hän voisi tehdä tällä palstalla avauksen samasta asiasta " olen tehnyt kotitilallamme hurjasti töitä vuosien saatossa. Vaikka olen työelämässä, olen silti osallistunut talkoisiiin, koskan se kuuluu mielestäni velvollisuuksiin. Sisareni taas on mukavuudenhaluinen ihminen, talkoot ei kiinosta eikä muutenkaan ole kiinnostunut pitämään huolta lapsuudenkodistaan. nyt isäni haluaisi antaa minulle ennakkoperintönä xxxxxxxxxxxxxx, koska olen sen hänen mielestään ansainnut. Siitäkös siskoni suuttui kun asiasta kuuli... jne jne.........."
mielipahasi nyt eikä haudutella sitä perinnönjakoon saakka.
Mun molemmat mummot ja papat on jo kuolleet. Ja molemmissa perinnönjaoissa sisarusparvi riitaantui juuri sen takia että toisille sisaruksista oli vielä vanhempien eläessä annettu etuuksia ja ns. ennakkoperintöä enemmän kuin toisille. Ei ollut kaunista katseltavaa. Ja kun ei ole enää yhdistävää tekijää eli sitä kotitaloa ja vanhempia siellä, eivät sisarukset ole enää tekemisissä keskenään eikä viha unohdu.
Ihan tällaisten asioiden takia suosittelen selvittämään asiat vanhempien vielä eläessä.
Ap kuulostat viimeisimmän kommenttisi perusteella vain ihmiseltä joka haluaa määrätä mitä muut tekevät.
Sinun mielestäsi
sinun vanhempien pitäisi toimia niin ja näin... Nyt kannattaisi vähän mennä itseesi.
En tarvitse työkaluja, enkä autoa. Minulla on oma auto ja teen töitä kaupungissa. Ostan omat ruokani ja käyn toki kylässä, mutta sisko syö suurinpiirtein joka toinen päivä vanhemmillani. Siis KOKO perheensä kanssa.
Oletko kenties sisimmässäsi kateellinen siskollesi kun hänellä ja perheellään on lämpimät välit vanhempiesi kanssa?
Miksi ihmeessä sinua harmittaa työkalujen tai auton lainaaminen jos siskolla ei kerran ole omia?
Mielestäni kuulostat kyllä todella dominoivalta tyypiltä. Olet arvatenkin isosisko?
t: 14
Vierailija:
Siis KOKO perheensä kanssa.
i]Siis ihanko KOKO perheen kanssa syövät? kyllä on törkeää, mielestäni siskosi miehen ei kuuluisi saada ruokaa appivanhemmiltaan, ja lastenkin kanssa on vähän niin ja näin..Mikseivät tuo omia eväitään?
;-)))))))))
jos hänelle ilmaistaan että hän on huonompi lapsi kuin sisaruksensa. Että hän ei ansaitse sitä mitä tuo sisko ansaitsee. Onhan siitä nyt oikeus pahoittaa mielensä! Montako sisarusta sinulla on 29?
Siis onko kyse siitä ettet halua vain siskollesi enempää kuin itsellesi, kun mielummin haluaisit että vanhempasi törsäisivät koko perinnön itseensä. Minustakin tosin ihmisten pitäisi tuhlata rahat itseensä mielummin kuin jättää jälkipolville. Turvaisivat oman vanhuutensa hankkimalla paikan hyvästä hoitokodista jne.
Vierailija:
llani. Siis KOKO perheensä kanssa.Mielestäni vanhempien pitäisi laittaa maat myyntiin ja alkaa nauttia elämästään. Ovat jo raihnaisia mut sisko haluaa kytätä maita itselleen ja on myyntiä vastaan.
Sisko kay siis perheineen vanhempienne luona kylassa ja vanhempasi tarjoavat ruuan, ja sina mittaat sen rahassa... Toki sisko kay auttamassa vanhempianne myos samalla, ja hoitaa tilan asioita, vai?
Mita mielta vanhempasi ovat tuosta maiden myymisesta? Ehkapa he eivat halua muuttaa kodistaan pois, vaan toivoisivat lastensa auttavan vahan enemman, etta voisivat vanhuutensa mahdollisimman kauan viettaa omassa kodissaan.
Vierailija:
Että laitetaan lapset paremmuusjärjestykseen.
ilman tukea. Ja jotka tekevät nuorena työtä kodin hyväksi mutta eivät saa siitä mitään vastinetta.
Pikkusiskot taas ovat näitä hyysättäviä jotka imevät kaiken rahan vanhemmiltaan.
Laittakaapas kommentteihinne nimimerkit oletteko isosiskoja vaiko pikkusiskoja :)
Vierailija:
ilman tukea. Ja jotka tekevät nuorena työtä kodin hyväksi mutta eivät saa siitä mitään vastinetta.Pikkusiskot taas ovat näitä hyysättäviä jotka imevät kaiken rahan vanhemmiltaan.
Laittakaapas kommentteihinne nimimerkit oletteko isosiskoja vaiko pikkusiskoja :)
Näin kai se on. Itse olen perheen kuopus ja kyllä se isosisko on aikoinaan tiensä raivannut, jotta meillä pienimmillä on ollut helpompaa. :)
oki voi viettää jokaista päivää tai edes toista, hyvä jos viikonloppuja, heidän ruokapöydässään. Olen siis itse töissä.
joutuu auttamaan isäänsä jatkuvasti. Antamaan neuvoja puhelimessa ja aina siellä käydessä korjaa jotain, tietokoneita tai taloa. Silti häntä ei koskaan avusteta missään, sen sijaan pikkusiskoja kyllä. Sekä rahallisesti että muuten. Meitä ei koskaan. Ja pikkusiskot tulevat pakostakin saamaan isomman perinnön. Viime kesänä oli puhetta että perheen purjevene annettaisiin huoltoa vastaan lasten käyttöön. Pikkusiskot olivat innoissaan, koska tottakai isoveli hoitaa sen huoltopuolen ja he pääsevät purjehtimaan.
Vanhempasi saavat eläessään käyttää rahansa aivan miten lystäävät. Sille ei voi mitään, eikä siitä kannata katkeroitua.
Naurettavaa laskea tuolla tavalla siskon jokainen ateriakin vanhempien luona.
Tuollainen perinnön kyttääminen tuntuu kyllä aika kylmältä touhulta. Perintöä saadaksesi vanhempien täytyy kuolla ensin. Sitäkö haluat?
Btw, olen isosisko, jonka pikkuveli tulee perimään miljoonan arvoisen maatilan. Isä on järkännyt niin, että en saa mitään niin kauan kuin he elävät. Ja monta muutakin samansuuntaista juttua on tapahtunut. En kuitenkaan viitsi kantaa moisesta huolta tai katkeruutta. Elämäni on hyvää näinkin.
Vierailija:
joutuu auttamaan isäänsä jatkuvasti. Antamaan neuvoja puhelimessa ja aina siellä käydessä korjaa jotain, tietokoneita tai taloa. Silti häntä ei koskaan avusteta missään, sen sijaan pikkusiskoja kyllä. Sekä rahallisesti että muuten. Meitä ei koskaan. Ja pikkusiskot tulevat pakostakin saamaan isomman perinnön. Viime kesänä oli puhetta että perheen purjevene annettaisiin huoltoa vastaan lasten käyttöön. Pikkusiskot olivat innoissaan, koska tottakai isoveli hoitaa sen huoltopuolen ja he pääsevät purjehtimaan.
Päinvastoin, meillä se on appiukko joka liittää aina rahan kaikkeen. T.42.
Vierailija:
Vierailija:
joutuu auttamaan isäänsä jatkuvasti. Antamaan neuvoja puhelimessa ja aina siellä käydessä korjaa jotain, tietokoneita tai taloa. Silti häntä ei koskaan avusteta missään, sen sijaan pikkusiskoja kyllä. Sekä rahallisesti että muuten. Meitä ei koskaan. Ja pikkusiskot tulevat pakostakin saamaan isomman perinnön. Viime kesänä oli puhetta että perheen purjevene annettaisiin huoltoa vastaan lasten käyttöön. Pikkusiskot olivat innoissaan, koska tottakai isoveli hoitaa sen huoltopuolen ja he pääsevät purjehtimaan.
oikein.
Tuollaisella ajattelulla katkeroitat itsesi loppuelämäksesi. Kun perinnönjaon aika koittaa, olet todennäköisesti niin täynnä taistelutahtoa, että tulet loppuelämäksesi vahingoittamaan välit sisaresi kanssa. Onko se raha todella sen arvoista?
Itse katselen tätä hommaa, kun vanhempani jakavat perintöään sisarustensa kanssa. Ei ole kaunista katseltavaa.