Bipolaarisuus ja ihastuminen

Kellään kokemusta?

Mä en oo koskaan ollut niin ihastunut kun mitä olin kun koin ensimmäisen maniani. Hyi hitto se oli sairasta. Mietin ihastustani 90 % ajastani.

Voi vaikuttaa,mutta saattaahan sairaskin ihastua.Kerro miten muuten menee,niin mietitään tarkemmin.

No mani no hani.

Jos ei itse ihastumiseen vaikuta, niin ainakin vaikuttaa mulla siten, että lähden siihen mukaan ajattelematta seuraksia, ja välittämättä siitä, satuttaako se jotain muuta. Silloin kun on esim. suhteessa siis. 

Sitten myös olen huomannut sen ihastuessani, että olen valmis tekemään palveluksia ihastukselleni ja muutenkin miellyttää, vaikkei se olisi todellinen minäni, tai etuni mukaista.

Kai se hypomania saa näkemään asian vaaleanpunaisten lasien läpi, ja innostumaan asiasta suuremmin kuin ilman. Innostuuhan sitä kaikesta muustakin enemmän.  Kehottaisin tutkailemaan muuta käyttäytymistäsi, eli niitä asioita mitä tavallisesti teet hypomaniassa ja sitä kautta miettiä oletko tällä hetkellä hypomaaninen.

En muista että maniavaiheeni olisivat ennen olleet näin voimakkaita. Tai sitten en tunnistanut niitä. Tai valvominen vaikuttaa; en saa unta öisin, vaikka olisin väsynyt päivällä ja alkuillasta, yöllä sitten tuntuu että pitäisi tehdä kaikkea. En oikein pysty keskittymään mihinkään, vaikea aloittaa töitä. Sykyn olin todella masentunut ja vielä vähän aikaa sitten. Vielä n. viikko sitten ajattelin, ettei kiinnosta ihastuminen. Mutta nyt yhtäkkiä tämä. Torstaina näin hänet viimeksi, siitä saakka vain ajatellut häntä ja ollut jotenkin ylivirittyneessä tilassa. Tuntuu että on ihan pakko nähdä hänet, tai en kestä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos ei itse ihastumiseen vaikuta, niin ainakin vaikuttaa mulla siten, että lähden siihen mukaan ajattelematta seuraksia, ja välittämättä siitä, satuttaako se jotain muuta. Silloin kun on esim. suhteessa siis. 

Sitten myös olen huomannut sen ihastuessani, että olen valmis tekemään palveluksia ihastukselleni ja muutenkin miellyttää, vaikkei se olisi todellinen minäni, tai etuni mukaista.

Kai se hypomania saa näkemään asian vaaleanpunaisten lasien läpi, ja innostumaan asiasta suuremmin kuin ilman. Innostuuhan sitä kaikesta muustakin enemmän.  Kehottaisin tutkailemaan muuta käyttäytymistäsi, eli niitä asioita mitä tavallisesti teet hypomaniassa ja sitä kautta miettiä oletko tällä hetkellä hypomaaninen.

Uskon kyllä että hypomaniakausi on menossa. Kuulostaa tutulta juuri tuo että lähtee vain mukaan välittämättä seurauksista. Olemme onneksi molemmat sinkkuja, mutta en ole varma haluanko oikeasti suhdetta hänen kanssaan...

Ap

Bipokaveri on romantikko. Naisia on ollut nuorena. Mutta hän aina puhuu naisista kunnioittavaan sävyyn. Ja on hellä ja kunnioittava kumppani.

Maniajaksot ollut läheiselle hel√ettiä.

Hän sai uuden lääkkeen, olantsapiinia ja on silminnähden lihonut.

Mulla ei vaikuta itse ihastumiseen, kaikkihan se saa sekaisin. Sit taas tää lätkässä oleminen pitemmän päälle saa hypoon ihan uudet ulottuvuudet. En tiedä miten iso suklaarasia pitää kohteelle anteeksipyynnöksi hankkia, hänelläkin kun viiraa sen verran että alkoi seurustella kanssani.

Eikö sulla ap ole lääkitystä vai eikö tehoa? Bipoystäväni oli maniavaiheessa niin rakastunut kahden viikon tuntemisen jälkeen, että oli valmis menemää naimisiin vaikka mies oli kaikkien oppikirjojen mukaan kontrolloiva narsisti. Oli saanut siis jo kahden viikon aikana vaikka mitä kilareita ja mustasukkaisuuskohtauksia ystäväni käyttäytymisestä. Onneksi mies teki sellaisen tempun, että ystävänikin tajusi miehen olevan katastrofi. Ja pian tämän jälkeen masentui, meni osastolle ja alettiin tutkia bipon mahdollisuutta. Nyt hyvät lääkkeet eikä huippuja ja sudenkuoppia ole enää ollut siihen malliin.

Vaikuttaa.Bipon ego on kamala.

Ei ole lääkitystä, pitäisi mennä lääkäriin. Olen siis masennuksen takia ollutkin, mutta nyt on itselle selkiytynyt että taidan olla bipo. Tätä epäilin aikaisemminkin, mutta maniavaiheet olivat ennen niin lyhyitä eivätkä häiritsevän voimakkaita.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa.Bipon ego on kamala.

No itsekin pelkään sitä että itsevarmuudessani flirttaan holtittomasti...

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lääkitystä, pitäisi mennä lääkäriin. Olen siis masennuksen takia ollutkin, mutta nyt on itselle selkiytynyt että taidan olla bipo. Tätä epäilin aikaisemminkin, mutta maniavaiheet olivat ennen niin lyhyitä eivätkä häiritsevän voimakkaita.

Ap

Sulla on todennäköisesti bipo II, kuten ystävällänikin. Silloin manivaiheet eivät ole yhtä rajuja kuin ykköstyypissä. Googlaa, lue ja mene lääkäriin. Ystäväni elämänlaatu parantui 100%, kun sai oikeaa hoitoa/lääkitystä. On nykyään aivan ihmeissään, miten on voinut ajatella/käyttäytyä siten, miten teki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lääkitystä, pitäisi mennä lääkäriin. Olen siis masennuksen takia ollutkin, mutta nyt on itselle selkiytynyt että taidan olla bipo. Tätä epäilin aikaisemminkin, mutta maniavaiheet olivat ennen niin lyhyitä eivätkä häiritsevän voimakkaita.

Ap

Sulla on todennäköisesti bipo II, kuten ystävällänikin. Silloin manivaiheet eivät ole yhtä rajuja kuin ykköstyypissä. Googlaa, lue ja mene lääkäriin. Ystäväni elämänlaatu parantui 100%, kun sai oikeaa hoitoa/lääkitystä. On nykyään aivan ihmeissään, miten on voinut ajatella/käyttäytyä siten, miten teki.

Juu, tähän olen itsekin päätynyt. Lääkäriin meneminen vain vähän ahdistaa, koska aikaisempien kokemusten perusteella eivät ota tosissaan jos en tyyliin purskahda itkuun siellä. Tuntuu etteivät oikein tykkää jos on itse diagnosoinut itsensä. Mutta kyllä tähän jotain apua pitää saada, ei oikein tule mistään mitään muuten. Onko vinkkejä, miten esittää asia lääkärille? Kannattaako mennä julkiselle vai yksityiselle?

Ap

En voi oikein auttaa sinua bipo asiassa, mutta mt-puolen asioissa olen itsekin asioinut lääkärissä ja todellakin tuolla julkislla puolella pitää olla tietyn näköinen tai oloinen että pääsee etenemään mt-asioiden kanssa.

Ps. olet symppis Ap. Unohtui kirjoittaa viestini loppuun. T.16

Sekaisin kirjoitti:

Vaikuttaako (hypo)mania ihastumiseen? Siis saako ihastumaan yhtäkkiä? Ihastumisen tunne ei ole tullut ikinä näin äkkinäisesti näin voimakkaana, pelottaa että meneekö vain liian lujaa vai onko tämä aitoa...

No totta kai hypomaniassa rakastuu (tai "rakastuu") salamannopeasti ja kaikki on muutenkin supercoolia.

En voi tietää, mikä tilanteesi on; onko lääkitystä tai muuttunut lääkitys/elämäntilanne.

Ikävöin noita alkukevään nousuja. Vanhuus ei tule yksin, meni depikset ja maniat. Nyt elämä tasaisen booooring.

Vierailija kirjoitti:

En muista että maniavaiheeni olisivat ennen olleet näin voimakkaita. Tai sitten en tunnistanut niitä. Tai valvominen vaikuttaa; en saa unta öisin, vaikka olisin väsynyt päivällä ja alkuillasta, yöllä sitten tuntuu että pitäisi tehdä kaikkea. En oikein pysty keskittymään mihinkään, vaikea aloittaa töitä. Sykyn olin todella masentunut ja vielä vähän aikaa sitten. Vielä n. viikko sitten ajattelin, ettei kiinnosta ihastuminen. Mutta nyt yhtäkkiä tämä. Torstaina näin hänet viimeksi, siitä saakka vain ajatellut häntä ja ollut jotenkin ylivirittyneessä tilassa. Tuntuu että on ihan pakko nähdä hänet, tai en kestä.

Ap

Onhan tuo selkeää (hypo)maniaa.

- yöllä puuhastelu, unettomuus

- ylivireys

- virtaa riittää, keskittymiskykyä ei

- edeltänyt masennus

- lisääntynyt valo/päivän pituus

- äkillinen hallitsematon ihastuminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lääkitystä, pitäisi mennä lääkäriin. Olen siis masennuksen takia ollutkin, mutta nyt on itselle selkiytynyt että taidan olla bipo. Tätä epäilin aikaisemminkin, mutta maniavaiheet olivat ennen niin lyhyitä eivätkä häiritsevän voimakkaita.

Ap

Sulla on todennäköisesti bipo II, kuten ystävällänikin. Silloin manivaiheet eivät ole yhtä rajuja kuin ykköstyypissä. Googlaa, lue ja mene lääkäriin. Ystäväni elämänlaatu parantui 100%, kun sai oikeaa hoitoa/lääkitystä. On nykyään aivan ihmeissään, miten on voinut ajatella/käyttäytyä siten, miten teki.

Juu, tähän olen itsekin päätynyt. Lääkäriin meneminen vain vähän ahdistaa, koska aikaisempien kokemusten perusteella eivät ota tosissaan jos en tyyliin purskahda itkuun siellä. Tuntuu etteivät oikein tykkää jos on itse diagnosoinut itsensä. Mutta kyllä tähän jotain apua pitää saada, ei oikein tule mistään mitään muuten. Onko vinkkejä, miten esittää asia lääkärille? Kannattaako mennä julkiselle vai yksityiselle?

Ap

Ystäväni päätyi osastolle masennusvaiheessa ja siellä sattui olemaan lääkäri, joka aikansa ystävääni kuunneltuani alkoi puhua biposta ja nimenomaan siitä kakkostyypistä. Ystävänikin kärsinyt mt-ongelmista pitkälti yli toistakymmentä vuotta ja monet lääkärit määränneet vain masennuslääkkeitä. Eli väitän, että oli onnekas, et sattui juuri ko. lääkäri olemaan paikalla.

Tsemppiä äläkä luovuta. Voithan sanoa, että haluat, että asia tutkitaan, sillä epäilet vahvasti sitä sulla olevan. Ja lääkekokeiluhan sen osittain ratkaisee. Jos voit selvästi paremmin tietyillä lääkkeillä, niin se puoltaa diagnoosia.