Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hyväksikäytöstä selviytyminen
N22
26.01.2018 |
Onko täällä muita joita on lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetty? Miten olette päässeet asioiden yli? Terapia? Onko kokemuksia veraistukiryhmistä? Miten jaksoitte takaumia?
Ja toki, jos jaksat niin mainitse minkä ikäinen olit hyväksikäytön aikana, antaa ehkä osviittaa eri paranemiskeinoihin..
Itseäni hyväksikäytettiin läpi lapsuuden ikäkautena 6-18 vuotta, ja valitettavasti toisinaan tulee pahoja takaumia, ja toki Asia vaikuttaa vahvasti parisuhteisiini yms.. en vain uskalla hakea apua saati tiedä mistä olisi helpoin saada apua.. asiasta puhuminen ahdistaa.. :(
Kommentit (38)
Kulttuurivääristymä. kirjoitti:
NN22:lle
Oma pitkä kommenttini odottaa vielä hyväksyntää. Toivottavasti hyväksytään tiedeartikkeleineen kaikkineen. Siitä olisi sinulle oikeasti apua.
Tässä pikaohje:
- älä mene mukaan kulttuuriseen moraaliseen paniikkiin, jonka mukaan sinun pitää tuntea kaikki maailman pahimmat tunteet seksuaalisuuden kohtaamisesta.
- muista, että seksuaalisuus ei sinänsä traumatisoi ketään.
- todennäköisesti suuri osa pahan olon tunteesta on ulkopuolelta tulevaa OPITTUA kulttuurista tulkintaa siitä mitä sinun tulisi tuntea ja mitä ei.
- tutkimukset ovat osoittaneet, että seksuaalisuuden kohtaaminen - kulttuurisesti ns. seksuaalinen hyväksikäyttö EI yleensä vakavammin traumatisoi ihmistä Rind, Tromovitch, Bauserman (1998).
- ennen vanhaan itsetyydytykseen! suhtauduttiin yhtä jyrkästi kuin nykyisin varhaisiin seksuaalisiin kokemuksiin, aiheesta tiedeartikkeli:
Onanism and Child Sexual Abuse: A Comparative Study of Two Hypotheses,
Agustín Malón (2009) in Arch Sex Behav (2010) 39:637-652.
=> tuskin siis olet kohdannut saatanaa tai muutenkaan kokenut mitään erityisen traumatisoivaa. Pidä kiinni omista kokemuksista äläkä anna tämänhetkisen kulttuurin sanella sinua.
=> dissosiaatio-huuhaa kannattaa jättää pois. Terapiassa voidaan saada aikaan valemuistoja tapahtumista, joita ei ole koskaan tapahtunut. Mm. Elizabeth Loftus on tutkinut paljon valemuistoja.
Olet oiva esimerkki ihmisestä, joka ei tiedä eikä ymmärrä lapsen seksuaalisuutta loukkaavasta VÄKIVALLASTA mitään: oletat sen olevan seksuaaliVÄKIVALLAN kohteena olevalle lapselle lähtökohtaisesti lasta vahingoittamatonta. Kaltaisiasi on paljon, ja sen huomaa jo Suomen lainsäädännöstäkin sekä siitä, että seksuaaliVÄKIVALLAN kohteena olevat lapset jäävät usein hoidotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muilla kokemuksia avun hakemisesta/ saamisesta/ auttoiko?
Hei. Itse olin 5-vuotias. En ole koskaan käynyt terapiassa koska en luota enkä halua puhua vieraille ihmisille. Itsekin vasta aikuisempana ymmärsin tapahtuneen ja aloin puhua siitä lähimpien ystävien kanssa. Olen oppinut elämään asian kanssa. N28
Myötätuntoni. Itse muistan vain yhden kerran, mutta on niitä saattanut olla enemmänkin (lisäksi oli muutenkin huono lapsuus). Mulla on dissosiaatiohäiriö ja edelleenkin kaikenlaisia sosiaalisia vaikeuksia. Parisuhteisiin tai seksiin en ehkä enää pysty.
Apua on vaikea saada. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen mies. Vaikuttaa siltä, ettei ammattilaisetkaan aina oikein tiedä, miten asiaan suhtautua. Pelkkä oma asiasta avautumiseni ihmisille ei ole oikeastaan auttanut. Senkään takia en ole halunnut enää yrittää saada apua. Olen puhunut tarpeeksi. Mitään selityksiä mihinkään en ole saanut tai apua noin muuten. Pelkillä korvilla en tee mitään.
Koitan vain rakentaa elämää itselleni hyväksi. Välillä tulee huonoja episodeja ja kausia. Muiden on välillä vähän vaikea ymmärtää mun toimintaani. Elän erakkona, enkä pysty oikein pitämään kehenkään yhteyttä säännöllisesti.
Olen nyt 30v. Iän myötä, tai ihan viime vuosina elämä on jotenkin helpottunut. Olen tullut tyytyväisemmäksi elämääni. Olen ollut pitkään alkoholisti, mutta sekin on alkanut jotenkin helpottaa, kun olen taas keksinyt jotain sisältöä elämälle ja jonkun tarkoituksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kommenteistanne, tavallaan lohdullista kuulla että asian kanssa voi oppia elämään ja ehkä ajan kanssa se helpottanee.
Itsekin elän melkolailla erakkona enkä parisuhteista haaveile, kun ihan tarpeeksi ongelmia jo itseni kanssa. Täytyy vain yrittää ajan kanssa löytää niitä omia juttuja ja elää omannäköistä, erilaista elämää. Toivottavasti omatkin ajatukset vuosien saatossa tasoittuvat, ja saan vielä onnellisen elämän itselleni rakennettua.
Muuten menee ihan hyvin periaatteessa, mutta eniten pelottaa nuo laskukaudet mielialoissani. Ne ovat melko rankkoja hetkiä kun muistoja tulvii mieleen liian selkeästi ja ahdistaa, itkettää yms.. Ne ovat melkein ainoita hetkiä kun tuntuu että niiden tilanteiden varalle tarvitsisi jonkun apukeinon, jotta mahdollisimman nopeasti pääsisi takaisin jaloilleen eikä tapahtuisi mitään ikävää. Mutta ehkä nämäkin asiat ajan kanssa lutviutuvat.
Voi ei, pedofiiili-Mikael löysi tiensä tähänkin ketjuun. Noita samoja juttuja se jankkasi yliopistollakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka on sitä mieltä, että ihmisellä on vapaa tahto ja hän vain päättää aikuisena sen, millaista hänen elämänsä on ja miten kohtelee muita? No?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myötätuntoni. Itse muistan vain yhden kerran, mutta on niitä saattanut olla enemmänkin (lisäksi oli muutenkin huono lapsuus). Mulla on dissosiaatiohäiriö ja edelleenkin kaikenlaisia sosiaalisia vaikeuksia. Parisuhteisiin tai seksiin en ehkä enää pysty.
Apua on vaikea saada. En tiedä, johtuuko se siitä, että olen mies. Vaikuttaa siltä, ettei ammattilaisetkaan aina oikein tiedä, miten asiaan suhtautua. Pelkkä oma asiasta avautumiseni ihmisille ei ole oikeastaan auttanut. Senkään takia en ole halunnut enää yrittää saada apua. Olen puhunut tarpeeksi. Mitään selityksiä mihinkään en ole saanut tai apua noin muuten. Pelkillä korvilla en tee mitään.
Koitan vain rakentaa elämää itselleni hyväksi. Välillä tulee huonoja episodeja ja kausia. Muiden on välillä vähän vaikea ymmärtää mun toimintaani. Elän erakkona, enkä pysty oikein pitämään kehenkään yhteyttä säännöllisesti.
Olen nyt 30v. Iän myötä, tai ihan viime vuosina elämä on jotenkin helpottunut. Olen tullut tyytyväisemmäksi elämääni. Olen ollut pitkään alkoholisti, mutta sekin on alkanut jotenkin helpottaa, kun olen taas keksinyt jotain sisältöä elämälle ja jonkun tarkoituksen.
Hae sinnikkäästi itsellesi psykoterapeuttia, sillä heitäkin on, jotka ymmärtävät ja osaavat hoitaa lapsuudessaan seksuaalisesti kaltoinkohdeltuja! Tässä urheilija Patrik Sjöberg, joka on tullut julkisuuteen lapsuudessaan ja nuoruudessaan kokemastaan sekauaaliväkivallasta:
https://www.is.fi/yleisurheilu/art-2000005535120.html
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuudessa koetusta seksuaaliväkivallasta toipuminen saattaa kestää ammattilaistenkin avulla vuosia, mutta se on mahdollista!
NN22 kirjoitti:
Muilla kokemuksia avun hakemisesta/ saamisesta/ auttoiko?
En oo saanut apua. Tukinaisilta saamani terapeutin nimi johti mut väärälle tielle.
Ryhmissä ei saanut puhua eikä tuntea.
Yhdessä ryhmässä itkeminen kiellettiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkaa valjeta minkä takia tänne kirjoitetaan niin sairaita juttuja jos paikalla on 40 hyväksikäytettyä.
Minua hyväksikäytettiin 5 vuotiaana noin puoli vuotta.
En muistanut kunnolla tapahtumaa vasta kuinnlähempänä 40 vuotta.
Mies suhteissa oli tuuria. Olen ollut nuoresta saman ihmisen kanssa.
Kävin pari vuotta terapiassa ja siitä oli kyllä apua. Kävimme myös yhdessä pariterapiassa asian vuoksi. Mieheni pyytteetön rakkaus on parantanut paljon. Myös seksi on auttanut, kun se on ollut lämmintä, eheyttävää, hellää ja rakastavaa.
Jäi sellainen vaiva asiasta, että olen erittäin ylisuojelevainen lapsiani kohtaan. En luota, enkä jätä kenellekkään.
Muuten kaikki aika lailla ok.
Alue: Aihe vapaa
NN22.
Kiitos kommentistasi.
Haaste on siinä, että nykyisessä asioita hysterisoivassa ilmapiirissä ei uskalleta rauhallisesti puhua asioista niinkuin ne ovat siihen mitään lisäämättä tai poisottamatta.
Seksuaalinen (huono tai hyvä) kokemus - olipa se tapahtunut missä iässä tahansa - ei saa olla sellainen tabu, etteikö siitä voisi puhua - myös parisuhteessa - kuin flunssasta ja flunssan oireista.
Tässä on se kulttuurinen ongelma.
Pitää voida kertoa kuunnella jokaista ihmistä ja tilannetta erikseen ilman leimoja.
Seksuaalisen hyväksikäytön kokemisen käsittelemisessä ei tule olla ihmistä pelottavia esteitä. Nythän jo pelkkä ajatus asian karkaamisesta omista käsistä pelottaa ja syystä. Entiseen noitavainotyyliin monilla on lakisäteinen velvollisuus "käräyttää" uhri ilman tämän suostumusta. Missä on kokijan kunnioitus??