Jaahas, naisvaltaisten alojen lomarahoja ei voida palauttaa vaikka talous kasvaa kohisten.
Kommentit (32)
Talous kasvaa, mutta julkisen talouden tilanne on ennallaan ja velkaantuminen jatkuu. Suomella on nyt ns. jakovaraa miinus 6 mrd. euroa. Siis MIINUS. Vaikka tämä on tiedossa, monet poliitikot kovin touhuavat että 100 miljoonaa sinne ja 200 tänne. Vastuutonta.
Samalla jää palauttamatta miesvaltaistenkin alojen lomarahat, mm. poliisin, puolustusvoimien ja rajavartioston.
Vierailija kirjoitti:
Olisi sääli jos tämän kevään osingot olisivat pienemmät kuin viime vuonna. Viime vuonnahan osinkoja jaettiin ennätysmäärä - tänä vuonna voimme pistää vielä paremmaksi jos teemme ahkerasti työtä omistajillemme.
Kuntapuolella harvemmin osinkoja jaetaan.
Suomen talous kasvaa samalla tavalla kohisten kuin rutiköyhän keppikerjäläisen, joka löytää maasta kolikon. Onhan se hänelle aivan valtava lisä, prosentuaalisesti isompi kuin miljardöörin joka kuittaa sadan tonnin osingot.
Vaan milloin löytyy se seuraava kolikko?
Ne rahat on yksityisen sektorin työntekijöiden ei julkkarin porsaiden onneksi Sipilä pitää meidän puolta.Eikö sinulle pitäisi riittää pidemmät lomat,työ mistä ei tarvitse kantaa vastuuta ja jatkuva hölöttäminen työkavereiden ja feissin kanssa?
Vaan onhan se helpompaa ja turvallisempaa mennä töihin julkiselle naisvaltaiselle alalle kuin sinne, missä osinkoja jaetaan.
Muut rehkineet voitot, niin heti olette haaskalla.
Hoitsujen palkat ovat senkun nousseet taantuman aikana. Jopa siinä määrin, että heidän palkankorostuksiaan pidetään jopa pitkän taantuman syynä. Ja kaikki lainarahalla.
Entinen valtiosihteeri Raimo Sailas muistelee haastattelussa Kokoomuksen taannoista vaalitemppua, joka hänen mukaansa johti menetettyyn vuosikymmeneen. Sailaksen mukaan Suomen kilpailukyky tuhottiin vuonna 2007, kun Kokoomus lupasi eduskuntavaalien alla sairaanhoitajille avokätiset palkankorotukset. Hänen mukaansa oli vähintäänkin merkillistä, että yksi puolue saattoi ajaa palkankorotuksia yhdelle ammattiryhmälle. – Se oli kerrassaan merkillistä, ennenkuulumatonta. En tiedä toista tapausta, jossa näin olisi menetelty, Sailas toteaa.
Julkisen ahneet ne vaan haluavat aina lisää, vaikka jakovaraa ei ole. Julkkiksilla on aina asiat niin huonosti. Tiedän monta yrittäjää, jotka tekevät helvetisti töitä ja pää pysyy hikiseen pinnalla. Nämä syöttöporsaat ne jaksaa aina valittaa, vaikka korotuksia on tullut vähän liikaakin.
Vierailija kirjoitti:
Olisi sääli jos tämän kevään osingot olisivat pienemmät kuin viime vuonna. Viime vuonnahan osinkoja jaettiin ennätysmäärä - tänä vuonna voimme pistää vielä paremmaksi jos teemme ahkerasti työtä omistajillemme.
Mistä osingoista puhut? Eikös nyt ollut kyse julkisen puolen duuneista?
Vierailija kirjoitti:
Olisi sääli jos tämän kevään osingot olisivat pienemmät kuin viime vuonna. Viime vuonnahan osinkoja jaettiin ennätysmäärä - tänä vuonna voimme pistää vielä paremmaksi jos teemme ahkerasti työtä omistajillemme.
Mitä sä yrität tällä viestilläsi sanoa, muuta kuin ettet ymmärrä mistään mitään?
Vierailija kirjoitti:
Hoitsujen palkat ovat senkun nousseet taantuman aikana. Jopa siinä määrin, että heidän palkankorostuksiaan pidetään jopa pitkän taantuman syynä. Ja kaikki lainarahalla.
Entinen valtiosihteeri Raimo Sailas muistelee haastattelussa Kokoomuksen taannoista vaalitemppua, joka hänen mukaansa johti menetettyyn vuosikymmeneen. Sailaksen mukaan Suomen kilpailukyky tuhottiin vuonna 2007, kun Kokoomus lupasi eduskuntavaalien alla sairaanhoitajille avokätiset palkankorotukset. Hänen mukaansa oli vähintäänkin merkillistä, että yksi puolue saattoi ajaa palkankorotuksia yhdelle ammattiryhmälle. – Se oli kerrassaan merkillistä, ennenkuulumatonta. En tiedä toista tapausta, jossa näin olisi menetelty, Sailas toteaa.
No tottakai. Kaikki mikä Suomen taloudessa ja muutenkin on huonosti on hoitsujen syytä. Kyllä niin järjetön oli palkankorotus! Kokonainen vuosikymmen hukkaan niiden ahneiden valkoisten sisarten takia. Eikä ne edes tee muuta, kun juoruavat kansliassa, ehkä joskus antavat buranan!
Eikä kokoomus mitään palkankorotusta antanut. Nehän perui sen lupauksen hyvin pian vaalien jälkeen. Hoitajat uhkasivat irtisanoutua töistään, jos palkka ei nouse. Siihenhän tehtiin sitten häthätää pakkolaki, että kenet tahansa hoitajan saa noutaa kotoa töihin poliisivoimin. Kumma juttu miten ne kansliassa juoruavat akat on muka niin tärkeitä, että ei saa olla lakossa, eikä edes irtisanoutua töistään.
Puoluejohtajat: Palkkoja korotettiin liikaa kahdeksan vuotta sitten
Suomen kilpailukyky rapautettiin vuonna 2007, sanovat Antti Rinne, Juha Sipilä ja Alexander Stubb
Vuonna 2007 tehdyt palkankorotukset ovat tärkein syy Suomen kustannuskilpailukyvyn rapautumiseen, totesivat Antti Rinne (sd), Juha Sipilä (kesk) ja Alexander Stubb (kok) peräjälkeen Evan vaalitentissä.
Valtiovarainministeri Rinteen mukaan työmarkkinajärjestöt epäonnistuivat. "Silloin tehtiin virheitä palkankorotuksissa. Kahden vuoden aikana palkat nousivat yhdeksän prosenttia", Rinne sanoi
Rinne huomautti Elinkeinoelämän valtuuskunnan kutsuvierasyleisölle, että oli itse ammattiyhdistyjohtajana tekemässä päätöksiä.
"Kokoomuksen vaalilupaus 2007", Sipilä puolestaan aloitti vastauksensa Evan hallituksen puheenjohtajan Jorma Ollilan kysymykseen kustannuskilpailukyvystä.
"Ja sitä seurannut väärä palkkaratkaisu", keskustan puheenjohtaja jatkoi.
Vuoden 2007 vaalien alla kokoomus kampanjoi "tasa-arvotupolla" ja toivoi fiktiiviselle Sari Sairaanhoitajalle kunnon palkankorotusta.
Sekä Rinne että Sipilä kiinnittivät huomiota myös tuottavuuskehitykseen.
Myös kokoomuksen puheenjohtajaksi viime kesänä valitun Stubbin mukaan vuoden 2007 ratkaisu meni liian pitkälle.
"Suomen talous kasvaa kohisten." Totta, mutta tällä kasvuvauhdilla päästään ensi vuonna bruttokansantuotteen osalta vasta 85vuoden 2008 tasolle, jos kasvua ei sitä ennen perinteiseen suomalaiseen tapaan ryssitä kovilla palkankorotusvaatimuksilla ja lakkoilulla.
Ja kohisevasta kasvusta huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu ensi vuonnakin.
Olen siirtynyt julkiselle pitkän yksityispuolen uran jälkeen (olen viisikymppinen joten kerkesin tehdä pikän uran yksityisellä). Kyllä on ollut järkytys. En olisi uskonut että missään voi olla näin ”leppoisaa” , eli laiskaa, tehotonta, valittavaa ja kitisevää ja aikaansaamatonta menoa. Pahinta on että koko ajan kitistään kaikkea lisää (palkkaa, lomaa, helpotuksia) ja mitään ei olla valmiita tekemään vastineeksi. Ei ihme että kansantalous sakkaa.
Ps. Jokunen helmi mahtuu kyllä tähänkin joukkoon, esim johto ja keskijohto tuöskentelee ahkerasti mutta kun ”armeija” ei ole kovin kaksinen niin ei sillä suuria sotia voiteta.
Vierailija kirjoitti:
"Suomen talous kasvaa kohisten." Totta, mutta tällä kasvuvauhdilla päästään ensi vuonna bruttokansantuotteen osalta vasta 85vuoden 2008 tasolle, jos kasvua ei sitä ennen perinteiseen suomalaiseen tapaan ryssitä kovilla palkankorotusvaatimuksilla ja lakkoilulla.
Ja kohisevasta kasvusta huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu ensi vuonnakin.
Jep, kaikesta on kovin yritetty säästää, mutta silti velkapotti kasvaa hyvän henkilöauton hinnan tunnissa. Ja vasemmisto kiljuu, että kaikki säästöt peruttava ja korvattava heti.
syljettää kirjoitti:
Tiedän monta yrittäjää, jotka tekevät helvetisti töitä ja pää pysyy hikiseen pinnalla.
Eivät taida olla kovin fiksuja. Voisivat ruikuttamisen sijasta hakea lähihoitajakoulutukseen ja alkaisivat tienata kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Samalla jää palauttamatta miesvaltaistenkin alojen lomarahat, mm. poliisin, puolustusvoimien ja rajavartioston.
Koskiko lomarahojen leikkaus myös valtion työntekijöitä? Ainakin eräs ystäväni, joka on valtion koulussa opettajana, kertoi, ettei heidän lomarahojansa pienennetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Suomen talous kasvaa kohisten." Totta, mutta tällä kasvuvauhdilla päästään ensi vuonna bruttokansantuotteen osalta vasta 85vuoden 2008 tasolle, jos kasvua ei sitä ennen perinteiseen suomalaiseen tapaan ryssitä kovilla palkankorotusvaatimuksilla ja lakkoilulla.
Ja kohisevasta kasvusta huolimatta julkisen talouden velkaantuminen jatkuu ensi vuonnakin.
Jep, kaikesta on kovin yritetty säästää, mutta silti velkapotti kasvaa hyvän henkilöauton hinnan tunnissa. Ja vasemmisto kiljuu, että kaikki säästöt peruttava ja korvattava heti.
Pitää kuitenkin muistaa, että euromääräistä velkaa olennaisempi asia on sen prosentuaalinen osuus BKT:sta. Jos talous kasvaa, niin velka "pienenee" velkaa maksamattakin.