8v lapsi aamuisin huonovointinen ja päätä särkee. Mikä voisi olla vialla?
Lapsemme on nyt viikon verran valitellut epämääräisi oireita aamuisin. Päätä särkee ja sanoo, että on huono olo ja väsyttää. On ehkä vähän kalpeampi. Ei haluaisi aamuisin lähteä kouluun, vaan itkun kanssa valittelee oloaan. Ollut ennen innokas koululainen ja olemme yrittäneet kysellä onko koulussa sattunut jotain, miksei halua mennä. Ei kuulemma ole koulussa ollut mitään ongelmia, vaikka on tätä alkuun epäilty. Kuumetta ei ole ja iltapäivisin voi olla jo ok ja haluaa lähteä kavereiden kanssa pulkkamäkeen. Seuraavana aamuna taas sama homma.
Olemme nyt patistaneet kouluun, mutta onko jokin sairaus joka oireilee noin? Netin ehdotuksista poimin tällaisen tautikirjon, joka voisi sopia:
laktoosi-intoleranssi, keliakia, diabetes, leukemia, anemia, migreeni, allergia ja sisäilmaoireilu. Kenties joku virusmahatauti myös, ei ole oksennellut, mutta välillä maha hieman löysällä.
Kuulostaako teidän mielestänne joku näistä tutulta oireisiin verrattuna? Onko teidän lapsillanne oireillut joku sairaus näin?
Ajattelin viedä huomenna terveyskeskukseen, mutta en ole kovin toiveikas, että sieltä paljoa apua tai isompia tutkimuksia saadaan... Vai olisiko koululääkäri parempi osoite?
Kommentit (51)
Vie lääkäriin. Sitten kysellä opettajalta, miten koulussa sujuu.
Mutta lääkäri varmaan katsoi verikokeita yms. Sulkisi sairaudet pois.
Ongelmia koulussa. Kiusataanko? Onko vaivoja myös vapaapäivinä?
Pidä kotona viikon ja katso jatkuuko oireet, saat sillä ainakin koulun eliminoitua tai vastaavasti vahvistettu syyksi.
Kyllä tuo psyykkiseltä oireilulta nyt eniten kuulostaa.
Puhu opettajan kanssa, jos hänellä on jotain havaintoja asiasta. Somaattiset syyt tietysti pitää sulkea pois. Kuitenkin, kun oireilu esiintyy vain kouluun lähdön aikaan, niin jotain siihen liittyvää todennäköisesti on.
Vierailija kirjoitti:
Pitkään jatkunut unettomuus.
Näkyisi päivälläkin tietysti.
Ja varmasti vanhemmat olisivat tietoisia 8-vuotiaan unettomuudesta.
Jos jännittää? Tapahtuuko koulumatkalla jotain?
Onko teillä kotona sattunut jotain?
Unettomuus ilmenee juurikin tuollaisena tunnepohjaisena oireiluna. Itkettää, väsyttää, ärsyyntyy helposti, ahdistaa. Koulussa voi ilmetä keskittymisvaikeuksina tunneilla. Onko asioiden unohtelua? Huono olo (heikottaa, maha sekaisin) myös selitettävissä kasvavalla univajeella, mikä vaikuttaa bakteeritasapainoon.
Montako tuntia lapsesi nukkuu? Onko väsyneen oloinen kun valittaa oireita?
8-vuotiaalla voi olla univajetta tai jokin unihäiriö.
Kallistuisin silti kouluongelmiin, muistan kun itse valittelin äidille mahakipua ja huonoa oloa juurikin tuossa iässä kun en kouluun halunnut mennä. Koulussa olin yksin ilman kavereita, mutta sitä oli vaikea myöntää. Vapaa-ajalla oli kavereita (koulustakin), mutta koulupäivinä ryhmäytyivät ilman minua ja kiusasivat. Koulussa siis en kelvannut mutta yksittäin vapaa-ajalla kylläkin.
Ovi kiinni öisin ja joku kuminen lattia lastenhuoneessa?
Kumiset lattiat päästää ikäviä höyryjä.. ihan ku imppaisi liimaa koko yön..
Hampaiden narskuttelu unissaan? Itsellä alkoi teini-iässä juuri noilla oireilla. Hammaslääkäri määräsi purentakiskon, joka auttoi heti.
Alhainen verensokeri. Mun lapsi kärsi siitä aikoinaan, vein aina aamuisin jotain syötävää hänelle sänkyyn, oireet helpottivat syömällä. Ruisleipä oli hyvää ja hedelmät myös maistuivat.
Lapsi oli silloin 13–14 v.
En halua pelotella, mutta ns. epämääräinen päänsärky, huonovointisuus, ärtymys ja väsymys voivat kieliä myös aivokasvaimesta. Tuttavaperheelle kävi näin, ja valitettavasti mitkään hoidot eivät tehonneet, kasvain oli pahalaatuinen. Käyttäisin sinuna tutkimuksissa.
Huono sisäilma, likainen tyyny, koulukiusaaminen, migreeni (tutkimuksiin mars), koulukiusaaminen jne.
Vois käyttää pienen lekurissa ja ottaa verikokeet jotta saadaan poissuljettua fyysiset syyt.
Pitkään jatkunut unettomuus.