Onko juomisenne lisääntynyt nelosten kauppaan tulon myötä
Itse ainakin yhä juon kolmosta siitä syystä että nelos olut puolet kalliimpaa joten paljon halvemmalla saa kännit juomalla kolmosta. Mitenkä siis muka nelosten myötä alkoholikuolemat tulee lisääntymään.
Kommentit (32)
En edes muistanut asiaa ennen kuin nyt. Eli ei ole. Juon kyllä lähinnä lonkeroa silloin, kun juon mutta aika harvoin muutenkin. Ehkä seuraavalla kerralla täytyy ostaa, onhan se "oikea" lonkero parempaa.
Ei. Kolmosta ostan, jos joskus haluan oluen juoda. Tosin meidän kaupassa valikoima on todella sekaisin, joten ei ole edes mielenkiintoa etsiä kivaa nelosta maisteltavaksi. Eri asia, jos se joskus muuttuu selkeämmäksi valikoimaltaan.
Ei ole juominen lisääntynyt, eikä vähentynyt. Näillä Suomen hinnoilla juomani alkoholi on edelleen peräisin jatkossakin Tallinnasta.
Eipä ole muutosta havaittavissa. Puolisen vuotta mennyt kun viimeksi jotain join, tais olla punkkua silloin.
Saatan kyllä ostaa joku päivä sen lonkeron, jos sattuu mieli tekemään.
Aivan yhtä täysraitis olen kuin aiemminkin.
Mä kerran ostin meille lonkut marketista, koska mä voin.
Olen yhä ahkera viinin lipittäjä silti.
Ei ole lisääntynyt. Kaksi nelosolutta olen tänä vuonna ostanut. Odottelen sitä, että jokin kauppa laittaa niitä alennukseen kuten kolmosoluita.
En ole ostanut yhtään nelosta ja muutenkin suosin miedompaa päihdettä. Kaljaa vain jos sitä ei ole saatavilla.
Käytän siis viikonloppuisin ja lomilla.
Mä kuin vain viiniä ja tuon sen laivalta tai alkosta
En ole ostanut nelosta kaupasta vielä kertaakaan. Ei siis mitään vaikutusta.
Mun ja mieheni juominen lisääntyi vain ja ainoastaan sen johdosta, että aikanaan tulivat viinien hanapakkaukset Alkoon. Ei tämä ruokakauppasijoittelu vaikuta mitään. Ei vaikuta, vaikka siellä olis koko Alkon valikoima. Oluita ja lonkkuja ei juurikaan juoda.
En ole pitänyt kirjaa, mutta selvästi vähemmän olen juonut kuin joulukuussa. Kuten yleensäkin tulee juotua tammikuussa vähemmän kuin joulukuussa.
Itse olen ollut koko ajan sitä mieltä että muutos ei vaikuta alkoholin kokonaiskulutukseen yhtään mitään. Muutos on se että lonkeroiden ja muiden limuviinojen myynti siirtyy alkosta marketteihin. Nelosolut ei ole ollut mikään myyntihitti ennenkään, eikä siitä sellaista tule nytkään, mutta senkin myynti siirtyy alkosta marketteihin. Käymisteitse valmistetut lonkerojäljitelmät katoaa marketeista kokonaan.
Pari kertaa olen ostanut juomia marketista ja olen ostanut pari lonkeroa ja pari breezeriä, sekä kolmosolutta kuten aikaisemminkin. Yhtään nelosolutta en ole ostanut. Enkä ole käynyt kertaakaan alkossa, koska joululta jäi pari viinipulloa.
Nyt kun hyy-sä-rit ensin toipuu tästä vajaan prosentin vahvuuden korotuksesta, niin voidaan alkaa valmistelemaan seuraavaa vapaututa ja lisää prosentteja sekä myyntiaikarajoitusten poistoa. Naurettavaa että kaupat saa olla auki yli klo 21, mutta kaikkia tuotteita ei saa ostaa.
Uskomatonta hyy-sä-fi sana on estolistalla
Juomiseni on lisääntynyt huomattavasti. Vuodenvaihteen jälkeen olen jo ostanut ja juonut enemmän lonkeroa kun edeltävän puolen vuoden aikana. Ostin nimittäin kolme tölkkiä joista jo yhden olen juonut. Syksyn mittaan taisin juoda ravintolassa yhden lonkeron, joten alkoholiostoni on kuusinkertaistunut.
Kyllä oli harkitsematon päätös tuoda viinat näin helposti saataville. Tätä menoa ajaudun päätöksen seurauksena vielä aivan rappiolle.
Kamalaa.
Join viimeksi syyskuussa ja vielä on kaapissa viime vuonna ostettuja kolmosia juomatta. Juon ne ensin pois ja sitten mietin jos seuraavaksi kokeilisi nelosella perskännejä.
En tykkää nelosesta juurikin siksi kun se on niin vahvaa. Kolmos olut riittää mulle.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta hyy-sä-fi sana on estolistalla
Miksi sielunvihollista tarkoittava satanas-nimen suomenkielinen johdannainen on estolistalla mutta esim. vittu ja helvetti ei ole?
No, voidaan näinkin sanoa. Olen kahdesti ostanut tölkin nelosta tammikuun aikana, eli onhan se lisääntynyt, kun en tavallisesti osta olutta. Mutta en nyt kovin huolestunut määristä vielä olisi...
Yritin yksi päivä etsiä nelosolutta kaupasta mutten löytänyt. Ostin sit jotain vähän "parempaa" luomukolmosolutta. Joo ei ole lisääntynyt juominen, päinvastoin vähentynyt on mutta sillä ei ole mitään tekemistä lainsäädännön, vaan omien elämänvalintojen kanssa.
Nelonen maksaa halvimmillaan 1.65€/tölkki ja kolmonen 0,91€/tölkki. Hintaero on siis 81% ja alkoholipitoisuuden ero 16%. Nelosella kännit tulevat siis 56% kalliimmaksi.
Luulen, että nelosen tulo ruokakauppoihin alkoholisoi vain Pekka Puskan ja muiden rahassa kylpevien politikkojen ja lääkäreiden läheiset. Muilla ei ole varaa nelosella itseään katuojaan läträtä.