Nyt se on nähty lopullisesti, kuinka julma voi olla parantumattomasti sairaskin, joka tekee kuolemaa

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se kuoleva haluaa keskittyä loppuaikansa hänelle merkityksellisiin ihmisiin ja asioihin.

Juu, vain narsisti voi sanoa noin. Minun mielestäni me ihmiset olemme kaikki yhtälailla siinä mielessä arvokkaita toinen toisillemme ja merkityksellisiä siinä mielessä, että jos on jotakin ihmistä loukannut, niin tuntee omatunnossaan myös pyytää anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap:tä vaivaa, voi kai mennä kuolemaa  tekevän luo ja pyytää omasta puolestaan anteeksi?

Voin tietysti kuvitella, että on asioita, jotka estävät. En itsekään ole joiltakin kuolevilta anteeksi pyydellyt tai sopua rakentanut, vaikka olisin voinut. Olin niin loukkaantunut.

Esim. isääni olisin voinut jotenkin lähestyä. Hän ei ollut läsnä lapsuudessani, mutta katsoi asiakseen arvostella minua nuorena aikuisena.

Kun hän kuoli, tunsin hetken tyhjyyttä, koska olisin halunnut hänen näkevän menestyksen hetkeni. Toisaalta motiivini hänen suhteensa ei ollut arvokas, koska en halunnut jakaa saavukseni tuottamaa iloa vaan antaa hänen nähdä, että pärjäsin ilmankin häntä :(

Ap. ihmettelee, että miksi minun pitäisi pyytää anteeksi minua loukanneelta kuoleman sairaalta, kun minulla ei ole mitään, mistä tuolta kyseiseltä henkilöltä edes pyytäisin anteeksi vaan asia on aivan toisin päin, mutta johan kerroin, että tämä tästä!

Tony Halmeen mottoa lainatakseni: "Jumala armahtakoon, minä en"

Jos kerran et armahda, niin miksi sinulta pitäisi tulla sitä anelemaan? Toivottavasti tuleva vainaja ei hukkaa aikaa sinuun.

Mitä hän on tehnyt? Varmaan tappanut lapsesi tai raiskannut sinut. Jotain aivan hirvittävää näköjään.

Vierailija kirjoitti:

Niin? Ehkäpä hän sovussa itsenaä kanssa, eikä hänellä ole tarvetta sopia kenenlään muun kanssa? Entäs itse, miten sinä toimisit vastaavan diagnoosin saatuasi? Jotenkin voisi aloituksen perusteella kuvitella, että alkaisit vaatimaan anteeksipyyntöjä ja hyvittelyjä kaikilta mahdollisilta itseäsi mielestäsi loukanneilta ihmisiltä. Vaan mahtaisitko itse pyytää anteeksi muilta, hmmm?

En ole loukannut ketään sillä tavalla, että minun tarvitsisi moisia edes miettiä kuolinvuoteellani.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän se hirveä teko nyt on, jota kuolevan pitäisi tulla sulta anteeksi pyytämään?

Kirjoittaja vaikuttaa Kivikissaäidiltä, joka vihaa ja halveksii omaa äitiään vuodesta toiseen...

Vierailija kirjoitti:

Hyvin outo ja itsekeskeinen ajatusmaailma sinulla ap. Kuulet jonkun sairastuneen ja tämä saa sinut henkeä pidättäen odottamaan, että kuoleva rientää luoksesi anteeksi pyytämään. Miksi ihmeessä? Eikö se yleensä mene toisinpäin? Eli niin, että muut ihmiset haluavat unohtaa kaunansa ja olla kuolevalle armollisia? Sinä se tässä julma olet.

Miksi olisin julma, miksi minun loukattuna pitäisi rientää anelemaan minua loukanneelta julmurilta anteeksipyyntöjään?

Johan jo kerroin, että tällä julmurilla olisi ollut aikaa kyllä, mutta jostain syystä ei siihen kyennyt, mutta kyllä pystyi kuitenkin aikoinaan loukkaamaan ja kiusaamaan aikansa omalla tyylillään, ja samalla kiusaamaan sivullisiakin! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän se hirveä teko nyt on, jota kuolevan pitäisi tulla sulta anteeksi pyytämään?

Kirjoittaja vaikuttaa Kivikissaäidiltä, joka vihaa ja halveksii omaa äitiään vuodesta toiseen...

Mikä tää Kivikissaäiti oikein on tällä palstalla kummitellut jo vuositolkulla?????:D

En vihaa omaa äitiäni. 

Ap.

Vierailija kirjoitti:

En nyt ota kantaa ap:n tapaukseen, vaan ihan yleisellä tasolla:

Kärsimys ja kuoleman läheisyys ei välttämättä jalosta ihmistä, vaan tekee hänestä kärsimättömän ja tylyn. Miettikää itse, jos kykenette, millaisia olisitte, jos teillä olisi kovat kivut ja kamala olo, ja päälle päätteeksi kuolema pelottaa ja se, miten läheisimmät pärjäävät.

Siinä ei välttämättä tee mieli setviä vanhoja riitoja, varsinkin, jos omasta mielestä olet ollut oikeassa ja se toinen osapuoli toiminut väärin (ap, muista, että asioista on eri tulkintoja, eikä omasi välttämättä ole sama kuin sen toisen osapuolen tulkinta).

Ja vaikka olisit tehnytkin oikeasti vääryyttä ja jopa itse tajuat tehneesi, et välttämättä halua käyttää viimeisiä hetkiäsi anelemalla anteeksi. Semmoinen ajatus kuolinvuoteelle kerääntyvistä läheisistä, joille kuoleva jakelee elämänviisauksia, toiveita ja anteeksipyyntöjä on aika kaukana realismista!

Minun kohdallani ei ole muita tulkintoja, ja kun et tiedä edes asiaa, etkä mistään muustakaan Ap:n asioissaan, niin olisit vaan ihan hiljakseen ja jättäisit nuo neuvosi aivan muille.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja jo yli vuosi sitten sai ankaran diagnoosin, joka yleensä johtaa kuolemaan parin vuoden sisällä.

Henkilöllä oli vuosi aikaa kuitenkin sairautensa aikana tulla pyytämään anteeksi ja hieromaan sopua kanssani, mutta ei; sitä ei ole tapahtunut!

Huonot muistot jäävät tuosta tyypistä, ja enkä jää kaipaamaan!!!!!!

Yhtäkään kyyneltä en puserra, en edes muodon vuoksi!

Kumpi tässä osoitti julmuutensa?

Loukkaajani, joka on sen osoittanutkin eläessään.

Ap.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin outo ja itsekeskeinen ajatusmaailma sinulla ap. Kuulet jonkun sairastuneen ja tämä saa sinut henkeä pidättäen odottamaan, että kuoleva rientää luoksesi anteeksi pyytämään. Miksi ihmeessä? Eikö se yleensä mene toisinpäin? Eli niin, että muut ihmiset haluavat unohtaa kaunansa ja olla kuolevalle armollisia? Sinä se tässä julma olet.

Mikäs Jeesuksen Enkeli se siellä neuvoskelee tietämättä edes asioistani?

Tajuatko, että ihmisistä kaikki ovat omalla tavallaan aivan läpeensä paskoja, ja toiset ovat vain puoliksi, mutta silti he eivät ole yhtään sen parempia ihmisiä kuin sinäkään siellä!

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä?! Eivätkö ihmiset muutukaan pyhimyksiksi ennen kuolemaansa? Ajatella.

Ap. Ihmettelee, että kukas täällä on ollut vaatimassa ihmisten muuttumaan pyhimyksiksi ennen kuolemaansa?  Sitä ei ole tullut tapahtumaan edes jälkeen kuolemankaan joidenkin tyyppien kohdalla. Hyvä muisto elää jonkin aikaa, mutta paha muisto ei kuole ikinä kenestäkään väärintekijästä!

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se kuoleva haluaa keskittyä loppuaikansa hänelle merkityksellisiin ihmisiin ja asioihin.

Niin, siinähän keskittyy, ja tuonkaltaisella ihmisellä on luonne sellainen, että tuskin olen ainut ihminen, jota hän on loukannut, enkä olekkaan, joten sepä sitten siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja jo yli vuosi sitten sai ankaran diagnoosin, joka yleensä johtaa kuolemaan parin vuoden sisällä.

Henkilöllä oli vuosi aikaa kuitenkin sairautensa aikana tulla pyytämään anteeksi ja hieromaan sopua kanssani, mutta ei; sitä ei ole tapahtunut!

Huonot muistot jäävät tuosta tyypistä, ja enkä jää kaipaamaan!!!!!!

Yhtäkään kyyneltä en puserra, en edes muodon vuoksi!

Kumpi tässä osoitti julmuutensa?

Ei kannata hurskastella kun ei tiedä taustoja. Kaikki kuolemansairaat eivät ole valaistuneita ja söpöt vanhukset ovat voineet olla täysiä k....päitä läheisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap:tä vaivaa, voi kai mennä kuolemaa  tekevän luo ja pyytää omasta puolestaan anteeksi?

Voin tietysti kuvitella, että on asioita, jotka estävät. En itsekään ole joiltakin kuolevilta anteeksi pyydellyt tai sopua rakentanut, vaikka olisin voinut. Olin niin loukkaantunut.

Esim. isääni olisin voinut jotenkin lähestyä. Hän ei ollut läsnä lapsuudessani, mutta katsoi asiakseen arvostella minua nuorena aikuisena.

Kun hän kuoli, tunsin hetken tyhjyyttä, koska olisin halunnut hänen näkevän menestyksen hetkeni. Toisaalta motiivini hänen suhteensa ei ollut arvokas, koska en halunnut jakaa saavukseni tuottamaa iloa vaan antaa hänen nähdä, että pärjäsin ilmankin häntä :(

Ap. ihmettelee, että miksi minun pitäisi pyytää anteeksi minua loukanneelta kuoleman sairaalta, kun minulla ei ole mitään, mistä tuolta kyseiseltä henkilöltä edes pyytäisin anteeksi vaan asia on aivan toisin päin, mutta johan kerroin, että tämä tästä!

Tony Halmeen mottoa lainatakseni: "Jumala armahtakoon, minä en"

Niinpä. En tunne tapaustasi, mutta voihan joku kokea vaikka hyväksikäyttöä ja sitten hyväksikäyttäjä sairastuu. MItä anteeksipyytelemistä uhrilla tässä tapauksessa on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin outo ja itsekeskeinen ajatusmaailma sinulla ap. Kuulet jonkun sairastuneen ja tämä saa sinut henkeä pidättäen odottamaan, että kuoleva rientää luoksesi anteeksi pyytämään. Miksi ihmeessä? Eikö se yleensä mene toisinpäin? Eli niin, että muut ihmiset haluavat unohtaa kaunansa ja olla kuolevalle armollisia? Sinä se tässä julma olet.

Mikäs Jeesuksen Enkeli se siellä neuvoskelee tietämättä edes asioistani?

Tajuatko, että ihmisistä kaikki ovat omalla tavallaan aivan läpeensä paskoja, ja toiset ovat vain puoliksi, mutta silti he eivät ole yhtään sen parempia ihmisiä kuin sinäkään siellä!

Kaikki ihmiset ovat läpeensä paskoja?

Kuulostat kivalta ihmiseltä. Et ollenkaan julmalta.

Vierailija kirjoitti:

Jos ap:tä vaivaa, voi kai mennä kuolemaa  tekevän luo ja pyytää omasta puolestaan anteeksi?

Voin tietysti kuvitella, että on asioita, jotka estävät. En itsekään ole joiltakin kuolevilta anteeksi pyydellyt tai sopua rakentanut, vaikka olisin voinut. Olin niin loukkaantunut.

Esim. isääni olisin voinut jotenkin lähestyä. Hän ei ollut läsnä lapsuudessani, mutta katsoi asiakseen arvostella minua nuorena aikuisena.

Kun hän kuoli, tunsin hetken tyhjyyttä, koska olisin halunnut hänen näkevän menestyksen hetkeni. Toisaalta motiivini hänen suhteensa ei ollut arvokas, koska en halunnut jakaa saavukseni tuottamaa iloa vaan antaa hänen nähdä, että pärjäsin ilmankin häntä :(

Tiedätkö, sinulla on nyt selvästi vähän vakavampiakin ongelmia. Sinulla on jostain syystä hirveän paha olla ja aihepiiri triggeröi sinua valtavasti. Voin lyödä vetoa, että olet itsekin joutunut kasvamaan epävakaassa perheessä, mutta et ole vielä kyennyt myöntämään sitä itsellesi, joten tämä provoilu on ainoa sietämäsi tapa käsitellä asiaa nykyhetkellä.

Olet todennäköisesti mies (voin toki olla väärässäkin), joten olet vieläkin vahvemmin oppinut olemaan puhumatta tunteistasi ja hautaamaan ne sisääsi, koska pelkäät heikkoutta itsessäsi. Alitajuntasi viestittää, että totuuden suora, rehellinen kohtaaminen tekisi aivan liian kipeää sinulle.

Toivon tosissani, että kykenet pikkuhiljaa ottamaan ensimmäisiä askeliasi tuon pelon kynnyksen yli ja alat kysyä itseltäsi kysymyksiä, kuten vaikka "miksi koen näin kovaa tarvetta trollailla tässä keskustelussa, miten asia koskettaa minua".

Myöntäminen on eheytymisen alku ja edellytys. Mitä ikinä oletkaan kokenut, et ole ansainnut sitä. Et vaikka olisit ollut "tuhmakin". Tai peräti "paha". Lapsen moraali ja empatiakyky kehittyy vuovaikutussuhteessa lähiaikuisten kanssa, ja jos lähiaikuiset ovat sairaita lapsellakin on suuri riski sairastua psyykkisesti tai jopa kehittyä persoonallisuushäiriöiseksi.

Kaikkea hyvää sinulle ja matkallesi kohti parempaa itsetuntemusta ja tulevaisuutta!

Tarina toisinpäin: entinen puolisoni kuoli kolmisen vuotta sitten pari vuotta sairastettuaan. Diagnoosista kuulin veljeltäni jonka ystävä em. ihminen oli. 

Olin loukannut ko. henkilöä pahasti liittomme aikana ja lähestyin häntä varovasti kysyen voisimmeko tavata (siis hän oli voimissaan vielä silloin), tarkoitukseni oli pyytää anteeksi. Hän valitsi hiljaisuuden. En voinut kuin tyytyä vallitsevaan tilanteeseen. 

Sama sinulle- hän on niin loukkaantunut tai kipeä tai mitä tahansa, ettet voi jäädä tuohon kiinni...