Mitä syöt sinkku jonka ruokakulut alle 200/kk?
Kommentit (58)
Purkitettua kotiruokaa kirjoitti:
Sinkkuna ollessa meni tuon verran. Ihan normaalia kotiruokaa söin. Tein esimerkiksi makaronilaatikkoa, karjalanpaistia, uunibroileria riisillä, lohtaja ja kermaperunoita jne. ja pistin annospurkkeihin pakkaseen. Niin ei tarvinnut syödä samaa ruokaa edes peräkkäisinä päivinä. Söin niitä samoja ruokia samaan rahaan myös töissä eväänä.
Mä syön myös noin. Jos ostan hk-blöön Lidlistä, ja paistan ja syön perunamuusin kanssa, on siinä muutamalla eurolla kolmeksi päiväksi ruokaa. Ruisleipää, juustoa, hedelmiä ja vihanneksia. Syön aika samantapaisia ruokia kuin kouluissa tarjotaan, ne ovat terveellisiä ja kevyitä ja hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Jos viikossa menee 25 e ruokaan, ei voi ostaa mitään ylimääräistä? Ostan itse aina jotain ylimääräistä keskimäärin 1,50-5 eurolla päivässä, kuten jälkiruuaksi rahkan, laten, jäätelöä tai sipsejä. Siihen kuluu vähintään kymppi viikossa. Pelkkien papujen tai puuron syöminen alkaisi olla pakkopullaa nopeasti. Jos teen yhtenä päivänä vähänkin monimutkaisemman kasvispastan, sen ainekset maksavat arviolta yli 6 euroa. Hieman halvemmalla pääsee ostoksissa, kun käy lidlissä, mutta 25e viikkobudjetti olisi silti kidutusta.
4 x 25 = 100. Ei kysytty, kenellä menee sata euroa kuussa ruokaan?
Vierailija kirjoitti:
Jos viikossa menee 25 e ruokaan, ei voi ostaa mitään ylimääräistä? Ostan itse aina jotain ylimääräistä keskimäärin 1,50-5 eurolla päivässä, kuten jälkiruuaksi rahkan, laten, jäätelöä tai sipsejä. Siihen kuluu vähintään kymppi viikossa. Pelkkien papujen tai puuron syöminen alkaisi olla pakkopullaa nopeasti. Jos teen yhtenä päivänä vähänkin monimutkaisemman kasvispastan, sen ainekset maksavat arviolta yli 6 euroa. Hieman halvemmalla pääsee ostoksissa, kun käy lidlissä, mutta 25e viikkobudjetti olisi silti kidutusta.
Tyypillinen kasvissyöjä! Papuja, puuroa, jäätelöä, sipsejä...
Ja 200€/kk on 50€/vko..
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo 200e/henkiin näin perheelliselle kuullosta mitenkään vähältä? Meitä on 5 henkeä, kaksi aikuista (toinen syö lounaan töissä), yksi teini joka syö enemmän kuin aikuiset (lounas koulussa, vaikka saattaa syödä toisen lounaan kotonakin) ja taapero sekä leikki-ikäinen. Meillä kuluu 100e/vk ja siinä on mukana 1-v vaipat ja 3-v yövaipat. Syömme terveellisesti paljon kasviksia sisältävää sekaruokaa.
Miten sen nyt ottaa.. Itse loen tehnyt sellaisen havainnon, enkä varmasti ainoana sinkkuna, että on kalliimpaa tehdä ruokaa yhdelle kuin useammalle. Toki sinkkuna voi "ruokkia" pakastinta, niin ei tarvitse syödä samaa ruokaa koko useta päiviä.
Myöhemmin voi sitten ottaa "valmis ruokaa" pakkasesta ja vain lämmittää. Kalliiksi tulee tehdä vain yksi annos, joka päivä eri ruokaa. Toisaalta sinkkuna ei tarvitse kärvistellä, jos kumppanilla on asenne vamma jotain ruokaa kohtaan; eli hän ei suostu syömään jotain edullista vain koska ei tykkää, jolloin voidaan joutua tekemään valinta rajoitetummasta joukosta tai sitten molemmille omat ruoat...
Se mikä harmittaa, että tuntuu, että edullisimmin saa, jos tai kun ostaa isoissa (perhe)pakkauksissa. Kun ei aina jaksasaisi laittaa osaa pakkaseen tai muutoin säilöä, kun ei toisaalta en haluaisi tuottaa ruokahävikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos viikossa menee 25 e ruokaan, ei voi ostaa mitään ylimääräistä? Ostan itse aina jotain ylimääräistä keskimäärin 1,50-5 eurolla päivässä, kuten jälkiruuaksi rahkan, laten, jäätelöä tai sipsejä. Siihen kuluu vähintään kymppi viikossa. Pelkkien papujen tai puuron syöminen alkaisi olla pakkopullaa nopeasti. Jos teen yhtenä päivänä vähänkin monimutkaisemman kasvispastan, sen ainekset maksavat arviolta yli 6 euroa. Hieman halvemmalla pääsee ostoksissa, kun käy lidlissä, mutta 25e viikkobudjetti olisi silti kidutusta.
Ei täällä tainnut kukaan syödä pelkkiä papuja ja puuroa. Vähän liioittelun makua sulla. :) Tuollaiset jäätelöjen ja sipsien ostamatta jättämiset ovat varmasti tietoisia valintoja, vaikka rahaa siihen tuolla budjetilla olisikin. Jotkut eivät yksinkertaisesti halua syödä tuolla tavalla. Ja osa ei moisia osta, koska säästävät nekin rahat sitten johonkin muuhun, eli heillä on vieläkin pienempi ruokabudjetti kuin tuo ap:n ilmoittama.
Paljon kaikkea pastaa, terveellisyyden takia sekoitan välillä halpoja sesonkikasviksia ym sekaan. Lihaa en osta juuri koskaan, vaikka tykkäisinkin, koska ruokabudjettini on 80e kuussa. Mausteista yritän olla tinkimättä, niin saa vähän vaihtelua.
Aamupalaksi aina leipä ja iltapalaksi pikanuudelit. Lounaaksi ja päivälliseksi samaa ruokaa, jonka laitan itse ja usein krrralla kolmenkin päivän tarpeeseen. Jos tarvitsen välipalaa, otan hedelmän.
Veikkaisin, että en saa kaikkea tarvitsemaani tällä ruokavaliolla, ainakin proteiinia aivan liian vähän, sillä juon päivässä lasin maitoa ja siinä kaikki. Toisaalta en liikukaan yhtään, joten en tarvitse niin paljoa. Eihän tämä elämää ole, mutta opiskelijalla ilman tukiverkkoa on vaikeaa.
Meillä on avopuolison kanssa kuukauden ruokabudjetti kahdestaan toi 200 €.
Se riittää ihan hyvin, jos tekee itse ruoat ja vähän kattelee hintoja. Peruna, pasta, riisi ja kuskus ei paljoa maksa. Yleensä katellaan mitkä lihat on alennuksessa ja sen mukaan mietitään menu. Aika usein lähikaupassa on paahtopaisti lähes yhtä halpaa kuin naudan keittoliha. Kumpaakin käytetään.
Kalat on fileoituna kalliita, mutta ostamalla kokonaisen (toki suolistetun) kalan tiskiltä saa puolet halvemmalla ja paljon tuoreempaa kuin ne valmiit fileet. Fileoinnin oppii kuka tahansa kun kerran pari kokeilee hyvällä veitsellä.
Aika monipuolisesti tolla budjetilla saa syötyä. Suurin osa on tietty perusruokaa, kuten pastoja, kiusauksia ja jauhelihakastikkeita. Sit voi tehdä vaikka lihapullia, ruskeeta kastiketta / tomaattikastiketta. Pari kertaa viikossa voi ostaa tyyriimpää - esim. ankkaa ja sitten tekee siihen punaviinikastikkeen kylkeen ja paistaa perunat.
Lyhyesti siis - osta laadukkaita ja tuoreita raaka-aineita ja kokkaa itse, niin saat 200 €:lla ravintolatason ruokaa päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Paljon kaikkea pastaa, terveellisyyden takia sekoitan välillä halpoja sesonkikasviksia ym sekaan. Lihaa en osta juuri koskaan, vaikka tykkäisinkin, koska ruokabudjettini on 80e kuussa. Mausteista yritän olla tinkimättä, niin saa vähän vaihtelua.
Aamupalaksi aina leipä ja iltapalaksi pikanuudelit. Lounaaksi ja päivälliseksi samaa ruokaa, jonka laitan itse ja usein krrralla kolmenkin päivän tarpeeseen. Jos tarvitsen välipalaa, otan hedelmän.
Veikkaisin, että en saa kaikkea tarvitsemaani tällä ruokavaliolla, ainakin proteiinia aivan liian vähän, sillä juon päivässä lasin maitoa ja siinä kaikki. Toisaalta en liikukaan yhtään, joten en tarvitse niin paljoa. Eihän tämä elämää ole, mutta opiskelijalla ilman tukiverkkoa on vaikeaa.
Hei! Osta iso paketti kaurahiutaleita. Puuro on halpaa ja hyvää. Pidätkö pavuista? Jos näet jossain säilykepapuja tarjouksessa, osta niitä useampi purkki. Koeta hamstrata kaappeihin myös tomaattimurskaa ja muita säilykkeitä, niin saat vaihtelua pastaruokiisi. Jos olet laiska tekemään salaatteja, osta iso pussi porkkanoita. Voit kuoria niitä valmiiksi ja napostella pitkin päivää.
- 41

Ai niin, kotimaiset kuivaherneet eivät maksa juuri mitään. Pussillisesta herneitä saat suurehkon kattilallisen soppaa.
- 41
Syön yliopistolla lounaat arkisin, tekee kuussa viitisenkymppiä. Muutoin ostan Lidlistä ruokaa ja teen itse isompia satseja, joita laitan pakkaseen ja syön sieltä. Vaikkapa joku kattilallinen hernekeittoa maksaa viisi euroa, ja syön siitä helposti seitsemän ateriaa. Makaronilaatikko iso vuoka maksaa kuutisen euroa, siitä saa kahdeksan annosta. Iso kulhollinen avokadopastaa maksaa kuutisen euroa, siitä saa viissi satsia. Tätä rataa, alle euron siis per ateria, eli siitä saa kolmellakympillä kuukauden toiset lämpimät ateriat, enkä viikonloppuisin syö kuin yhden lämpimän aterian, ei vaan ole niin nälkä.
Aamu- ja iltapalana syön puuroa tai itseleipomiani sämpylöitä tai halpaa ruisleipää juustolla, tomaatilla ja kurkulla. Noihin menee viikossa maksimissaan kymppi, kuussa siis neljäkymppiä.
Kahvia juon maidolla, maitoa juon kuitenkin enemmänkin yliopistolla lounaalla. Hedelmiksi ostan tarjouksesta omenoita yms., niihin, kahviin ja maitoon menee noin vitonen viikossa eli parikymppiä kuussa.
Noista tulee 120 euroa kuussa, 80 euroa jää sitten vähän ex tempore-osastoon (mausteet, kahvipaketti kerran kuussa, satunnainen karkkipussi) sekä vessapaperin, siteiden ja päivittäishygienian ostoksiin. Hyvin riittää!
Hyvin harvoin syön ulkona, niitä satunnaisia summia en ole tuohon laskenut, mutta kyllä 80 eurosta irtoaa joku huokea ravintola-annoskin silloin tällöin.
Mulla menee, jos olen viikon yksin, n. 30 euroa ruokiin viikossa. Teen usein joko uuniruokia tai pataruokia, niistä syö helposti 5-6 kertaa yksin. Syön niitä pari päivää ja loput pakkaseen. Aamiaiseksi syön aina puuroa ja lounaaksi täysjogurttia itse poimimillani marjoilla. Jos oikein haluan revitellä niin vaihdan aamiaisen ja lounaan paikkaa. :D
Syön tosi vähän ja sen takia painakin vaan 62kg (183cm mies) :D eilen söin kaksi ruisleivän palasta ja jonkun pienen valmisruuan
Mää vedän jo kolmatta päivää samaa -30% 400g jauhelihaa. spagettia ja jauhelihakastiketta. Tänään laitan jämät pizzaan jonka väännän. On minulla myös omppuja, banaaneja ja puuroa.
Kerran viikossa vedän kalapuikkoja paahtoleivän välissä. Siihen rucolaa ja majoneesia sekaan niin avot.
Kylhän sitä keksii jos ei osta mitään hyvää, kuten mässyy, limuu, sipsii, kaljaa, jätskii, mansikoita tai muita herkkui. Pitää olla kurinalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syön vegaanisesti. En ole sinkku, mutta vastaan silti kun ruokaan menee kuussa alle 200€ vaikka pari kertaa viikossa ruokinkin miesystävään. Arkisin syön koululla lounaan. Käyn useissa kaupoissa sen mukaan mistä tiedän tiettyjen tuotteiden löytyvän halvimmalla. Halpoja nuo pavut ja linssit on, tosin linssejä tulee käytettyä harvemmin. Syön enimmäkseen riisiä päivällisillä. Pakastevihanneksista teen erilaisia kastikkeita kuten currya (kaupan valmiita) teriyaki kastikkeita. Pastaan tomaattipohjaista kastiketta. Tosin pastaa syön aika harvoin. Tofua ostan halvalla aasiamarketeista, niistä löytää helposti puolet halvemmalta kuin perus marketeista. Jos olen oikein väsynyt laitan itselleni vain pussillisen nuudeleita pakastevihanneksien ja papujen kera.
Curryn tykkään tehdä kookosmaitoon, laitan sekaan parsakaalta tai kukkakaalta (rainbowlta pakasteena 450g alle eurolla), kikherneitä, pirkan pakastemaissia n 45snt/200g, lehtikaalta ja joskus saatan laittaa sekaan tofua. Tarjoilen tämän riisin kanssa.
Ostan vihannekset ja hedelmät kauden mukaan, tällä hetkellä appelsiinit on halpoja ja todella hyviä. Ostan myös tarjousten mukaan tuotteita. Tykkään laittaa iltapalaksi soijarahkaa/jugurttia hedelmien kera. Joskus lisään mysliä. Leipää syön suhteellisen vähän. Perunaa en syö oikeastaan ollenkaan, mutta sen sijaan tykkään syödä bataattia. Bataattiranskikset on todella helppo ja herkullinen ruoka tehdä itse. Kasvissosekeitot ovat todella helppoja tehdä tehosekoittimella.
Kaupasta ostan esimerkiksi falafeleja (Pirkan falafelit on suht halpoja ja todella hyviä), joitain Tescon kasvispihvejä pakasteesta ja vegepuikkoja. Syön ulkona harvoin, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Kotona saa tehtyä halvalla ruokaa :)
Tuo säästää kyllä paljon ruokakuluissa. Eli menisikö enää alle 200€/kk, jos ei söisi koululla...
Jos en söisi koulussa, en söisi lounasta ollenkaan. Skippaan sen viikonloppuisin muutenkin
Täällä syö kaksi henkilöä n. 200€/kk (yhteensä).
Paljon kasvisruokaa (lidlistä ostettuna).
Parsakaali-kukkakaalimuusia, uunikasviksia, salaattia, hedelmiä, Yakisobaa (paistettua nuudelia + kasviksia), riisin kanssa erilaisia kasviskastikkeita, sosekeittoja, täytettyjä paprikoita/herkkusieniä yms. Lihaa vältellään, kun on niin kallista, mutta ruokakustannuksissa säästetään aina sen verran, että voi aina välillä ostaa sitä savulohta tms pieni pala. Paljon syödään myös kananmunia, papuja ja itsetehtyjä sämpylöitä. Ruokien seassa yleensä tuorejuustoa/halpaa salaattijuustoa, joka myös täyttää.

Ja teen aina ison satsin ruokaa, josta ainakin puolet menee pakkaseen.
Kasvisruokaa minäkin. Teen usein erilaisia tomaattisosepohjaisia papu-vihannes -mössöjä, joita maustan mieleni mukaan. Joskus käytän soijarouhetta ja harvoin härkistä. Mössön kanssa syön riisiä tai pastaa (tavallista tai kokojyväpastaa, joskus papupastaa).
Toisinaan teen ison satsin hernekeittoa tai makaronilaatikkoa. Niitä laitan pakkaseenkin.
Syön myös usein kaurapuuroa, se on halpaa ja täyttävää. Joskus ostan aamupalaksi kaura- ja soijajugurtteja. Päivittäin menee myös jonkin verran kahvia ja teetä, kauramaitoa (iKaffe) ja hedelmiä.
Otan b- ja d-vitamiineja ja syön kodin ulkopuolella jonkin verran maitotuotteita ja munia, mikäli tarjotaan.