Tulevaisuudessa raskaus saattaa tietää potkuja
Mitä mieltä olisitte siitä, että jos raskaus tai lapset olisi Suomessa ihan hyväksyttävä syy erottaa kyseinen henkilö töistä sillä ehdolla että se parantaisi Suomen työlisyys astetta? Tulevaisuudessa tämä saattaa olla hyvinkin mahdollista, sillä yrittäjät haluvat helpottaa palkkaamista ja irtisanimista nykyisestään. Nykyinen työnlainsäädäntö muumuassa sanelee ettei raskaus tai sairastuminen ole hyväksyttävää syy antaa potkuja vaikka naisten äitiysloma on valtava kuluerä monille yrityksille. On myös ehdotettu että yrittäjien olojen helpottamiseksi äitiyslomaa lyhennettäisiin viikon pituiseksi tai se poistettaisiin kokonaan. Luulen että tämä ei kuitenkaan kaikkia miellytä, muta sitä juuri tällä aloituksells haenkin. Että ihmiset saisivat tietää tästä ja reagoi skenaarioon jo ennen kuin on liian myöhäistä ja itse skenaario on jo toteutunut.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Tuo olisi paras mahdollinen tilanne, mikäli mitään muuta muutoksia nykytilanteeseen ei tulisi. Oksettaa työnantajan piikkiin porsivat loiset, jotka odottavat vakisopparia ja pilaavat muilta naisilta työnhakumahdollisuudet. Työhaastatteluissa pitäisi myös saada vapaasti kysellä perhesuunnitelmista.
Kerrotko sinä ja kaltaisesi vielä, että mitäköhän etuja perheesi sai nauttia, kun vanhempasi päättivät sinut siittää ja äitisi porsi sinut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat puurtaa lapsiperheellisten työt. Lapsiperheelliset ovat vuorotellen joka lapsensa kanssa kotona ja lopuksi sairastuvat tietysti itse.
Pari viikkoa meni, palkka juoksee. Siinä kotona ollessa voi kätevästi hoidella kotiasioita.On selvää, että perheellisten mielestä kuviossa ei ole mitään vikaa.
Onko järkeä, että firmassa on yhtaikaa 10 akateemista työntekijää niistämässä kukin yhden lapsen nenää?
Eikö sairaille lapsille järjesty hoitopaikkaa, jossa olisi sairaanhoitaja töissä?Olisi reilumpaa niitä lapsettomiakin kohtaan. Hehän eivät saa mitään palkallista hoitovapaata, jos esim. iäkäs vanhempi sairastuu äkillisesti ja vakavammin kuin nuhaan. Silti yhteiskunta rummuttaa äänekkäästi omien vanhempien hoitovastuun perään.
Oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus?Aivan, saako lapsen sairastamisesta viikon salkkua? Mä luulin et se on 2 päivää..
No lapsia voi olla vaikka kolme, peräjälkeen kipeänä. Ja mihin lapsi sitten laitetaan jos sairaus jatkuu yli 2 päivää?
Olin töissä keskisuuressa firmassa. Naapurihuoneessa oli nuori äiti. Kun syksyn flunssat, korvapipit ja mahataudit koitti, hän lähti harva se päivä kesken päivän hakemaan kipeää lasta hoidosta. Eikä vaikuttanut huolestuneelta eikä harmistuneelta. Joskus oli koko viikon kone kiinni ja huone pimeänä. Perjantaisin hän poikkesi katsomaan, mitä töihin kuuluu ja kertomaan että tuli joulupiparit paistettua ja kaikki komerot siivottua. Oli perheessä isäkin, mutta äitihän se näppärämpi oli kotitöitä ja jouluvalmisteluja edistämään. Eihän nuhaisessa lapsessa mitään kummaa hoitamista ole: se ei vain saa olla päivähoidossa. Ja palkka juoksee, mutta työt ei.
Työt hoitelevat lapsettomat, joilla poissaoloja kertyy noin neljännes siitä mitä perheellisillä.
Ja he nakuttavat koneitaan hiki otsassa saamatta ekstrakorvausta stressistä, koska onhan projekti saatava valmiiksi luvatussa ajassa.
Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti.
Sellainen toiminta ainakin pitäisi nuorten naisten keskuudessa saada loppumaan että heti kun saadaan vakituinen työpaikka niin ollaan sitten puolen vuoden sisällä raskaana. Tekisivät ne lapset siinä vaiheessa kun ovat vielä määräaikaisia työsopimuksia tekevien joukossa, tai sitten kun on useampi vuosi työuraa vakituisella työnantajalla takana. Äitiysloman pitäisi työnantajan kannalta olla samanlaista vapaata kuin virkavapaan tai palkattoman, eli siitä ei koituisi tälle minkäänlaisia muita kustannuksia kuin vain niitä mitkä tulevat sijaisen hankkimisesta.
Meillä saa suoraan korkkarin kuvan takalistoon, jos alkaa näkyä viitteitä raskaushaaveista. Täällä meillä ei pallovatsoja katsella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat puurtaa lapsiperheellisten työt. Lapsiperheelliset ovat vuorotellen joka lapsensa kanssa kotona ja lopuksi sairastuvat tietysti itse.
Pari viikkoa meni, palkka juoksee. Siinä kotona ollessa voi kätevästi hoidella kotiasioita.On selvää, että perheellisten mielestä kuviossa ei ole mitään vikaa.
Onko järkeä, että firmassa on yhtaikaa 10 akateemista työntekijää niistämässä kukin yhden lapsen nenää?
Eikö sairaille lapsille järjesty hoitopaikkaa, jossa olisi sairaanhoitaja töissä?Olisi reilumpaa niitä lapsettomiakin kohtaan. Hehän eivät saa mitään palkallista hoitovapaata, jos esim. iäkäs vanhempi sairastuu äkillisesti ja vakavammin kuin nuhaan. Silti yhteiskunta rummuttaa äänekkäästi omien vanhempien hoitovastuun perään.
Oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus?Aivan, saako lapsen sairastamisesta viikon salkkua? Mä luulin et se on 2 päivää..
No lapsia voi olla vaikka kolme, peräjälkeen kipeänä. Ja mihin lapsi sitten laitetaan jos sairaus jatkuu yli 2 päivää?
Olin töissä keskisuuressa firmassa. Naapurihuoneessa oli nuori äiti. Kun syksyn flunssat, korvapipit ja mahataudit koitti, hän lähti harva se päivä kesken päivän hakemaan kipeää lasta hoidosta. Eikä vaikuttanut huolestuneelta eikä harmistuneelta. Joskus oli koko viikon kone kiinni ja huone pimeänä. Perjantaisin hän poikkesi katsomaan, mitä töihin kuuluu ja kertomaan että tuli joulupiparit paistettua ja kaikki komerot siivottua. Oli perheessä isäkin, mutta äitihän se näppärämpi oli kotitöitä ja jouluvalmisteluja edistämään. Eihän nuhaisessa lapsessa mitään kummaa hoitamista ole: se ei vain saa olla päivähoidossa. Ja palkka juoksee, mutta työt ei.
Työt hoitelevat lapsettomat, joilla poissaoloja kertyy noin neljännes siitä mitä perheellisillä.
Ja he nakuttavat koneitaan hiki otsassa saamatta ekstrakorvausta stressistä, koska onhan projekti saatava valmiiksi luvatussa ajassa.Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti.
Mihin se sen sairaan lapsen perjantaiksi änki?
Sopii ihan hyvin kunhan isien olisi pakko synnyttää ja hoitaa joka toinen lapsi.

Niin joo, saattaahan se niinkin olla.
Meilläkin yks eukko oli niinku jonkun 2kk saikulla kädestään ja paras nii ei voinu tehä tota eikä tätä.
Sit ainakin yks muija oli ainakin vuoden pääsaikulla ja yks mies kanssa. Oli muuten lapseton yks ja sit kaikki jo sen ikäisiä että aikuiset lapset.
On se niin väärin! Me sitten painettiin ylitöitä ja maksettiin niiden takia kauheita hoitomaksuja kun lapset oli hoidossa koko ajan.
Niin pitäs kieltää kaikki saikut. Potkut vaan jos rupee jotain käsivammaa tms tulemaan.
Onneksi on lapset tehtynä, ettei tuotakin tarvitse murehtia. Voin hyvin kuvitella että tuo on tulevaisuutta Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
No aika vaikeaa varmaan suunnitella elämäänsä. Se on sitten joko työ tai perhe. Jompikumpi selkeästi. Jos tämä on linja.
On se työnantajankin vaikea palvella asiakkaitaan, jos työntekijä on suurimman osan aikaa erinimisillä vapailla, vai mitä?
Mutta tämä puoli asiasta sua tuskin kiinnostaa.
Yrittäjänä palkkaisin keski-ikäisiä naisia mieluummin. He ovat luotettavimpia. Perheelliset ovat jatkuvasti poissa, vedoten lastensa sairasteluun. Monta päivää viikossa ollaan kotona, koska lapsi on "sairas".
Vierailija kirjoitti:
Sopii ihan hyvin kunhan isien olisi pakko synnyttää ja hoitaa joka toinen lapsi.
Ei tarvitse synnyttää. Aasiasta voidaan adoptoida tyttöjä aivan riittävästi Suomeen. Ei lapsia ole mikään pakko olla.
Suomalaiset ovat nyt jo kuolemassa sukupuuttoon joten eiköhän tämä veisi viimeisetkin perheenlisäys suunnitelmat. Veloja kaikkialla. Paitsi onhan meillä partalapsia vaikka muille jakaa joten...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat puurtaa lapsiperheellisten työt. Lapsiperheelliset ovat vuorotellen joka lapsensa kanssa kotona ja lopuksi sairastuvat tietysti itse.
Pari viikkoa meni, palkka juoksee. Siinä kotona ollessa voi kätevästi hoidella kotiasioita.On selvää, että perheellisten mielestä kuviossa ei ole mitään vikaa.
Onko järkeä, että firmassa on yhtaikaa 10 akateemista työntekijää niistämässä kukin yhden lapsen nenää?
Eikö sairaille lapsille järjesty hoitopaikkaa, jossa olisi sairaanhoitaja töissä?Olisi reilumpaa niitä lapsettomiakin kohtaan. Hehän eivät saa mitään palkallista hoitovapaata, jos esim. iäkäs vanhempi sairastuu äkillisesti ja vakavammin kuin nuhaan. Silti yhteiskunta rummuttaa äänekkäästi omien vanhempien hoitovastuun perään.
Oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus?Aivan, saako lapsen sairastamisesta viikon salkkua? Mä luulin et se on 2 päivää..
No lapsia voi olla vaikka kolme, peräjälkeen kipeänä. Ja mihin lapsi sitten laitetaan jos sairaus jatkuu yli 2 päivää?
Olin töissä keskisuuressa firmassa. Naapurihuoneessa oli nuori äiti. Kun syksyn flunssat, korvapipit ja mahataudit koitti, hän lähti harva se päivä kesken päivän hakemaan kipeää lasta hoidosta. Eikä vaikuttanut huolestuneelta eikä harmistuneelta. Joskus oli koko viikon kone kiinni ja huone pimeänä. Perjantaisin hän poikkesi katsomaan, mitä töihin kuuluu ja kertomaan että tuli joulupiparit paistettua ja kaikki komerot siivottua. Oli perheessä isäkin, mutta äitihän se näppärämpi oli kotitöitä ja jouluvalmisteluja edistämään. Eihän nuhaisessa lapsessa mitään kummaa hoitamista ole: se ei vain saa olla päivähoidossa. Ja palkka juoksee, mutta työt ei.
Työt hoitelevat lapsettomat, joilla poissaoloja kertyy noin neljännes siitä mitä perheellisillä.
Ja he nakuttavat koneitaan hiki otsassa saamatta ekstrakorvausta stressistä, koska onhan projekti saatava valmiiksi luvatussa ajassa.Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti.
Mihin se sen sairaan lapsen perjantaiksi änki?
No kuule enpä kysynyt. Poikkesi sen verran myöhään iltapäivästä, että mies oli kai jo tullut töistä. Kaikki eivät työskentele kellokortin valvomina, etenkin johtoporras tuppaa siirtymään viikonlopun viettoon etuajassa, olen huomannut.
Onneksi en ollut samassa työryhmässä tämän naisen kanssa, mutta ne jotka oli kiroilivat kyllä. Nääs kun projekteille ei lisäaikaa herunut.
Tiedän kyllä, että lapsettomien oletetaan suostuvan venyttämään työpäiväänsä kun vaan vedotaan. Yllättävää kyllä, myös lapsettomilla on velvoitteita sekä työnulkopuolista elämää. Heillä on harrastuksia, ystäviä, vanhemmat, matkoja tai ihan vaan tarve levätä ja latautua, että jaksaa taas ensi viikolla paiskia hommia muutaman lapsivapaalaisenkin edestä.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjänä palkkaisin keski-ikäisiä naisia mieluummin. He ovat luotettavimpia. Perheelliset ovat jatkuvasti poissa, vedoten lastensa sairasteluun. Monta päivää viikossa ollaan kotona, koska lapsi on "sairas".
Ne ne vasta sairaana onkin. Joku paikka rupee renkkaan niin ne on kuukausia pois. Jos ei muuta niin hermosaikkua jos menee sukset ristiin.
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät tule raskaaksi eivätkä juorua kahvihuoneessa tai käytä FaBoa työaikana. On monta syytä palkata mies ohi naisen. Myös työilmapiiri pysyy hyvänä, koska asiat hoidetaan suoraan ja kiertelemättä. Selän takana puhuminen ei kuulu miesten toimintatapoihin, joten monelta ikävyydeltä vältytään.
Selkään puukottaminen on nimenomaan miehinen ominaisuus sekä kaikista pahimnat juoruajat ovat miehiä.
Lapset ovat puoleksi isän eli on korkea aika että lapsen syntymisen kulut jaetaan tasan äidin ja isän työnantajien kesken kuten Ruotsissa jo tehdään.
Miehet vapaamatkustaa naisten kustannuksella ja joku vielä kehtaa haukkua naisia siitä että porsivat työnantajan kustannuksella! Kyllä ne työnantajan äiditkin on heidät aikanaan porsineet.
Siinä kohtaa kun rahaa pitää irrota niin lapset on kummasti äidin.
Kukaan,.ei kukaan tarvitse vakituista kokopäivätyötä niin paljon kuin nainen joka on äiti. Sitä rahaa tarvitaan lapsen elättämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat puurtaa lapsiperheellisten työt. Lapsiperheelliset ovat vuorotellen joka lapsensa kanssa kotona ja lopuksi sairastuvat tietysti itse.
Pari viikkoa meni, palkka juoksee. Siinä kotona ollessa voi kätevästi hoidella kotiasioita.On selvää, että perheellisten mielestä kuviossa ei ole mitään vikaa.
Onko järkeä, että firmassa on yhtaikaa 10 akateemista työntekijää niistämässä kukin yhden lapsen nenää?
Eikö sairaille lapsille järjesty hoitopaikkaa, jossa olisi sairaanhoitaja töissä?Olisi reilumpaa niitä lapsettomiakin kohtaan. Hehän eivät saa mitään palkallista hoitovapaata, jos esim. iäkäs vanhempi sairastuu äkillisesti ja vakavammin kuin nuhaan. Silti yhteiskunta rummuttaa äänekkäästi omien vanhempien hoitovastuun perään.
Oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus?Aivan, saako lapsen sairastamisesta viikon salkkua? Mä luulin et se on 2 päivää..
No lapsia voi olla vaikka kolme, peräjälkeen kipeänä. Ja mihin lapsi sitten laitetaan jos sairaus jatkuu yli 2 päivää?
Olin töissä keskisuuressa firmassa. Naapurihuoneessa oli nuori äiti. Kun syksyn flunssat, korvapipit ja mahataudit koitti, hän lähti harva se päivä kesken päivän hakemaan kipeää lasta hoidosta. Eikä vaikuttanut huolestuneelta eikä harmistuneelta. Joskus oli koko viikon kone kiinni ja huone pimeänä. Perjantaisin hän poikkesi katsomaan, mitä töihin kuuluu ja kertomaan että tuli joulupiparit paistettua ja kaikki komerot siivottua. Oli perheessä isäkin, mutta äitihän se näppärämpi oli kotitöitä ja jouluvalmisteluja edistämään. Eihän nuhaisessa lapsessa mitään kummaa hoitamista ole: se ei vain saa olla päivähoidossa. Ja palkka juoksee, mutta työt ei.
Työt hoitelevat lapsettomat, joilla poissaoloja kertyy noin neljännes siitä mitä perheellisillä.
Ja he nakuttavat koneitaan hiki otsassa saamatta ekstrakorvausta stressistä, koska onhan projekti saatava valmiiksi luvatussa ajassa.Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti.
Mihin se sen sairaan lapsen perjantaiksi änki?
No kuule enpä kysynyt. Poikkesi sen verran myöhään iltapäivästä, että mies oli kai jo tullut töistä. Kaikki eivät työskentele kellokortin valvomina, etenkin johtoporras tuppaa siirtymään viikonlopun viettoon etuajassa, olen huomannut.
Onneksi en ollut samassa työryhmässä tämän naisen kanssa, mutta ne jotka oli kiroilivat kyllä. Nääs kun projekteille ei lisäaikaa herunut.
Tiedän kyllä, että lapsettomien oletetaan suostuvan venyttämään työpäiväänsä kun vaan vedotaan. Yllättävää kyllä, myös lapsettomilla on velvoitteita sekä työnulkopuolista elämää. Heillä on harrastuksia, ystäviä, vanhemmat, matkoja tai ihan vaan tarve levätä ja latautua, että jaksaa taas ensi viikolla paiskia hommia muutaman lapsivapaalaisenkin edestä.
Juu. Teidän harrastukset ja levitä tiedetään. Krapulalomaa haette maanantaisin.
Ja nämä aktiivisimmat sinkut on sitten talvisin aina saikuilla kun on joku liikuntavamma, aina joku on lomilla noiden takia, on kaaduttu tai lasketeltiin metsään. Ja toinen hyvä syy, mitä itsekin käytät on hermosaikkua, lusmuilijoiden kuningas syy.
Yrittäjän kannattaa nykyisin melkeinpä palkata työntekijänsä henkilöstövuokraus firmasta ja jättää mahdolliset sairaslomat sun muut kyseisen firman huoleksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomat puurtaa lapsiperheellisten työt. Lapsiperheelliset ovat vuorotellen joka lapsensa kanssa kotona ja lopuksi sairastuvat tietysti itse.
Pari viikkoa meni, palkka juoksee. Siinä kotona ollessa voi kätevästi hoidella kotiasioita.On selvää, että perheellisten mielestä kuviossa ei ole mitään vikaa.
Onko järkeä, että firmassa on yhtaikaa 10 akateemista työntekijää niistämässä kukin yhden lapsen nenää?
Eikö sairaille lapsille järjesty hoitopaikkaa, jossa olisi sairaanhoitaja töissä?Olisi reilumpaa niitä lapsettomiakin kohtaan. Hehän eivät saa mitään palkallista hoitovapaata, jos esim. iäkäs vanhempi sairastuu äkillisesti ja vakavammin kuin nuhaan. Silti yhteiskunta rummuttaa äänekkäästi omien vanhempien hoitovastuun perään.
Oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus?Aivan, saako lapsen sairastamisesta viikon salkkua? Mä luulin et se on 2 päivää..
No lapsia voi olla vaikka kolme, peräjälkeen kipeänä. Ja mihin lapsi sitten laitetaan jos sairaus jatkuu yli 2 päivää?
Olin töissä keskisuuressa firmassa. Naapurihuoneessa oli nuori äiti. Kun syksyn flunssat, korvapipit ja mahataudit koitti, hän lähti harva se päivä kesken päivän hakemaan kipeää lasta hoidosta. Eikä vaikuttanut huolestuneelta eikä harmistuneelta. Joskus oli koko viikon kone kiinni ja huone pimeänä. Perjantaisin hän poikkesi katsomaan, mitä töihin kuuluu ja kertomaan että tuli joulupiparit paistettua ja kaikki komerot siivottua. Oli perheessä isäkin, mutta äitihän se näppärämpi oli kotitöitä ja jouluvalmisteluja edistämään. Eihän nuhaisessa lapsessa mitään kummaa hoitamista ole: se ei vain saa olla päivähoidossa. Ja palkka juoksee, mutta työt ei.
Työt hoitelevat lapsettomat, joilla poissaoloja kertyy noin neljännes siitä mitä perheellisillä.
Ja he nakuttavat koneitaan hiki otsassa saamatta ekstrakorvausta stressistä, koska onhan projekti saatava valmiiksi luvatussa ajassa.Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti.
Niin joo, saattaahan se niinkin olla.
Meilläkin yks eukko oli niinku jonkun 2kk saikulla kädestään ja paras nii ei voinu tehä tota eikä tätä.
Sit ainakin yks muija oli ainakin vuoden pääsaikulla ja yks mies kanssa. Oli muuten lapseton yks ja sit kaikki jo sen ikäisiä että aikuiset lapset.
On se niin väärin! Me sitten painettiin ylitöitä ja maksettiin niiden takia kauheita hoitomaksuja kun lapset oli hoidossa koko ajan.
Niin pitäs kieltää kaikki saikut. Potkut vaan jos rupee jotain käsivammaa tms tulemaan.
On eri juttu olla töistä pois oman sairauden takia, kuin että ihmisellä on vaikkapa 5 lasta, jolloin hän pitää sairaslomat 1+6 hengen sairasteluista, joita luonnollisesti tulee enemmän kuin yhden ihmisen kohdalla.
Lapsettomia ylikuormitetaan työelämässä, joten he voisivat saada hyvän ja luotettavan työntekijän lisää. Perheettömät kantavat myös työelämän ulkopuolisesta elämästään vastuun yksin, jos he sairastuvat, ei ole ketään kotona auttamassa ja jakamassa kuormaa. Lapsettomat saavat loma-ajoista ne jämät mitä perheellisten jäljiltä jää.
Niin että eipä ihme kun tämän ohella paikkailee perheellisten monennimisiä vapaita ja lomia, niin siinä saattaa väsähtää ja olla alttiimpi sekä tapaturmille että "päälomille". Ei ihminen näet loputtomiin kestä jatkuvaa stressiä.
Tietysti lapsiakin on tehtävä. Mutta toivoisin jonkun poliitikon joskus huomaavan perheettömiin kohdistuvan kuormituksen, ja rupeavan miettimään asiaan ratkaisua.
Se olisi yhteiskunnankin etu. Perheettömät tyypillisesti kantavat vastuuta vanhemmista sukupolvista (eihän lapsiperheet ehdi ja jaksa), ja säästävät siten huomattavia summia vanhustenhoidossa, kun vanhat pärjäävät kotonaan omaisten tuella pidempään kuin muuten.
Mitä tahansa muita ruokakuntia mainitaankin erityisesti huomion ja tuen tarpeessa olevina, yksineläjiä ei toistaiseksi ole mainittu, paitsi vanhukset.
Yksineläjien elämisen kulutkin ovat suuremmat kuin lapsiperheillä mutta ei tätäkään mainita.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjän kannattaa nykyisin melkeinpä palkata työntekijänsä henkilöstövuokraus firmasta ja jättää mahdolliset sairaslomat sun muut kyseisen firman huoleksi.
Eiköhän aika ole jo ajanut vuokrafirmojen ohi. Ihmiset ovat tympääntyneitä siihen kun palkkoja ei kuulu kolmeen kuukauteen ja kaiken lisäksi rahat viedään veroparatiiseihin. Sitten pyörii hämäriä tyyppejä Baltiasta ja Itä-Euroopasta, jotka juuri ja juuri osaa suomenkieltä esimerkiksi nämä valkovenäläiset harjoittelijan sijaiset julkisen puolen sairaaloissa jotka määrää kaikkiin vaivoihin buranaa. Onneksi vaihoin yksityiselle.
Mikä laki muuttuu?