Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Itkisitkö hysteerisenä monta vuotta jos ukkosi kuolisi?
22.01.2018 |
En minä ainakaan, eiköhän aika vähillä itkuilla ja draamalla menisi elämä eteenpäin.
Eihän kumppani sentään ole edes samaa verta, eli perhettä, se olisi sama kuin menettäisi vain esim kaverin jonka kanssa asutelut, ei se sydäntä särkisi. Tietysti vähän aikaa tuntuisi omituiselta ja voisi olla kaipuuta, mutta siinä se ja nopeastihan sitä taas nauttisi omasta rauhasta ilman miestä, vapaudesta.
Jokainen on tietysti erilainen, minulle miehen kuolema ei ylitsepääsemätöntä surua varmasti aiheuttaisi.
Kommentit (28)
Tuskin itkisin hysteerisenä, ei sellaista kukaan jaksa. Surisin kyllä luultavasti loppuikäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Ei ole mitään tunteitä miestä kohtaan, olisi vaan kiva päästä vapaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommenttisi kertoo vain ja ainoastaa sinusta ja parisuhteestasi.
Olen pahoillani.
En itkenyt. Suhtauduin liiankin viileänrauhallisesti. Oli raskaus jonka pelkäsin menevän kesken jos murrun.
Mutta tuli se aika paljon myöhemmin, kun murhe pitä käydä läpi. Itkeä, kiertää kaikki yhteiset paikat, surra padottua surua kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itkenyt hysteerisesti kuin ensimmäiset kuukaudet, puolen vuoden jälkeen alkoi elämä voittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa. Tuskin kuitenkaan montaa vuotta ainakaan itkisin.
Vähän ohis: Eräs vanhempi sukulainen ei ollut päästä miehensä kuolemasta yli millään. Toki pitkä yhteinen elämä oli yksi syy, mutta myös se etteivät hartaat uskovaisen rukoukset menneet perille, eikä ihmeparantumista tullutkaan. Surullista, onneksi itse oletan olevani ei-uskovaisena paljon rationalisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ukko on kovatuloinen ja loisimiseni loppuisi niin tottakai.
Mutta niinhän jokainen nainen itkisi.
Mutta itkuni kyllä päättyisi välittömästi jos löytäisin uuden kovatuloisen aasin.
Pitempään minä olen miehen kanssa asunut samassa taloudessa mitä vanhempieni tai sisarusten kanssa. Aivan varmasti itken ja suren, mutta en usko, että vuosia itkisin hysteerisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti en.
Olen ollut jo yhdessä riippuvuussuhteessa, jonka erosta toipuminen oli raskasta. Toivon, että tällä kertaa tämä suhde on aito rakkaussuhde, ei riippuvuussuhde.
Kyllä se sydämen särkisi, mutta ei kai siinä mitään montaa vuotta hysteerisenä tarvitsisi itkeä. Toki se olisi ensireaktio, ja myöhemminkin sitä sattuisi satunnaisesti. Mutta kyllähän se suru muuttaa muotoaan. Ei se nyt loputtoman pitkään sellaista lamaannuttavaa ja hysteeristä olisi, vaan kyllä se elämä taas varmaan joidenkin kuukausien päästä alkaisi voittaa.
Ja tosiaan, mieheni ei ole kuollut, joten todellisuudesta en tiedä. Mutta näin ihan hypoteettisesti ajatellen...
Surisin varmaan aikani. Olisi kova pala, muttei niin kiva, ettö vuosia hysteerisesti itkisin. Jos lapsi kuolisi olisikin tilanne toinen. Jos siis vertaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos ukko on kovatuloinen ja loisimiseni loppuisi niin tottakai.
Mutta niinhän jokainen nainen itkisi.Mutta itkuni kyllä päättyisi välittömästi jos löytäisin uuden kovatuloisen aasin.
Kuule Pertti, nyt ei riidanhaastamisesi mennyt läpi. Yritähän seuraavalla kerralla vähän tomerammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ukko on kovatuloinen ja loisimiseni loppuisi niin tottakai.
Mutta niinhän jokainen nainen itkisi.Mutta itkuni kyllä päättyisi välittömästi jos löytäisin uuden kovatuloisen aasin.
Kuule Pertti, nyt ei riidanhaastamisesi mennyt läpi. Yritähän seuraavalla kerralla vähän tomerammin.
Riidanhaastaminen? Ja minäkö pertti?
Sinähän se riitaa tässä haastat, mutta ei mene läpi.
Alue: Aihe vapaa
Olisi minulle jäätävä menetys. Surtava aikansa
ja yritettävä jatkaa elämää, joka ei olisi enää entisensä.