Osaatteko aidosti iloita toisten puolesta vai olenko poikkeava?

Hain vähän aikaa sitten uutta työpaikkaa. Minulla oli aavistus, että samaa työpaikkaa saattaisi hakea useampi tuttu samoista työkuvioista, joten en kertonut omasta haustani mitään. En halua selitellä, enkä halua mitään vahingoniloa jos en tule valituksi. Kuulin kuitenkin juorujen kautta, että kaksikin ihmistä omasta työyhteisöstäni haki tätä paikkaa minun lisäkseni. Nyt toinen heistä on nimitetty kyseiseen tehtävään ja on siis siirtymässä pois. Olen niin kateellinen etten voi elää asian kanssa. Onnittelin toki muka iloisena, mutta sisälläni on aivan toinen ääni kellossa. Tunne katkeruutta, raivoa, kateutta. Tiedän olevani omassa työssäni hyvä ja olen kokeneempi kuin tämä toinen ihminen, joka tehtävän valittiin. Hänellä ei myöskään ole mitään erityiskykyjä, jonka takia juuri hänet olisi pitänyt valita. Toki hän on nuori, mutta kokemattomampi. Lisäksi hänellä on melko paljon sairauspoissaoloja, jotka tuskin tulivat ilmi haastattelussa. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään vakavampaa sairautta, vaan tyylinä on olla hyvin herkästi kotona. Lisäksi on usein sairastavat lapset kotona. Ounastelin, että paikka menee luultavasti eräälle toiselle ihmiselle toisesta firmasta ja sen olisin ymmärtänytkin, koska kyseinen henkilö oli mielestäni paras hakija. Mutta tämä tuntuu käsittämättömältä asialta ja en vain pääse asiasta yli. En ole kateellinen siksi että hän on nuorempi, en itsekään ole ikäloppu vielä. Tätä valintaa on ihmetelty myös laajemmin, joten en ole tuntemusteni kanssa yksin. En edelleenkään ole kertonut yleisesti, että myös minä olin valintaprosessissa, joten olen kuullut kyllä ihmettelyä tästä aiheesta. Välillä vaan ei voi ymmärtää, että miksi?