Vierailija

Mistähän sitä keksisi jotain fiksuja selviytymiskeinoja tähänkin elämäntilanteeseen. Kotona oleminen uhmaikäisen lapsen kanssa alkaa olla tuskaa, samat kiukut ja suostuttelut kestettävänä joka ikinen päivä aamuin illoin. Kotityöt tehtävänä ja koirakin hoidettavana. Mies tekee vuorotyötä ja hänellä on aina jokin syy ettei voi viedä lasta aamulla tai hakea illalla tarhasta. Vapaapäivinäkin jotain parempaa tekemistä. Jos mies ei ole illalla töissä, on jossain harrastuksissaan tai anopin luona syömässä. Tulee kotiin usein "sopivasti" juuri kun lapsi on mennyt nukkumaan ja sitten vaatii sitä yhtä asiaa, jos siitä kieltäytyy niin mies kiroilee ja paiskoo ovia. Koirakin pääsee kunnon lenkille pari kolme kertaa kuukaudessa. Ja kun valitan miehelle että mun tarvitsisi päästä välillä johonkin niin niin mies aloittaa aina saman "mäkö se oon aina kaikkeen syyllinen" ja "sä aina haluat vaan päättää kaikesta"-marttyyrikakan eikä me koskaan päästä keskustelemaan siitä että voisinko mäkin saada vähän enemmän omaa aikaa. Mun jaksaminen onkin 110 %:sti isovanhempien varassa, perhevapailla ollessa oli vaan helpompi ottaa ja lähteä mummolaan toiseen kaupunkiin pariksi viikoksi akkuja lataamaan kuin nyt töissä ollessa.

Konttorilla töissä ollessa fiilikset onkin sitten erilaiset. Meillä on töissä eräs samanikäinen mies (jonka tiedän työkavereiden puheista olevan sinkku), joka on luonteeltaan täysin päinvastainen kuin kotona oleva. Muutenkin pitkä ja komea. En oikeastaan aiemmin ollut häntä sillä tavalla noteerannut, naisvaltaisessa toimistossa hyvännäköisellä sinkkumiehellä nyt on varmaan muutenkin vientiä. Sitten Tyhy-päivässä meillä oli pareittain tehtäviä harjoituksia, ja olin jo toisen naisen kanssa pari kun tämä mies tuli siihen kolmanneksi. Vähän ajan päästä jäätiin siihen sitten kaksin tekemään niitä harjoituksia. Toisessa tehtävässä valitsin sitten taas toisen naispuoleisen työkaverin pariksi, mutta heti sitä seuraavaan mies pyysi suoraan mua parikseen. Siinä oli kaikenlaisia hierontajuttuja ja muita fyysisessä kontaktissa tehtäviä harjoituksia... Töissäkin kun kysyin häneltä yhden mapin sijaintia, hän lähti mukaan näyttämään sen paikan vaikka se oli ihan vaan viereisessä huoneessa, helposti löydettävissä ja jäi vielä seuraksi kun siinä papereita arkistoin. Muutenkin jutellessa katsoo silmiin todella intensiivisesti niin että ujomman puoleisena en oikein tiedä mihin sitä katseen laittaisi. Mies on ihmeellisen usein "tiellä" ja väistää jotenkin niin vähän että joutuu todellä läheltä menemään... Ruokalassakin istuutuu usein viereen tai vastapäätä jos vaan sattuu vapaita paikkoja olemaan. Tiedän miehen jo kouluajoilta, ei ole koskaan vaikuttanut olevan mikään "naistenmies" vaan enemmän hiljaisen tai varovaisen puoleinen.

Kyllä tässä nyt tällaisen lähes loppuun palaneen perheenäidin pää on aika sekaisin. Työkaverin aikeista tai tunteista ei ole mitään faktaa, onko ihan vaan sattumaa tai normaalia ystävällisyyttä ja loppu omaa kuvitelmaa. Mutta kyllä tässä kaikenlaisia fantasioita on mielessä pyörinyt... Työkaverin mukaan lähtevä pikkulapsen äiti on kuitenkin jo ajatuksena paheksuttava, saati voi kuvitella minkä polemiikin asia työpaikalla aiheuttaisi. Ja miten nykyinen parisuhde ja lapsi. Olenkohan mä nyt täysi idiootti kun tällaisia asioita vatvon? Vai miten tästä tilanteesta pääsee kunnialla eteenpäin?

  • ylös 6
  • alas 0

Kommentit (1)

Vierailija

Sun oma mies vaikuttaa täydeltä idiootilta eli ensitöikseni jättäisin sen. Sen jälkeen voisin viritellä suhdetta työpaikan mieheen, jos se vielä sinkku on...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla