Kinaa kummiudesta miehen kanssa.

Miehen kanssa nousi melkein riita kummilasten lahjoista ja höyry nousee tunninkin päästä korvista.

Meillä on 4 kummilasta, joista 3 yhteistä. Niitten kolmen lahjat minä käytännössä hoidan, eli säästän rahat, kyselen mitä halutaa ja metsästän ne kaupasta, paketoin ja toimitan perille. Ja etsin sekä kirjoitan kortit.

Nyt vanhin kummilapsistamme alkaa olemaan kohta rippikouluun menossa ja olin palannut vihdoin takaisin kahden lapseni kanssa rippiristi ostoksilta ja olin miehelle huokaissut että hienoa että tämäkin lahjarumba alkaa helpottamaan kun alkaa kummilapset saavuttaan rippi-iän.

Mies sitten kysyi että miten niin, saahan hänkin yhä kummisedältään syntymäpäivinä ja jouluina lahjan. Nauroin, että eihän meidän tilanne ole sama, meillä on kaksi lasta, hänen setänsä on lapseton sinkku, jolla on menestyvä yritys. Se että hän haluaa ja pystyy lahjomaan ei tarkoita että meidän on niin tehtävä.

En todellakaan odota että lapsieni kummit on velvoitettuja ostamaan lapsilleni lahjoja koko elin-iän ajan, itse olin tottunut lahjat rippi-ikään asti, jonne ostan ristin kaulaan ja muistan hieman anteliaammin valmistujaisissa, kihlajaisissa ja häissä, mutta konfirmaation jälkeen en enää hanki synttäri enkä joululahjoja.

Nyt makkarissa murjottaa vähän päälle 30vuotias mies, koska sanoin että jos hän haluaa sitä lahjomista ristiäisten jälkeen jatkaa, saa luvan tehdä sen omin neuvoin, omalla ajallaan ja eikä maksaa yhteiseltä tililtään, vaan omista säästöistään.

Olen ihan ihmeissäni ja kiukuissani täällä, olenko oikeassa vai väärässä. Sillä en ajatellut olevani mikään lahja enkä rahakone kummilapsilleni loppuelämäni ajan, ennemmin vietän aikaa heidän kanssaan, vien elokuviin omalla rahalla, mutten enää murehdi jouluisin miten rahat riittää meidän perheen jouluun ja lahjoihin ja myös aikuisten kummilasten.

Perhana kun kiukuttaa tuo miehen käytös, ihan vapaasti saa jatkaa, mutta miksi se pitää jatkua minun ajallani ja vaivalla ja meidän perheen yhteisistä rahoista?

V***u!