Äidit, vietättekö anopin kanssa aikaa ilman miestä?

Anoppi varmaan ajattelee, että kuulut nyt suvun naisiin, kun oot suvun jäsenen synnyttänyt. Se kertoo sulle suvun salaisuudet, kuten kuka ei todellisuudessa kuulu sukuun tai kuka on tehnyt konkurssin. Kieltäydy noista suvun naisten salaisuuksista. Ja ole yhteydessä vaan miehen kautta. Huono puoli on se, etä kun palaat töihin, tarvitset anoppia sairaan lapsen hoitajaksi. Siksi pitää pysyä väleissä.

^^ Mä en todella antaisi lastani hoitoon anopille, oli lapsi sairas tai ei! Anoppiin ei voi luottaa ja hän on itse mieleltään sairas, joten en koskaan aio jättää lastani hänen kanssaan kahden. Harmi ettei hän itse tajua sitä vaan odottaa lasta sinne milloin yökylään ja milloin muuten vaan hoitoon. Ja nyt on alkanut kyselyt toisesta lapsesta, vaikka tietää että tämän ainokaisemme saamisessa kesti todella kauan.

Vierailija kirjoitti:

No et vastaa mitään, etkä avaa ovea, ei haittaa vaikka kuulisi teidän olevan sisällä. Ja jos siitä alkaa marisemaan, niin kerrot suoraan, ettet halua tuollaista ankeuttajaa jatkuvasti nähdä, että tervetuloa sitten kun on tajunnut miten epäkohteliaasti käyttäytyy. Veikkaan anopin vetävän herneen nenukkiin (yleensä tuon kaltaiset muiden arvostelijat kaikista eniten loukkaantuvat, kun heille sanoo käytöksestään suoraan) niin saat ainakin jonkun aikaa olla ihastuttavan anoppisi seuraa.

Ankeuttaja onkin juuri anoppia kuvaava nimitys! Ahdistun hänen seurassaan kun on niin negatiivinen ja löytää aina kaikista asioista jotain maristavaa. Olen ilmoittanut siis että en halua tavata jos mies ei ole paikalla mutta hän ei tunnu tajuavan sitä. Pitää minua vain nirppanokkana jolle ei arvon seura kelpaa. Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, että imevät kaiken energian ja saavat aikaan paskan olon. Aina jotenkin ahdistava olo muutaman päivän anopin tapaamisen jälkeen.

Ap

Kyllä vietän, anoppini on jo iäkäs mutta käyn hänellä kylässä sekä yksin että lasten ja mieheni kanssa. Auttelen häntä tarvittaessa, lastenhoitoapua en häneltä saa sairasteluiden vuoksi. Mukava ihminen joka aina muistaa lapsiamme ja käy merkkipäivinä jos vain voi, oikea mummo lapsilleni toisin kuin oma äitini. Mielelläni häntä hoidan sitten tarvittaessa, on hyvin hoitanut mummon/anopin roolit. Joskus vihjaissut jostakin tavoistamme hienotunteisesti. Ensin otin nokkiini mutta muistin että ne ovat vain hänen mielipiteitään, oikeus hänelläkin niihin ;)

Vietetään kyllä välillä anopin kanssa aikaa ilman miestä. Meillä menee ihan hyvin. Olen kertonut sen aika suoraan, että mulle on ihan sama mitä mieltä muut on meidän lasten hiusten pituudesta, vaatteiden väristä jne. ja että sellaiset kommentit jätetään omaan arvoonsa. Mun omat vanhemmat nimittäin on sellaisia että ne arvostelee helposti. Mutta appiukolle ollaan jouduttu asettamaan joitakin rajoja. Anoppi ikävä kyllä joutuu valvomaan että niitä kunnioitetaan.

En todellakaan. Mun anoppi on kuin suoraan kauhuanoppivitseistä! Ei minkäänlaisia välejä eikä kyllä soiteltu koskaan ennen välirikkoakaan.

Minä uskon, että anoppini samalla tavalla olisi tulossa kokoajan kylään, jos asuisi lähempänä. Nyt välimatka on 100 kilometriä ja yhteydet aika huonot (ei omista autoa), joten yllätysvierailuilta on säästytty. Nykyään näemme kerran kuussa koko perheenä. Anoppini ei ole päin naamaa noin negatiivinen, mutta hän arvostelee kodinhoitoani ja kahden lapsemme kasvatusta muille, kyselee myös täysin sopimattomia mm. raha-asioista. Osaa kyllä olla kasvotusten mukava, mutta välillä loukkaantuu jostain ja saattaa silloin käyttäytyä aika kiukkuisestikin. Mikä olisi ok, jos voisin ymmärtää loukkaantumisen paremmin, mutta ei hän ikinä meille suoraan sano mistä herne meni nokkaan, kiertoteitä kuulemme. Rasittavaa sekin.

Anoppi ei hoida lapsiamme, sillä meillä on vaikeaa luottaa häneen. Lapset ovat nyt 1,5v ja 3v, eli pieniä. En tiedä tuleeko tähän muutosta kun lapset ovat isompia. Luottamus alkoi oikeastaan rapistua siitä lähtien, kun anoppi loukkaantui kun emme antaneet hänelle hoitoon vastasyntynyttä esikoista. Anoppi on jotenkin todella "rajaton" ehdotuksissaan perhettämme kohtaan, ja se on häirinnyt pitkään. Lasten kanssakin hän käyttäytyy vieläkin niin, että on vaikea luottaa. Ei huomaa oikeita vaaratilanteita, mutta kun kuopus kävelee metrin päässä seinästä niin yrittää mennä taluttamaan kädestä pitäen ettei kolahda seinään, siis puolitoistavuotiasta. Tuntuu ettei ihan ymmärrä näitä ikätasojuttujakaan. Lapsille saattaa sanoa ihan mitä sattuu ajattelemaan, ja heidän kuullen puhuu myös muista lasten sukulaisista ikävästi. Anopin kanssa olisi siis kaiken kaikkiaan vaikea luottaa ihan jopa siihen, ettei puhuisi meistä vanhemmista pahaa lapsille tai yrittäisi udella lapsilta meidän asioita tai vaikkapa minun kodinhoitotapoja.

Tavallaan minun tunteeni ovat olleet nämä kolme vuotta ristiriitaiset. Pidän anopistani, mutta lastenlasten tulo kuvioon laittoi minut huomaamaan anopissa esimerkiksi tuota kaksinaamaisuutta. Ja jotenkin minulla on kokoajan ollut sellainen tunne, että anoppi on halunnut tulla minun ja lasteni väliin. Sitä on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole vastaavaa kokenut. Esikoisen vauvavuosi meni suoraan sanottuna suu auki seuraten, sillä anoppi todella yritti omia vauvamme, mutta siitä en viitsi kovin avautua täällä. Tilanne helpottui kun aloimme pitämään selviä rajoja ja teimme selväksi, että lastenhoitoapua ei kaivata. Kuopuksen kanssa tilanne oli jo paljon rauhallisempi, mutta kuvioon astuikin esikoisen huomioiminen hänen kustannuksella. Tsemppiä kaikille anoppien ja äitien kanssa painiville! Monesti mietin, että omalle äidille olisi helpompi puhua suoraan, mutta tiedäpä tuotakaan kun näitä ketjuja lukee aina välillä.

Oon aikuinen ihminen ja tiedostan että saan itse valita kenen kanssa vietän aikaani.

Ihan oikeesti sitä anoppiakaan ei tarvii aina miellyttää! Mitä sitten jos ootte ”hirviö miniöitä” kyllä mun mielestä oma ja perheen hyvinvointi/etu menee edelle. Tsemppiä kuitenkin kaikille ja rohkeutta!

Minkälaisia anoppeja tulette itse olemaan?

Meilläkin huolettaa se, että voinko jättää lapsiani keskenään anopin kanssa. Hänellä oli tosi ikävä tapa puhua muista ihmisistä, kenellä oli taas paino noussut ja kuka kaljuuntunut ja kuka laihtunut sitten viime näkemän. Puhuu ihmisistä aina tuolla tavalla, kertoo ulkonäöllisesti seikkoja millä ei ole jutun kannalta mitään merkitystä. Mietin miten tuollainen puhe vaikuttaa lapsiin, kun ei säästele sanojaan edes heidän kuullen.

Itse en mielellään vietä anopin kanssa aikaa keskenään mutta välillä on pakko..

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia anoppeja tulette itse olemaan?

Sellainen joka antaa tilaa eikä puutu liikaa toisten asioihin :)

Anoppi asuu sopivan välimatkan päässä,ettei ihan ilmoittamatta viitsi ajella käymään.

Olen 15 v aikana nähnyt anoppia ilman miestäni varmaankin alle 5 krt.Nämä tapaamiset ovat liittyneet lapseemme,ostoksia tai neuvolakäyntejä joissa mummo on ollut apuna.

Muutoin näen anoppia mieheni kanssa ehkä pari krt kuussa,mikä on ihan sopiva määrä.

Anoppi on paljonkin apuna lapsenhoidossa ja siitä olen kiitollinen.Hyvin hoitaa lastamme.

Kunnioitan anoppiani ihmisenä,on ns. kunnollinen ihminen,luotettava ja rehellinen.Vahva ja itsenäinen nainen.Ainoa mikä suhdettamme vaivaa on se,että anoppi pitää minua huonona kodinhoitajana koska en tee asioita hänen tavallaan.

Mikäs siinä,hän on old school työteliäs kodinhengetär,minä olen paljon rennompi esim siivoamisen ja ulkonäköni suhteen.

Eli lyhyt vastaus;näkisin anoppiani mielelläni jos olisimme samantyylisiä luonteiltamme,mutta tässä tilanteessa on vaikea keksiä mitään yhteistä kiinnostusta tai puheenaihetta josta olisimme samaa mieltä.Tämän näkee jo siitä,kuinka vaivaantunutta on jos joudumme olemaan parikin minuuttia kahden kesken.Emme vain ole samantyylisiä ihmisiä.Teemme silti parhaamme että tulisimme toimeen sen verran kuin on pakollista.

Vierailija kirjoitti:

Ja siis tämä anoppi saattaa laittaa vaan viestin, että on kaupassa ja tulisi sitten siitä meille että onko ok. Jotenkin harmittaa usein vastata, että nyt ei sovi vaikka ollaankin kotona mutta kun en vaan jaksa. Joskus hän sitten vain ilmestyy oven taakse ja viipyy hitto soikoon vielä koko päivän! Sellainen ihminen, josta on vaikea päästä eroon.

Ap

Huh, en avaisi ovea. 

En todellakaan vietä aikaani anopin seurassa, ellei ole pakko. Ei miehenikään vietä yksikseen aikaa minun äitini seurassa. Jos anoppi tuppaa meille kutsumatta, niin keksin itselleni jotain muuta menoa ja mies pitäkööt seuraa äidilleen. Minä haluan olla omassa kotonani rauhassa, enkä päästä sisälle ketään, jos en ole itse kutsunut.

No mulla on välit huonontunut anopin kanssa todella merkittävästi lasten synnyttyä. Enää en juurikaan halua olla tekemisissä, kun anoppi saattaa jopa kiusallaan uhkailla poikansa perhettä lastensuojeluilmoituksen tekemisellä yms., jos hänen "kallisarvoisia" neuvojaan ei riittävästi kuunnella.

Anoppina en tuppaudu poikani perheeseen. Minut on kutsuttu tasan kerran lapsenlapseni synttäreille. Ovat kuulemma pikkulasten synttäreitä ja kutsuvat vain lapsiperheitä. Muuten emme ole heillä vierailleet paitsi joskus ulkona kun on pitänyt tuoda lapset tai hakea jokin huonekalu meidän autolla tms. Poikani perhe käy aika usein meillä ja ovat tervetulleita aina. Tarjotaan ruokaa ja jutellaan lapsista. Lapset ovat ajoittain todella usein meillä hoidossa joka on aivan ihanaa. Joskus soittelen miniälle kun poikani on aina töissä enkä saa muuten kontaktia lastenlapsiini. Tiedän että miniä ei siitä pidä. Haluaisin kuulla mitä lapsille kuuluu jos ei ole esim kuukauteen tavattu. Esimerkiksi viime jouluna heiltä ei tullut mitään soittoa ja ymmärsin että minunkaan ei ollut soveliasta soittaa kun ovat joulun miniän vanhemmilla. Myös poikani olisi voinut soittaa mutta eipä tullut mieleen hänellä. Miniä ilmeisesti riitelee poikani kanssa näistä vastuukysymyksistä ja minä saan aina välillä siitä kuulla lasten kautta tahtomattani. Tiedän tilanteen kun itsekin olen ollut nuori äiti. Riitoja tulee väsyneenä ja haukutaan molemmin puolin lasten kuullen. Miniä on ihan mukava mutta olen ymmärtänyt että hän ei niin halua viettää aikaa meillä eikä minun kanssani. Hän ei halua myöskään meitä heille käymään. Siellä on kuitenkin aina joko hänen äiti tai joku muu sukulainen. Hänellä on runsaasti ystäviä ja tekemistä muutenkin. Niin minullakin sillä ikää on vasta 53 vuotta ja eläkkeelle ei ainakaan kymmeneen vuoteen vielä pääse. Ainoa toive olisi että poikani ja miniäni arvostaisivat sukuamme ja meidän tukea ja antaisivat lasten päättää aikanaan olemmeko turhia ihmisiä vai ei.

Lapsilla on paljon tasapainoisempi ja turvallisempi olo kun on rakastava suku ympärillä. Ystäviä ei koskaan ole liikaa.

En vietä aikaa anoppini kanssa. Mukava ihminen kaiken kaikkiaan yleiskuvallisesti, mutta ei vain ole kehittynyt mitään läheisiä välejä vaikka nyt samaan sukuunkin kuulutaan. Meillä on samoja mielenkiinnon kohteita harrastuksissa jne jne, mutta keskustelut tuntuvat hyvin väkinäisiltä, ja olen huomannut että hän puhuu hyvin paljon vain itsestään ja omista mielipiteistä ja näkemyksistä ja antaa neuvoja jatkuvalla syötöllä vaikkei niitä pyytäisi, tulee tunne, että pitää itseään jotenkin fiksumpana ja parempana, haluaa ns isotella ja päteä tällaiselle nuorehkolle naiselle, jopa asioissa joissa olen asiantuntevampi kuin hän, ammatillisesti :D Sanoisin, että hän on vanhoillisella tavalla melko stereotyyppinen nainen ja ei kovin huumorintajuinen.....miten sellaisen ihmisen kanssa sitten voi tulla ystäviksi? Itse haluaisin juttutuokioiden olevan rentoja ja että voisi vain olla oma itsensä ilman niitä pätemisiä ja sarkastisia kommentteja. Ilman sitä rooliasettelua että "tässä anoppi ja tässä poikasi kihlattu."

Vien anopin 2x viikossa kauppaan samalla kun itse käyn. Lauantaisin kauppareissulla käydään myös kahvilassa. Soitellaan pari kertaa viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia anoppeja tulette itse olemaan?

Tämä oli hyvä.

Ottakaa vaan vastaan ne anopin viisaat neuvot ja olkaa väleissä. Se on suuri voimavara.