Kuinka olette löytäneet oman sisustustyylinne? Olen aivan hukassa, makuni saattaa muuttua päivittäin
Tämän takia en ole uskaltanut sisustaa. Minulla on kirppikseltä haetut tylsät tavarat. Vain sohva ja sängyn patja on uutena ostettu Ikeasta.
Makuni saattaa muuttua päivittäin. Löysin vähän aikaa sitten kuvia söpöstä airbnb kämpästä Pariisista, olin ihastunut ja päätin että tuo se on. Sitten taas eräänä toisena päivänä löysin kuvia värikkäästä tehdastyylisestä asunnosta, ajattelin samaa, sitten löysin kuvia tyylikkäästä mustavalkoisesta sisustuksesta ja taas mentiin. Välillä taas kitsch -tyyli innostaa. Makuni vaihtuu laidasta laitaan. Saatan istua tunteja selailemassa Pinterestiä ja netin eri sisustusjuttuja. Olen pitänyt myös paastoa kaikesta sisustukseen liittyvästä, siitä ei ole ollut apua.
Olen jo 28-vuotias, luulisi että tässä iässä löytäisi tyylinsä.
Kommentit (23)
VIlkaisin juuri ympärilleni ja meidän sisustustyyliä voi tällä hetkellä kuvata vain sanalla "sotkuinen". Sitä en ole saanut kodin perintönä, mutta mieltymyksen selkeään, pohjoismaiseen sisustukseen sain.
Sisustus on rakentunut osin suunnitelmallisesti ja osittain sattumalta. Olemme saaneet huonekaluja ja meillä on niitä lainassa. Isommissa hankinnoissa, kuten ruokapöytä ja sohva, olemme pyrkineet kestävyyteen ja ajattomuuteen. Kerroksellisuus luo tunnelmaa, en edes halua että kotinoudattaa orjallisesti tiettyä tyyliä.
Lisäksi tykkään sisustaa asunnon aikakauteen sopivasti. Nykyinen koti on 20-luvun talossa ja erityisesti pinnoissa olen pyrkinyt hakemaan sopivaa tunnelmaa. Kalanruotoparketti sopii tänne täydellisesti. Uuteen asuntoon valitsisin jotain ihan muuta.
Minusta oman sisustustyylin löytäminen on pikkuisen päätösasiakin. Löysin noin 7 vuotta sitten asuntoilmon jonka tyyli miellytti minua ja puolisoa. Sen mukaan aloimme pikkuhiljaa sisustaa. Koti ollut koskemattona pikkuviilailut poisluettua jo useamman vuoden.
Toki välillä tekee mieli muutakin, mutta olen rönsöillyt vain vähän, esim. pukeutumistila on "girly" vaikka muuten selkeää ja asiallista.
Mulla on vähän sama ongelma ja uskon, että monella muullakin on. Täytän pinterestiä kuvilla asunnoista, jotka ovat aivan erilaisia kuin omani esim. arkkitehtuurisesti kiinnostavampia ja paljon tilavampia. Se tyyli mikä sopii täydellisen ilmavaan loft-asuntoon ei sitten todellakaan sovi pikkukaksioon. Aiemmin tuli jo tosi hyviä käytännön vinkkejä, miten hahmottaa tilaan sopivat huonekalut ja helpottaa sulle tärkeiden toimintojen sujuvuutta arjessa. Mutta mun mielestä listasta puuttuu muutama olellinen kohta ja ne on:
- Mieti tilan valaistus tarkkaan. Yksi lamppu katossa harvoin tarjoaa tarvittavaa valaistusta, mitä täällä pimeydessä tarvitaan. Valaistus tekee yllättävän paljon koko tilan tunnelmasta.
- Vältä sellaisia sisustusmokia, jotka vaikuttavat tilan tasapainoon. Älä esim. hanki tilaan liian pientä mattoa. Se saa kaikkien muiden huonekalujen mittasuhteet näyttämään hassuilta ja huoneen pienemmältä. Samaa kategoriaa on liian lyhyet verhot tai suurella sohvalla minikokoinen sisustustyyny.
- Osta parasta (silmää eniten miellyttävä, laadukkain) mihin on varaa. Jotta tiedät mihin on varaa, niin tee budjetti, jotta homma ei lähde lapasesta.
- Älä ahda tilaa täyteen. Kun suunnittelet huoneen toimintoja, niin jätä kulkuväylille tilaa ja ilmaa
- Ilottele edullisten sisustustekstiilien kanssa ja pidä homma muuten suht simppelinä värien puolesta. Hyvä nyrkkisääntö on, että mitä helpompaa/edullisempaa jonkun pinnan tai esineen muuttaminen on sitä rohkeampi sen kanssa kannattaa olla, jotta lopputuloksesta ei tule liian tylsä ja varmanpäälle pelattu. Eli kalliit ja hankalasti vaihdettavat asiat kannattaa yleensä aina hankkia mahdollisimman aikaa kestävinä (eli neutraaleina)