Miten hallita tunteitaan?

Naisopettajista yli kaksi kolmasosaa kertoo pohtivansa ulkonäköään päivittäin. Miesopettajista ulkonäköään pohtii kolmannes. Naisopettajista kolme prosenttia ja miehistä vajaa prosentti on kyselyn mukaan käynyt jopa kauneusleikkauksessa.

Lähde: Yle

Vierailija kirjoitti:

No minulla ei ole hallitsemattomia tunteita. Joskus nuorena sain parisuhteessa typeriä kilareita. Ne loppuivat, kun työstin hieman lapsuudenkodin perintöä ja kasvoin aikuiseksi.

En voisi ikinä kuvitellakaan saavani jotain raivareita töissä. Ne asiat ovat vain työtä. Olen yläkoulun opettaja ja jos joku pentu tai vanhempi on ärsyttävä, käsitän, että he vain kanavoivat omia tarpeitaan ja tunteitaan minuun roolini takia.

Jos aikuinen ei pysty asettumaan edes työroolissaan tilanteen yläpuolelle, hänellä on kyllä jokin ongelma, jota pitäisi itsekseen tai ammattilaisten kanssa selvittää.

Oikein just tällainen ylimielinen narsisti. No, ymmärrän, ettei siellä yläluokkalaisten alistamana normaalina pärjäisikään.

Eli muita syitähän ei voi olla sanoa tälle tyypille päin naamaa, mikä se on, kuin kanavointi, koska hän on ope ja asemassa.

Tunteiden tunnistaminen ja niiden syiden erittely on avainasemassa, mutta tämänkin kautta tunteiden hallitseminen vaatii harjoittelua ja aikaa. Pitäisi siirtyä teoriasta käytäntöön, eli harjoitella tunteiden hallitsemista niissä tilanteissa, joissa raivokohtaus uhkaa tulla, silloin kun tilanne on "päällä"; silloin aivot ja mieli oppii ja tapahtuu kehitystä.

Pitää opetella tunnistamaan myös ne tilanteet, olosuhteet, keskustelunaiheet ja jopa sosiaaliset kokoonpanot, joissa todennäköisyys raivarin tulemiselle on kasvanut.

Vierailija kirjoitti:

Olen siis näitä halveksittuja ihmisiä, jotka eivät osaa hallita tunteitaan, kuten oikean kunnon ihmisen pitäisi kyetä tekemään. Kun ottaa päästä, niin en osaa peitellä sitä. Saatan esim. töissä saada huonoina päivinä raivokohtauksia, joita sitten häpeän jälkeenpäin. Mutta miten tällaista pystyy muka hallitsemaan? Se olo ottaa minut niin kokonaisvaltaisesti hallintaansa, että siinä on aivan turha yrittää leikkiä jotain leikki-iloista. Miten muut ihmiset tekee sen?

Terapeutti suositteli mulle a) lisää terapiaa b) pilatesta c) hengitysharjoituksia.

Toivottavasti nää auttaa sua :) Mä kävin 1v terapiassa tätä varten ja tekis mieleni RAIVOTA :D

Onneks mun raivarit tulee vaan perheessä, niin se ei haittaa silleen sosiaalisesti. Voi esittää muille ihan normaalia ja ne uskoo sen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä raivosi yksi tyyppi itsensä ulos lopullisesti toimistolta. Kukaan ei jaksanut räjähdysaltista työkaveria enää ja sitä ei kukaan voi vaatiakkaan muilta. Voin kertoa, että ilmapiiri vapautui ×1000 sen jälkeen kun ongelmat pystyttiin ratkaisemaan ihan aikuiseen keskustelutyyliin

Oletko onnellinen elämässäsi? Kannattaisi harkita ehkä jotain muutoksia. Niin ja kirjallisuutta kannattaa tosiaan hankkia niin kuin joku aiemmin ehdottikin.

Ilmainen vinkki sinulle ja etenkin yläasteen opettajalle: ihmisen häpäiseminen hänen vaikeuksia aiheuttavista ominaisuuksistaan ei auta häntä säätelemään näitä ominaisuuksia, vaan vie säätelemiseen tarkoitettua energiaa häpeämiseen.

Häpeä ja häpäiseminen ei auta.

"Lopeta", "muuta elämääsi", "olet aikuinen, käyttäydy sen mukaan" eivät ole toimivia neuvoja eivätkä auta paskamaisessa tilanteessa kamppailevaa ihmistä.

Olette säälimättömiä ja ankaria, mutta luulenpa että olette sellaisia myös itsejänne kohtaan. Tässä toimiva neuvo: ystävällinem suhtautuminen omaan itseen ja itsen ominaisuuksiin auttaa, ja auttaa myös suhtautumaan ystävällisesti muihin.

Ap on rohkeasti tunnustanut vajavaisuutensa ja haavoottuvaisuutensa, ei ole mitään syytä hyökätä aggressiivisesti hänen kimppuunsa koska se ei auta muutosten toteuttamisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä raivosi yksi tyyppi itsensä ulos lopullisesti toimistolta. Kukaan ei jaksanut räjähdysaltista työkaveria enää ja sitä ei kukaan voi vaatiakkaan muilta. Voin kertoa, että ilmapiiri vapautui ×1000 sen jälkeen kun ongelmat pystyttiin ratkaisemaan ihan aikuiseen keskustelutyyliin

Oletko onnellinen elämässäsi? Kannattaisi harkita ehkä jotain muutoksia. Niin ja kirjallisuutta kannattaa tosiaan hankkia niin kuin joku aiemmin ehdottikin.

Ilmainen vinkki sinulle ja etenkin yläasteen opettajalle: ihmisen häpäiseminen hänen vaikeuksia aiheuttavista ominaisuuksistaan ei auta häntä säätelemään näitä ominaisuuksia, vaan vie säätelemiseen tarkoitettua energiaa häpeämiseen.

Häpeä ja häpäiseminen ei auta.

"Lopeta", "muuta elämääsi", "olet aikuinen, käyttäydy sen mukaan" eivät ole toimivia neuvoja eivätkä auta paskamaisessa tilanteessa kamppailevaa ihmistä.

Olette säälimättömiä ja ankaria, mutta luulenpa että olette sellaisia myös itsejänne kohtaan. Tässä toimiva neuvo: ystävällinem suhtautuminen omaan itseen ja itsen ominaisuuksiin auttaa, ja auttaa myös suhtautumaan ystävällisesti muihin.

Ap on rohkeasti tunnustanut vajavaisuutensa ja haavoottuvaisuutensa, ei ole mitään syytä hyökätä aggressiivisesti hänen kimppuunsa koska se ei auta muutosten toteuttamisessa.

Nimenomaan. Todella törkeää ja lapsellista sanoa tältä opettajalta, että "kasvoin aikuiseksi". Mulla putoaa varsimistin aseesta lähes joka kerta kun joku sanoo tämän lauseen, varsinkin tunteiden hallintaan liittyvissä asioissa. Näkee, ettei se ihminen ole lainkaan aikuinen. Aikuinen juuri tajuaa, miten vaikeista asioista on kyse, eikä henkilön oma halu tai päätös varsinaisesti vaikuta asiaan. Siis omaan toimintaan. Eikä aina avun saamiseenkaan, sekin riippuu auttajasta.

Nytkin opettajahenkilö typerästi vain vaikenee, eikä kykene puolustamaan itseään, koska on niin aikuinen? Vai ei vain osaa sanoa mitään?

No, ei liene ylläri, että minun tunteita hallitsematon äitini oli opettajan tytär, varmaan oli kauhalla vaadittu ja lusikalla annettu. Saman teki sitten mulle. Stanan paska.

Ai ai, onpa täällä raivoisia ihmisiä tosiaan. On varmaan todella raskasta elää noin.

Tarkoitin kyllä ihan omakohtaisen kokemuksen kautta kertoa, että lapsuuden kokemukset ovat usein taustalla ja niitä kannattaa miettiä. Tämä auttoi itseäni ja lapselliset kilarit loppuivat sen avulla parikymppisenä.

On hyvin kuvaavaa, että tämä juurikin tässä ketjussa johti lapsellisiin servausyrityksiin. Että oikein silikonitissit. Juu, sellaiset ovatkin ihan perusjuttu opettajilla.

Tosin äitini ei ollut edes noin viisas, kuin ap, että ois nähnyt, ettei hallitse tunteitaan, vaan niiden hallitsemattomuudesta aiheutuneista haavoista jotka synnytti mulle syytti minua, kun pikkuisen raivosin siitä, ettei myönnä tekevänsä mulle käytöksellään pahaa. Siis täysi sokeus sille, ettei itse aikuisena (" ") hallitse tunteitaan.

Tunteita, niitä huonojakaan ei pidä hävetä ja peitellä. Paljon merkitsee miten kanavoit sen raivon, jos haukut kaikki ympärilläsi olevat niin se ei ole ok. Itse aina kerron, että nyt vtuttaa ja pyydän anteeksi kouhkaamistani. En kuitenkaan koskaan 'raivoa' henkilöille, vaan asioista yleisesti, voimakkaasti ilmaisten:) Enemmän pelottaa ne ihmiset, jotka ovat aina tasaisia viilipyttyjä.

Vierailija kirjoitti:

Ai ai, onpa täällä raivoisia ihmisiä tosiaan. On varmaan todella raskasta elää noin.

Tarkoitin kyllä ihan omakohtaisen kokemuksen kautta kertoa, että lapsuuden kokemukset ovat usein taustalla ja niitä kannattaa miettiä. Tämä auttoi itseäni ja lapselliset kilarit loppuivat sen avulla parikymppisenä.

On hyvin kuvaavaa, että tämä juurikin tässä ketjussa johti lapsellisiin servausyrityksiin. Että oikein silikonitissit. Juu, sellaiset ovatkin ihan perusjuttu opettajilla.

Aivan, lapselliset kilarit. Ehkä tää aloitus oli jostain syvemmästä, mutta et pysty menemään itseesi ja myöntämään, ettet nyt oikein tajunnut.

Vierailija kirjoitti:

Ai ai, onpa täällä raivoisia ihmisiä tosiaan. On varmaan todella raskasta elää noin.

Tarkoitin kyllä ihan omakohtaisen kokemuksen kautta kertoa, että lapsuuden kokemukset ovat usein taustalla ja niitä kannattaa miettiä. Tämä auttoi itseäni ja lapselliset kilarit loppuivat sen avulla parikymppisenä.

On hyvin kuvaavaa, että tämä juurikin tässä ketjussa johti lapsellisiin servausyrityksiin. Että oikein silikonitissit. Juu, sellaiset ovatkin ihan perusjuttu opettajilla.

Ihan siteerasin vain Ylen uutisia teidän opettajien typerästä epävarmuudesta, että kelpaatte teineille.

Huomaan ja tiedostan, milloin on "sellanen" päivä ja kelailen yleensä silloin päässäni pakonomaisesti paljon huonoja asioita, mikä vaan voimistaa ja ylläpitää sitä fiilistä. Mutta vaikea niitä on millään muillakaan ajatuksilla saada korvattua. Joku kiva työkaveri tai mukava homma voi hetkellisesti kohentaa mielialaa, mutta yhtä nopeasti ne sitten sinne alaskin romahtaa. Enkä siis raivoa suoraan työkavereilleni, vaan yleisesti "vttu kun vtuttaa tämä homma" yms. Ehkä pitäisi tajuta mennä jonnekin syrjään jäähtymään kun tietää olevansa siinä hallitsemattomassa tilassa. En vaan silloin tunne olevani yhtään itseni vaan täysi vastakohta rauhalliseen ja hiljaiseen peruspersoonaani. Liekö jotain 2-mielialahärön mahistakin yms. AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä raivosi yksi tyyppi itsensä ulos lopullisesti toimistolta. Kukaan ei jaksanut räjähdysaltista työkaveria enää ja sitä ei kukaan voi vaatiakkaan muilta. Voin kertoa, että ilmapiiri vapautui ×1000 sen jälkeen kun ongelmat pystyttiin ratkaisemaan ihan aikuiseen keskustelutyyliin

Oletko onnellinen elämässäsi? Kannattaisi harkita ehkä jotain muutoksia. Niin ja kirjallisuutta kannattaa tosiaan hankkia niin kuin joku aiemmin ehdottikin.

Ilmainen vinkki sinulle ja etenkin yläasteen opettajalle: ihmisen häpäiseminen hänen vaikeuksia aiheuttavista ominaisuuksistaan ei auta häntä säätelemään näitä ominaisuuksia, vaan vie säätelemiseen tarkoitettua energiaa häpeämiseen.

Häpeä ja häpäiseminen ei auta.

"Lopeta", "muuta elämääsi", "olet aikuinen, käyttäydy sen mukaan" eivät ole toimivia neuvoja eivätkä auta paskamaisessa tilanteessa kamppailevaa ihmistä.

Olette säälimättömiä ja ankaria, mutta luulenpa että olette sellaisia myös itsejänne kohtaan. Tässä toimiva neuvo: ystävällinem suhtautuminen omaan itseen ja itsen ominaisuuksiin auttaa, ja auttaa myös suhtautumaan ystävällisesti muihin.

Ap on rohkeasti tunnustanut vajavaisuutensa ja haavoottuvaisuutensa, ei ole mitään syytä hyökätä aggressiivisesti hänen kimppuunsa koska se ei auta muutosten toteuttamisessa.

Ei minun tarkoitukseni ollut häpäistä ketään! Ymmärrän kyllä, että ongelma on kamala mutta halusin vain kertoa oman kokemukseni mihin se voi johtaa. Ei työpaikassa voida vuosikausia kärsiä yhden ihmisen raivokohtauksien vuoksi, siellä tehdään töitä. Ei työnantajakaan voi olettaa että suurin osa työajasta menee ihmissuhteiden selvittelyyn.

Hirveää tietysti tämän henkilön kannalta että se johti tähän, mutta alkoi kyllä muillakin olla päivittäisen jaksamisen kannalta hankalaa.

Toivon, että tästä asiasta kärsivät saavat apua ongelmiinsa, varmasti on kamalaa ja haittavaa sosiaalisessa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Huomaan ja tiedostan, milloin on "sellanen" päivä ja kelailen yleensä silloin päässäni pakonomaisesti paljon huonoja asioita, mikä vaan voimistaa ja ylläpitää sitä fiilistä. Mutta vaikea niitä on millään muillakaan ajatuksilla saada korvattua. Joku kiva työkaveri tai mukava homma voi hetkellisesti kohentaa mielialaa, mutta yhtä nopeasti ne sitten sinne alaskin romahtaa. Enkä siis raivoa suoraan työkavereilleni, vaan yleisesti "vttu kun vtuttaa tämä homma" yms. Ehkä pitäisi tajuta mennä jonnekin syrjään jäähtymään kun tietää olevansa siinä hallitsemattomassa tilassa. En vaan silloin tunne olevani yhtään itseni vaan täysi vastakohta rauhalliseen ja hiljaiseen peruspersoonaani. Liekö jotain 2-mielialahärön mahistakin yms. AP

Olisiko teillä mahdollista päästä työterveyden kautta juttelemaan ammattiauttajalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä raivosi yksi tyyppi itsensä ulos lopullisesti toimistolta. Kukaan ei jaksanut räjähdysaltista työkaveria enää ja sitä ei kukaan voi vaatiakkaan muilta. Voin kertoa, että ilmapiiri vapautui ×1000 sen jälkeen kun ongelmat pystyttiin ratkaisemaan ihan aikuiseen keskustelutyyliin

Oletko onnellinen elämässäsi? Kannattaisi harkita ehkä jotain muutoksia. Niin ja kirjallisuutta kannattaa tosiaan hankkia niin kuin joku aiemmin ehdottikin.

Ilmainen vinkki sinulle ja etenkin yläasteen opettajalle: ihmisen häpäiseminen hänen vaikeuksia aiheuttavista ominaisuuksistaan ei auta häntä säätelemään näitä ominaisuuksia, vaan vie säätelemiseen tarkoitettua energiaa häpeämiseen.

Häpeä ja häpäiseminen ei auta.

"Lopeta", "muuta elämääsi", "olet aikuinen, käyttäydy sen mukaan" eivät ole toimivia neuvoja eivätkä auta paskamaisessa tilanteessa kamppailevaa ihmistä.

Olette säälimättömiä ja ankaria, mutta luulenpa että olette sellaisia myös itsejänne kohtaan. Tässä toimiva neuvo: ystävällinem suhtautuminen omaan itseen ja itsen ominaisuuksiin auttaa, ja auttaa myös suhtautumaan ystävällisesti muihin.

Ap on rohkeasti tunnustanut vajavaisuutensa ja haavoottuvaisuutensa, ei ole mitään syytä hyökätä aggressiivisesti hänen kimppuunsa koska se ei auta muutosten toteuttamisessa.

Ei minun tarkoitukseni ollut häpäistä ketään! Ymmärrän kyllä, että ongelma on kamala mutta halusin vain kertoa oman kokemukseni mihin se voi johtaa. Ei työpaikassa voida vuosikausia kärsiä yhden ihmisen raivokohtauksien vuoksi, siellä tehdään töitä. Ei työnantajakaan voi olettaa että suurin osa työajasta menee ihmissuhteiden selvittelyyn.

Hirveää tietysti tämän henkilön kannalta että se johti tähän, mutta alkoi kyllä muillakin olla päivittäisen jaksamisen kannalta hankalaa.

Toivon, että tästä asiasta kärsivät saavat apua ongelmiinsa, varmasti on kamalaa ja haittavaa sosiaalisessa elämässä.

Se, mikä oli tarkoituksesi on ontuva puolustelu, opi itse, että tuollainen suhtautuminen on loukkaavaa, ennen kuin tulet kääntämään veistä aloittajan haavassa lisää oikein luennoimalla, miten paha asia se, mistä ap kärsii, muille on! Voi helvetti painu suolle kakkka-aivo! Oikein ope-kusipää! Ja siis mulla ei ole opettajia yleensä tai ammattina vastaan mitään. Mutta sua on. Sä olet kauhea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä raivosi yksi tyyppi itsensä ulos lopullisesti toimistolta. Kukaan ei jaksanut räjähdysaltista työkaveria enää ja sitä ei kukaan voi vaatiakkaan muilta. Voin kertoa, että ilmapiiri vapautui ×1000 sen jälkeen kun ongelmat pystyttiin ratkaisemaan ihan aikuiseen keskustelutyyliin

Oletko onnellinen elämässäsi? Kannattaisi harkita ehkä jotain muutoksia. Niin ja kirjallisuutta kannattaa tosiaan hankkia niin kuin joku aiemmin ehdottikin.

Ilmainen vinkki sinulle ja etenkin yläasteen opettajalle: ihmisen häpäiseminen hänen vaikeuksia aiheuttavista ominaisuuksistaan ei auta häntä säätelemään näitä ominaisuuksia, vaan vie säätelemiseen tarkoitettua energiaa häpeämiseen.

Häpeä ja häpäiseminen ei auta.

"Lopeta", "muuta elämääsi", "olet aikuinen, käyttäydy sen mukaan" eivät ole toimivia neuvoja eivätkä auta paskamaisessa tilanteessa kamppailevaa ihmistä.

Olette säälimättömiä ja ankaria, mutta luulenpa että olette sellaisia myös itsejänne kohtaan. Tässä toimiva neuvo: ystävällinem suhtautuminen omaan itseen ja itsen ominaisuuksiin auttaa, ja auttaa myös suhtautumaan ystävällisesti muihin.

Ap on rohkeasti tunnustanut vajavaisuutensa ja haavoottuvaisuutensa, ei ole mitään syytä hyökätä aggressiivisesti hänen kimppuunsa koska se ei auta muutosten toteuttamisessa.

Ei minun tarkoitukseni ollut häpäistä ketään! Ymmärrän kyllä, että ongelma on kamala mutta halusin vain kertoa oman kokemukseni mihin se voi johtaa. Ei työpaikassa voida vuosikausia kärsiä yhden ihmisen raivokohtauksien vuoksi, siellä tehdään töitä. Ei työnantajakaan voi olettaa että suurin osa työajasta menee ihmissuhteiden selvittelyyn.

Hirveää tietysti tämän henkilön kannalta että se johti tähän, mutta alkoi kyllä muillakin olla päivittäisen jaksamisen kannalta hankalaa.

Toivon, että tästä asiasta kärsivät saavat apua ongelmiinsa, varmasti on kamalaa ja haittavaa sosiaalisessa elämässä.

Itse vaan "hyväksyt" sen, että SÄ loukkaat muita, koska se ei ollut tarkoituksesi, mutta kehtaatkin haukkua, miten ap rasittaa muita! No, ei kuule ollut SUINKAAN ap:n tarkoitus! Noin! Sun opeilla enempää asiaan paneutumista ei tarvita!

Vierailija kirjoitti:

Huomaan ja tiedostan, milloin on "sellanen" päivä ja kelailen yleensä silloin päässäni pakonomaisesti paljon huonoja asioita, mikä vaan voimistaa ja ylläpitää sitä fiilistä. Mutta vaikea niitä on millään muillakaan ajatuksilla saada korvattua. Joku kiva työkaveri tai mukava homma voi hetkellisesti kohentaa mielialaa, mutta yhtä nopeasti ne sitten sinne alaskin romahtaa. Enkä siis raivoa suoraan työkavereilleni, vaan yleisesti "vttu kun vtuttaa tämä homma" yms. Ehkä pitäisi tajuta mennä jonnekin syrjään jäähtymään kun tietää olevansa siinä hallitsemattomassa tilassa. En vaan silloin tunne olevani yhtään itseni vaan täysi vastakohta rauhalliseen ja hiljaiseen peruspersoonaani. Liekö jotain 2-mielialahärön mahistakin yms. AP

Älä liikaa syyllistä itseäsi. Me olemme kaikki hyviä sellaisina kuin olemme. Olisi hiton tylsää jos kaikki olisivat samanlaisia hymistelijöitä:) Anna temperamenttisi laulaa!

Toi ope on just vitttu yhtä epäreilu itseään vain puolustaa ja muita syyttää, kuin mun äiti! Yäk!