Apua!!!1 Saimme lastensuojelusta kirjeen jossa sanottiin tulevansa kotikäynnille,
syynä se että naapurien mukaan meidän lapset eivät juurikaan pääse ulkoilemaan. Hämillään olen=((
Kommentit (46)
Nämä kotona sisällä iltakaudet lapsiaan pitävät ja autolla kaupan, työpaikan ja hoitopaikan väliä ajelevat ovat juuri niitä perussuomalaisia, jotka eivät käytännössä harrasta mitään liikuntaa. Korkeintaan käydään jossain jumpassa kerran-pari viikossa ja lapset istuvat videon ääressä sen ajan.
Meillä on liikuttu/ulkoiltu vauva-ajasta asti, päivittäin. Asuimme ennen ulkomailla ja oli aivan selvää, että sekä aamu- että iltapäivällä ulkoiltiin. Nykyään lapset ovat puolipäivähoidossa tarhassa, ja mummolassa iltapäivät ja pidän siitä kiinni, että joka päivä ulkoillaan. Iltaisin olemme kulkeneet koko talven joko hiihtämässä, luistemassa tai pulkkamäessä. lapset ovat 3 ja 5v. Itsellenikin on erittäin tärkeää saada raitista ilmaa ja liikuntaa päivittäin, koska teen istumatyötä toimistossa. Kuljen myös pyörällä aina kuin mahdollista töihin ja pian aloitamme kulkemaan tarhamatkatkin (3 km/suunta) pyöräillen.
Voin perustellusti sanoa, että lapsemme ovat motorisesti varsin kehittyneitä ja osaavat ties mitä lajeja. Toki myös mieheni ja minä olemme varsin urheilullisia.
Kyllä minunkin mielestäni lapsen pitää saada ulkoilla ihan psyykkeenkin takia. Jos ei nyt päivittäin, niin ainakin 3-4krt viikossa ilmojen mukaan. Itse olen laiska ulkoilija, mutta kyllä lasten takia yritin ulos raahautua ja vielä näyttää innostuneelta, ettei erakkomaisuuteni tartu lapsiinkin. Jos lapsi on vain sisällä niin sehän on ihan verrattavissa vankilaan, jossa tosin niissäkin ulkoillaan. Ulkona lapsi tuntee itsensä vapaammaksi. En haluaisi ainakaan omilla lapsillani testata, miten tämä heidän psyykkeeseensä vaikuttaisi.
Nyt lapseni ulkoilevat päiväkodissa päivittäin. Viikonloppuisin saavat olla sisällä jos haluavat.
Onneksi hoidossa ovat ulkona noin 2-3 h/pv, joten arki-iltaisin ei ole enää tarvetta mennä ulos. Viikonloppusin ja lomilla tietenkin ulkoillaan, vaikka äiskällä/iskällä on kuinka tylsää seistä ja katsella. Ainakin meidän taapero touhuilee ihan tarpeeksi ohjaamattakin ja suuttuu, kun lähdetään sisälle. Tänäänkin tutki lätköitä, sadevesikaivoja ja lapioi loskaa. Siinä se aika menee, eikä todellakaan tule pitkäksi, vaikkei meidänkään pihassa ole paljon mitään tekemistä saati seuraa.
Vierailija:
asuimme aikanaan Afrikassa ja siellä ns kunnon ihmiset eivät kaduilla norkoilleet, mitään yleisiä leikkipaikkoja tms ei ollut. Eli ulkoilimme koulumatkat ja kauppamatkat, joskus kävimme uimassa tms yhdessä. Lapset eivät olleet edes flunssassa kuin pari hassua kertaa elämänsä aikana ja ovat onnellisia, asioistaan huolta pitäviä järkeviä ihmisiä. Jokin kummallinen suomalainen " ulkoilmaihanne" että pitäisi seistä missä tahansa räntäsateessa nokka räkää valuen pihalla yksivuotiaan kanssa joka kaivelee reimatecissaan lapiolla routaa...
...vastaa mielestäni 24 h oleskelua ulkoilmassa...
Käykö nämä 24 h kotona ahteriaan hauduttavat mammat itse edes tupakalla partsilla tai pihalla, vai kuuluuko sauhunvetäminen myös lasten " ulkoiluun" ? Oletteko myös syömättä tuon puolivuotta, kun taivaalta sataa pikku-ukkoja, vai tuoko poikaystävä tullessaan maitoa lähikapakan baarista?
siis miten jotkut voi olla ilman raitista ilmaa?????
äitix2
Vierailija: