Lue keskustelun säännöt.
Muistatko vielä puhelinkopit?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Sen muistan, että aina oli puhelinluettelosta revitty juuri se sivu irti, jota olisin tarvinnut.
Silloin piti olla kaikin puolin kekseliäämpi arjessa :D Nythän kaikki hoituu parilla älyluurin sipaisulla. Akun loppuminen on pahinta mitä voi tapahtua, mutta jokaisella vastaantulijalla on kuitenkin oma ja hätätilanteessa saa varmasti lainata.
Olen syntynyt 60-luvulla, joten puhelinkopit hyvinkin tuttuja. Puhelinkortteja en juuri enää käyttänyt, oli tiiliskiven kokoinen NMT jo laukussa.
Meinaatko, että ihmiset lainaavat noin vain puhelintaan satunnaiselle ohikulkijalle? Varmasti suurimmassa hädässä, mutta kyllä mulla ainakin on iso kynnys kysyä puhelinta lainaksi. Juuri yksi päivä tätä mietin, kun piti lähteä toiselle paikkakunnalle ja minulla oli puhelin epäkunnossa, eikä enää tosiaan ole niin puhelinkoppeja tai muita yleisöpuhelimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musiikkiopiston aulassa oli yleisöpuhelin. Siitä soiteltiin "naiset soittavat ilmaiseksi" viihdelinjoille orkesterin tauoilla :D Tämä oli 90-luvun alussa ja meillä ikää jotain 10 :D Voi niitä mies parkoja!
Vierailija kirjoitti:
Muistan hyvin ja joskus niistä olen soittanutkin. Enimmäkseen lapsena niissä piti käydä vain muuten vain tutkimassa ja hengailemassa. Meillä oli yläasteella koulun aulassakin yleisöpuhelin ja se oli hirveän jännää. Ala-asteella ei sellaisia ollut. Riparillakin oli yleisöpuhelin. Hankittiin sitä varten minulle oikein puhelinkortti, että voin tarvittaessa soittaa kotiin. :D Kerran äiti soitti minulle rippikouluun yleisöpuhelimeen ja isonen sitten tuli hakemaan minut puhelimeen.
Tästä muistin että meilläkin oli koulussa aulassa tollanen puhelin. Lähti kyllä pois varmaan 1-3-luokan aikaan jo. Hassua sinällään, en muista ikinä soittaneeni noista puhelimista, mutta muistan monen puhelimen sijainnin. Ja niitä käytettyjä puhelinkortteja piti keräillä. :D
Onkohan noita koppeja/puhelimia vielä käytössä missä kaikkialla, kun aina välillä vilahtelee elokuvissa ja sarjoissa.
Virtsan haju, värikkäät, kivasti kuvioidut puhelinkortit. Olin lapsi silloin, soitin useita pilapuheluita kopeista. Kellertävä paksu puhelinluettelo.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä!? :D
Nykynuoret kuuntelee silmät pyöreinä, eivätkä usko millaista meitin nuoruus oli....heh heh !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitkä!? :D
Käy Sanomatalon aulassa tsekkaamassa. Siellä on.
Vierailija kirjoitti:
Edellisen sivun missi-viestin seurauksena päässäni soi raivokkaasti Nina Autio-biisi :D Kenen se edes on, Klamydiaa?
No sehän se
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan hyvinkin, enkä vähiten siitä syystä, että rakastelin nuoruudessa kerran puhelinkopissa. Silloisen poikaystävän piti soittaa jonnekin, ja ahtauduttiin molemmat sinne. Kaveri ei vastannut, mutta sen sijasta, että olisi lähdetty pois ruvettiinkin pussailemaan, ja yksi asia kun johti toiseen, oltiin pian sisäkkäin kopin seinää vasten. Oli yö ja hiljaista pienen kylän keskustassa, mutta joku saattoi silti nähdä meidät. Oltiin kyllä nopeita:)
Kusen haju, tupakan haju, tahmeat luurit. Meillä ei muuten ollut omaa puhelinta ollessani vauva, vaan vanhemmat kävivät soittelemassa puhelinkopista kadun toiselta puolen .D Voi kuvitella äidin siellä paplarit päässä, isä katsoo minä sylissä parvekkeelta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin ne näytti astetta makeemmilta leffoissa ku nää nykyiset kännypuhelut
Nykyajan puhelinkoppeja rakennetaan sitten sisätiloihin ja niissä ei ole puhelinta. Näin saa puhua puhelunsa ilman että häiritsee muita ja että muut kuulevat mitä puhut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen muistan, että aina oli puhelinluettelosta revitty juuri se sivu irti, jota olisin tarvinnut.
Silloin piti olla kaikin puolin kekseliäämpi arjessa :D Nythän kaikki hoituu parilla älyluurin sipaisulla. Akun loppuminen on pahinta mitä voi tapahtua, mutta jokaisella vastaantulijalla on kuitenkin oma ja hätätilanteessa saa varmasti lainata.
Olen syntynyt 60-luvulla, joten puhelinkopit hyvinkin tuttuja. Puhelinkortteja en juuri enää käyttänyt, oli tiiliskiven kokoinen NMT jo laukussa.
Meinaatko, että ihmiset lainaavat noin vain puhelintaan satunnaiselle ohikulkijalle? Varmasti suurimmassa hädässä, mutta kyllä mulla ainakin on iso kynnys kysyä puhelinta lainaksi. Juuri yksi päivä tätä mietin, kun piti lähteä toiselle paikkakunnalle ja minulla oli puhelin epäkunnossa, eikä enää tosiaan ole niin puhelinkoppeja tai muita yleisöpuhelimia.
Totta kai lainaisin asiallisen näköiselle ihmiselle.
Tilanteesta riippuen tämä kuten kaikki maailmassa. Keskellä yötä en välttämättä lainaisi nuorisoporukalle :)
Ja olen itsekin pari kertaa tässä tilanteessa ollut. Heti olen puhelimen saanut.
Eivät kaikki noin epäluuloisia ole.
Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni maalla, 1960 ja -70 luvun vaihteessa kyläämme tuli puhelinkoppi ja koko kylä oli tietoinen, kun siellä joku kävi soittmassa. Oi aikoja :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan että meidän "lähi" puhelinkopin kattonurkassa majaili ihan jäätävän iso musta hämähäkki. Isä sanoi, että sitä ei missään nimessä saa tappaa koska kaikki elävät olennot ovat yhtä arvokkaita (kiitos isä tästä elämänohjeesta sinne pilven reunalle <3)
Kukaan meistä lapsista ei sen hämähäkin takia uskaltanut soittaa sieltä vaan kävelimme/pyöräilimme leirintäalueen puhelinkopille lähes 5km päähän jos äiti käski soittaa jonkun puhelun :D
Muistan. 80-luvun alussa itselläni ei ollut puhelinta. Jos lapsi sairastui niin piti ihan helvetinmoista kyytiä juosta pakkasella soittamaan puhelinkopista työnantajalle. Yleensä ensimmäinen koppi oli rikottu ja luuri johtoineen lattialla.
Hirveä huoli kuumeisesta kakarasta, joka odotti yksin kotona. Vaihtoehtoakaan ei ollut.
Kuka muistelee jotain iänkaikkisia homeisia puhelinkoppeja kun nykyään on kunnollista tekniikkaa?
Muistan. Haju on jäänyt mieleen 70-luvulta. Kotiin tuli puhelin vasta, kun muutin pois.