Voiko ylimääräisen siivouskohteen vastaanottamisesta kieltäytyä, jos huomaakin että se ei ole itselle sopiva paikka?
Mä teen iltasiivousta ja nyt mulle tarjottiin aamusiivousta eräässä kohteessa jonka vähän lupauduin ottamaan vastaan koska kuulosti helpolta ja kivalta paikalta.
Nyt olen pari kertaa käynyt tutustumassa kyseiseen kohteeseen palveluvastaavan kanssa ja ollaan yhdessä käyty paikkoja läpi ja siivottu kohdetta kuntoon. Näinä parina päivänä olen huomannut, että tähän ”helppoon” toimistosiivoukseen sisältyy paljon toimistoja joissa on henkilökunta paikalla. Varmaan ainakin parikymmentä avokonttoria, joissa työntekijät istuvat työnsä ääressä samalla kun siihen pitää mennä siivoamaan.
Myös työmäärä on kohteessa ihan älytön annettuun aikaan suhteutettuna. Toki nyt alussa kaikki näyttää vaikeammalta, mutta tiedän sen, etten jatkossa tule jaksamaan kyseisen kohteen siivoamista koska se on fyysisesti sekä henkisesti liian raskas mulle, koska en ole tottunut siivoamaan paikassa jossa on työntekijät jatkuvasti paikalla ja pitää heidän työpisteilleen mennä häärimään.
Toinen siivouskohteeni on sellainen jossa saan rauhassa siivota ilman muita ihmisiä. Se on paljon parempi ja kivempi paikka mulle.
Voinko kieltäytyä tästä toisesta siivouskohteesta, jos parin kerran tutustumiskäynnin jälkeen olen huomannut että en tule jaksamaan kyseisen paikan siivoamista ja kun en ole vielä saanut kohteen avaimiakaan omaan käyttööni?
Kommentit (14)
Työstä kieltäytyminen on työsuhteen purkuperuste.
Vierailija kirjoitti:
Työstä kieltäytyminen on työsuhteen purkuperuste.
Oikeasti? Vaikka on luvattu helppo työkohde ja paikan päällä huomaakin, että se on kaikkea muuta kuin helppo? Ap

Eipä ollutkaan työsuhteen purkuperuste, vaan irtisanomisperuste.
" Tyypillisiä syitä individuaaliperusteiselle irtisanomiselle ovat töiden laiminlyöminen, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättäminen, järjestysmääräysten rikkominen, perusteettomat poissaolot, ilmeiset huolimattomuudet työssä, epäasianmukainen käyttäytyminen, työstä kieltäytyminen, epärehellisyys, työnantajan liike- ja ammattisalaisuuksien paljastaminen, kilpailevan toiminnan harjoittaminen ja todella heikot työsuoritukset."
Yritä NEUVOTELLA se työkohde pois itselätsi. Jos ei onnistu, vaihdat työpaikkaa.
Miksi te siivoojat ette ryhdy yrittäjäksi? Yksinyrittäjinä saisitte valita työkohteenne itse.
Ok. Pitää jutella ensiviikolla esimiehen kanssa kyseisestä paikasta. Tuntuu että siitä on tullut kauhea stressin aihe mulle kun mietin vaan sitä työmäärää ja muutenkin työkohdetta joka on ihan kauhea. 😞 Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi te siivoojat ette ryhdy yrittäjäksi? Yksinyrittäjinä saisitte valita työkohteenne itse.
Koska Palmian, ISS:n yms. tapaiset liukuhihnasiivoojafirmat jyräävät hinnoillaan yksityisyrittäjien ohi toimistosiivouksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työstä kieltäytyminen on työsuhteen purkuperuste.
Oikeasti? Vaikka on luvattu helppo työkohde ja paikan päällä huomaakin, että se on kaikkea muuta kuin helppo? Ap
Ei hemmetti, pitääkö työn olla helppoa ja kivaa, jotta viitsii käydä töissä.
Ja tuokin, että sinua häiritsee, kun muut työntekijät tekevät omia hommiaan, niin se häiritsee sinua. Ei hyvää päivää, näitä asenteita.
Miksi et ryhdy yrittäjäksi, voit poimia vain kivat ja helpot työt.

Ei pitäisi olla. Kysy onko niillä toista kohdetta, koska työ ei joka tapauksessa tulisi tehdyksi.
Neuvottele ja sano, ettei se ole mikään helppo koska neliöitäkin on paljon.
Ja harkitse liittoon liittymistä, jos työsuhteen faktat on epäselviä. PAM on mikä on, mutta kyllä sieltä neuvoja saa.
Älkää olko liian nöyriä, vaikka olettekin kaupallisella puolella. T. Kaupungin siivooja, nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työstä kieltäytyminen on työsuhteen purkuperuste.
Oikeasti? Vaikka on luvattu helppo työkohde ja paikan päällä huomaakin, että se on kaikkea muuta kuin helppo? Ap
Ei hemmetti, pitääkö työn olla helppoa ja kivaa, jotta viitsii käydä töissä.
Ja tuokin, että sinua häiritsee, kun muut työntekijät tekevät omia hommiaan, niin se häiritsee sinua. Ei hyvää päivää, näitä asenteita.
Miksi et ryhdy yrittäjäksi, voit poimia vain kivat ja helpot työt.
Omat asenteesi on viemäristä. Mene siivousfirmaan töihin ja katso kauanko kestät.
Jos työmäärää ei ehdi tehdä siihen tarkoitetussa ajassa voi keskustella asiasta esimiehen kanssa.
Se, että paikalle on ihmisiä ei kyllä ole kieltäytymisperuste, eikö tuo ole ihan tyypillistä? Meillä toimistossa siivoojat käyvät kerran viikossa ja miellän ainakin itse että samaa työyhteisöä ollaan ja aina muutama sana vaihdetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te siivoojat ette ryhdy yrittäjäksi? Yksinyrittäjinä saisitte valita työkohteenne itse.
Koska Palmian, ISS:n yms. tapaiset liukuhihnasiivoojafirmat jyräävät hinnoillaan yksityisyrittäjien ohi toimistosiivouksessa.
Miten ne voi jyrätä, koska kuitenkin joutuvat maksamaan palkkaa työntekijöille ja suuresta organisaatiosta tulee paljon kuluja ja sen lisäksi pitää tuottaa vielä voittoa omistajille?
Miten ne siis voivat muka jyrätä hinnolla yksinyrittäjän, jolle riitäisi se että tienaa oman palkkansa?
Tuo ei ole mitään muuta kuin tekosyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työstä kieltäytyminen on työsuhteen purkuperuste.
Oikeasti? Vaikka on luvattu helppo työkohde ja paikan päällä huomaakin, että se on kaikkea muuta kuin helppo? Ap
Ei hemmetti, pitääkö työn olla helppoa ja kivaa, jotta viitsii käydä töissä.
Ja tuokin, että sinua häiritsee, kun muut työntekijät tekevät omia hommiaan, niin se häiritsee sinua. Ei hyvää päivää, näitä asenteita.
Miksi et ryhdy yrittäjäksi, voit poimia vain kivat ja helpot työt.
Omat asenteesi on viemäristä. Mene siivousfirmaan töihin ja katso kauanko kestät.
Voi voi. Kun minä menen johonkin töihin, niin siellä on myös ihmisiä ja sen lisäksi siellä on joku rikki oleva kone, joka minun pitää korjata nopeasti jotta ihmiset pääsevät jatkamaan töitä. Paineet ovat välillä kovia ja ne ihmiset voivat olla jopa vihaisia, vaikka eihän se minun syytä ole että kone on rikki.
Tuollainen rutiinisiivous kuullostaa palalta kakkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te siivoojat ette ryhdy yrittäjäksi? Yksinyrittäjinä saisitte valita työkohteenne itse.
Koska Palmian, ISS:n yms. tapaiset liukuhihnasiivoojafirmat jyräävät hinnoillaan yksityisyrittäjien ohi toimistosiivouksessa.
Miten ne voi jyrätä, koska kuitenkin joutuvat maksamaan palkkaa työntekijöille ja suuresta organisaatiosta tulee paljon kuluja ja sen lisäksi pitää tuottaa vielä voittoa omistajille?
Miten ne siis voivat muka jyrätä hinnolla yksinyrittäjän, jolle riitäisi se että tienaa oman palkkansa?
Tuo ei ole mitään muuta kuin tekosyy.
Et taida ymmärtää liike-elämän lainalaisuuksia.
Pientyrittäjä joutuu mm. investoimaan paljon, ja lyhentää pääomaa palkan lisäksi. Palkkaaminen on älyttömän kallista, mutta jos ei palkkaa ketään, kuka siivoaa vuosi- ja sairauslomilla?
Isoilla toimijoilla on varaa esimerkiksi aggressiiviseen strategiaan, jolla tarkoitus on pelata kilpailijat ulos. Ison organisaation ja puskurin vuoksi monia asiakkuuksia kannattaa ylläpitää vaikka tappiolla, sillä tärkeintä on hallita hintakilpailua. Kun pienet on saatu toimintakyvyttömiksi, voidaankin muiden suuryritysten kanssa määritellä hintatasoa uusiksi.
Kai se riippuu vähän paikasta, mutta kesällä työskentelin avokonttorissa.
Aina kun näin siivoojan lähestyvän, hipsin hakemaan kahvia ja käymään vessassa tms jotta en olisi tiellä. Näin muiden työkavereiden tekevän samaa.
Up