Ahdistaa pituus

Kaikesta sitä voi valittaa saatana. Olisit onnellinen kun et ole lyhyt. t. 158 cm.

Mä olen 178cm, aina ollut lapsena luokkani pisimpiä, isosiskoni ohitin pituuskasvussa varmaan joskus 4.lk tietämillä. Hän on 163cm. Olen aina ollut häpeilevä pituudestani, inhottaa kun aina olen jotenkin tosi "näkyvillä" muihin verrattuna. Tämä näkyy erityisesti valokuvissa. Arjessa en sitä niinkään huomaa, kai siihen on jo 27 ikävuoteen mennessä ehtinyt jotenkin tottua. Yllätyn aina, kun ohitan jonkun minua huomattavasti pidemmän tyypin, vaikken tavallaan arkielämässä mielläkään itseäni kovin pitkäksi. Mutta ujo luonteeni yhdistettynä tähän muille hyvin näkyvään ja joissakin tapauksessa "erilaiseen" ominaisuuteeni on ollut kyllä ongelma. MUTTA en minä sille mitään mahda, joten turha kai sitä on sitten murehtia. Voi kun olisikin jotain pituuskauneusleikkauksia, ottaisin ilolla 5cm pois :)

Eli: deal with it.

up

up

Vierailija kirjoitti:

Oon 16v tyttö ja oon ollu aina pitkä ja mulla on ollu pituuden takia tosi huono itsetunto. Olin jo 6.luokalla n.170cm. Onneks en oo siitä paljon kasvanut, kun oon nykyään joku 173-175, mut oon silti pitkä ja se ahdistaa. Mietin pituutta lähes kokoajan ja yritän olla muiden seurassa kyyryssä, etten näytä niiin pitkältä. Ahistaa toi pituusjuttu oikeesti, miten sen ajattelusta pääsis eroon?

Olet lyhyt. Et todellakaan ole erityisen pitkä. Mutta kyyristele sitten, jos se on sinusta fiksun näköistä. Hanki muuta mietittävää.

Mun tytär on 17v ja 180 cm. Harrastaa urheilulajia, jossa pituudesta on etua ja harmittelee kun taitaa pituuskasvu nyt olla tossa. Monia hyviä vinkkejä oletkin täällä saanut. Hanki jokin kiva liikuntaharrastus ja kanna pituutesi ylpeydellä. Jokaisella on taatusti tuossa iässä epävarmuutta ulkonäöstään ja koostaan (niin pitkillä kuin lyhyillä). Mutta siihen ei kannata niin kovasti keskittyä.