Onko masennuslääkkeiden yleistyminen ja suosio aiheuttanut suomalaisten huomattavan lihomisen viime vuosien aikana?
Työpaikalla kolme henkilöä jotka turvonneet oikein kunnolla reilun puolen vuoden aikana. Yksi kertoi että melkein 10 kiloa, toinen kertoi että yli 10 kiloa ja kolmas että noin 15-20 kiloa. Kahta heitä ahdisti se kun jotkut luulleet heidän olevan raskaana, ja onnitelleet koska tuo paino tullut korostetusti vyötärön seutuun. Saman verran näyttäneet kuitenkin syövän töissä kuin aiemmin.
Ovat itse kertoneet ihan avoimesti ja äskettäin että vetävät masennuslääkkeitä joka aiheuttanut heille tuota ärsyttävää ylipainoa, ja siitä tuli mieleen että onko suomalaisten viime vuosina lisääntynyt ylipaino-ongelma masennuslääkkeiden suosion "ansiota"? Sen nimittäin huomaa katukuvassa.
Kommentit (74)
Siis teet koko Suomen väestöä koskevia johtopäätöksiä muutamasta tyypistä työpaikallasi?Hyvinmenee.
Vierailija kirjoitti:
Enpä usko alkuunkaan, ap.
Ei mulla ainakaan lihottanut Seronil. Laihduin kuurin aikana. Ennen kuurin alkua olin 62, nyt 54 kg. Kuuri kesti vuoden.
Itse asiassa ainakin sen (on siis ssri-mielialalääke) sivuvaikutuksista hyvin yleinen on pahoinvointi ja yleinen painon lasku ja ruokahalun heikkeneminen. EI SIIS PAINON NOUSU, sitä ei mainita lainkaan!
https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=3137&i=ORION+PHARMA_SERONIL
Kannattaa pitää mielessä, että lihomista tai laihtumista voi tapahtua täysin lääkityksestä riippumatta, johtuen masennuksesta tai vaikka vaan siitä, että masennuksen takia on enemmän kotosalla ja jaksaa liikkua vähemmän.
Jotta harha ei ottaisi ylivaltaa, olisikohan syytä tutustua siihen miten serotoniini liittyy kylläisyyden hallintaan?

Jotta mutu ei ottaisi ylivaltaa, niin kannattaisikohan perehtyä masennuslääkkeiden farmakologiaan ja lukea niiden tuoteselosteet, joissa on PAKKO mainita mahdolliset sivuvaikutukset ja niitä siellä onkin mittava lista. Mutta - huom - ei lihomista.
Joten lopeta höperehtiminen ja mene ottamaan lääkkeesi.
Vierailija kirjoitti:
Yhtä selittävää tekijää tuskin löytyy, mutta osatekijä on varmasti.
Virossa ei käytetä masennuslääkkeitä juuri ollenkaan ja eipä siellä ole pahemmin lihaviakaan. Maissa, joissa masennuslääkkeitä käytetään, on myös paljon lihavia.
Virossa ja Venäjällä on tilastojen mukaan enemmän ylipainoisia kuin Suomessa. Mäkkärikulttuuri on rantautunut sinnekin.
Masennuslääkkeitä on erilaisia, ja niissä on erilaiset vaikuttavat aineet. Typerää niputtaa kaikkia samaan nippuun, ap.
Jonkun tuossa mainitsema Seronil esimerkiksi on lääke, jota käytetään nimenomaan syömishäiriöihin liittyvän ahmimisen hillitsemiseen. Se ei siten todellakaan aiheuta lihomista. Jos joku sen kuurin aikana lihoo, se tapahtuu ko. lääkityksestä huolimatta, ei sen takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä usko alkuunkaan, ap.
Ei mulla ainakaan lihottanut Seronil. Laihduin kuurin aikana. Ennen kuurin alkua olin 62, nyt 54 kg. Kuuri kesti vuoden.
Itse asiassa ainakin sen (on siis ssri-mielialalääke) sivuvaikutuksista hyvin yleinen on pahoinvointi ja yleinen painon lasku ja ruokahalun heikkeneminen. EI SIIS PAINON NOUSU, sitä ei mainita lainkaan!
https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=3137&i=ORION+PHARMA_SERONIL
Kannattaa pitää mielessä, että lihomista tai laihtumista voi tapahtua täysin lääkityksestä riippumatta, johtuen masennuksesta tai vaikka vaan siitä, että masennuksen takia on enemmän kotosalla ja jaksaa liikkua vähemmän.
Jotta harha ei ottaisi ylivaltaa, olisikohan syytä tutustua siihen miten serotoniini liittyy kylläisyyden hallintaan?
Jotta mutu ei ottaisi ylivaltaa, niin kannattaisikohan perehtyä masennuslääkkeiden farmakologiaan ja lukea niiden tuoteselosteet, joissa on PAKKO mainita mahdolliset sivuvaikutukset ja niitä siellä onkin mittava lista. Mutta - huom - ei lihomista.
Joten lopeta höperehtiminen ja mene ottamaan lääkkeesi.
Uskon tutkimuksiin https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4872449/
Itse ainakin huomasin, että joku ihme naksahti päässä, kun aloin syömään mielialalääkettä. Aiemmin oli ollut syömättömyyttä unettomuuden vuoksi ja sitten kun aloitin lääkityksen niin sen sijaan, että normaali ruokahalu olisi palautunut, tulikin kauhea sokerin, rasvan ja suolan himo. En yhtään pystynyt hallitsemaan ruokailujani. Oikeastaan minusta tuli siis lääkkeiden myötä syömishäiriöinen. Ahmin kunnes alkoi oksettaa ja sitten ahmin taas vähän ajan päästä lisää. Kun lopetin lääkityksen, ruokahalu normalisoitui pikkuhiljaa ja ahmiminen jäi pois. Sitten teki mieli taas ihan normaalia terveellistä ruokaa, eikä mitään sokeri-rasva-mättöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä usko alkuunkaan, ap.
Ei mulla ainakaan lihottanut Seronil. Laihduin kuurin aikana. Ennen kuurin alkua olin 62, nyt 54 kg. Kuuri kesti vuoden.
Itse asiassa ainakin sen (on siis ssri-mielialalääke) sivuvaikutuksista hyvin yleinen on pahoinvointi ja yleinen painon lasku ja ruokahalun heikkeneminen. EI SIIS PAINON NOUSU, sitä ei mainita lainkaan!
https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=3137&i=ORION+PHARMA_SERONIL
Kannattaa pitää mielessä, että lihomista tai laihtumista voi tapahtua täysin lääkityksestä riippumatta, johtuen masennuksesta tai vaikka vaan siitä, että masennuksen takia on enemmän kotosalla ja jaksaa liikkua vähemmän.
Jotta harha ei ottaisi ylivaltaa, olisikohan syytä tutustua siihen miten serotoniini liittyy kylläisyyden hallintaan?
Jotta mutu ei ottaisi ylivaltaa, niin kannattaisikohan perehtyä masennuslääkkeiden farmakologiaan ja lukea niiden tuoteselosteet, joissa on PAKKO mainita mahdolliset sivuvaikutukset ja niitä siellä onkin mittava lista. Mutta - huom - ei lihomista.
Joten lopeta höperehtiminen ja mene ottamaan lääkkeesi.
Uskon tutkimuksiin https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4872449/
Et ilmeisesti osaa englantia? Johan tuossa sanotaan heti aluksi, että kyse on epäyhtenäisestä lääkekirjosta, joten et voi mäkättää yleistyksiä koskien KAIKKIA masennuslääkkeitä. Samoin todetaan, että ylipainolla on iso kirjo syitä ja aiheuttajia.
"Major depressive disorder (MDD) and obesity are both common, heterogeneous disorders with complex aetiology, and pronounced public health impact.
....
Despite the concomitant occurrence of the frequent use of antidepressants and the high incidence of obesity in Western societies, the pathways and mechanisms by which antidepressants can induced weight gain remain unclear."
Ja kun nyt otit asiaksesi alkaa väkyttää juuri minun vastaukseeni, niin mitäpä, jos kaivaisit silmälasisi esille. Tuossa itsesi linkkaamassa linkissä nimittäin sanotaan ihan selvästi, että juurikin Seronil (joka siis on fluoksetiiniä) LASKEE painoa ja vähentää ruokahalua.
"Fluoxetine, a SSRI, has weight-reducing effects acutely. Fluoxetine has significant affinity for 5HT2C receptors, which have a role in appetite suppression."
Olet nolo vänkääjä. Mutta ei siinä mitään, kiva kun tarjosit itse lähteen, jolla puheeltasi meni matto alta....
Eihän toi tutkimus mitään todista, sehän toteaa, ettei mitään selkeää ole havaittu, vaan lisätutkimuksia tarvitaan,. Ja tosiaan siis osa jopa laskee painoa.
"In this review we highlight the fact that the relationship between antidepressant use, MDD and weight gain is complex. We emphasise the fact that it is important to develop animal paradigms that better mimic the clinical settings, and include lifestyle factors such as dietary choices. Furthermore, future studies are needed to elucidate the mechanisms underlying depression, obesity and antidepressant-induced weight gain"

Lue tarkemmin. Älä poimi asiayhteydestään irti olevia juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtä selittävää tekijää tuskin löytyy, mutta osatekijä on varmasti.
Virossa ei käytetä masennuslääkkeitä juuri ollenkaan ja eipä siellä ole pahemmin lihaviakaan. Maissa, joissa masennuslääkkeitä käytetään, on myös paljon lihavia.
Virossa ja Venäjällä on tilastojen mukaan enemmän ylipainoisia kuin Suomessa. Mäkkärikulttuuri on rantautunut sinnekin.
Arvatenkin noita tilastoja väsäävät suomalaiset naiset. Saavat kaikki muut näyttämään ylipainoisimmilta kuin he itse ovat ja vaikka katukuvakin osoittaa, että meidän mammelit ne ovat oikeasti enemmistönä ylipainoisissa.
Minä jouduin teholle otettuani ensimmäisen mielialalääkkeen, ja minulle määrättiin ne paniikkihäiriöön. Niitä ei kuulemma saisi antaa paniikkihäiriöpotilaalle.
Paniikkihan tuossa niistä lääkkeistä lähinnä tuli kun en pystynyt enää hengittää kunnolla, vartalo oli täynnä laajoja punaisia laikkuja ja kuume nousi. Olo oli sekava enkä pysynyt pystyssä.
Lääkäri antoi suosiolla bentsot takaisin. Vaarallinen kokeilu oli tuokin ssri, siksi niiden mainitseminen saa minun karvat pystyyn.
Otan ehkä kolme bentsopilleriä vuodessa.
Työskentelen kaupankassana ja kun katson mitä keskiverto ihminen ostaa niin en ihmettele miksi suomessa on ylipainoisia ihmisiä niin paljon.
Lääke ei lihota vaan se, mitä suuhun laittaa. Monella lääke tosin tuo liikasyömisen tai vastaavasti, ettei vaan liiku hirveästi. Myös ikä tuo lihavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen kaupankassana ja kun katson mitä keskiverto ihminen ostaa niin en ihmettele miksi suomessa on ylipainoisia ihmisiä niin paljon.
Etkä myy lääkkeitä, vaan ruokaa. Ylimääräiset kilot johtuu ylensyönnistä, ei suinkaan lääkkeistä.
Mä söin masennuslääkettä 6 kk ja laihduin. Varmasti myös siksi että lääkäri hoiti masennusta kuin oikeaa sairautta, sain terapiaa, määräyksen liikkua luonnossa joka päivä ja syödä terveellisesti. Sairaslomalla oli aikaa noihin kaikkiin ja vaikka se oli välillä ihan mielettömän vaikeaa niin pakotin itseni silti. Ajoin välillä autolla korpeen ja istuin siellä ja hengittelin raitista ilmaa katsellen puiden huojumista.
Niin monet itkut vuodatin kävellessä, välillä juoksin itseni henkihieveriin kun paha oli valtasi mielen.
Näillä paranin masennuksesta vajaaseen vuoteen. Lääkityksen jätin tosiaan jo aiemmin kun se vei ruokahalun ja pissatti koko ajan.
Miesten kohdalla suurin syy on olut.
Vierailija kirjoitti:
Lääke ei lihota vaan se, mitä suuhun laittaa. Monella lääke tosin tuo liikasyömisen tai vastaavasti, ettei vaan liiku hirveästi. Myös ikä tuo lihavuutta.
Liikkumattomuus ei lihota, ei myöskään ikä, vaan liika syöminen.
Meilläkin ne ihmiset jotka käyttää noita ja ovat noin +10kg turvonneita, syövät kyllä töissä yhtä vähän kuin aiemminkin ja liikkuvat jonkin verran, joten uskoisin sen olevan tuota nesteiden kertymistä lääkkeiden takia. Mutta eikö tuollainen raju nestekertymä ole terveydelle ja etenkin verisuonistolle vaarallista?