Miksi et kuulu kirkkoon?
Kommentit (221)
Katolisesta kirkosta näkee hyvin, miten lahkot käyttäytyvät saatuaan valtaa. Koska tässä maailmassa raha on valtaa, on kirkkojen tukeminen osoitus siitä, että haluaa lisää lain yläpuolelle itsensä asettavia, lasten perässä juoksevia pappeja ja muita sekoja lisää yhteiskuntaan. On näitä muitakin syitä miksi erosin aikoja sitten, mutta tuo riittänee.
En tarvitse kirkkoa siihen jos uskon johonkin. Tosin en kyllä usko yliluonnollisiin. Lisäksi en halua maksaa kirkolle veroa niin pitkään kuin he eivät itsekään usko edes aivan kristinuskon perusteisiin, eli raamattuun ja sen ohjeisiin ja käskyihin. Kyse ei ole uskonnollisesta vakaumuksesta vaan siitä etten halua rahoittaa älyllisesti epärehellisiä instituutioita.
Uskoontulon myötä koin johdatusta vaihtaa toiseen kirkkokuntaan, ja se on edelleen hengellinen kotini.
Vaihto tapahtui melkein 20 vuotta sitten.
En tiedä edes miksi kuuluin 36 vuotta. Tai siis vanhemmathan sen asian päättivät aikoinaan.
Viikko sitten erosin viimein. Ehkäs se suurin syy oli se, että olen ollut paljon työttömänä ja aina työskennellyt matalapalkka-aloilla. (Työttömyys ei ole oma syy) En halua lahjoittaa enää rahaa kirkolle. Muutenkin pitää kiristää kaikista mukavuuksista, että saa vaan laskunsa maksettua.
Vierailija kirjoitti:
Erosin kirkosta koska en ole kristitty. En ole mitään muutakaan. En halua kirkon palveluja, miksi olisin kirkon jäsen? En voi sietää uskonto(j)a sellaisina kun ne nyt maailmassa ovat. Kristinuskoa inhoan erityisesti, lähetyskäskyn vuoksi. Kristityt kiihkoilijat ovat työntämässä sitä Jeesusta jokaisen kurkusta alas. Kristityt ei anna mitään ilmaiseksi, kaikesta pitää maksaa ottamalla vastaan uskonnon pakkotuputusta.
Olen kurkkuani myöten täynnä sitä että joku ihmisryhmä kuvittelee voivansa sanella miten minun pitää elää että heidän omatuntonsa ei kärsisi. Käsittämätöntä.
Olen uskovana pahoillani että olet joutunut kokemaan noin ikävänä uskovat/kristityt. Lähetyskäsky tosiaan kehoittaa viemään ilosanomaa kaikkialle, ehkäpä uskovat haluavat yrittää olla kuuliaisia, jotkut onnistuu tehtävässä hyvin ja jotkut ei niin hyvin. Kaikki ei ole hyviä puhumaan eteenpäin uskosta siten ettei se ärsytä. Tiedän kyllä miksi ajattelet niin.
Se voi tuntua tuputtamiselta, mutta toivottavasti voisit antaa anteeksi sen että uskovat haluavat vain sinun parasta mutta ei vielä osaa tehdä sitä taiten.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni kirkko kiusaa enkeli Luciferia erilaisilla maalittamisilla sekä vapauteen, olinpaikkoihin yms liittyvillä asioilla. Ei ole mielestäni hyäksyttävää olla edes yrittämättä neuvotella karkoitetun paluusta tai ainakin jonkinlaisen rauhan saamisesta jumalan ja paholaisen välille. Mielestäni presidentti Niinistöllä voisi olla tässä merkittävä rooli ja hän voisi toimia ikään kuin puhelimena näiden kahden riitapukarin välillä. Siihen asti tyydyn lähinnä syömään jugurttia ja palvomaan luontoa
Jos Pekka Haavisto toimisi taivaan ulkoministerinä niin eiköhän demonit olisi jo tuotu jollain taivaallisilla rattailla takaisin harharetkiltään, eikä mitään seurauksia olisi tullut tuosta toiminnasta.
En ole ikinä kuulunut, en koe tarvetta liittyä. Käyn kyllä joskus ev.lut.kirkossa veisaamassa virsiä, koska siitä pidän. Ja joululauluja. Pidän myös katolisen kirkon estetiikasta ja siitä, että synnit saa anteeksi ripittäytymällä. Tai ortodoksisen kirkon tuntikausia kestävistä meditatiivisista messuista, joissa suurinpiirtein yhtä lausetta hoetaan monta tuntia. Ortodoksiset hautajaiset ovat kauniita. Pidän muslimaiden rukouskutsuista ja moskeijojen estetiikasta. Pidän siis uskontojen kulttuurillisista piirteistä, mutta vielä en ole liittynyt mihinkään. Olen agnostikko, jumala voi olla, tai olla olemati.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän naapurissa asuu lestadiolaisperhe. Perheen isä on ilmeisesti yhteisössään arvostettu puhuja/mikä lie.
Kun muutimme, hän otti meidät silmätikuiksi. Maireasti ensin toivotti sydämellisesti tervetulleeksi, ja sen jälkeen alkoi systemaattisesti määräillä miten mikäkin juttu meidän talon tai pihan kanssa kuuluu tehdä. Emme "totelleet", ja siitä se sitten alkoi. Piharakennuksen kanssa päästiin hallinto-oikeuteen asti, vaikka rakennusta ei oltu edes suunniteltu hänen puolelle pihaa.
Vaikea näin yhteen viestiin yrittää kuvailla hänen toimiaan, mitkä ei kirjoitettuna kuulosta kummoisilta. Mutta kuoren alla piilrr oikea paholiasen asianajaja. Lestadiolainen saa ilmeisesti tehdä mitä vain, anteeksi antaa toinen uskonveli, kun vain häneltä anteeksi pyytää. Meistä muista ei mitään väliä.
Hänen kaltaisensa ihmiset ovat yksi syy, miksi en pidä mitään kirkkoa tai uskonlahkoa yhtään minään.
Mitä kiihkeämpi uskovainen, sitä pahempi ja vaarallisempi ihminen. Tästähän koko historia on todisteena. Siitä syystä uskovaista sakkia ei pitäisi koskaan päästää mihinkään päättäviin asemiin. Eihän mikään ole niin järkyttävä asia kuin uskovainen poliitikko.
Juha Sipilä
I rest my case.

Eipäs nyt noin äkkiä kuitenkaan. Myös muut ideologiat voivat olla kuin uskonnot dogmineen ja vakaumuksineen. Vaikka et kuuluisi kirkkoon niin se on aivan sama uskotko pronssiaikaiseen aavikkojumalaan vai wokeismiin. On ylipäänsä vaarallista jos poliitikoilla on jonkinlainen vakaumus joka ohjaa heidän toimintaansa mikäli se vakaumus ei ole isänmaallinen.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paluu kartalle kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala tuhoaa väärän uskonnon Harmagedonin taistelussa ihan pian.
Ne taistelut käytiin jo tuolla Israelissa missä ne kaikki paikat on . Israelista löytyy gegenna haades sodoma Jordan nasareth genesaret magog goog siinai Siion Armageddon ja kaikki mutta älä nyt sotke muita valtioita siihen ääliö.
Harmagedonin taisteluun huipentuu suurin ahdistuksen aika, minkä ihmiskunta on koskaan kokenut. Raamatun ennustusten mukaan se koittaa viimeisinä päivinä eli lopun aikana. Suuren ahdistuksen aikana väärä uskonto tullaan tuhoamaan nopeasti. Tuho tapahtuu Jumalan tahdosta, ja sen aiheuttavat poliittiset vallat, joita edustaa Yhdistyneet kansakunnat. YK, jota kutsutaan Hesekielin näyssä Magogin maan Gogiksi, yrittää tuhota Jehovan todistajat. Jumala kuitenkin suojelee heidät tuholta.
Muistaakseni todistajiin kuulunut äitini väitti, että ensimmäinen maailmansota oli kaiken alku ja silloin hengissä olleiden elinaikana tulee se lopun ajan loppu. Aika harva 125-vuotias on enää elossa. Toisaalta muistan minä senkin, miten todistajat manasivat maailmanloppua vuodelle 1975 ja minä surin, etten ehtisi päästä yläasteelle ennen sitä. Ja kuitenkin täällä sitä vaan keikutaan, 56-vuotiaana. Enkä usko sen paremmin mihinkään jumaliin kuin enkeleihin kuin ufoihinkaan enkä mihinkään muuhunkaan, mitä en omin silmin näe. Elän siis hyvin terveellistä elämää.
Valo on kirkastunut ja ymmärrys lisääntynyt äitisi päivistä. Jehova Jumala on paljastanut todistajilleen tarkoituksiaan enenevissä määrin. Vain pysymällä Jehovan todistajien järjestön yhteydessä voi säilyä hengissä Harmagedonin taistelussa.
Äiti kuoli kymmenen vuotta sitten, eli ei siitä niin kauan ole. Ei tule mitään harmagedonia, niin ei tarvitse miettiä moisia. Korona tässä se tosi taistelu on, mitäs se kirkastunut valo sanoo siitä?
Vaikka emme voi tietää Harmagedonin tarkkaa päivää, Jeesus kuvaili joukon tapahtumia, joista maailmanloppuun johtava ajanjakso voitaisiin tunnistaa. Jeesus kertoi, että lopun aikoina esiintyy laajalle leviäviä sairauksia. Sekä maailman olosuhteet että Raamatun ajanlasku osoittavat, että viimeiset päivät alkoivat vuonna 1914.
Maalitolpat siurtyvät.
Varma tieto oli, että maailmanloppu tulee, ennen kuin viimeinenkin 1. maailmansodan kokenut on kuollut.
Enää jehovalaiset eivät puhu tästä "varmasta tiedosta" mitään...
Ei pidä kuitenkaan jättää huomiotta selviä todisteita siitä, että elämme merkittävää aikaa. Maailmanloppu tulee varmasti, koska Raamatussa niin sanotaan. Ja siitä selviytyäkseen pitää kuulua Jehovan todistajien järjestöön, sillä kaikki muut Jehova Jumala tuhoaa. Siksi Jehovan kansa saarnaa varoitussanomaa samaan tapaan kuin Hesekiel varoitti ihmisiä Vanhan Testamentin aikoina.
Entä jos oikea kööri onkin mormonit?
Revi siitä sitten...

Tietääkseni Jehovan todistajat eivät usko mihinkään maailmanloppuun, vaan pahuuden loppuun. Sen jälkeen ihmiset elävät maan päällä, jossa ei ole sotia ym....
Taivaaseen menee se pieni joukko hallitsemaan.
Kyllä nämä kaikki asiat löytyy ihan luterilaisesta Raamatustakin.
Vierailija kirjoitti:
Erosin kirkosta koska en ole kristitty. En ole mitään muutakaan. En halua kirkon palveluja, miksi olisin kirkon jäsen? En voi sietää uskonto(j)a sellaisina kun ne nyt maailmassa ovat. Kristinuskoa inhoan erityisesti, lähetyskäskyn vuoksi. Kristityt kiihkoilijat ovat työntämässä sitä Jeesusta jokaisen kurkusta alas. Kristityt ei anna mitään ilmaiseksi, kaikesta pitää maksaa ottamalla vastaan uskonnon pakkotuputusta.
Olen kurkkuani myöten täynnä sitä että joku ihmisryhmä kuvittelee voivansa sanella miten minun pitää elää että heidän omatuntonsa ei kärsisi. Käsittämätöntä.
Tuo tuputus on sentään aika pieni paha. Annas olla kun olet muslimi, ja päätät maallistua ja hylätä Muhammedin. Koraanin mukaan sinut saa siitä hyvästä tappaa. Itsemääräämisoikeutta ei islam tunne siinä määrin kuin kristinusko.
Itse erosin kirkosta heti parikymppisenä. En ole koskaan uskonut kristinuskon jumalaan, enkä minkään muunkaan uskonnon edustamaan maailmankuvaan. Rahaa on säästynyt siitä lähtien kirkollisveron verran.
Erosin kolmen kympin kriisin aikaan. Olin jo pitkään miettinyt eroa, mutta en uskaltanut, koska sukulaisia oli töissä seurakunnassa ja pelkäsin että vanhempani ja isovanhempani kilahtaisivat jos saisivat tietää.
Erosin, koska en kokenut että saisin siitä mitään. Olin silloin ateisti tai ainakin agnostikko ja sen lisäksi olin menettänyt luottamukseni kirkkoon tahona joka tuottaisi hyvää maailmaan. Tiedän jotain sisäpiirin asioita ja seurakunnassa oli hirveää mätää, pahimpia yhteisöjä mitä tiesin.
Vanhemmiten olen alkanut arvostaa uskonnon merkitystä elämässäni. Jos voisin luottaa kirkkoon yhteisönä, voisin liittyäkin. Mutta en usko että se on muuttunut paremmaksi, ehkä huonommaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni kirkko kiusaa enkeli Luciferia erilaisilla maalittamisilla sekä vapauteen, olinpaikkoihin yms liittyvillä asioilla. Ei ole mielestäni hyäksyttävää olla edes yrittämättä neuvotella karkoitetun paluusta tai ainakin jonkinlaisen rauhan saamisesta jumalan ja paholaisen välille. Mielestäni presidentti Niinistöllä voisi olla tässä merkittävä rooli ja hän voisi toimia ikään kuin puhelimena näiden kahden riitapukarin välillä. Siihen asti tyydyn lähinnä syömään jugurttia ja palvomaan luontoa
Jos Pekka Haavisto toimisi taivaan ulkoministerinä niin eiköhän demonit olisi jo tuotu jollain taivaallisilla rattailla takaisin harharetkiltään, eikä mitään seurauksia olisi tullut tuosta toiminnasta.
Unohditko nyt taas aktiivisesti 35 000 paperitonta....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin kirkosta pari päivää sitten. Uskon Jumalaan ja en yksinkertaisesti voi hyväksyä sitä, että jopa piispat nykyään vesittävät luterilaisen perinteen ja Raamatun arvovallan . Kirkolliskokous on vielä toistaiseksi suurimmaksi osaksi uskovien hallinnassa mutta se ei tule kestämään enää pitkään. Ennemmin tai myöhemmin liberaalit valtaavat kirkolliskokouksen ja sen jälkeen kirkko alkaa vihkiä homoseksuaaleja. Jo nyt kirkko siunaa homoparien liitot ja osa papeista heitä vihkiikin eikä tuomiokapitulit puutu asiaan.
Liityn luthersäätiöön. Siellä on voimassa luterilainen tunnustus ja Raamatun arvovallasta pidetään kiinni.
En hyväksy myöskään naispappeutta. Nainen ei voi toimittaa jumalanpalvelusta.Minä puolestani erosin -kaikella kunnioituksella mielipiteitsäsi kohtaan- juuri sinunkaltaistesi vuoksi. Äärikonservatiivisia näkemyksiä puoltamaan löytyy Raamatusta paljon paikkoja, ja ihan vastakkaisille näkemyksille löytyy yhtä monta paikkaa. Raamattu-uskovaisuus on usein vallankäyttöä ja tuomitsemista, joista Jeesus nimenomaan varoitti.
Uskon korkeimpaan voimaan ja uskon että Jeesus on ollut hänen profeettansa. Yritän löytää sen malkan omasta silmästä enkä rikkaa toisen silmästä (nämä taitavat olla "tukki ja roska" uudemmassa käännöksessä). Yritän olla heittämättä ensimmäistä kiveä.
Aivan - mistäpä löytyisi paremmin aseita vanhoillisille ja kovasydämisille kuin 2000v vanhasta moraalisääntökokoelmasta - kunhan jättääjoka toisen säännön pois.
Sain kirkkoon kuulumattomuuden sukuperintönä ja syntymälahjaksi.
Olen kolmannen polven kuulumaton ja lapseni neljännen.
Lapsuudessani olin outo olio jopa Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
Sain kirkkoon kuulumattomuuden sukuperintönä ja syntymälahjaksi.
Olen kolmannen polven kuulumaton ja lapseni neljännen.
Lapsuudessani olin outo olio jopa Helsingissä.
Onneksi tilanne muuttuu jatkuvasti parempaan suuntaan. Luterilaisen kirkon kannatus on laskenut tasaisesti jo vuosia. Nyt se on jossain hieman kuudenkymmenen prosentin yläpuolella. Ei aikaakaan, kun alle puolet suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon.
Uskonnottomien määrä lisääntyy. Samalla myös muslimien määrä lisääntyy, samoin monien kannattajamäärältään pienten uskontojen osuus kasvaa.
Kirkko kaikkine toimintoineen on teatteria. Siksi erosin kirkosta.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paluu kartalle kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumala tuhoaa väärän uskonnon Harmagedonin taistelussa ihan pian.
Ne taistelut käytiin jo tuolla Israelissa missä ne kaikki paikat on . Israelista löytyy gegenna haades sodoma Jordan nasareth genesaret magog goog siinai Siion Armageddon ja kaikki mutta älä nyt sotke muita valtioita siihen ääliö.
Harmagedonin taisteluun huipentuu suurin ahdistuksen aika, minkä ihmiskunta on koskaan kokenut. Raamatun ennustusten mukaan se koittaa viimeisinä päivinä eli lopun aikana. Suuren ahdistuksen aikana väärä uskonto tullaan tuhoamaan nopeasti. Tuho tapahtuu Jumalan tahdosta, ja sen aiheuttavat poliittiset vallat, joita edustaa Yhdistyneet kansakunnat. YK, jota kutsutaan Hesekielin näyssä Magogin maan Gogiksi, yrittää tuhota Jehovan todistajat. Jumala kuitenkin suojelee heidät tuholta.
Muistaakseni todistajiin kuulunut äitini väitti, että ensimmäinen maailmansota oli kaiken alku ja silloin hengissä olleiden elinaikana tulee se lopun ajan loppu. Aika harva 125-vuotias on enää elossa. Toisaalta muistan minä senkin, miten todistajat manasivat maailmanloppua vuodelle 1975 ja minä surin, etten ehtisi päästä yläasteelle ennen sitä. Ja kuitenkin täällä sitä vaan keikutaan, 56-vuotiaana. Enkä usko sen paremmin mihinkään jumaliin kuin enkeleihin kuin ufoihinkaan enkä mihinkään muuhunkaan, mitä en omin silmin näe. Elän siis hyvin terveellistä elämää.
Valo on kirkastunut ja ymmärrys lisääntynyt äitisi päivistä. Jehova Jumala on paljastanut todistajilleen tarkoituksiaan enenevissä määrin. Vain pysymällä Jehovan todistajien järjestön yhteydessä voi säilyä hengissä Harmagedonin taistelussa.
Äiti kuoli kymmenen vuotta sitten, eli ei siitä niin kauan ole. Ei tule mitään harmagedonia, niin ei tarvitse miettiä moisia. Korona tässä se tosi taistelu on, mitäs se kirkastunut valo sanoo siitä?
Vaikka emme voi tietää Harmagedonin tarkkaa päivää, Jeesus kuvaili joukon tapahtumia, joista maailmanloppuun johtava ajanjakso voitaisiin tunnistaa. Jeesus kertoi, että lopun aikoina esiintyy laajalle leviäviä sairauksia. Sekä maailman olosuhteet että Raamatun ajanlasku osoittavat, että viimeiset päivät alkoivat vuonna 1914.
Maalitolpat siurtyvät.
Varma tieto oli, että maailmanloppu tulee, ennen kuin viimeinenkin 1. maailmansodan kokenut on kuollut.
Enää jehovalaiset eivät puhu tästä "varmasta tiedosta" mitään...
Ei pidä kuitenkaan jättää huomiotta selviä todisteita siitä, että elämme merkittävää aikaa. Maailmanloppu tulee varmasti, koska Raamatussa niin sanotaan. Ja siitä selviytyäkseen pitää kuulua Jehovan todistajien järjestöön, sillä kaikki muut Jehova Jumala tuhoaa. Siksi Jehovan kansa saarnaa varoitussanomaa samaan tapaan kuin Hesekiel varoitti ihmisiä Vanhan Testamentin aikoina.
Hesekiel kyllä saarnasi madonlukunsa aikansa juutalaisille.
Väkevää tekstiä toki.