Valitsetko isäsi kaltaisen kumppanin?

Valitsin tietoisesti täysin päinvastaisen.

Nyt kun miettii, niin isäni sekä mieheni ovat molemmat rauhallisia, lempeitä ja oikeudenmukaisia. Kumpikin on kova tekemään töitä ja kummallakin on laaja ystävä/tuttavapiiri. Molemmilla myös mahtava huumorintaju. Onneksi ulkonäkö on eri :D

En valinnut, isäni oli väkivaltainen alkoholisti ja sarjapettäjä. Mieheni ei juurikaan juo, ei ole ollenkaan väkivaltainen, pettänyt on, mutta 30v aikana kaksi kertaa.

En ikinä. Niinkuin aikaisempi, minäkin valitsen tietoisesti täysin päinvastaisen tyyppisen miehen. En ikinä hyväksyisi mieheltäni sitä mitä isäni pisti äitini ja lapset kestämään.

Olen tässä onnistunutkin, nykyinen avokkini on kaikkea muuta kuin isäni. Yhdessä oltu reilu viisi vuotta. Enemmänkin lapsuuteni on koulinut minulle erittäin tarkan nollatoleranssin henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan suhteen.

Minusta tuo tutkimus pätee vain niihin, keillä on ollut edes jollakin tasolla lämmin isäsuhde.

Ei pidä paikkaansa koska lapsena jo tiedostin että isä on hullu. Väkivaltainen narsisti lastenhakkaaja ja kotikiusaaja, joka rääkkäsi tyrannina koko perhettä. Valitsin tietoisesti aivan päinvastaisen puolison.

En. Isäni on myös alkoholisti, mutta mieheni ei pahemmin juo. Ei edes joka vuosi juo, esim viime vuonna taisi yhden kerran saunakaljan juoda.

Tosin isäni on myös todella siisti ihminen, koti on aina kunnossa, mies on siitäkin vastakohta.

Ainut yhdistävä tekijä on varmaan luonteessa, molemmat ovat hyväntahtoisia ja kilttejä luonteeltaan.

En. Ainoa yhdistävä tekijä on samanlainen huumorintaju. Muuten ovat kuin yö ja päivä. Edes ulkonäöt ei ole lähellekkään samoja.

Mielenterveysongelmaisen alkoholisti-isän vuoksi en ottaisi missään tapauksessa miestä, jolla kumpiakaan ongelmia.

Pitää paikkansa. Mieheni on  samanlainen kuin isäni, perhe on kaikki kaikessa, tekee minun eteeni paljon asioita, rakastava, luotettava ja jos sanoo jotain niin pitää siitä kiinni. Molemmat ovat kovia tekemään töitä sillä erotuksella, että isäni on käsillään tekijä ja mieheni taas täysin päinvastainen.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo tutkimus pätee vain niihin, keillä on ollut edes jollakin tasolla lämmin isäsuhde.

Kyllähän aika moni alkoholistin tytär päätyy yhteen päihdeongelmaisen kanssa. Samoin moni sellainen, jonka isä on ollut hulttio, ei kauheasti kuvioissa, etäinen tai epäluotettava yms., ottaa tällaisen miehen. Vähän niin kuin hoivattavaksi tai jotain. Kaava toistuu.

En. Ihan päinvastainen on isäni kuin mieheni. Isäni oli isänä ok mutta aviomiehenä ihan paska. Olin aika pieni kun muostan ajatelleeni, että jos naimisiin jsokus menen, niin en ainakaan isän kaltaisen kanssa. Ja se on pitänyt.

Isässäni  ja miehessäni on hyvin paljon samoja piirteitä. Verbaalinen lahjakkuus, into tehdä töitä, keskimääräistä korkeampi varallisuus ja tapa keskustella lasten kanssa (lastentasoisesti, silti aliarvioimatta) ovat yhteisiä piirteitä samoin kuin halu ja kyky  huolehtia edellisistä sukupolvista

Ekat poikaystävät oli samanlaisia narsistisia paskoja kuin isä, ei yhtä pahoja mutta tarpeeksi kuitenkin. Sitten olin tarkoituksella monta vuotta yksin ja opettelin arvostamaan itseäni. Nyt olen naimisissa miehen kanssa joka on isäni vastakohta.

Musta tuntuu, että mies valitsi minut kymmenisen vuotta sitten. Koin aluksi että hän on liian rauhallinen, kiltti, harkitseva ja tylsän tasainen :D nihkeän tapailun myötä totuin meidän erilaisuuteen, ja nyt mieheni luonteenpiirteet ovat mielestäni juuri se juttu, mitä hänessä rakastan. Hän toi elämääni turvaa ja rauhan.

Isä on alkoholia liikakäyttävä, äkkipikainen, räjähtävän väkivaltainen, itserakas ja ailahteleva. On pettänyt ja lyönyt äitiä, ja lapsuuteni oli ahdistava.

Isäni oli/on sovinisti, poikalapset olivat tärkeämpiä kuin tytöt. Puolisossani ei ole tuota vastenmielistä piirrettä pätkääkään.

Kyllä ja en. Kolme pitkää suhdetta joista jokainen muistutti isääni ja joilla myös omat isäsuhteet olleet vaikeita ja isät myös olleet alkoholisteja ja monella muullakin tapaa mielenterveysongelmaisia. Se on ollut omalla oudolla tavallaan tuttua ja turvallista.

Nyt sitten olen suhteessa jossa toinen osapuoli on ns. normaali. Turvallinen, luotettava ja rauhallinen perusmies, käyttää alkoholia kohtuudella, haluaa puhua asioista, on tasapainoine, ei riehu eikä räyhää. Ja mä olen kriisissä nyt. En meinaa millään uskoa että mies oikeasti haluaa olla kanssani, pelkään ja odotan että kohta miehestä paljastuu joku pimeä puoli, että en oikeasti ansaitse tuollaista miestä jne. Ja myös käyttäydyn sen mukaan, eli kohta varmaan myös kaikki pelkoni käyvät toteen.

Itsetuntoni on aina ollut to-de-lla huono enkä arvosta itseäni pätkääkään. Jos en nyt opettele arvostamaan itseäni ja hyväksymään sitä että joku normaalikin mies voi kanssani olla, päädyn taas ennen pitkää yhteen jonkun väkivaltaisen juopon kanssa.

Isäni oli pahapäinen alkoholisti ja mieheni taas maailman kultaisin ihminen, joka ei juo lainkaan.

Ensimmäisek aviomieheni valitsin, kyllä. Jälkimmäisen kohdalla olin jo viisastunut.

Isäni oli ”meillä ei lapset määrää”. Eka mies oli kontrolloiva. Molemmilla se näkyi eri tavalla, eli ulkoisesti olivat erilaisia, mutta loppupeleissä molemmat olivat sitä mieltä, että on vain yksi ainoa tapa tehdä asia ja se on minun tapani.

Avioliitto kesti 20 vuotta. Sen jälkeen tein itsetutkiskelua paljon ja paransin omaa pääkoppaani. Oli todella pelottavaa lähteä suhteeseen uuden miehen kanssa. Hän antaa minulle täyden vapauden, eikä yritä syöttää omaa näkemystään. Olin suhteen alussa ihan hukassa, kun tunsin, ettei hän välitä minusta, koska minulle kontrollointi oli välittämisen osoitus.

Miten sitten pääsee kierteestä eroon? Tunnista, mihin tarpeeseen otit miehesi. Minä valitsin ensimmäisen mieheni turvallisuuden tunteen perusteella. Tarpeeni oli saada turvallinen olo. Seuraavassa suhteessa etsin turvan itsestäni, enkä asettanut miehelle kriteeriä, että hänen pitää se tuottaa minulle.

Toinenn juttu on se, että jos tapaat jonkun, joka tuntuu ”tutulta”,niin ole erityisen varovainen