Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Nuorten n 14-17- vuotiaiden lähteminen kotoaan joko kokonaan omilleen tai
08.01.2018 |
vaikka vaihto-oppilaaksi vuodeksi. Ihmettelen joskus miten tuoikäiset ovat jo valmiita lähtemään lapsuudenkodistaan. Onko koti tuolloin jotenkin "huono"? Tällä tarkoitan että eikö siihen lapsuudenkotiin ole vielä tuonikäisenä sellainen henkinen side että ei ole vielä kiirettä lähteä ns suureen maailmaan. Lähipiirissä tällaisia lähtijöitä ja joskus tuntuu että noiden nuorten vanhemmat ihan ylpeilevät kun nuoret lähtevät kovin nuorina kotoaan pois. Itseäni huolettaisi jos lapseni haluavat kovin hanakasti pois kodista tosi nuorina. Olisi tietenkin eri asia jos lähtevät opiskelupaikan perään, mutta nyt tarkoitankin että jos lähtevät muuten vaan. Olisin oikeasti ihan kauhuissani jos 14 -vuotiaani lähtisi vaikka vuodeksi vaihto-oppilaaksi. Mietin vaan että miten jotkut irrottautuvat vanhemmistaan ja lapsuudenkodistaan niin nopeasti, onko se jotenkin vaan hyvin yksilöllistä ja luonteesta johtuvaa vai jonkinlaisen vanhempiensa nuorena itsenäistämis- kasvatuksen tulosta vai sellaista ettei siellä lapsuudenkodissa ole koskaan niin kummoiset oltavat olleetkaan?
Kommentit (22)
Minusta nuorella joka on noin nuorena noin kypsä ja itsenäinen, on varmaan ollut vakaat, turvalliset ja kannustavat kotiolot, ja hänellä on hyvä itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Onko vaarana sitten toisnpäin, että jos jatkaa kotona asumista pidempään, niin on vaarana erehtyä luulemaan, että kaikki toimivat ja tekevät, kuten oma vanhempi tai vanhemmat? - Yksi itselleni merkittävimpiä aikuistumisen kokemuksia on ollut havainto tai sen tajuamine, että vaikka omat vanhempani tekevät ja ovat tehneet monta asiaa niin, että saatan tai voin ja haluan arvostaa ja kunnioittaa heidän tapaansa/ tapojansa tehdä asia(/t) juuri niin. Itse samalla omaksuen tehdä enempi - tai vähempi samoin. Mutta havaintoni liittyy siihen, että heidän tapansa tai keinonsa eivät ole niitä yksinomaan oikeita (tai vääriä), vaan monen asian voi tehdä vähintään yhtä hyvin ellei paremmin kuin mitä he - ja mitkä minä siinä sivussa olen (paljossa) omaksunut.
Jos hyvin käy, niin ainakin itse voin omaksua tuon uuden paremman tavan, vaikka omat vanhempani -tai vain toinen heistä olisi sitä mieltä, että hänen tapansa olisi se ainoa, tai, ainakin lähes ainoa oikea. Tylsää on, että aina ei itse edes tajua, kuinka vähintäänkin kömpelö tai oikeasti toiminnaltaan kovin vajavainen oma tapa on, ennekin joku rohkenee huomauttamaan asiasta. - Tai jos uskaltautuu itse huomauttamaan jotain toista (, kuten kumppania) ja joutuu perustelemaan, miksi oma tapa (tai valinta) olisi parempi; jonka sseurauksena mahd. kummankin tapa joutuu arvioitavaksi ja "totuus" saattaa löytyä näiden kahden välistä.