Vaimo treffeillä toisen miehen kanssa
Olen aivan ymmälläni mitä avioliitossani taoahtuu juuri nyt. Vaimo kävi treffeillä vieraan miehen kanssa, ja siitä alkoi kummallinen vaihe kotona. Ensin ilmoitettiin että on työpaikan iltatilaisuus ja tämä tuli ihmeellisellä aikataululla koska yleensä vaimon työpaikan tilaisuudet ja saunaillat on ollut tiedossa hyvissä ajoin . Nyt ilmoitus tuli puolihuolimattomasti tekstarilla, vaikka yleensä maidän välillä puhutaan puhelimessa ja tekstarit on aika harvinaisia, nyt ilmoittettiin kesken päivän, että illalla tullaan vasta myöhään kotiin, koska nyt tuli tälläinen iltatilaisuus. kysyin vaimon kotiin tultua, että missä olivat olleet ja sain vastaukseksi vain ravintolan nimen . Ihmettelin tätä aamulla ääneen ja vaimo oli vain ihan hiljaa ja poistui huoneesta. Kun otin asian hetken päästä puheeksi niin vaimo oli mielestäni jotenkin tosi hermostunut , kysyin että mikä se tilaisuus siis oli ja sitten kerrottiin, että ei se oikeastaan ollutkaan oman työpaikan tilausuus vaan samassa toimistotalossa olevan firman kanssa yhteistyö tilaisuus. Kysyin sitten että ketä siihen siis osallistui ja vaimo sanoi olleensa yksin heidän firmastaan . Minun mielestä tämä kuulosti jo tosi oudolta ja kysyin sitten, että mitä siellä oikein käsiteltiin enkä saanut tähän oikein mitään vastausta. kysyin ketä siitä toisesta firmasta oli mukana ja tässä vaiheessa vaimo kertoi että oli vaan yksi ihminen siitä toisestakin firmasta. Tunsin ,että nyt ei kaikki ole ihan kohdallaan ja kysyin tarkemmin toisen osallistujan nimeä. Se oli joku mies jonka nimeä en ole ennen kuullut aikaisemmin.
En sitten hetkeen saanut oikein sanottua mitään, koska en tiennyt mitä ajatella, kysyin sitten suoraan oliko vaimo siis ollut treffeillä jonkun toisen miehen kanssa, ja tähän vastattiin että ei tietenkään. Aloin tässä vaiheessa jo tivaamaan että miksi tilaisuus järjestettiin ja kuka sen järjesti ja mitä asiaa siellä käsiteltiin. yllätyin ihan täydellisesti kun vaimo tästä hermostui ja alkoi syyttämään minua mustasukkaiseksi. En oikein mitään kunnon vastausta saanut mihinkään ,mutta sen verran selvisi että tämä mies oli soittanut vaimolla päivällä ja pyytänyt tähän tilaisuuteen. tämän jälkeen vaimo oli tekstiviestillä ilmoittanut minulle että on työpaikan iltatilaisuus ja hän tulee kotiin vasta yöllä. Kyselin vielä ihan tarkasti että muita ei ollut ollut paikalla kummastakaan firmasta ja vaimon pomo ei edes tiennyt että tämä osallistui ja että miehelläkään ei ollut oikeastaan mitään työasiaa. he vaan halusivat tutustua kun olivat toisia nähneet ja jutelleet joissain käytävällä aikaisemmin. Minä sanoin että minun mielestä nuo ovat treffit ja sellaista muiden tapailua ei meillä ole koskaan tietenkään aikaisemmin ollut. Vaimo suuttui taas ja sanoi että olen ihan ihmeellisen mustasukkainen täysin turhasta asiasta ja että se oli ihan normaalia työasiaa vaikka ei mitään virallista aihetta ollutkaan. Sen jälkeen ei kotona ole asiasta puhuttu mitään vaikka yleensä puhutaan kaikki ja kaikista työkavereistakin olivat sitten miehiä tai naisia. Tämä on nyt mennyt ihan kummalliseksi ja minusta tuntuu että olen aivan pihalla mitä vaimon elämässä tapahtuu ja miksi tämä mies sen halusi tavata, ja miksi vaimo halusi tavata tämän miehen. Mitä minä nyt teen kun en halua turhaan riidellä tai syytellä toista kun ei kai mitään nyt sitten ole tapahtunut paitsi joku juttelu? Olenko minä nyt jotenkin turhasta huolissani ja mustasukkainen niinkun vaimo sanoo? Vaimo ei tästä halua enempää jutella ja olen ihan pihalla itse. Onko kellään mitään vastaavaa kokemusta ja onko tämä ihan normaalia muitten mielestä?
Kommentit (51)
Ikävä tapaus tämäkin. Samalla olis hyvä tietää että oliko SKEnen kokouksen sairas kohtaus vain savuverho jonka avulla manipuloittiin Hallitus äänestyksen tulosta. Samalla kun kaikki huomio kiinitettiin kohtaukseen Eräs kokouksenjohto hahmoista sujautti uurnaan satoja väärennettyjä ääniä!!! Muutakin hämärää on mutta on sovittu että ne puidaan omassa piirissä. Onko täällä ketää kuka olis nähnyt videoan missä näkyy äänestys tuloksen mannipuloiti?
On vielä yksi ratkaisu, jota joku aiempi kommentoikin jo ohuesti... Ratkaisusi on cuckolding. Sen voi viedä niin pitkällä kuin uskallat; katsot vierestä, katsot vierestä ja pamputat hanskaan, suoritat putsauksen creampien jälkeen, hankit kaulapannan ja nahkanaamion yms. yms. Kaikki kuitenkin kiteytyy siihen, että vaimosi saa muilta kunnon kyytiä ja sinä runkkaat.
Voi hyvä jumala sentään. Kuuntelepas nyt.
Kyseessä ei ole "vahinko", ettei muka tiennyt mihin lähti ja hämmästyi itsekin agendan puutetta. Sehän olisi kerrottu sinulle heti ja olisitte sitä YHDESSÄ ihmetelleet. Tiesi mitä teki ja tiesi menevänsä nimenomaan treffeille.
Kyseessä ei ole mikään teidän läheisyyden herättely-yritys, varoitus tai muutakaan teidän suhteeseen liittyvää tai sitä edes kieroutuneesti rakentavaa, eihän hän edes olisi kertonut sinulle asiasta muuta kuin, että se oli normaali työjuttu, ellet olisi asiaa alkanut tivata.
Kukkalaatikko-jutut ja muut petettyä herjaavat kommentit tässä ketjussa, voit jättää omaan arvoonsa, niiden on tarkoitus provosoida sinua, mutta petetty sinua on. Tämä on päivän selvää, vaimosi suostui / järjesti treffit toisen miehen kanssa, pimitti tämän sinulta, koitti naamioida sitä joksikin muuksi, jo ennen kun se oli tapahtunut.
Se on jo pettämistä. Ei pahinta mahdollista. Ei välttämättä jatku. Mutta pettäminen on jo tapahtunut.
Ap
Lue tämä:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kriisit/uskottomuus/
Sinulle ohjeet:
Vaimolle ohjeet:
Sanot vaimollesi että olet mustasukkainen hänestä. Kysyt suoraan, onko teidän liitossa ongelmia, joista et ole tietoinen ja ovatko ne korjattavissa.
Sanot, että rakastat häntä etkä haluaisi menettää.
Kuuntelet majdolliset vastaukset ja mietit rauhassa, voitko päästä asiasta yli.
Jos sopiva ihminen tulee sopivana hetkenä vastaan, kuka tahansa lankeaa. Siitä ei pitäisi panikoida eikä tehdä hätäratkaisuja. Se on kova emotionaalinen kolaus, mutta siitä tokenee ja kumpikin voi oppia siitä paljon.
Olette todennäköiseti ihan yhtä fiksuja ja ansainneet toisenne
Sua varmasti vituttaa, se on vaan kestettävä. Vaimosi on kyllä huono valehtelija. Tökeröä menoa.
Ehkä sun pitää ottaa härkää sarvista ja tavattava se mies, kysyttävä asiallisesti ja vakavasti mitä se tahtoo sun vsimosta. Pidä pää kylmänä, älä ala raivoamaan. Näet sitten millsinen kaveri se on, onko komee, fiksu vai mikä.
Toi vaatii kanttia, mutta sun arvostus vaimos silmissä luultavasti nousee. Se näkee, että välität ja olet rohkea. Mitään väkivaltakorttia ei kannata vetää. Tai sitte vedät vaimoas pakaroille vähäsen.
Olipa pitkä aloitus AP:lla. Simppelisti: laita vaimo pihalle. En katselisi moista menoa.
Jullkissa kirjoitti:
Sua varmasti vituttaa, se on vaan kestettävä. Vaimosi on kyllä huono valehtelija. Tökeröä menoa.
Ehkä sun pitää ottaa härkää sarvista ja tavattava se mies, kysyttävä asiallisesti ja vakavasti mitä se tahtoo sun vsimosta. Pidä pää kylmänä, älä ala raivoamaan. Näet sitten millsinen kaveri se on, onko komee, fiksu vai mikä.
Toi vaatii kanttia, mutta sun arvostus vaimos silmissä luultavasti nousee. Se näkee, että välität ja olet rohkea. Mitään väkivaltakorttia ei kannata vetää. Tai sitte vedät vaimoas pakaroille vähäsen.
Tämä toisen miehen tapaaminen ja haastattelu voisi oikeastikin olla hyvä idea. Jos kerran tiedät jo nimenkin. Saatpahan selville mitä oikeasti on menossa. Vai onko tilanne jo ohi?
Vierailija kirjoitti:
Sanot vaimollesi että olet mustasukkainen hänestä. Kysyt suoraan, onko teidän liitossa ongelmia, joista et ole tietoinen ja ovatko ne korjattavissa.
Sanot, että rakastat häntä etkä haluaisi menettää.
Kuuntelet majdolliset vastaukset ja mietit rauhassa, voitko päästä asiasta yli.
Jos sopiva ihminen tulee sopivana hetkenä vastaan, kuka tahansa lankeaa. Siitä ei pitäisi panikoida eikä tehdä hätäratkaisuja. Se on kova emotionaalinen kolaus, mutta siitä tokenee ja kumpikin voi oppia siitä paljon.
Ei, ei, ei. Tuolla tavalla matelemalla vaimo menettää viimeisenkin kunnioituksen ja mielenkiinnon. Nyt pitää olla mies ja vaatia että asia selvitetään perinpohjin ja selvityksen pohjalta sitten päätetään, että vieläkö jatketaan samaan suuntaan vai ei.
Miehen vaisto on varoittanut ja vaimokin on vähän kiertokautta jo myöntänyt, ettei tuossa tapaamisessa nyt olleet ihan kaikki kohdillaan. Ei ole epäselvää, etteikö selvitettävää olisi.
Ei kannata enää kommentoida mitään, hän ei ymmärrä tai halua ymmärtää.
Aisuri kokee pian yllätyksen kun vaimo ilmoitaa että hänellä on toinen mies.