Kuinka hyväksyä oma ikääntyminen?

Ajattele myönteisesti. Ainakin olet aloittanut riittävän varhain vanhenemisesta valittamisen.

Moni rupeaa tekemään sitä vasta nelikymppisenä.

Ootan sit ku oot yli 30 tunne pahenee vaan

Olen 35 enkä ole hyväksynyt joten en tiedä.

Ikä on vain numero ja kaikki muutkin ikääntyy muuten samaa tahtia :)

Läheltä piti -tilanne kuoleman kanssa opetti mut olemaan kiitollinen jokaisesta päivästä. Vanheneminen ei todellakaan ole jokaisen etuoikeus.

Kohta30 kirjoitti:

Ikä on vain numero ja kaikki muutkin ikääntyy muuten samaa tahtia :)

Ikä on kylläkin sana, eikä numero.

Kaiken voi oppia hyväksymään. Kun et kerran asialle mitään voi, se on ainoa vaihtoehto. Mitä kiukuttelu ja masentelu hyödyttää, mutta tekee sulle itselle vaan paskemman olon. Elämästä tulee paljon helpompaa, kun oppii hyväksymään ja päästämään irti asioista, joita ei voi muuttaa. Tee elämästäsi mahdollisimman mukavaa just nyt.

Onko sinulla mikään muukaan asia hyvin? Osaatko iloita mistään asiasta? Pitäisikö sinun tehdä masennustesti netissä? Ei minulla ainakaan sinun ikäisenä ollut mitään tuollaisia ajatuksia, päinvastoin otin jokaisen uuden päivän vastaan mielenkiinnolla ja uteliaana, ja se uteliaisuus ei ole vähentynyt vieläkään vaikka olen hieman päälle nelikymppinen. Elin jo nuorena sellaista elämää, mistä tykkäsin. Asuin ulkomailla sinun ikäisenä, matkustelin, tein töitä, vietimme ystävien kanssa railakkaita iltoja ja vaikka mitä mukavaa. Nyt tulevaa miettiessäni alkaa jo hymyilyttää, sillä edessä on paljon asioita.

Anteeksi nyt, mutta täti täällä nauraa ikääntyneelle 24 vuotiaalle. Meidän nuorimmainen on 24, enkä minäkään ole omasta mielestäni vielä vanha.

Olen 36 eikä oikeastaan tunnu enää missään. Korkeintaan vanhemmista sen välillä huomaa, että alkaapas ne olemaan jo vanhoja ja se sitten muistuttaa siitä etteipä tässä itsekään enää mikään pikkupoika ole, muttei siitä nyt mitään järjettömiä angsteja tule.

Minua ahdisti vanheneminen aloittajan ikäisenä. Olen nyt yli 30-vuotias. Itse pääsin tuosta yli muuttamalla suhtautumista elämääni ylipäätään ja vähän tarkastamalla arvojani. Ei se elämä lopu kun mittariin pärähtää 30, 40 tai vaikka 100 vuotta, vaikka se toki muuttuukin. Olennaista minulle oli hankkia elämääni uutta sisältöä ja ottaa ilo irti jokaisesta päivästä.

Minulla oli nuorempana melkoisen ulkonäkökeskeinen ja pinnallinen kausi, niin kuin varmaan monilla on. Loppujen lopuksi se elämän pinnallisuus oli se suurin ongelma, ei niinkään vanheneminen. Luulen, että ahdistuksesi vähenee, kun selvität itsellesi pitkän aikavälin haaveesi ja asetat tavoitteita elämääsi. Huomaat silloin itsekin, että elämässäsi on paljon iloisia asioita tulossa, joita voit odottaa ja rakentaa. Parastahan siinä on, että aikuisena valitset tavoitteesi elämälle "iha ite".

Niin ja sen voisin vielä listätä, että itse oon tykännyt elämästä yli 30-vuotiaana enemmän kuin kaksikymppisenä. :)