Voiko käydä niin että omaa lasta ei siedä?

Minkä ikäisestä lapsesta me puhutaan? Sehän on ihan normaalia, että jossain vaiheessa elämää "ei tulla toimeen" mutta se on sitten aika paljon enemmän siitä vanhemmasta kiinni.

Mikä teidän ongelma varsinaisesti siis on?

Vai onko tämä hypoteettinen kysymys eikä sinulla ole lasta? Vielä.

Hypoteettinen. Tunnen ja olen hoitanut paljon lapsia ja samoin kuin aikuisten kanssa, joidenkin kanssa natsaa ja toisten kanssa ei millään..

Ap

Joo voi käydä, sijaiskodeissa asuu paljon lapsia.

Vaistot kyllä ohjaavat välittämään lapsesta. Mutta lapsen ja nuoren kehitysvaiheisiin toki kuuluu etäisyyden ottamiset ja muut kähinät myös..

Vierailija kirjoitti:

Hypoteettinen. Tunnen ja olen hoitanut paljon lapsia ja samoin kuin aikuisten kanssa, joidenkin kanssa natsaa ja toisten kanssa ei millään..

Ap

No ei minullakaan natsaa kaikkien lasten kanssa, mutta voin vakuuttaa, että oman kanssa kyllä!

Eli vastauksena alkuperäiseen kysymykseen: en usko, että sellaista ongelmaa on. Lapsi on niin paljon sinua ja sitten se on niin paljon isää, jonka kanssa varmaan on natsannut ainakin jossain vaiheessa, kun teillä on lapsi. Ja sitten sinä rakennat sitä suhdetta lapseen hyvin intensiivisesti ihan alusta saakka.

Se on ihan erilainen ihmissuhde kuin mikään muu.

Päinvastoin voisin sanoa, että on mainiota seurata, kun lapsesta kasvaa oma persoonansa ja siinä tunnistaa niin paljon myös itseään.

Mutta toki kun lapsi kasvaa, tulee tilanteita, joissa tullaan toimeen vähemmän hyvin, mutta se on elämää. Vanhemmuuteen kuuluu se, että lapsi kasvaa omaksi yksilöksekseen ja ottaa etäisyyttä vanhempiinsa ja mahdollisesti kyseenalaistaakin kaikkea sitä, mihin minä uskon.

Tulen oman lapseni kanssa niin paljon paremmin toimeen kun omien vanhempieni!

Vierailija kirjoitti:

Joo voi käydä, sijaiskodeissa asuu paljon lapsia.

Just joo, meinaatko, että huostaanotetuilla lapsilla ei vain ole synkannyt vanhempiensa kanssa?

Voi käydä. Oma isäni ei sietänyt minua, vaikka rakasti muita sisaruksiani. Syy ei koskaan selvinnyt minulle, nyt aikuisena välit ovat hyvät. Lapsena toivoin, että minut olisi annettu pois, koska olin isän jatkuvien pahoinpitelyiden kohteena.

En ole kuullut sellaisesta. Nuo sijaiskotilapset, joihin yllä viitattiin, ovat siellä sijaiskodeissa yleensä vanhempien päihdeongelmien, mielenterveysongelmien tms. epävakauden vuoksi. Ei siksi että tasapainoinen ihminen olisi synnyttänyt lapsen ja huomannut että ei voi sietää sitä. Tuollaisia pelkoja voi olla ensimmäistä lasta odottavilla, silloin tulee mietittyä kaikkea todella hassuja juttuja kun hormonit heittää häränpyllyä. Kun lapsi syntyy niin kaikki menee kyllä hyvin, usko pois :)

En pidä lapsestani ihmisenä. Kasvatus menee kuuroille korville. On nyt 10v. Kyllä sitä silti jollain alkukantaisella tasolla rakastaa.

Opettajana ollut 35 vuotta ja muistan nuoruusvuosiltani ainoastaan yhden tapauksen kun en pitänyt lapsesta. Kamala kiukuttelija ja narisija, draamaqueen. Jälkeenpäin olen käsittänyt, että inhon syy oli se, että lapsi sai minut tuntemaan itseni avuttomaksi koska en osannut käsitellä häntä. No eivät osanneet vanhempansakaan. Kun ammattitaito karttui, ei sellaisia lapsia ole ollut joista en olisi tykännyt.

Väitänkin että tämä ”kemiat” on höpöpuhetta ainakin jos omasta lapsesta on kysymys. On vaan avuton kasvattaja jota lapsi pyörittää. Inho syntyy siitä omasta avuttomuuden tunteesta.

Mun molemmat lapset ovat kaikessa kaameudessaan perineet meidän vanhempien huonot puolet potenssiin  :) Onneksi myös positiivistakin löytyy. Mutta täytyy tunnustaa, että yhteenotot ovat... mielenkiintoisia.

Vierailija kirjoitti:

Mun molemmat lapset ovat kaikessa kaameudessaan perineet meidän vanhempien huonot puolet potenssiin  :) Onneksi myös positiivistakin löytyy. Mutta täytyy tunnustaa, että yhteenotot ovat... mielenkiintoisia.

Potenssiin mitä?