Äitiyden tähtihetkiä :) lue jos haluat lapsia
Esikoinen kantoi eskarista jonku hirveän räkätaudin. Tauti alkaa olla selätetty, mutta järjettömän yskänpuuskat, jotka päättyvät oksentamiseen vaivaavat edelleen.
Imetät vauvaa kun yskänpuuska yllättää ja lähdet vessaan vauva sylissä yskimään ja oksentamaan limaa, tissi maitoa suihkuavana. Samalla kun ryit silmät vedessä vihreää mönjää, tulee liru ja lusikallinen housuun (kiitos raskaus, synnytys ja 2. Asteen repeämät <3 )
Ei muuta kuin vaatteet pesuun ja tenoja kaivamaan. Käyn vielä kerran rykimässä tässä välissä.
Saiskohan mieheltä saunan ja kymppiuutisten välissä vai lähteeköhän tuo baariin mieluummin, kun itse jään hoitamaan limaa rykiviä lapsia tenat housuissa :) eihän kukaan minun kanssani lähde ja kaveripiiri supistunut äitikavereihin.
Ihanaa perjantaita kaikille lapsettomille! <3
Lapselliset voisivat yrittää piristää ja muistuttaa mitä kivaa äitiydessä on :)
Kommentit (19)
Muuten ihan uskottava tarina mutta ei kyllä tulis mieleenkään miettiä ”saiskohan mieheltä tänään ennen kympin uutisia?”
Voin sanoa että ei tuu tommosina räkäpäivinä seksi ees mieleen.
Huonot provot ei ole äitiyden vika.
Jaa.. Flunssa vaivaa tällä hetkellä lapsettomiakin. Ihan kauheaa tautia liikkeellä!!
Onneksi tuota vaihetta kestää vaan 10 vuotta, sitten tosin alkaa teini-iän ongelmat.
Eilinen ilta oli meillä yksi tähtihetki. Katsoimme tv:tä sohvalla ja teinipoika oli huovan alla ja nojasi kainalooni. Hän nukahti siihen kuin pieni vauva :) tuli ihan vauva-ajat mieleen, kun nukutin häntä aina sylissä.
Siis, sä ainakin häipyisit baariin, jos pääsisit?
Viis piittaisit siitä, jos mies istuisi ruumiineritteiltä haisevana ruokkimassa vauvaa, jos vaan olisi kavereita, jotka hakisi..?
Ok. Olenkin ajatellut, että moni kuulostaa enemmän kateelliselta kuin loukatulta.
Mä oon ollut tässä taudissa nyt joulusta.. Oon oksentanut, kussu housuun, kakkaakin tullut. 2 penisiliini-kuuria ja lievä keuhkokuume. Lapset kipeänä myös. Ei oo mies lähteny baariin, enkä syytä lapsia.
No minäpä kerron yhden rakkaan muistoni.
Olin väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen, kahden lapsen kanssa kotona, mies milloin missäkin (kunnon mies, töissä oli) ja just sillä hetkellä kaikki tuntui kaatuvan päälle. Lapset oli olohuoneessa, menin makuuhuoneen lattialle selälleni, silmät kiinni ja ajattelin että en aio nousta tästä enää ikinä.
Sitten kuulin, miten pienempi tulee kontaten, läps-läps-läps sanoo pienet kädet lattiaa vasten, hän nousee otsaani vasten katsomaan minua silmiin (silmät on kiinni) ja sanoo "äiti".
Sillä hetkellä kaikki uupumus katoaa ja ensimmäistä kertaa kuultu taikasana lataa taas arjen täyteen virtaa.
Kyllä vaan, lapsettomana en olisi niin lapsiin ja siihen elämään kyllästynyt, mutta samalla niissä hetkissä oli se upeus, että ei ollut pelkästään olento jolta vaaditaan ja jolta riistetään, vaan oikeasti rakas ja tarpeellinen.
Tuosta on yli kymmenen vuotta aikaa, nykyään on hauskaa jutella ja viettää peli-iltoja. Joskus ruoka on valmiina, kun tulee kotiin. Ja aina on kaveri, jos haluaa tehdä jotain vähän erilaisempaa, lähteä pakopelihuoneeseen tai hyvä tekosyy mennä kahvilaan jakamaan pala sacherkakkua.
Jos sinulla on pieni vauva eikä synnytyksestäkään kauaa, niin miksi edes haluaisit baariin? Ja miksi mies menisi baariin eikä jää kotiin teidän kanssa?
Normaalin elämän hankaluuksia flunssineen. Sinulla on perhe, mies ja lapsia. Pääsy nettiin ja energiaa valittaa tänne ettet pääse baariin ja ei ole baarikavereita ja mies ei anna. Mieti.
Oli se rankkaa ajoittain kahden lapsen kanssa kun pienempi oli vauva ja välillä sairasteltiin. Aika tosin kultaa muistot. Nyt oli omat lapset kolme päivää mummolassa (7- ja 6-vuotiaat) ja olihan se mukava kun sai olla kahdestaan miehen kanssa. Vietettiin oikein laatuaikaa mutta kolmantena päivänä oli jo kova ikävä. Oli jännä huomata kuinka tuollainen kolmekin päivää riittää, en sen enempää tarvitse lapsetonta aikaa, saatikka haikaile lapsetonta elämää. Kun lapset tulivat kotiin, tuntui että palaset taas loksahtivat paikoilleen ja elämä oli kohdillaan kun perhe oli koossa. Se on ihana tunne.
Vierailija kirjoitti:
No minäpä kerron yhden rakkaan muistoni.
Olin väsynyt ja kyllästynyt kaikkeen, kahden lapsen kanssa kotona, mies milloin missäkin (kunnon mies, töissä oli) ja just sillä hetkellä kaikki tuntui kaatuvan päälle. Lapset oli olohuoneessa, menin makuuhuoneen lattialle selälleni, silmät kiinni ja ajattelin että en aio nousta tästä enää ikinä.
Sitten kuulin, miten pienempi tulee kontaten, läps-läps-läps sanoo pienet kädet lattiaa vasten, hän nousee otsaani vasten katsomaan minua silmiin (silmät on kiinni) ja sanoo "äiti".
Sillä hetkellä kaikki uupumus katoaa ja ensimmäistä kertaa kuultu taikasana lataa taas arjen täyteen virtaa.
Kyllä vaan, lapsettomana en olisi niin lapsiin ja siihen elämään kyllästynyt, mutta samalla niissä hetkissä oli se upeus, että ei ollut pelkästään olento jolta vaaditaan ja jolta riistetään, vaan oikeasti rakas ja tarpeellinen.
Tuosta on yli kymmenen vuotta aikaa, nykyään on hauskaa jutella ja viettää peli-iltoja. Joskus ruoka on valmiina, kun tulee kotiin. Ja aina on kaveri, jos haluaa tehdä jotain vähän erilaisempaa, lähteä pakopelihuoneeseen tai hyvä tekosyy mennä kahvilaan jakamaan pala sacherkakkua.
Ihana. Tuli ihan kyyneleet silmiin tästä.
Kuulostaapa ikävältä, mutta tuollaista elämä joskus on, ihan ilman lapsiakin. Minulla on yksi lapsi joka nukkuu nyt päikkäreitä, hänkin on kipeä :/ eilen nukahti syliini sohvalle, pieni reppana <3
No eipä ne baarit mitään ihmeellisiä paikkoja ole. Sellaista juopuneitten ihmisten örinää ja eritteiden hajua. Mielummin istun kotona ja juon hyvää viiniä joko yksin tai kivassa seurassa. T. Lapseton
Musta ne on mahtavia!
En ole lapsirakas sinänsä, muiden mukelot.. en viitsi sanoa.
Mutta se oma. Se on mahtava. Se on samaan aikaan niin tuttu, kuin minä tai kuin mun mies ja silti niin arvaamaton ja ”uusi”. Haluis tietää mitä se ajattelee kaikesta ja samalla haluaa varoa, ettei riko sen yksityisyyttä. Tuntuu hyvällä tavalla ulkopuoliselta ja silti tärkeältä, korvaamattomalta, vaikka toinen tulee elämään silti ihan oman elämän.
Ja se kasvun ja oppimisen seuraaminen on mahtavaa.
Mekkala ja mellastus ja sairastelu, kyllä sen huomaa kun lapsi on poissa. On hiljaista. Tosi hiljaista.
On ne vaan kaiken arvoisia.
Ihan ohi itse aiheen mutta toisen asteen repeämät eivät vaikuta virtsan pidätyskykyyn
Riippuu paikkakunnasta. Täällä alkoi keskiviikkona
Epämiellyttävä aloitus, joka vahvistaa teoriaa siitä, että hymiöitä käyttävät ihmiset ovat epärehellisiä ja epäluotettavia.