Riita hoitovapaasta miehen kanssa
Sovittiin, että minä olen vauvan kanssa kotona ensin sen noin 9 kk äitiysvapaan. Sitä on nyt mennyt puolisen vuotta, olen hoitanut kaikki yöheräämiset ja kotityöt ja kaikki, mies on saanut keskittyä työhönsä ja kivaan yhdessäoloon vauvan kanssa ilman kotityöpaineita. Meistä ei kumpikaan halua laittaa lasta vielä päiväkotiin. Minä mielelläni olisin vielä vaikka vuoden tai kaksikin lapsen kanssa kotona. Mutta mutta.. Se kotihoidon tuki ei montaa sataa euroa kuussa ole. Tilanne sattuu olemaan se, että minulla on tuplapalkka mieheen verrattuna. Sanoin sitten miehelle, että palaan töihin ja hän ottaa työstään vuoden hoitovapaan, koska minun palkalla tullaan huomattavasti paremmin toimeen kuin hänen. Mieheni on periaatteessa ihan moderni mies ja lapsi on hänelle tärkeä, joten ensin hän ihan innostui asiasta. Ymmärtää tietenkin hyvin sen taloudellisen puolen, rahaa on pakko ajatella tässä kohdin. Oikeastaan sovittiinkin jo, että näin tehdään. Mutta jotenkin tuli puheeksi kotityöt ja se, että minä olen ne nyt kaikki yksin hoitanut. Ja että oletus on, että hoitovapaalla mies sitten hoitaa ne kaikki. Tämä sai miehen sitten toisiin ajatuksiin, ei kuulemma suostu vastaamaan yksin kotitöistä vaan ne pitää tehdä vähintään puoliksi. Ja se on kuulemma hänen hoitovapaalle jäämisen ehto. Ehdotin sitten, että minä jatkan vapaalla ja hän töissä, ja ne kotityöt jaetaan jatkossa puoliksi. Sekään ei näköjään käy, ei kuulemma töiden jälkeen ehdi olla vauvan kanssa jos joutuu siivoamaan ja laittamaan ruokaa ja hoitamaan ruokakauppoja jne. Totta sekin, mutta miten minä sitten ehtisin töiden jälkeen olemaan vauvan kanssa? Harmittaa. Osaisiko joku sanoa tähän jotain hyvää neuvoa?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona olevan tehtävä on hoitaa vauvaa. Kotityöt on edelleen yhdessä tehtäviä. Jos vauvanhoidolta ehtii, niin ohessa voi tehdä kotitöitä. Näin meillä, toimii. Ja molemmat ollaan vuorotellen oltu lasten kanssa kotona.
Näin meilläkin. Ollaan aina tehty molemmat kotitöitä miten kerätään ja jaksetaan. Koskaan toinen ei makaa sohvalla, kun toinen siivoaa. Se olisi meistä molemmista huonotapaista.
Esimerkiksi tänään näin, kun olin kotona koululaisen, vauvan ja leikki-ikäisen kanssa. Mies töissä. Mies lähti aika aikaisin ja vei roskat. Me puuhasteltiin kaikenlaista, päivän mittaan lapset ja minä noukimme pariin otteeseen leluja, sain imuroitua monta kertaa keittiönlattian ja tyhjennettyä puolikkaan tiskikoneellisen. Miehen tultua syötiin eilistä ruokaa, esikoinen lähti harrastukseen ja vietiin yhdessä keskimmäinen harrastukseen, jonka aikana käytiin kaksin kävelyllä ja vauva nukkui. Tullessa sovittiin miehen kanssa, että minä jäin lasten kanssa ulos ja hän tuli sisälle tyhjentämään sen kesken jääneen tiskikoneen ja siivoamaan keittiötä. Usein tehdään toistepäin, koska minä olen päivisinkin siellä puistossa, mutta tänään mies oli pukeutunut turhan kevyesti. Kotona laitoimme iltapalaa, mies tyhjensi uudelleen tiskikoneen minun vahtiessa vauvaa ja minä laitoin pyykkejä miehen vahtiessa vauvaa. Lopuksi minä tein keskimmäisen iltapesut, mies vauvan ja minä laitoin vauvan nukkumaan, mies keskimmäisen. Esikoinen osaa hoitaa itse oman pesussa, eikä ole vielä nukkumassa. Loppuillalla ripustan nopeasti pyykkejä, joskus mies auttaa jos niitä on paljon.
Minusta on kohtuutonta vaatia kotivanhempaa (tai työssäkäyvää vanhempaa) tekemään kaikki kotityöt yksin. Miksi sinä olet tehnyt? Lopeta nyt.
Olen tehnyt, koska siitä ei ole ollut minulle liikaa vaivaa. Ja koska olen halunnut ilahduttaa miestä ja mahdollistaa hänelle aikaa rauhassa vauvan kanssa kun tulee töistä. Ihan hyvää hyvyyttäni vain enkä ole siitä kuormittunut erityisesti. Mutta nyt harmittaa epäreiluus miehen taholta. Ap.
Mies tekemään kotitöitä jo nyt, kun olet vielä kotona. Tosi vaikeaa kelle tahansa olla ensin kuukausikaupalla toimettomana ja sitten yks kaks alkaa vastata kaikesta yksin. Vaikka mies asuisi yksin omassa asunnossa, niin hänellä olisi kotityöt tehtävänä. Se, että käy töissä, ei oikeuta täysihoitoon kotona.
Meillä sovittiin ennen lapsen tekoon ryhtymistä, että kotityöt tehdään sitten suunnilleen puoliski. Tein hyvin selväksi, että minusta (uranaisesta) ei yhtäkkiä sukeudu jotain kotiäitiä, joka hoitaa kaikki kotityöt miehensä puolesta. Tein hyvin selväksi, että ehto lapselle on se, että asiat hoidetaan tasa-arvoisesti. Tämä kaikki sopi hyvin miehelle, vakuutti että tottakai. Mutta niin vain kun lapsi syntyi niin mies lakkasi tekemästä kotitöitä ja asiasta on saatu riidellä vaikka kuinka. Kun vetoan siihen, että asiastahan sovittiin etukäteen niin mies esittää tietämätöntä.
Oot tehnyt kotityöt ja voit halutessasi löysätä nyt niiden teossa. Jos miestä nyppii tekemättömät työt, tajunnee hän tarttua niiden tekoon. Miksei mies jää vaan hoitovapaalle. Kotitöitä tekee sitten hän kuka kerkeää ja jaksaa. Madaltakaa siisteysvaatimusta. Niin yleensä pikkulapsi perheissä tehdään. Ei kannata tuijottaa täyttä tasajakoa, teet sen verran kuin koet tarpeelliseksi. Suurimmassa osassa perheitä nainen taitaa tehdä enemmän lastenhoitoa ja kotitöitä lapsiperheessä. Nainen on miehen silmissä jotenkin varma nakki, kun on lapsiakin. Eikä kotitöitä tekemällä saa seksiä ja muuta kahdenkeskistä aikaa, joten miehen motivaatio puuttuu niiden tekoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotona olevan tehtävä on hoitaa vauvaa. Kotityöt on edelleen yhdessä tehtäviä. Jos vauvanhoidolta ehtii, niin ohessa voi tehdä kotitöitä. Näin meillä, toimii. Ja molemmat ollaan vuorotellen oltu lasten kanssa kotona.
Näin meilläkin. Ollaan aina tehty molemmat kotitöitä miten kerätään ja jaksetaan. Koskaan toinen ei makaa sohvalla, kun toinen siivoaa. Se olisi meistä molemmista huonotapaista.
Esimerkiksi tänään näin, kun olin kotona koululaisen, vauvan ja leikki-ikäisen kanssa. Mies töissä. Mies lähti aika aikaisin ja vei roskat. Me puuhasteltiin kaikenlaista, päivän mittaan lapset ja minä noukimme pariin otteeseen leluja, sain imuroitua monta kertaa keittiönlattian ja tyhjennettyä puolikkaan tiskikoneellisen. Miehen tultua syötiin eilistä ruokaa, esikoinen lähti harrastukseen ja vietiin yhdessä keskimmäinen harrastukseen, jonka aikana käytiin kaksin kävelyllä ja vauva nukkui. Tullessa sovittiin miehen kanssa, että minä jäin lasten kanssa ulos ja hän tuli sisälle tyhjentämään sen kesken jääneen tiskikoneen ja siivoamaan keittiötä. Usein tehdään toistepäin, koska minä olen päivisinkin siellä puistossa, mutta tänään mies oli pukeutunut turhan kevyesti. Kotona laitoimme iltapalaa, mies tyhjensi uudelleen tiskikoneen minun vahtiessa vauvaa ja minä laitoin pyykkejä miehen vahtiessa vauvaa. Lopuksi minä tein keskimmäisen iltapesut, mies vauvan ja minä laitoin vauvan nukkumaan, mies keskimmäisen. Esikoinen osaa hoitaa itse oman pesussa, eikä ole vielä nukkumassa. Loppuillalla ripustan nopeasti pyykkejä, joskus mies auttaa jos niitä on paljon.
Minusta on kohtuutonta vaatia kotivanhempaa (tai työssäkäyvää vanhempaa) tekemään kaikki kotityöt yksin. Miksi sinä olet tehnyt? Lopeta nyt.
Olen tehnyt, koska siitä ei ole ollut minulle liikaa vaivaa. Ja koska olen halunnut ilahduttaa miestä ja mahdollistaa hänelle aikaa rauhassa vauvan kanssa kun tulee töistä. Ihan hyvää hyvyyttäni vain enkä ole siitä kuormittunut erityisesti. Mutta nyt harmittaa epäreiluus miehen taholta. Ap.
Sinä olet kokenut, että kotitöistä ei ole liikaa vaivaa. Jotkut vauvat ovatkin sellaisia, joiden kanssa kotityöt sujuu. Taaperon kanssa on taas erilaista. Meillä nyt 10kk vanhan kanssa on tosi hankala tehdä mitään. Vauva kiipeää kaikkialle, enkä voi selkääni kääntää.
Mies selkeästi kokee, että kotitöistä on hänelle liikaa vaivaa. Tämän palstan perusteella moni muukin kokee raskaaksi hoitaa kaikki kotityöt kotivanhempana. On epäreilua vaatia mieheltä ehtona kotiin jäämisellä kaikkien kotitöiden hoitamista. Sinä olet hoitanut ne vapaaehtoisesti ja sinusta niistä ei ole vaivaa. Minusta ja monesta muustakin vanhemmasta kotitöistä on vaivaa. Vauva ja isompi lapsi ovat myös aivan erilaisia hoidettavia.
Ei niitä kotitöitä tarvitse jakaa viivottimella. Se tekee joka kerkee ja kaiken ei tarvitse aina kiiltää. Joskus saa olla päivästä väsynyt ja jättää jotkut hommat tekemättä, tämä pätee molemmille. Jos aina on imuroitu torstaisin niin maailma ei kaadu vaikka joskus imuroidaan puoli asuntoa lauantaina ja toinen puoli maanantaina.
-se kommentoija joka sai ainoastaan puoli tiskikoneita tyhjätyksi
Ei muuten ole saan kotihoidon tukea ihan minimin eli nettona 160e.
Hoitolisä ja kuntalisä on tulosidonnaisia
Vierailija kirjoitti:
Kotona olevan tehtävä on hoitaa vauvaa. Kotityöt on edelleen yhdessä tehtäviä. Jos vauvanhoidolta ehtii, niin ohessa voi tehdä kotitöitä. Näin meillä, toimii. Ja molemmat ollaan vuorotellen oltu lasten kanssa kotona.
Meillä sama, tai sitten niin että kotona oleva teki iltaisin enemmän kotitöitä kun päivän töissä ollut hoiti vuorostaan lasta. Minusta hyvä systeemi.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin kävi hieman vastaavasti. Asuimme yhdessä monta vuotta ennen lasta, kotityöt tehtiin puoliksi eikä niistä edes tarvinnut ikinä sopia mitään. Molemmille oli itsestään selvää, että molemmat tekee.
Lapsen syntymän jälkeen, miehen asenne jotenkin muuttui, hän alkoi nähdä minut ”perheen äitinä” jonka vastuulla kotiasiat jotenkin luontevasti vain ovat. En ymmärrä vieläkään mistä tuo johtui. Ollaan jouduttu riitelemään ja neuvottelemaan, että päästy takaisin lähtötilanteesen.
Ja sitten miehet ihmettelevät, miksei naista enää seksi kiinnosta.
Mielestäni kotityöt jaetaan aina puoliksi, jos molemmat puolisot kerran kotona asuvat. Jos ap on omasta halustaan tehnyt kaiken, se on hänen ongelmansa, mutta mieheltä ei voi vaatia samaa.
Oma äitini oli aikanaan 3 vuotta kotona pikkusiskoni kanssa ja hoiti tänä aikana kaikki kotityöt. Äitini varoitti minua siitä, etten vain koskaan sorru samaan. Ei nimittäin oikein onnistunut kotitöiden jakaminen enää äitini töihin palatessa, kun isäni oli jo tottunut täyspalveluun ja siihen, ettei hänen tarvitse kotona tehdä muuta kuin mitä itse haluaa.
Olenko ainoa nainen maailmassa, joka on enää sitä mieltä että kyllä ne kotityöt on naisen tehtäviä.
Kauhistuttaa miten edes kehtaatte miehillenne ehdottaa kodinhoitoa.
Meillä minä hankin siivoojan vähän ennen töihinpaluutani, koska tiesin, että mieheni ei olisi selvinnyt sekä lapsesta että siivoamisesta. Kaupassa käydään molemmat ja esim. sunnuntaina tehdään niin paljon ruokaa, että riittää alkuviikolle. Näin miehelle jää yleensä vastuu kolmesta päivällisestä viikossa.
Onhan se nyt kuitenkin myös niin, että kotityöt oli helpompi hoitaa siinä ohessa ennen kuin lapsi oppi kävelemään.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa nainen maailmassa, joka on enää sitä mieltä että kyllä ne kotityöt on naisen tehtäviä.
Kauhistuttaa miten edes kehtaatte miehillenne ehdottaa kodinhoitoa.
Varmaan olet, ainakin Suomessa.
Minun mieheni on eläkeputkessa, siis kotoilee 100% ajastaan. Minä olen töissä. Sinustako olisi ihan ok, että mieheni lepäilee laakereillaan kun olen töissä ja jatkaa sitä myös kun tulen alan hoitaa kotihommat? Mies on eri mieltä (ja minä). Hän tekee ajnakohtaiset hommat päivällä kuulema jo ihan siksi, että aika kuluisi edes jotenkin. Ja saa viettää kanssani yhteistä aikaa iltaisin kun tulen kotiin, enkä vain raada kotitöissä.
Kaupassa käyminen on aika helppo sälyttää sille kotona olevalle, vaikka sitten miehelle. Kun toinen tulee töistä, sitä kaipaa hengähdystaukoa siitä lapsesta ja kotonaolemisesta sen verran, että kaupparetken tekee mieluusti!
Jos enemmän tienaava menee töihin niin silloin voi palkata siivoojan vähemmän tienaavan avuksi.
Miksi meillä se on 341e?