nuha ja tukkoisuus aina kyläillessä, allergia?
Saan aina pientä, ohimenevää nuhaa ja tukkoisuutta (nenä on "kuivahko" ja saattaa vuotaa välillä) kyläillessäni anoppilassa. Tämä on pahinta aamuisin heti herättyäni ja poistuu kyllä päivän mittaan lähes kokonaan. Nykyään olen pannut merkille myös sen, kun avomieheni kyläiltyään yksin vanhempiensa luona nukkuu vieressäni meidän omassa kodissa, saan samoja oireita yön aikana vaikken itse olisi kylässä ollut. mistähän tällainen voisi johtua?
Aluksi epäilimme anopillani olevaa kissaa, mutta toisaalta usealla ystävälläni on myös kissoja enkä huomaa minkäänlaisia oireita heidän luonaan ollessani, eivätkä miehen vanhempien kissat käy vierashuoneessa, saatika sängyssä.
Kommentit (2)
En usko että siellä hometta olisi, melko uusi ja "laadukas" talo eikä perheen astmaatikot oireile mitenkään, vaikka esimekiksi työpaikan homeongelmat aiheuttivat selviä oireita.
-ap
Hometta? Teen avustajan töitä ja iski päänsärky, aivastelu ja nuha taas työpäivän aikana. Kylppäri päin hemmettiä rempattu ja ihan homeessa. Altistuin jo vuosia sitten yhdessä vuokra-asunnossa.