Opet auttakaa!
Voinko ottaa lomalla yhteyttä lapseni opettajaan ihan henkilökohtaiseen numeroon, jonka on antanut vanhemmille? Minun pitäisi saada tyttäreni luokkatoverin äidin numero. Minulla omi se lapulla jonka olen kadottanut. Lapseni luokkakaveri on tulossa meille huomenna yöksi ja asiasta on sovittu aikoja sitten luokan pikkujouluissa. Äitinsä lähtee tuolloin reissuun ja lapsi olisi meillä seuraavaan päivään. En tiedä eikä lapsikaan tiedä missä asuvat. Ollaan muutettu tänne vasta vähän aikaa sitten ja muitakaan luokkalaisia ei tunneta. Tilanne on nyt se, että yökyläily täytyy perua mutta miten saan äidin numeron. Opettaja tuli ainoana mieleen mutta onko sopivaa ottaa yhteyttä kun lomkin vielä.
Kommentit (60)
Tämä opettaja vastaa näin:
Laita opettajalle tekstari. Ope voi sitten itse päättää että vastaako vai ei.
Itselleni ei olisi mikään ongelma käyttää 2,5 viikon lomastani kahta minuuttia tämän tyyppiseen asiaan.
Vastailen itse opettajana vanhempien ja oppilaiden wilmaviesteihin ja muihin yhteydenottoihin lomallakin. Niitä tulee tosi vähän ja ne eivät vie juuri yhtään aikaa.
Olen ollut myös ns. normaalipäivätöissä ennen opettajan työtä ja nyt kun lomaa on monta monta viikkoa vuodessa ja työpäivät ovat todella lyhyitä niin en näe kovin kuluttavana vastailla kouluasioihin silloin tällöin lomalla.
Vierailija kirjoitti:
Tämä opettaja vastaa näin:
Laita opettajalle tekstari. Ope voi sitten itse päättää että vastaako vai ei.Itselleni ei olisi mikään ongelma käyttää 2,5 viikon lomastani kahta minuuttia tämän tyyppiseen asiaan.

En ole opettaja, mutta pakko kommentoida tähän. Suurin osa haluaa pitää lomallaan työasiat kokonaan pois mielestä. Joku ärsyttävä viesti asiakkaalta, potilaalta tai tässä tapauksessa vanhemmalta voi viedä todellakin ajatukset takaisin töihin ja pilata lomafiiliksen. Luulisi, että voi toisen lomaa kunnioittaa edes sen verran tässä kaikki-mulle-heti-ajassakin, että ei oman mokailun takia vaivaa toista lomalla.
Toisekseen juuri nämä lomallakin töitä tekevät ja jatkuvasti tavoitettavissa olevat aiheuttavat sen ilmapiirin ja paineen, että kaikkien oletetaan olevan lomalla käytettävissä. Kaivat maata kollegoidesi jalkojen alta.

Toimin itse myös tällä tavalla. Tosin opetan ammattikoulussa.

En ole toi ketä lainaat, mutta opettajilla on kyllä ihan saamaristi sitä maata kaivettavana ennenkuin mitään tapahtuu. Kesälomaa 10 viikkoa, syyslomaviikko, hiihtolomaviikko, joululomaa pari viikkoa. Voi voi jos lomafiilis menee jos pitää yhteen viestiin vastata.
Opettajat on niiiiin vieroituneita todellisesta työelämästä.

Oi, tää on niim totta! Mun anoppi ja appi on molemmat alakoulun opettajia ja se käsitys työnteosta... Heille pitkä työpäivä tarkoittaa, että koulu päättyy vasta klo 15. Kesäloma pitäisi kestää vähintään elokuun puoliväliin ja yksi satunnainen lauantaityöpäivä kolme vuotta sitten sai molemmat ihan raivon partaalle. Ärsyttää myös aina se kauhea hämmästely kun mulla ja mun miehellä ei olekaan lomia niin paljon kuin heillä...
Ei ei EI! Et voi!
Mene faceen, etsi perheen äiti, isä tai lapsi. Lähetä Messenger-viesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä opettaja vastaa näin:
Laita opettajalle tekstari. Ope voi sitten itse päättää että vastaako vai ei.Itselleni ei olisi mikään ongelma käyttää 2,5 viikon lomastani kahta minuuttia tämän tyyppiseen asiaan.
Vastailen itse opettajana vanhempien ja oppilaiden wilmaviesteihin ja muihin yhteydenottoihin lomallakin. Niitä tulee tosi vähän ja ne eivät vie juuri yhtään aikaa.
Olen ollut myös ns. normaalipäivätöissä ennen opettajan työtä ja nyt kun lomaa on monta monta viikkoa vuodessa ja työpäivät ovat todella lyhyitä niin en näe kovin kuluttavana vastailla kouluasioihin silloin tällöin lomalla.
En ole opettaja, mutta pakko kommentoida tähän. Suurin osa haluaa pitää lomallaan työasiat kokonaan pois mielestä. Joku ärsyttävä viesti asiakkaalta, potilaalta tai tässä tapauksessa vanhemmalta voi viedä todellakin ajatukset takaisin töihin ja pilata lomafiiliksen. Luulisi, että voi toisen lomaa kunnioittaa edes sen verran tässä kaikki-mulle-heti-ajassakin, että ei oman mokailun takia vaivaa toista lomalla.
Toisekseen juuri nämä lomallakin töitä tekevät ja jatkuvasti tavoitettavissa olevat aiheuttavat sen ilmapiirin ja paineen, että kaikkien oletetaan olevan lomalla käytettävissä. Kaivat maata kollegoidesi jalkojen alta.
En ole toi ketä lainaat, mutta opettajilla on kyllä ihan saamaristi sitä maata kaivettavana ennenkuin mitään tapahtuu. Kesälomaa 10 viikkoa, syyslomaviikko, hiihtolomaviikko, joululomaa pari viikkoa. Voi voi jos lomafiilis menee jos pitää yhteen viestiin vastata.
Opettajat on niiiiin vieroituneita todellisesta työelämästä.
No mutta, kukas se siellä! Tässä ihan elävä esimerkki ystävällisestä vanhemmasta, joka saattaisi lomalla omilla asioillaan ahdistella ja valittaa kun ei ope vastaa. Tuli varmaan kaikille selväksi miksi se ärsyttää ja pilaa lomafiiliksen.
Vierailija kirjoitti:
En äkkisältään keksi mitään syytä miksi olisi ok ottaa lomalla yhteyttä opettajan henkilökohtaiseen numeroon.
Jos työkännykkä lomalla pärähtäisi soimaan, olettaisin, että joku oppilaani on sairastunut erittäin vakavasti tai jopa kuollut, tai että oppilaan perhettä on kohdannut joku massiivinen täysin ennustamaton tragedia (kuten lapsi menettänyt perheensä onnettomuudessa, väkivalktatilanteessa...ei marsun, isoäidin jne. kuolema). Siis että töihin palattua asia pitäisi olla siksi ajoissa tiedossa, että vaatii isoja järjestelyjä esimerkiksi kriisiavun vuoksi, asian työstämistä etukäteen, etukäteen infoa oppilaan tai luokan kohtaamiseen liittyen tms. Ja tällöinkin oletan, että REHTORI soittaa.
Jos ja kun vanhempi soittaa tai viestittelee iltaisin ja etenkin lomalla jostain ihan älyvapaasta syystä, en vastaa. Tämän olen oppinut vuosien saatossa ja kantapään kautta. On soitettu kadonneista saappaista kesken syysloman ja oletettu, että voin tulla koululle niitä vilkaisemaan kun ovet lukossa ja asun vieressä, on soitettu ja laitettu viestiä lukemattomia kertoja klo22-23 aiheesta "mitä tulikaan läksyksi", "onkohan kirja puleptissa kun ei ole repussa". On pyydetty, että soittelisin pojan kotiin syömään kun on kaverillaan ja äidillä ei ole numeroa sinne. Viimeksi itsenäisyyspäivänä klo 19.20 pirisi luuri ja seuraavana aamuna wilmassa viestiä, että koitin tavoitella, mutta et vastannut!!!! Olisi isä halunnut puida jotain parin viikon takaista hippariitaa. No en vastannut juu, juhlimme 100-vuotiasta Suomea...
Saatan vilkaista puhelimesta mitä asia koski. Sen jälkeen jurputan puolisolle, että X:n äiti se siellä taas,voitko kuvitella kuinka V***n tyhmästä asiasta taas vaihteeksi. Se hyvä puoli on, että jos sattuu vieraita olemaan paikalla, on nämä tilanteet hyvin valaisevia heillekin. Toki nimet jätän kertomatta, mutta muuten klo 23.30 unohtuneet läksysivunne ja kadonneet kumpparinne kyllä vuotavat eteenpäin. Pakko jotain hintaa on ottaa henkisistä kärsimyksistä ja toimii ihan ok terapiamuotona kun huomaa, ettei ole ainoa asiasta pöyristyvä.
Itse en enää edes ota työpuhelinta kotiin, koska osalla huoltajista ei ole mitään käsitystä, koska siihen voi soittaa (se on soinut sunnuntaisin, arki-iltaisin todella myöhään). Tarkat ajat (virka-aika) on kyllä kerrottu moneen kertaan. Ohjaan muutenkin vanhempia käyttämään Wilmaa, viestit katson myös iltaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä opettaja vastaa näin:
Laita opettajalle tekstari. Ope voi sitten itse päättää että vastaako vai ei.Itselleni ei olisi mikään ongelma käyttää 2,5 viikon lomastani kahta minuuttia tämän tyyppiseen asiaan.
Vastailen itse opettajana vanhempien ja oppilaiden wilmaviesteihin ja muihin yhteydenottoihin lomallakin. Niitä tulee tosi vähän ja ne eivät vie juuri yhtään aikaa.
Olen ollut myös ns. normaalipäivätöissä ennen opettajan työtä ja nyt kun lomaa on monta monta viikkoa vuodessa ja työpäivät ovat todella lyhyitä niin en näe kovin kuluttavana vastailla kouluasioihin silloin tällöin lomalla.
En ole opettaja, mutta pakko kommentoida tähän. Suurin osa haluaa pitää lomallaan työasiat kokonaan pois mielestä. Joku ärsyttävä viesti asiakkaalta, potilaalta tai tässä tapauksessa vanhemmalta voi viedä todellakin ajatukset takaisin töihin ja pilata lomafiiliksen. Luulisi, että voi toisen lomaa kunnioittaa edes sen verran tässä kaikki-mulle-heti-ajassakin, että ei oman mokailun takia vaivaa toista lomalla.
Toisekseen juuri nämä lomallakin töitä tekevät ja jatkuvasti tavoitettavissa olevat aiheuttavat sen ilmapiirin ja paineen, että kaikkien oletetaan olevan lomalla käytettävissä. Kaivat maata kollegoidesi jalkojen alta.
En ole toi ketä lainaat, mutta opettajilla on kyllä ihan saamaristi sitä maata kaivettavana ennenkuin mitään tapahtuu. Kesälomaa 10 viikkoa, syyslomaviikko, hiihtolomaviikko, joululomaa pari viikkoa. Voi voi jos lomafiilis menee jos pitää yhteen viestiin vastata.
Opettajat on niiiiin vieroituneita todellisesta työelämästä.
Aika monta sivua ehdittiinkin keskustelua käydä ennen kuin päästiin opettajien lomiin. Se, että opettajilla on pitkät lomat, ei tarkoita, että lomalla tulisi päivystää ja olla vanhempien käytettävissä asioissa, jotka eivät edes liity työhön. Jos asia on sinulle ongelma, hae muutosta jotain virallista vaikutuskanavaa käyttäen, ei niin, että häiriköidään lomalla olevia opettajia oman subjektiivisen kokemuksen opettajien työn keveydestä vuoksi. Suurin osa opettajista on myös tehnyt elämässään muutakin kuin opettajan työtä.
Tuo maan kaivaminen kollegoiden alla pitää täysin paikkansa. Minullakin on jonkin verran sellaisia (yleensä perheettömiä) kollegoita, jotka ovat omistaneet koko elämänsä työlleen. He asettavat muille opettajille, oppilaille ja huoltajille täysin epärealistisia käsityksiä siitä, mihin työaika riittää ja mikä on opettajan vastuulla. Yksi kollega esimerkiksi aikataulujen pettäessä korjaa esseitä tarvittaessa yön yli nukkumatta lainkaan ja seuraavana päivänä marttyyrimaisesti kehuskelee tällä urotyöllä. Toinen on vuorokauden ympäri tavoitettavissa Wilman ja WhatsAppin kautta ja vastaa kaikkiin "mitä meille tulikaan läksyksi" -viesteihin vaikka keskellä yötä. Välillä huoltajilta sitten tulee kiukkuisia viestejä, kun samaa palvelua ei saakaan toiselta opettajalta.
Vierailija kirjoitti:
Tämä opettaja vastaa näin:
Laita opettajalle tekstari. Ope voi sitten itse päättää että vastaako vai ei.Itselleni ei olisi mikään ongelma käyttää 2,5 viikon lomastani kahta minuuttia tämän tyyppiseen asiaan.
Vastailen itse opettajana vanhempien ja oppilaiden wilmaviesteihin ja muihin yhteydenottoihin lomallakin. Niitä tulee tosi vähän ja ne eivät vie juuri yhtään aikaa.
Olen ollut myös ns. normaalipäivätöissä ennen opettajan työtä ja nyt kun lomaa on monta monta viikkoa vuodessa ja työpäivät ovat todella lyhyitä niin en näe kovin kuluttavana vastailla kouluasioihin silloin tällöin lomalla.
Noin minäkin ajattelin uran alkuvuosina enkä uskonut vanhempien kollegoiden puheita. Eihän kyse ole siitä ajasta tai vaivasta vaan siitä, että jokainen hoidettu viesti saa ajatukset palaamaan työasioihin ja sitten niitä jääkin pohtimaan. Opettajan työ on niin intensiivistä, että ajatusten saaminen pois töistä on erittäin tärkeää palautumisen kannalta. Ekat vuodet vastailin puhelimeen ja viesteihin lomallakin, Wilmassa oli ihan hauska käydä - kunnes huomasin, ettei työstressi helpottanut täysin edes lomalla (näin työunia, hoidin unissani työasioita, illalla sängyssä jäin miettimään jonkun oppilaan ongelmaa ja miten sen voisi parhaiten ratkaista, mietin hoidettavia asioita jne jne). Jätin ihan tietoisesti Wilman täysin huomiotta (oli vaikeaa alussa) ja pakotin itseni lomamoodiin. Työpuhelimen jätän loman ajaksi töihin.
Lukukauden aikana luen kyllä Wilmaa myös iltaisin sekä sunnuntai-illalla (helpottaa sitä maanantaiaamua).
Ja kyllä, olim vuosia koulutusta vastaavissa asiantuntijatehtävissä ennen opettajaksi siirtymistä eli kokemusta on sekä julkishallinnon että yritysmaailman puolelta. Eipä silloinkaan tarvinnut hoitaa työasioita loma-aikaan, kiireellisissä tapauksissa esimies olisi laittanut viestiä (samoin laittaa nykyinen esimies (rehtori) privaattipuhelimeen viestin, jos jotain akuuttia olisi loman aikana tapahtunut).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä opettaja vastaa näin:
Laita opettajalle tekstari. Ope voi sitten itse päättää että vastaako vai ei.Itselleni ei olisi mikään ongelma käyttää 2,5 viikon lomastani kahta minuuttia tämän tyyppiseen asiaan.
Vastailen itse opettajana vanhempien ja oppilaiden wilmaviesteihin ja muihin yhteydenottoihin lomallakin. Niitä tulee tosi vähän ja ne eivät vie juuri yhtään aikaa.
Olen ollut myös ns. normaalipäivätöissä ennen opettajan työtä ja nyt kun lomaa on monta monta viikkoa vuodessa ja työpäivät ovat todella lyhyitä niin en näe kovin kuluttavana vastailla kouluasioihin silloin tällöin lomalla.
En ole opettaja, mutta pakko kommentoida tähän. Suurin osa haluaa pitää lomallaan työasiat kokonaan pois mielestä. Joku ärsyttävä viesti asiakkaalta, potilaalta tai tässä tapauksessa vanhemmalta voi viedä todellakin ajatukset takaisin töihin ja pilata lomafiiliksen. Luulisi, että voi toisen lomaa kunnioittaa edes sen verran tässä kaikki-mulle-heti-ajassakin, että ei oman mokailun takia vaivaa toista lomalla.
Toisekseen juuri nämä lomallakin töitä tekevät ja jatkuvasti tavoitettavissa olevat aiheuttavat sen ilmapiirin ja paineen, että kaikkien oletetaan olevan lomalla käytettävissä. Kaivat maata kollegoidesi jalkojen alta.
En ole toi ketä lainaat, mutta opettajilla on kyllä ihan saamaristi sitä maata kaivettavana ennenkuin mitään tapahtuu. Kesälomaa 10 viikkoa, syyslomaviikko, hiihtolomaviikko, joululomaa pari viikkoa. Voi voi jos lomafiilis menee jos pitää yhteen viestiin vastata.
Opettajat on niiiiin vieroituneita todellisesta työelämästä.
Ja sinulla ei ole hajuakaan opettajan työstä. Opetan opistolla kurssia, jossa osallistujien kielitaitotasot ovat todella laajaa skaalaa ja kirjaa kurssilla ei käytetä. Käytän lauantaina 6 tuntia materiaalin työstämiseen koneella, hion sitä sunnuntaina tunnin-kaksi. Maanantaina tulostusta, kopiointia, liimausta, leikkausta ja taas kopiointia. Palkan saan tasan niistä kahdesta tunnista, jota itse opetusta teen! Siinä sinulle pieni todellisuuspläjäys opettajan duunista! Työtä kymmenen tuntia, palkkaa kahdesta, eikä kukaan ole katsomassa työni määrää niiden opetustuntien ulkopuolella. Sitten sanotaan, että opettajat ei muuta tee kuin lomailee.
Öh. Ei kai ongelma ole ap.n. Kai se yökyläilijän äiti ottaa yhteyttä tai järkkää muun hoitopaikan.
Minä olen kerran ottanut yhteyttä koulun henkilökuntaan loma-aikana: silloin kun mieheni, eli kyseessä olevan koulun kahden oppilaan isä, kuoli melko äkillisesti joululoman aikana. Henkilö johon otin yhteyttä oli rehtori, joka välitti viestin luvallani opettajille.
Ei ole käynyt mielessäkään olla minkään muun tyyppisessä asiassa yhteydessä opettajiin lomalla.
Näiden ap:n kaltaisten tollovanhempien takia en koskaan anna henk.koht. numeroani. Meillä ei ole edes työpuhelimia, joten vedän siitä johtopäätökset ettei kaupungin mielestä opettajien tarvitse olla "asiakkaiden" tavoitettavissa virka-ajan jälkeen. Kuten ei postinjakajien, sairaanhoitajien tai bussikuskienkaan. Opettajan ammatti ei poikkea muista ammateista ja työaika/virka-aika koskee myös opettajia.
Vierailija kirjoitti:
En äkkisältään keksi mitään syytä miksi olisi ok ottaa lomalla yhteyttä opettajan henkilökohtaiseen numeroon.
Jos työkännykkä lomalla pärähtäisi soimaan, olettaisin, että joku oppilaani on sairastunut erittäin vakavasti tai jopa kuollut, tai että oppilaan perhettä on kohdannut joku massiivinen täysin ennustamaton tragedia (kuten lapsi menettänyt perheensä onnettomuudessa, väkivalktatilanteessa...ei marsun, isoäidin jne. kuolema). Siis että töihin palattua asia pitäisi olla siksi ajoissa tiedossa, että vaatii isoja järjestelyjä esimerkiksi kriisiavun vuoksi, asian työstämistä etukäteen, etukäteen infoa oppilaan tai luokan kohtaamiseen liittyen tms. Ja tällöinkin oletan, että REHTORI soittaa.
Jos ja kun vanhempi soittaa tai viestittelee iltaisin ja etenkin lomalla jostain ihan älyvapaasta syystä, en vastaa. Tämän olen oppinut vuosien saatossa ja kantapään kautta. On soitettu kadonneista saappaista kesken syysloman ja oletettu, että voin tulla koululle niitä vilkaisemaan kun ovet lukossa ja asun vieressä, on soitettu ja laitettu viestiä lukemattomia kertoja klo22-23 aiheesta "mitä tulikaan läksyksi", "onkohan kirja puleptissa kun ei ole repussa". On pyydetty, että soittelisin pojan kotiin syömään kun on kaverillaan ja äidillä ei ole numeroa sinne. Viimeksi itsenäisyyspäivänä klo 19.20 pirisi luuri ja seuraavana aamuna wilmassa viestiä, että koitin tavoitella, mutta et vastannut!!!! Olisi isä halunnut puida jotain parin viikon takaista hippariitaa. No en vastannut juu, juhlimme 100-vuotiasta Suomea...
Saatan vilkaista puhelimesta mitä asia koski. Sen jälkeen jurputan puolisolle, että X:n äiti se siellä taas,voitko kuvitella kuinka V***n tyhmästä asiasta taas vaihteeksi. Se hyvä puoli on, että jos sattuu vieraita olemaan paikalla, on nämä tilanteet hyvin valaisevia heillekin. Toki nimet jätän kertomatta, mutta muuten klo 23.30 unohtuneet läksysivunne ja kadonneet kumpparinne kyllä vuotavat eteenpäin. Pakko jotain hintaa on ottaa henkisistä kärsimyksistä ja toimii ihan ok terapiamuotona kun huomaa, ettei ole ainoa asiasta pöyristyvä.
Mulle on tullut heinäkuun helteillä yöllä baarista puhelu, että mistähän ovesta sitten elokuussa koulun alettua tullaan sisälle! Ja äiti oli ihan tosissaan tämän asiansa kanssa. Että näin.
No ap, miten ratkaisit pulman? Saitko itse selvitettyä vai pitikö konsultoida opettajaa?
Se soittelee kaikkia mahdollisia puhelinnumeroyhdistelmiä läpi, ei nyt kerkiä osallistumaan..
Ap taisi ymmärtää hölmöytensä ja ei suostu enää vastaamaan :)
Soita koulun sihteerille / reksille, josko voisivat tuossa tilanteessa numeron antaa. Saattavat olla tänään ihan normaalisti töissä.