Tutkimus. Suomalaisten äo lähtenyt laskuun, syyksi esitetään koulujen vaatimustasan laskua 80-luvun jälkeen
Kommentit (59)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisesti lukion pitkän matikan osaaminen on romahtanut.
No tämä on ihan suoraa seurausta peruskoulun tasokurssien poistamisesta.
Peruskoulu otettiin käyttöön koko maan laajuisesti 1977 ja tasokurssit poistettiin 1985. Aika peevelin hyvät tasokurssit, jos ovat tähän saakka pitäneet yllä pitkän matikan osaamista.
Koulujen vaatimustaso on kyllä noussut eikä laskenut, ainakin oman kokemukseni mukaan. Pitkän matikan sisältö on paisunut, ja omalla lapsellani on jo alakoulussa hillittömästi kotitehtäviä.
Vierailija kirjoitti:
Älykkäät miehet eivät saa naista, joten he eivät pääse lisääntymään. Sen sijaan kaiken maailman tunarit saavat useita lapsia eri naisten kanssa ja näistä tulee meidän uusi sukupolvi. Tätä ilmiselvää syytä ei tietenkään saa ääneen sanoa
Nimenomaan koulutetuimmat saavat eniten lapsia, syrjäytyneet vähiten. Parhaiten kumppanin löytävät koulutetut miehet. Koulutetut naiset jäävät helpommin sinkuiksi.
Nyt voitkin kertoa, kuinka koulutus ja äly ovat aivan eri asioita.

Ja muistetaan vielä että älykkyys periytyy naiselta.Eli miehet, lopettaakaa lisääntyminen niiden laitettujen bimbojen kanssa ja hankkiutukaa suhteeseen fiksun naisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Älykkäät miehet eivät saa naista, joten he eivät pääse lisääntymään. Sen sijaan kaiken maailman tunarit saavat useita lapsia eri naisten kanssa ja näistä tulee meidän uusi sukupolvi. Tätä ilmiselvää syytä ei tietenkään saa ääneen sanoa
Sori mutta älykkyys periytyy naiselta.
Vierailija kirjoitti:
Äidinkielen Laudaturin pisterajaa on jouduttu alentamaan, koska todella monet nuoret kirjoittavat nykyisin surkeaa tekstiä.
Ylioppilaskirjoituksissa kylläkin annetaan laudatur kussakin aineessa 5% parhaimmistolle. Ei ole olemassa mitään kiinteää pisterajaa laudaturille tai muillekkaan ylioppilaskirjoitusten arvosanalle, koska ne jaetaan suhteellisten osuuksien mukaan. Eli arvosanojen pisterajoihin vaikuttavat mm. kirjoittajien kokonaistaso ja kokeen vaikeustaso.
Vierailija kirjoitti:
Äidinkielen Laudaturin pisterajaa on jouduttu alentamaan, koska todella monet nuoret kirjoittavat nykyisin surkeaa tekstiä.
Oletko ollenkaan katsonut, kuinka paljon laudaturin ja myös muiden arvosanojen pisterajat ovatkaan pudonneet ruotsin kielen kokeissa? Siellä se pudotus vasta iso onkin.

Pisterajat muovautuvat vuosittain sen mukaan, miten kokelaat suoriutuvat kokeesta. Jos laudaturin raja on korkea, on koe ollut sen vuotisille kokelaille helppo. Ja jos koe on liian helppo tai vaikea, se ei mittaa kokelaiden osaamista niin hyvin kuin sopivan tasoinen koe.
Yksi syy (ei koske vain suomalaisia) on lääketieteen kehitys, synnytetään yhä vanhempana ja heikommallakin geeniperimällä varustetut jäävät eloon ja saavat lapsia. Ennen selvisivät vain ne, joilla oli älyä tarpeeksi pärjätä vaikeassa ympäristössä jatkamaan sukua.
Eniten varmaan vaikuttaa johonkin lukemisen vaikeuteen (niinkuin täälläkin monet kirjoittajat juuri ja juuri otsikot jaksavat tavata) sekin, että koulussa pitää olla hauskaa, oppimisesta viis. Edes arvosanoja ei uskalleta antaa, kaikkein laiskimmastakin oppilaasta on opettajan keksittävä jotainn positiivista, jotta vanhemmat ovat onnellisia, kunnes on sitten yllätys, kun esiteini saa ensimmäiset numeroarvostelut. Silloin on jo myöhäistä.
Saman olen huomannut. Lisäksi opettajat antaa tyhmille oppilaille säälipisteitä ja eräskin kaveri sai jotain "harrastuneisuusplussaa" jolla sai numeroaan nostettua ja oikeasti ei pärjännyt kyseisessä aineessa ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykkäät miehet eivät saa naista, joten he eivät pääse lisääntymään. Sen sijaan kaiken maailman tunarit saavat useita lapsia eri naisten kanssa ja näistä tulee meidän uusi sukupolvi. Tätä ilmiselvää syytä ei tietenkään saa ääneen sanoa
Nimenomaan koulutetuimmat saavat eniten lapsia, syrjäytyneet vähiten. Parhaiten kumppanin löytävät koulutetut miehet. Koulutetut naiset jäävät helpommin sinkuiksi.
Nyt voitkin kertoa, kuinka koulutus ja äly ovat aivan eri asioita.
Ovatko tutkimukset Suomesta ja tuoreita? Ilmenikö siinä tosiaan, että tekniikan tohtoreilla on enemmän lapsia kuin poliiseilla tai autonasentajilla?
Älykkyys on noussut ihan älykkyystestien aikakaudella aika järkyttävästi, ja syyksi on sanottu kognitiivisesti vaativampaa yhteiskuntaa. Siis että ihminen joutuu ajattelemaan asioita abstraktisti ja kategorisesti ihan eri tavalla kuin ennen, ja älykkyystestit mittaa tällaista ajattelukykyä. Jos elämä helpottuu eikä tarvitse miettiä miten mikään toimii, niin kehityksen suunta voi muuttua, eikä siihen tarvita erityisesti mitään geneettistä muutosta.
Vierailija kirjoitti:
ÄO ei mittaa opittua tietoa, joten tuo syy ei pidä paikkaansa. Oikea syy on se, että m.aahanmuuttajien määrä on lisääntynyt, mutta tätä ei toki saa sanoa ääneen..
Älykkyysosamäärä ei kylläkään ole mikään synnynnäinen ominaisuus vaan muuttuva ominaisuus. Suomessa nykymenetelmin laskettava ÄÖ on ollut korkea koska meidän peruskoulumme ja ympäristömme on kehittänyt sitä osaa älykkyydestä jota ÄÖ:ssa mitataan. On siis ihan selvää ettei huonoissa olosuhteissa syntynyttä ja kehittynyttä voi verrata sellaiseen jolla on oikealla tavalla haasteellinen ympäristö lapsena.
Vierailija kirjoitti:
Älykkyys on noussut ihan älykkyystestien aikakaudella aika järkyttävästi, ja syyksi on sanottu kognitiivisesti vaativampaa yhteiskuntaa. Siis että ihminen joutuu ajattelemaan asioita abstraktisti ja kategorisesti ihan eri tavalla kuin ennen, ja älykkyystestit mittaa tällaista ajattelukykyä. Jos elämä helpottuu eikä tarvitse miettiä miten mikään toimii, niin kehityksen suunta voi muuttua, eikä siihen tarvita erityisesti mitään geneettistä muutosta.
Ah, luin vasta artikkelin. Siis samasta Flynnin ilmiöstä kyse!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykkäät miehet eivät saa naista, joten he eivät pääse lisääntymään. Sen sijaan kaiken maailman tunarit saavat useita lapsia eri naisten kanssa ja näistä tulee meidän uusi sukupolvi. Tätä ilmiselvää syytä ei tietenkään saa ääneen sanoa
Nimenomaan koulutetuimmat saavat eniten lapsia, syrjäytyneet vähiten. Parhaiten kumppanin löytävät koulutetut miehet. Koulutetut naiset jäävät helpommin sinkuiksi.
Nyt voitkin kertoa, kuinka koulutus ja äly ovat aivan eri asioita.
Ovatko tutkimukset Suomesta ja tuoreita? Ilmenikö siinä tosiaan, että tekniikan tohtoreilla on enemmän lapsia kuin poliiseilla tai autonasentajilla?
Tuolla jotakin. Ei tutkimus, mutta asiaan liittyy.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/10/korkea-koulutus-lisaa-miehen-j…
ÄÖ=älykkyysOsamäärä=ÄO
Ei mulla muuta, hei🙄
Vierailija kirjoitti:
ÄÖ=älykkyysOsamäärä=ÄO
Ei mulla muuta, hei🙄
Heihei, minulla ei ole ääkkösiä näppärissä niin usein tulee tehtyä pisteet useampaankin aakkoseen. Ei mulla muuta;)
Subjektiivinen päivähoito-oikeus.