Miten entisaikaan mies pystyi yksin elättämään koko perheen?
Kun nykyisin vaikka olisi vain yksikin lapsi, niin molemmat vanhemmat joutuu käymään töissä. Entisaikaan perheessä saattoi olla kuusikin lasta ja silti pelkällä isän palkalla ruokittiin koko perhe. Johtuiko siitä, ettei entisaikaan ihmisellä tarvinnut olla juuri muuta ruoan ja talon lisäksi? Nykyisinhän vaatimuksena on tietokoneen omistaminen ja jo lapsesta asti jokaisella on puhelin. Mutta siis selittäkää tyhmälle, miksei nykyisin pärjätä enää pelkän yhden vanhemman palkalla? Eikös palkatkin ole nousseet kuitenkin? Vai onko ihmiset vain tottuneet siihen, että elämässä pitää saada sitä ja tätä (lomamatkat, tuhannet harrastukset lapsilla), jolloin yhden palkka ei riitäkään?
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa ole koskaan ollut mitään amerikkalaista kotirouvakulttuuria, jossa naiset pitävät kodin siistinä huulipunat ja kiharat ojennuksessa, kun miehet taas käyvät töissä ansaitsemassa elannon, ottavat työpäivän päätteeksi lasillisen viskiä ja istuvat telkkarin eteen lihamurekkeen kanssa. Olet katsonut liikaa amerikkalaisia tv-ohjelmia ja leffoja.
Täällä elämä oli aika ankeaa ja karua vielä 60-luvullakin.
Suomisen perheen äiti oli kotirouva ja heillä oli kotiapulainenkin.
Suomisen perhe on fiktiota.
Entisaikaan lapsetkin rupesivat nuorempana osallistumaan kotitalousaskareisiin, eli eivät olleet vain ruokittavia suita vaan hyödyllistä työvoimaa taloudessa. Ja kaupungissä jolleivät olleet herrasväen kakaroita, menivät ansiotöihin jo alun toisella kymmenellään. Maalla saattoivat sen ikäisenä muuttaa kotoa pois muualle tienaamaan, eli eivät olleet enää elätettävinä.
Vierailija kirjoitti:
Yhden palkka riitti hyvin, kun se kotona ollut (vaimo) teki kaikenlaista pientä tyyliin toimi pyykkärinä, ompelijana, pitokokkina, lapsenpäästäjänä tai hoiti niiden lapsia, jotka teki ko.töitä kodin ulkopuolella. Esimerkiksi 1900-luvun alussa pesula oli sama asia kuin pyykkäri, jolla oli kotona hyvä kaivo ja saunassa iso pata.
Pienentilan emäntänä mummoni hankki lisäansioita kasvattamalla kanoja ja vihanneksia myyntiin. Syksyllä lapset ja muu joutava porukka keräsi marjoja ja sieniä, joista osa säilöttiin itselle ja osa myytiin torilla. Ylipäätään kaupasta ei juuri muuta ostettu kuin suolaa ja maustepippuria kaikki muu valmistettiin ja kasvatettiin itse.
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 70 -luvulla. Kyllä silloin ihan duunariperheissä äidit olivat kotona. Se oli ammattitaitoisen duunarin ylpeys, että vaimon ei tarvinnut juosta vieraalla töissä. Eipä silloin harratetttukaan missään kilpajoukkueissa tai käyty leirikouluja. Neuvostoliitossa matkailtiin, jos pikkäsenkaan jäi ylimääräistä, muualle ei rahat riittäneet. Nyt olen itse ollut kotona neljä vuotta. Mies on elättänyt joskin meillä on myös pääomatuloja. Elintasomme on ollut ihan mukavaa.
Missähän päin näin oli? Itse olen syntynyt vuonna 1971 Porissa enkä kyllä muista juuri yhtään kotirouva-äitiä. Yhden luokkakaverin äiti oli kotona, isä oli poliisimestari.
Sen sijaan omien vanhempieni äidit eivät ole olleet palkkatyössä. Isänisä oli rautatievirkailija ja isänäiti hoiti kotona neljää lasta. Äidinisä oli osuuskaupan hoitaja ja äidinäiti oli kotona kolmen lapsen kanssa. Ilmeisesti satunnaisesti autteli kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 70 -luvulla. Kyllä silloin ihan duunariperheissä äidit olivat kotona. Se oli ammattitaitoisen duunarin ylpeys, että vaimon ei tarvinnut juosta vieraalla töissä. Eipä silloin harratetttukaan missään kilpajoukkueissa tai käyty leirikouluja. Neuvostoliitossa matkailtiin, jos pikkäsenkaan jäi ylimääräistä, muualle ei rahat riittäneet. Nyt olen itse ollut kotona neljä vuotta. Mies on elättänyt joskin meillä on myös pääomatuloja. Elintasomme on ollut ihan mukavaa.
Missähän päin näin oli? Itse olen syntynyt vuonna 1971 Porissa enkä kyllä muista juuri yhtään kotirouva-äitiä. Yhden luokkakaverin äiti oli kotona, isä oli poliisimestari.
Sen sijaan omien vanhempieni äidit eivät ole olleet palkkatyössä. Isänisä oli rautatievirkailija ja isänäiti hoiti kotona neljää lasta. Äidinisä oli osuuskaupan hoitaja ja äidinäiti oli kotona kolmen lapsen kanssa. Ilmeisesti satunnaisesti autteli kaupassa.
Kyllä tuossa on perää, että työväenkin keskuudessa ihanteena on ollut se, ettei vaimon tarvitsisi käydä töissä. Se vain ei ole onnistunut muuta kuin joillakin kaikkein parhaiten palkatuilla työläisryhmillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa ole koskaan ollut mitään amerikkalaista kotirouvakulttuuria, jossa naiset pitävät kodin siistinä huulipunat ja kiharat ojennuksessa, kun miehet taas käyvät töissä ansaitsemassa elannon, ottavat työpäivän päätteeksi lasillisen viskiä ja istuvat telkkarin eteen lihamurekkeen kanssa. Olet katsonut liikaa amerikkalaisia tv-ohjelmia ja leffoja.
Täällä elämä oli aika ankeaa ja karua vielä 60-luvullakin.
Suomisen perheen äiti oli kotirouva ja heillä oli kotiapulainenkin.
Ihan pudottaaksesi sinut todellisuuteen kerron, että Suomisen perhe on elokuva, fiktiota, juu nou?
Vierailija kirjoitti:
Minun äitini oli kyllä kotiäitinä siihen asti, kun aloitin koulun ja isäni oli varastomies/talkkari. Ei maaseutukirkonkylässä mitään tarhoja ollut. Varakkaimilla oli varaa hoitajaan ja joillakin oli mummot. Meillä toinen mummo kuoli ollessani ihan pieni ja toinen oli itsekin töissä ja asui satojen kilometrien päässä.
Aravalaina, omavaraisuus eikä tarvittu rahaa tavaraan samalla tavalla kuin nykyään. Naapurin lasten lahjaksi riitti värikynät, ei tarvittu juurikaan kodinkoneita. Meillä oli vain pyykkikone, imuri ja televisio 70-luvulla. Eikä matkusteltu, vain rikkaimmat matkustelivat. Kerran vuodessa sen kaukana asuvan mummon luona oli meidät matkat ja joskus enon luokse muualle, ei edes joka vuosi. Puhelin meille tuli joskus 1980. Ruuat olivat yksinkertaisia eikä ollut eineksiä. Ikinä ei käyty syömässä missään ja mummolamatkoilla oli eväinä voileivät.
Me asuimme kaupungissa ja isällä oli yliopistovirka, mutta muuten samansuuntaiset kokemukset. Meillä oli kotona ensin "hoitotätejä", joiden palkanmaksuun äidin palkka kuulemma meni, joten äiti jäi kotiin, vaikka oli korkeakoulutettu. Mökkeiltiin ja käytiin joskus Lapissa tai Tallinnassa tai Tukholmassa, käytettiin sisarusten vanhoja vaatteita, kotona oli yksi tv ja puhelin, autoa ei vaihdettu koskaan, syötiin kotiruokaa ja ravintolassa ehkä kerran pari vuodessa...
Miten niin entisaikaan? Meillä on 3 lasta, minä olen kotiäitinä (ei siis mitään tukia) ja mies käy töissä, vuosiansiot 40.000e.
Ihan helposti onnistuu, eikä ole edes tiukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 70 -luvulla. Kyllä silloin ihan duunariperheissä äidit olivat kotona. Se oli ammattitaitoisen duunarin ylpeys, että vaimon ei tarvinnut juosta vieraalla töissä. Eipä silloin harratetttukaan missään kilpajoukkueissa tai käyty leirikouluja. Neuvostoliitossa matkailtiin, jos pikkäsenkaan jäi ylimääräistä, muualle ei rahat riittäneet. Nyt olen itse ollut kotona neljä vuotta. Mies on elättänyt joskin meillä on myös pääomatuloja. Elintasomme on ollut ihan mukavaa.
Missähän päin näin oli? Itse olen syntynyt vuonna 1971 Porissa enkä kyllä muista juuri yhtään kotirouva-äitiä. Yhden luokkakaverin äiti oli kotona, isä oli poliisimestari.
Sen sijaan omien vanhempieni äidit eivät ole olleet palkkatyössä. Isänisä oli rautatievirkailija ja isänäiti hoiti kotona neljää lasta. Äidinisä oli osuuskaupan hoitaja ja äidinäiti oli kotona kolmen lapsen kanssa. Ilmeisesti satunnaisesti autteli kaupassa.
Kyllä tuossa on perää, että työväenkin keskuudessa ihanteena on ollut se, ettei vaimon tarvitsisi käydä töissä. Se vain ei ole onnistunut muuta kuin joillakin kaikkein parhaiten palkatuilla työläisryhmillä.
Olen kotoisin hämäläiseltä tehdaspaikkakunnalta. Tehtaassa oli töitä liukuhihnaduunareille, mutta myös todella ammattitaitoisille erikoismiehille. Kenenkään jälkimmäisen vaimo ei ollut töissä.
Miten pitkälle entisaikaan oikein tarkoitat? Äitini oli 70-luvulla yksinhuoltaja ja teki töitä aamusta iltaan. Ei sitä eikä meitä kukaan ole elättänyt.
Kulutettiin vähemmän ja kestävästi. Jos vaate, kodinkone tms meni rikki, se korjattiin. Ei kukaan olisi hankkinut 1970-luvulla puhelinta, joka olisi kestänyt vain kolme vuotta. Puhelinten kuului kestää 30 vuotta. Television, pesukoneen, jääkaapin yms elinikä oli vähintään 15 vuotta, mieluummin enemmän. Nykyisin ei saa edes juurikaan varaosia ja jos saakin, korjaaminen tulee kalliimmaksi kuin uuden hankkiminen. Olemme tavallaan pakotettuja jatkuvasti ostamaan uutta, koska vanhat menevät rikki tai lakkaavat jostain teknologisesta syystä toimimasta (ei ole enää päivityksiä saatavilla vaan on hankittava uudempi versio). Vaatteita ja laitteita huollettiin. Kuinka moni nykyisin säännöllisesti lankkaa kenkänsä? Ei kovinkaan moni. Harva edes ostaa enää nahkakenkiä, jotka hyvin hoidettuna kestävät jopa 10 vuotta. Tai vaihtaa itse vetoketjun toppatakkiinsa?
Kyllä 70-luvullla oli todella yleistä, että äidit olivat kotona ja hoitivat lapset. Itse olen Päijät-Hämeestä kotoisin ja siellä,ainakin oli todella harvinaista, että perheen äidit töissä.
Ja ihanaahan se oli, kun äiti oli kotona, kun koulusta päästiin kotiin. Ei oltu varakkaita ja isä ihan perusduunari. Hyvin pärjättiin käsittääkseni. Oma talo rakennettu ja vähän jopa silloin makusteltiinkin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole Suomessa oikein ollut tilannetta, etteikö molemmat puolisot olisi osallistuneet perheen elatukseen.
Poikkeuksena joku lääkäri tai apteekkari (joilla jostain kumman syystä oli myös kohtuullinen lapsiluku)
Olet täysin väärässä. Minä olen kuuskymppinen
Ei mun kummankaan naispuoiset isovanhemmat käyneet töissä eikä isoisovanhemmista kuin yksi. Miehet olivat töissä laidasta laitaan. Yksi oli valtion keskiluokan virkamies, toinen oli metsänhoitaja, kolmas oli armeijan ammattilainen (osallistui åålannin sotaan), sit oli levyseppä ja sitten rakennusmestari jne.
Heillä oli kunnia-asia, että vaimo ei oo palkkatöissä. Ainoastaan yksi isomummo oli palkkatöissä. Hän oli kätilö (lapsenpäästäjä)
Maatilaa ei ollut kellään. Kaikki asui kaupungissa molemmissa suvuissa.
Ennen vaan oli tapana, että nainen oli kotona. Lämmitti, laittoi ruuat ja hoiti lapset ja suvun vanhukset. Siinä oli tarpeeksi hommaa.
Verotus sekä kartellit ovat nykyisin suurelta osin kohdistettu elämisen perustarpeisiin ja tämä rankaisee sitä kovemmin, mitä vähemmän perheellä on tuloja. Asumisen, ruuan, sähkön, lämmön ja liikkumisen hinnasta merkittävä osa on veroja tai lakisääteisillä karteilleilla perittyä ylihintaa. Tämän seurauksena ihmisten rahat eivät riitä, vaikka työn tehokkuus on kasvanut huimasti viimeisten viidenkymmenen vuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 70 -luvulla. Kyllä silloin ihan duunariperheissä äidit olivat kotona. Se oli ammattitaitoisen duunarin ylpeys, että vaimon ei tarvinnut juosta vieraalla töissä. Eipä silloin harratetttukaan missään kilpajoukkueissa tai käyty leirikouluja. Neuvostoliitossa matkailtiin, jos pikkäsenkaan jäi ylimääräistä, muualle ei rahat riittäneet. Nyt olen itse ollut kotona neljä vuotta. Mies on elättänyt joskin meillä on myös pääomatuloja. Elintasomme on ollut ihan mukavaa.
Missähän päin näin oli? Itse olen syntynyt vuonna 1971 Porissa enkä kyllä muista juuri yhtään kotirouva-äitiä. Yhden luokkakaverin äiti oli kotona, isä oli poliisimestari.
Varmaan kaikisa maaseutukirkonkylissä. Muistan vieläkin, kun kotikuntaani tuli ensimmäinen tarha 1980 tai 1981, olin lukiossa. Historian opettaja oli katkera siitä, että hänen lapsensa oli ainoa, joka ei päässyt tarhaan ja suurin syy oli se, että he olivat opettajavaimonsa kanssa isotuloisimmat hakijat.
Hoidin lapset kotona, siinä ohella tein viikonloppuisin työkeikkoja. Mies oli hyväpalkkainen, joten ei ollut ongelma. Tosin esim. ruokamenot olivat myös pienet, koska leivoin ja tein ruuat "alusta lähtien". Samoin ompelin suurimmaksi osaksi omat sekä lasten vaatteet (myös päällysvaatteet).
Töihin mentyäni menot kasvoivat, koska leipominen väheni radikaalisti ja myös valmisruokia alettiin ostaa. En enää edes omia vaatteita jaksanut tehdä. - Sanoisin, että kotihoidon tukien ja viikonlopputöiden kanssa selvää rahaa jäi yhtä paljon kuin työssä käydessä. Matalapalkka-alalla työskentelevän useampilapsisen äidin kannattaa laskeskella työssäkäynnin etuja tarkoin. Jos tienaa vain sen verran, että pystyy maksamaan lastenhoitokulut ja työmatkat niin paljas työnilo ei ihan kaikille ole riittävä korvaus.
Kotirouvailua oli varmaan enemmän maalla, josta ei ollut mahdollista lähteä palkkatöihin. Mummoni kertoi, että hänen vanhempiensa mielestä työssä kävivät vain huonot naiset. Heittivät 20-luvulla syntyneen mummoni pihalle, kun tämä aikoi töihin.
Muuten olen sitä mieltä, että monet nykyajan "tarpeista" on ihan itse hankittu. Ihminen tulee edelleen hyvin vähällä toimeen, kunhan on koti, ruokaa ja muutama vaatekerta. Ei tarvita jokaiselle perheenjäsenelle omia älylaitekomboja tai telkkarin päivittämistä uuteen kahden vuoden välein. Myös ruokaan tuhlataan liikaa, kun ei enää osata ja viitsitä tehdä kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa ole koskaan ollut mitään amerikkalaista kotirouvakulttuuria, jossa naiset pitävät kodin siistinä huulipunat ja kiharat ojennuksessa, kun miehet taas käyvät töissä ansaitsemassa elannon, ottavat työpäivän päätteeksi lasillisen viskiä ja istuvat telkkarin eteen lihamurekkeen kanssa. Olet katsonut liikaa amerikkalaisia tv-ohjelmia ja leffoja.
Täällä elämä oli aika ankeaa ja karua vielä 60-luvullakin.
Suomisen perheen äiti oli kotirouva ja heillä oli kotiapulainenkin.
Mutta esimerkiksi mun suvussani, sen paremmin isän kuin äidinkään puolella, ei ole koskaan ollut yhtään kotirouvaa, kotiapulaisesta puhumattakaan. Maalla asuessa kaikki tekivät maatalon töitä, joilla siis tuotettiin valtaosa ruuasta, vaatteista ja tarvekaluista alusta loppuun oman väen voimin. Työkeikkojen tekeminen vieraalle oli yleistä, ja niitä tekivät niin miehet hevosineen, naiset kuin lapsetkin. Äitini oli ensimmäistä kertaa paikallisella pikku sahalla töissä hiukan päälle kymmenvuotiaana. Keikkarahoilla ostettiin se vähä, mitä ulkoa tarvittiin, maksettiin suutarille ja eläinlääkärille sekä hoidettiin verot.
Kaupunkiin lähdettiin töiden perään, koska tilojen kaikki lapset eivät voineet jäädä kotitilalle, ja kaupunkien tehtaat alkoivat tarjota töitä. Naisia lähti paljon just näihin hommiin tai koulutusta hankkimaan. Elokuvissa joku saattoi päästä suoraan kartanonrouvaksi, mutta ainakaan mun suvussani tämmöistä ei ole päässyt tapahtumaan - eikä edes tavoiteltu.
Äveriäämmillä kaupunkilaisperheillä muuten saattoi heilläkin olla toimeentulon pohja maalla. Rikkaan talon poika hankki kouluksen, sai viran, otti vaimon ja perusti perheen - ja sai koko ajan säännöllistä tuloa, mahdollisesti myös ruokaa perheen maatilalta. Siinähän sitä kelpasi vaimon tai kotiapulaisen leipoa leipää oman pellon antimista...
Eipä ennen ollut telkkareita. Naiset eivät ostelleet hajuvesiä, meikkejä, dödöjä, ajelleet karvojaan, eivät käyneet harrastuksissa eikä kampaajalla. Vaatteet käytettiin loppuun. Eli likaisia ja rikkinäisiä vaatteita käytettiin. Ei ollut kuukautissuojiakaan.
Oli ehkä kahdet kengät, kaikilla lapsilla ei välttämättä ollut kenkiä. Ainut kirja saattoi olla raamattu.
Äidin lapsuudenkodissa vesi haettiin kylän kaivosta.
Huutolaisia myytiin vielä 70-luvulla.
Isompi kuolleisuus, kun ei päästy sairaalaan eikä välttämättä ollut lääkkeitä. Vaarin veli kuoli virtsatietulehdukseen, koska sairaalalle oli kolmen päivän kävelymatka. Tietä ei ollut. Eli teihinkin on mennyt rahaa.
Äitejä ja vauvoja kuoli synnytyksiin. Rahaa ei mennyt synnytyslaitokseen.
Ei ollut abortteja, ei mielenterveyspalveluita, ei hoitoa alkoholisteille.
Ei ollut banaaneja tai appelsiineja ostettavaksi kaupasta. Lihaa syötiin ehkä kerran viikossa.
Että jos aviomiehelle sopisi se elämäntyyli, että on 6 päivää viikosta töissä 10-12 tuntia eikä vaimo käy suihkussa kuin ehkä kerran viikossa, niin sillä varmaan pystyy elättämään perheen. Hernekeittoa 6 päivää viikosta. Ei välttämättä sähköä.
Sänky ja pöytä tehdään itse, samoin aterimet, joita on jokaiselle yksi.
Kyllä nykyisellä palkalla pärjää, jos vain luopuu kaikesta.
50-70-luvulla tämä oli mahdollista perheverotuksen ansiosta. Nyt eduskunta ja hallitus pakottaa molemmat vanhemmat töihin, vaikkei ole edes työpaikkoja.