Ikuisesti numero 2 - kertokaas kokemuksia lapsuudenperheistänne

Voin sanoa, että isoveljeni on aina ollut äidillemme tärkeämpi kuin minä, ja se on näkynyt esimerkiksi riidoissamme veljeni kanssa, äitini puuttui siihen aina niin, että kaikki oli minun vika, vaikkei edes tiennyt että mistä oli kyse. Nyt aikuisena tämä ei ole vaikuttanut yhtään minun ja veljeni suhteisiin, ovat todella hyvät. Tosin äitiäni en näe muulloin kuin silloin kun on "pakko", esimerkiksi jouluna. En myöskään kutsu häntä koskaan kylään, enkä "ole kotona" jos hän sattuu olemaan oven takana. En yksinkertaisesti halua häntä elämääni.

Ikävä kuulla, #2! Tarinasi kuulostaa tutulta.

Meillä esim. lastenhoitoapu painottuu veljen lapsien hoitoon. He saavat kyläillä mummolassa milloin haluavat, ja ovat muutenkin puheenaihe numero 1. Meidän lapsia ei kutsuta kuin aniharvoin, ja mielellään yksi kerrallaan.

Omat lapsetkin jo tämän erottelun huomanneet, esimerkiksi joulupöydässä käytiin läpi kuuluvasti veljen perheen asioita ja kyseltiin heidän lasten kuulumiset moneen kertaan. Kysyttiin mm. millaiset joulukalenterit lapsilla oli tänä vuonna. Meidän lasten kalenterit eivät kiinnostaneet, joten tyttäreni puhkesi itkuun vaivihkaa pöydästä poistuttuaan. Hän olisi palanut halusta kertoa kaikille hienosta lelukalenteristaan. Kihisin raivosta.

 Oma aviomieheni on tämän myös huomannut, ja  maininnut asiasta suoraan minulle. Itse asiassa mieheni juuri herätti minut huomaamaan tämän epäreilun kohtelun. En ollut sitä aiemmin niin pannut merkille. Mutta nyt olen tajunnut, että muutkin sen tosiaan huomaavat; minä olen aina se vähäpätöisempi lapsi.

En kuitenkaan halua katkeroitua iäksi, koska siitä ei seuraa hyvää. Olen päättänyt antaa olla ja päästää irti täydellisten vanhempien haavekuvista. Se juna on jo mennyt ja olen nyt aikuinen, joten olen nyt itse vastuussa onnestani. Jatkossa en myöskään aio enää altistaa itseäni tai perhettäni tuolle nöyryyttävälle käytökselle, joka on niin läpinäkyvää. Äitini lienee jotenkin narsistinen tai muuten vain kyvytön tunnistamaan sairaita käytösmallejaan. 

Itse aion tehdä myös kaikkeni, että käytökseni ei periytyisi, vaan että osaisin kohdella omia lapsiani tasa-arvoisesti. Sillä rakastan heitä molempia äärettömästi -toki ehkä eri tavoin, mutta silti yhtä paljon.

-ap