Te, joiden lapsia on kiusattu/kiusataan parhaillaan

Miksi kyselet näin paljon? Liittyykö tämä johonkin lehtijuttuun tai tutkimukseen?

Mä voin vastata joihinkin, itseäni on kiusattu yläaste-lukioaikana, en kertonut kellekään tuntemuksistani. Pidin sisällåni,,kukaan ei puuttunut, eiystävät jne..vanhemmat ei tienneet. Olen nyt masennuksesta kärsivä. Sosiaalisesta pelosta kärsivä jne, ollut sairaalassakin. Ollut itsetuhoinen joskus. Nyt en enää.

Epäilen että toista lastani kiusataan koulussa, on ala-asteella. Ei myönnä kiusaamista mutta luokalta ei ole kavereita. Ollaan käyty opettajan kanssa juttelua, opettajakaan ei myönnä kiusaamista. Mitä tilanteessa voi tehdä? Lapsen käytös muuttunut radikaalisesti vuoden sisään. On kokoajan ärtyisä ja vihainen. Numerot on vaihtelevia, joskus kun lukee kokeisiin saa hyviä numeroita. Hankala vaan saada motivoitua.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kyselet näin paljon? Liittyykö tämä johonkin lehtijuttuun tai tutkimukseen?

Ei liity. Silloin olisin tietysti ilmoittanut asiasta. Omien henkilökohtaisten syiden takia kyselen liittyen omien traumaattisten kokemusten läpikäyntiin ja käsittelyyn. 

Jos mun lasta kiusattas, niin ottaisin selville kiusaajien nimet ja heidän vanhempiensa nimet. Soittaisin vanhemmille ja pyytäisin, että keskusteltaisiin aiheesta pienen palaverin muodossa.

Kyseisessä palaverissa ilmoittaisin, että te hyvät vanhemmat pistätte stopin kiusaamiselle, tai perheemme lakimieheltä tulee postia parin viikon sisään liittyen heidän lapsensa koulunvaihtoon. Kiittäisin keskustelusta ja sanoisin morjens.

On kiusattu. Nyrkkiä naamaan ja veret kiusaajan päästä pihalle, siihen loppui kiusaaminen. Sama periaate on nykyäänkin voimassa. Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä voin vastata joihinkin, itseäni on kiusattu yläaste-lukioaikana, en kertonut kellekään tuntemuksistani. Pidin sisällåni,,kukaan ei puuttunut, eiystävät jne..vanhemmat ei tienneet. Olen nyt masennuksesta kärsivä. Sosiaalisesta pelosta kärsivä jne, ollut sairaalassakin. Ollut itsetuhoinen joskus. Nyt en enää.

Epäilen että toista lastani kiusataan koulussa, on ala-asteella. Ei myönnä kiusaamista mutta luokalta ei ole kavereita. Ollaan käyty opettajan kanssa juttelua, opettajakaan ei myönnä kiusaamista. Mitä tilanteessa voi tehdä? Lapsen käytös muuttunut radikaalisesti vuoden sisään. On kokoajan ärtyisä ja vihainen. Numerot on vaihtelevia, joskus kun lukee kokeisiin saa hyviä numeroita. Hankala vaan saada motivoitua.

Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Samalla olen pahoillani puolestasi, että sinulla on se. Oletko hakenut apua tilanteeseesi? Ilmeisesti sinulle on diagnosoitu masennus ja sosiaalisten tilanteiden fobia, joten olet avun piirissä, kuten terapiassa. Miten pääsit itsetuhoisuudesta? Mikä on tietysti todella hyvä asia ja hienoa kuulla, että olet näin tehnyt. Korvasitko purkautumiskanavan jollakin muulla vai saitko käsiteltyä asian, joka käyttäytymistä aiheutti? 

Ikävä kuulla lapsesikin joutuneen mahdollisesti kiusatuksi. Sinun kannattaa luottaa vaistosi. On parempi puuttua kiusaamiseen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tietysti yksilön kannalta, mutta myös luokkayhteisön, jotta lapsesi rooli ei jää kiusatuksi. Samat ihmisethän voivat olla luokalla toiseen asteeseen tai mahdollisesti jopa pidempään, jolloin vakiintunutta roolia on vaikea enää lähteä muuttamaan. 

Opettajalta voisi, vaikka vanhempainillassa kysyä, onko lapsellasi ystäviä, miten ryhmätyöt, välitunnit ja ruokailun suhteen. Onko lapsi aina yksin? Jos lapsesi joutuu syrjinnän ja eristämisen kohteeksi muusta luokkayhteisöstään, se on myös kiusaamista. Siihen on vielä vaikeampi puuttua, koska ketäänhän ei voi pakottaa olemaan toisen kaveri. On kuitenkin väärin systemaattisesti ja tietoisesti sulkea yksi ja sama henkilö aina porukan ulkopuolelle. Usein kiusaaminen näkyy muunakin toiseen kohdistuvana vahingoittamismielellä tehtynä käyttäytymisenä, kuten juoruiluna, haukkumisena ja koulutyön vaikeuttamisena. Fyysisenen kiusaaminen on helpompi todistaa kuin henkinen. 

Lapsesi ei myöskään välttämättä kerro kiusaamisesta, koska hän ei välttämättä itsekään tunnista kiusaamista. Hän häpeää kiusatuksi joutumistaan tai ei halua myöntää sitä itselleen. Vähättelevä asenne muiden puolelta voi johtaa omien tunteiden tukahduttamiseen. Jos lapsi rohkaistuu sanomaan aiheesta jotain, muista olla rauhallinen, kiinnostunut ja kuunnella, mitä lapsi sanoo. Kiusaamissanaa ei tarvitse ottaa keskustelussa esiin, mutta sinun tehtävänäsi olisi tunnistaa lapsesi tunteet, sanoittaa ne ja kertoa hänelle, että hänelle on tehty väärin, hän ei ole tehnyt väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos mun lasta kiusattas, niin ottaisin selville kiusaajien nimet ja heidän vanhempiensa nimet. Soittaisin vanhemmille ja pyytäisin, että keskusteltaisiin aiheesta pienen palaverin muodossa.

Kyseisessä palaverissa ilmoittaisin, että te hyvät vanhemmat pistätte stopin kiusaamiselle, tai perheemme lakimieheltä tulee postia parin viikon sisään liittyen heidän lapsensa koulunvaihtoon. Kiittäisin keskustelusta ja sanoisin morjens.

Hyvä, että olisit lapsesi puolella ja todella yrittäisit tehdä stopin kiusaamisesta alkuunsa. Kuitenkin olisi hyvä hoitaa asia yhteistyössä koulun, kolmannen osapuolen kanssa, jonka kautta voisitte sopia tapaamisenkin. Tilanteen käsittely kahdenkesken voi johtaa tilanteeseen, jossa ollaan sana sanaa vastaan. Mahdollisesti tilanne voi jopa kääntyä päälaelleen. Vastapuolelle jää todisteet puhelinsoitoista, ei sisällöstä, ja kirjeistä, kun itse jäisi tyhjin käsin mahdollisessa käsittelytilanteessa. Voi olla vaarallista lähteä sotaan ilman varusteita tai varasuunnitelmaa. On hyvä varautua, etteivät kiusaajan vanhempienkaan arvomaailma toisten kohtelemisesta poikkea lapsestaan tai on jopa mallinnettu sieltä alunperin. Olettaa ei näin voi, mutta sekin olisi hyvä huomioida. Oman perheen tilannetta ei kannata kuitenkaan syyttä lähteä pahentamaan, jos vaihtoehtoja on. 

Vierailija kirjoitti:

On kiusattu. Nyrkkiä naamaan ja veret kiusaajan päästä pihalle, siihen loppui kiusaaminen. Sama periaate on nykyäänkin voimassa. Sitä saa mitä tilaa.

Kierre ei katkea ellei joku sitä katkaise. Turha vastata tuleen tulella. Tuli vain laajenee ja uhrit lisääntyvät. Miten tilanne tuosta eteni? Kiusaaminenko loppui kuin seinään ilman jälkiseurauksia? Mahdollisestihan tilanne voisi jopa pahentua, jos vastapuoli ei taipuisikaan vaan ajautuisi kostonkierteeseen. Vastaamalla käytökseen samalla käytöksellä ei itsekään ole enää viaton. Väkivalta ei myöskään koskaan ole ratkaisu eikä siihen tulisikaan yllyttää.  

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin kuulla eri näkökulmaa vakavaan asiaan. Alla muutamia kysymyksiä, mutta saa kertoa myös vapaasti omin sanoin.

- Onko teitä itseänne kiusattu kouluaikana?

- Millaista kiusaaminen oli?

- Saitteko apua (opettajat, vanhemmat, ystävät, terapia yms.) /Miten kiusaaminen loppui?

- Millaisia seurauksia kiusaamisesta oli itsellenne?

- Miten saitte tietää lapsenne kiusatuksi joutumisesta?

- Millaista on lapselle tehty kiusaaminen (henkistä/fyysistä yms.)?

- Miten opettajat suhtautuivat asiaan, millaisia toimenpiteitä on tehty ja miten yhteistyö kodin ja koulun kanssa asian suhteen on hoitunut?

- Millainen lapsenne on luonteeltaan?

- Tuntuuko luonne muuttuneen kiusatuksi joutumisen jälkeen?

- Onko lapsella kavereita/harrastuksia?

- Miten kiusaaminen on vaikuttanut lapsen elämään koulussa (numeroiden lasku, häiriökäyttäytyminen tunnilla yms.)

- Entä harrastuksissa?

- Entä kotona?

- Miten kiusaaminen on vaikuttanut lapsen tapaan kohdella muita ihmisiä?

- Entä miten kiusaaminen on vaikuttanut muiden ihmisten tapaan kohdella lasta?

- Onko oma käyttäytymisesi lasta kohtaan muuttunut/lapsen käytös sinua kohtaan?

- Muita omia/lapsen tuntemuksia/asioita yms. oman lapsen kiusatuksi tulemiseen liittyen.

Kiitos vastauksista.

Joitain vastauksia:

Ala-asteella minua välillä hakattiin koulumatkalla. En uskaltanut mennä kouluun ja ilman äitiä. En kertonut kotona miksi. Tilanne loppui itsestään nopeasti kun äiti jokusen päivän ajan saattoi minua. Toinen noista hakkaajista pyysi minulta anteeksi aikuisena kun satuimme samaan baariin. Tosi kivasti tehty.

Yläasteella koko kaveriporukkaamme haukuttiin "suosittujen" tyttöjen toimesta päivittäin. Ei tuolle mitään tehty.

En koe että nuo kiusaamiset olisivat erityismmin vaikuttaneet minuun.

Yläasteella olevaa lastamme kiusattiin ja silloin tällöin kiusataan edelleen. Nykyisin tuo on vain satunnaista ja vähäistä. Kyseiset kiusaajat kiusaavat "kaikkia"ja yrittävät häiritä tuntia mahdollisimman paljon. Poikaa heiteltiin ympäriinsä (usein päällään roskiksessa), haukuttiin, tavaroita vietiin, vihkoihin piirrettiin yms. Aika rajua kiusaamista.

Poika kertoi luokanvalvojalle ja myös luokkakaverit olivat kertoneet. Tämä puhutti kiusaajat. Välillä rehtorin puhutteluja ja kasvatuskeskusteluja. Kuraattorille pakotettiin myös nuo kiusaajat. Poika kerto aina asioiden etenemisestä klulussa. Meille tuli luokanavalvojalta viesti, että asia hoidetaan koulussa ja kertokaa jos kiusaaminen jatkuu. Poika aina itse kertoi opelle jos jotain oli tehty. Tyytyväisiä olemme asioiden hoitoon ja tiedotukseen.

Pahimman kiusaamisen aikaan poika oli tavallista hiljaisempi ja päätä särki. Toisaalta jotenkin "voimaantui" ja halusi rohkeasti puuttua kiusaamiseen ja olla mallina toisillekin. Usein sanoi että hän kyllä kestää, mutta ajatella jos he kiusaisivat jotain arempaa. Luonne ei ole muuttunut. Uskaltaa edelleen olla oma erikoinen itsensä. On rohkea esiintyjä, sosiaalinen, hyvä koulussa. Eli siis "homo nörtti hikke". On harrastuksia ja kavereita.

En usko että minun tai muiden käytös lastamme kohtaan on kiusaamisen vuoksi muuttunut suuntaan tai toiseen. Tai ehkä poika valitaan entistä useammin edustamaan luokkaansa tai hoitamaan jotain luottamushommaa. Kaikki tietävät että poika kyllä uskaltaa hoitaa homman kuin homman. Myös noiden kiusaajien kanssa pystyy tekemään ryhmätyötä tarvittaessa.

Vierailija kirjoitti:

On kiusattu. Nyrkkiä naamaan ja veret kiusaajan päästä pihalle, siihen loppui kiusaaminen. Sama periaate on nykyäänkin voimassa. Sitä saa mitä tilaa.

Ei kai kukaan äiti tai isä oikeasti ajattele näin?

Vierailija kirjoitti:

Mä voin vastata joihinkin, itseäni on kiusattu yläaste-lukioaikana, en kertonut kellekään tuntemuksistani. Pidin sisällåni,,kukaan ei puuttunut, eiystävät jne..vanhemmat ei tienneet. Olen nyt masennuksesta kärsivä. Sosiaalisesta pelosta kärsivä jne, ollut sairaalassakin. Ollut itsetuhoinen joskus. Nyt en enää.

Epäilen että toista lastani kiusataan koulussa, on ala-asteella. Ei myönnä kiusaamista mutta luokalta ei ole kavereita. Ollaan käyty opettajan kanssa juttelua, opettajakaan ei myönnä kiusaamista. Mitä tilanteessa voi tehdä? Lapsen käytös muuttunut radikaalisesti vuoden sisään. On kokoajan ärtyisä ja vihainen. Numerot on vaihtelevia, joskus kun lukee kokeisiin saa hyviä numeroita. Hankala vaan saada motivoitua.

Voihan olla että ärtyisyys ja vihaisuus johtuu kaverittomuudesta. Eihän sekään kivalta tunnu ettei kelpaa kaveriksi vaikka suoranaista kiusaamista ei olisikaan.

Otin itse ihan asiallisesti pääkiusaajaan yhteyttä, kun koulun ja vanhempien kautta ei loppunut. Esittelin itseni ja sanoin, jos ei lopu, otan yhteyttä poliisiin. Loppu.

Tuo on hirveän kaunis ajatus ettei väkivalta ole ratkaisu.

Mutta todellisuus on toinen.

Tiedän faktana kaksi tapausta joissa tosi rankka kiusaaminen loppunut nimenomaan kiusaajan kunnolliseen pahoinpitelyyn.

Lisäksi kuullut ja lukenut useita juttuja joissa on sama ratkaisu löytynyt.

On se sairasta mutta kun kerran toimii niin mikä jottei.

Up

Vierailija kirjoitti:

Otin itse ihan asiallisesti pääkiusaajaan yhteyttä, kun koulun ja vanhempien kautta ei loppunut. Esittelin itseni ja sanoin, jos ei lopu, otan yhteyttä poliisiin. Loppu.

Siis kuka sinä tuossa tilanteessa olit? Jo random sivullinenko?

Vierailija kirjoitti:

Mä voin vastata joihinkin, itseäni on kiusattu yläaste-lukioaikana, en kertonut kellekään tuntemuksistani. Pidin sisällåni,,kukaan ei puuttunut, eiystävät jne..vanhemmat ei tienneet. Olen nyt masennuksesta kärsivä. Sosiaalisesta pelosta kärsivä jne, ollut sairaalassakin. Ollut itsetuhoinen joskus. Nyt en enää.

Epäilen että toista lastani kiusataan koulussa, on ala-asteella. Ei myönnä kiusaamista mutta luokalta ei ole kavereita. Ollaan käyty opettajan kanssa juttelua, opettajakaan ei myönnä kiusaamista. Mitä tilanteessa voi tehdä? Lapsen käytös muuttunut radikaalisesti vuoden sisään. On kokoajan ärtyisä ja vihainen. Numerot on vaihtelevia, joskus kun lukee kokeisiin saa hyviä numeroita. Hankala vaan saada motivoitua.

Etkö voi vain keskustella lapsen kanssa? Etkö itse entisenä kiusattuna tietäisi mitä sanoa?