Lue keskustelun säännöt.
Masennus?
12.04.2006 |
No niin... Sain vihdoinkin käytyä lääkärissä puhumassa olostani. Kynnys on korkea, kun itse olen psykiatrisella alalla(nyt äitiyslomalla). Minulla on pieniä lapsia ja tällä hetkellä imetän. Talven aikana lasten sairaudet ovat pitäneet neljän seinän sisällä, kirjaimellisesti. Ja niiden myötä valvomiset ymym. Viime viikkoina ei ole ollut päivääkään, etten olisi itkenyt. Kaksi kertaa tullut kunnon ahdistus" kohtausta" , tai yksi pahempi ja toinen meni pian ohi. Lääkäri suositteli juttelemista psykologin kanssa ja ehdotti, että isommat lapset menisi osa-aikaisesti päiväkotiin(muuten menisivät syksyllä). En tiedä, märehdin ja murehdin asioita ja ajattelen, jos tää sittenkin menee ohi, kun vaan yritän ajatella positiivisesti jne... Tai oon koko talven jo yrittänyt, mutta ei vaan onnistu ja nyt viime aikoina olo on pahentunut. Lääkäri kirjoitti Opamox 15 mg tarvittaessa ahdistukseen. Minulla on aikaisemmin ollut myös vastaavaa ahdistuneisuutta (nuorena) ja silloin tarvitaessa olen ottanut diapamia, joka auttoi. Mutta, tähän asti olen ollut lääkkeitä vastaan, mutta pakkohan se on ottaa jos se oloa helpottaa... On tää elämä välillä vaikeaa. Onko muilla kokemusta asiasta ja olisi mukava saada kommenttia!
Kommentit (8)
että kyllä minä jaksan, kyllä se tästä. Olen vahva ihminen ja yleensä se, keneen muut luottaa ja turvautuu. Lääkäri otti tosissaan, kun itkin heti, kun sain suuni auki. Mielialalääkkeestä puhuttiin. Imetän vielä, joten sen takia sitä ei aloitettu ja en koe vielä tarvitsevani. Olen ajatellut, että saattaahan se olo helpottaa, kun imetys loppuu?
kiitos kommenteista!
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se auttaa, vaikket saisi syvimmistä tunteista puhuttuakaan. Se, että pystyt juttelemaan vaikka päivittäisistä tekemisistä ja tunteista, auttaa. Kunhan pystyt purkamaan tunteitasi jollekin ammattilaiselle. Psykologilla/psykiatrisella sairaanhoitajalla on empatiaa jakaa tuntemuksiasi. Vaikka kynnys tuntuu korkealta, olet ammatistasi huolimatta samanlainen ihminen kuin kuka tahansa muukin. Haavoittuvainen, apua tarvitseva. Tärkeintä on hyväksyä olevansa myös itse heikko ja pyytää apua.
Tuli tippa silmään, kun luin ajatuksiasi, kiitos. Tunnut ymmärtävän hyvin! Miksihän itselle myöntäminen omasta tilasta on niin vaikeaa... Minulla on pohjalla asioita, jotka vaikuttaa masennustaipumukseen(mm. lapsuus ja yksi toinen tapahtuma elämässä, josta on ollut vaikea päästä yli). Mutta eiköhän se tästä lähe selviämään, kun menen juttelemaan psykologille. Päätin soittaa siis psykologille, kenen luona olen käynyt aikaisemminkin muutaman kerran puhumassa.
-Ap
Lapsille tulee välillä huudettua ja siitäkin tulee syyllisyys, kun ei vaan jaksa. Olen ajatellut, että lapset on etusijalla ja niiden vuoksi olen sinnitellyt ja ihan hyvin arki on sujunut. Vaikka välillä tuntuukin, että päivät on yhtä kaaosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli masennuksen alkuaikoina joku ihme tapa yrittää olla mahdollisimman reipas. No, pieleenhän se kaikki meni, paheni vain kun en kertonut totuutta.
Älä epäröi mennä uudestaan lääkäriin jos vähänkin siltä tuntuu.
Itse olen ollut aallon pohjalla ja siitä noussut ja kuvitellut olevani kunnossa. Mutta nyt tajuan, ettei sieltä nouseminen tapahdu hetkessä, vaikka siihen vaikuttaneet asiat korjaantuisivatkin. Se vaan vaatii aikaa ja sitähän ei itse halua. Sitä uskoo olevansa heti kunnossa, kun saa purettua asioitaan ammattilaiselle. Mutta se vie aikaa. Se on vaan hyväksyttävä, vaikka kuinka pahalta tuntuisi. Sitä on niin vaikea myöntää olevansa itse heikko, vaikka haluaa olla vahva. Se on matka ylöspäin mutta välillä mennään alaspäin. Mukava kuulla, että olet varaamassa aikaa keskusteluun. Onnea tiellesi!
Jos masennus vajoaa syvempään, kestää kauemmin toipua. Itselläni kokemus, ettei lääkäri välttämättä tajua kokonaistilannetta, jos itse " kaunistelee" tilannetta. Jotenkin tuntuu, että ennemmin söisi mielialalääkettä kuin turvautuisi ahdistuspillereihin. Eikö tarkoitus olisi, että saisit mielesi tasaantumaan eikä vain turvautumaan ahdistuskohtauksissa pillereihin? Kirjoitan tästä lämmöllä, sinun parastasi ajatellen. Itse en ole lääkäri, joten en ole asiantuntija sillä saralla. Mutta kokemuksen kautta voin sanoa, että lääkäri ei välttämättä osaa tunnistaa tilaasi, jos siitä ei kerro rehellisesti. Itse olen mennyt pyytämään apua, mutta en ole osannut olla rehellinen. Jos osaa pyytää apua ajoissa ja myöntää olevansa oikeutettu olemaan myös heikko, se auttaa parhaiten. Itse olen joutunut kantapään kautta oppimiaan, kun on viimeiseen asti ollut mukamas vahva ja kunnossa. Mitä itse ajattelet?