miten jaksatte työn, lapset, kodin ja miehen?

Vastuuta pitää antaa myös miehelle. Jos haen lapset hoidosta iltapäivällä, niin lähden aamulla aikaisin töihin ja jätän vastuun lasten viemisestä hoitoon miehelle. Olen illalla laittanut vaatteet ja hoitokassit valmiiksi. Iltapäivällä kotiin tullessa laitan pyykkikoneen päälle ja alan laittaa ruokaa, ruokailun jälkeen mies yleensä siivoaa keittiön. Pari tuntia jää aikaan lasten kanssa olla ennen iltatoimia. Kun lapset ovat nukkumassa hoidan pyykit yms. ja sitten mulle jääkin noin tunti omaa aikaa ennenkuin menen nukkumaan. Perjantai-iltana käyn ruokakaupassa ja lauantaina siivoamme yhdessä. (joskus olen siivonnut jo viikolla pienissä erissä iltaisin )

Meillä on ollut aikoja kun olen käynyt päivisin töissä ja mies iltaisin, lapset on hoidettu ristiin ja vaihdettu vauhdissa tien päällä. Tämän lisäksi mies on rakentanut taloamme viikonloppuisin ja minua on yleensä vaivannut raskaudesta johtuva väsymys. Tällä tavoin yhteistä aikaa että molemmat vanhemmat olisivat kotona ei ole ollut kuin pikkuhetkiä viikonloppuna (iltaisin olin aina nukkumassa kun mies kotiutui töistä ja aamuisin kun minä lähdin töihin, niin mies vielä nukkui). Kumpikin vanhemmista on siis ollut näinä aikoina yksin vastuussa lapsista ja se kuka oli paikalla teki ruoat (käytännössä siis mies päivällä ja minä illalla) ja siivosi ja pyykkäsi kun oli tarvis. Siinä tuo mies teki sen kuin minäkin ja minun ei tarvinnut mitään ennakkovalmisteluja tehdä miehelle päiviksi (edes pakata esikoisen kerhoreppua, kyllä mies sen osasi).



Kyllä myönnän että tuo järjestely väsytti (varsinkin raskausaikoina). Silti sen jaksoi koska mies otti myös vastuun ja joutui varmaan vielä kovemmille kuin minä, koska tuon lisäksi vielä rakensi. Minun piti siis vain huolehtia töistä, lapsista kotonaoloajan ja osasta kotitöitä. Mitään poppaskonsteja miehen kanssa ei tarvittu, en vain alkanut paapomaankaan (en edes kysellyt selviääkö, en tehnyt ruokaa valmiiksi jne.), tosin helppoahan se oli koska tiesin että mies osaa ja selviää.



Jos ja kun sinusta tuntuu ettet jaksa ja miehesi ei osallistu tarpeeksi, niin kannattaisi jutella miehesi kanssa. Rauhallisesti perustelemalla tilannettasi ja yksinkertaisesti kertomalla mitä hän voi tehdä, mieluiten yksi asia kerrallaan. Siis simppelisti rautalangasta vääntämällä. Onnistuisiko?

Tosin minä jaksan nimenomaan pyörittää kotia ja siivota ym. siksi kun käyn työssä, jossa saan ajatukset kotioloista muuhun ja näin ollen jaksan virkeänä lasten kanssa tehdä kotityötkin.



Tosiasia on kuitenkin, että olen ottanut arkea helpottavia asioita käyttöön, harvoin viikolla teen kokonaan ruuan itse, usein syömme valmisruokia ja muita vastaavia.



Siivoaminen ja pyykin pesu on jokapäivästä mutta konehan sen pyykin pesee ja rumpu kuivaa...ja lapset auttavat sen minkä pystyvät. Olen joka kerta äitiysloman loputtua ollut onnellinen siitä että minulla on työ kodin ulkopuolella, muuten voisi tuntua että elämä olisi vain koko ajan kotihommia ja saman rumban pyöritystä.

Miehelle valkeni ihan eri tavalla, mitä lapsenhoito on, kun jäi kotiin tyttömme ollessa 7-kuinen. Nyt olemme molemmat töissä. Teen lyhyempää työpäivää, mikä helpottaa arkea.



Ehdin tytön kanssa kotiin yleensä ennen isää. Jäämme usein pihalle vähäksi aikaa ja sitten sisälle. Ei auta istahtaa sohvalle vaan heti tiskikone ja pesukone pyörimään. Kaupassa käymme pari kertaa viikossa tekemässä isot ostokset, ja käyn siinä välillä hakemassa tuoretavaroita. Ruoat pyritään suunnittelemaan etukäteen, niitä voi sitten valmistella edellisenä iltana, jos jaksaa. Mies ottaa enemmän vastuuta ruoanlaitosta kuin minä, täytyy myöntää. Perussiivoukset hoidetaan yhdessä, yleensä perjantai-iltana tai lauantaina aamupäivällä. Omaa aikaa ei paljon jää, mutta ajattelen, että tämä nyt on tällaista elämänvaihetta.



AP:n tapaukseen en näe muuta vaihtoehtoa kuin perheneuvottelun, jossa sovitaan, mitä töitä päivittäin/viikoittain on tehtävä ja kuka ne hoitaa. Jos miehen mielestä vaimo hösää liikaa siivouksen kanssa, mies voisi ehdottaa, mikä hänen mielestään sitten riittää ja mitä hän olisi valmis tekemään. Rutiinit eivät ole elämän tarkoitus, mutta joissain tilanteissa niistä on kyllä apua.

aloitin tammikuussa koulun ja työn! myös 1½v poikani,koti,mieheni sekä kissat tarvitsevat huomiotani siinä missä opettajat vaativat tehtäviä ja pomo enemmän töitä! mistähän sitä aikaa oikeen repisi lisää. meillä misä käy ihan töissä ja minä aamupäivät joko koulua tai töissä. koulu on ainakin tälle hetkellä niin rikkonaista että on vaan 1-3 kertaa viikossa 2-6h kouluu joten voin tehdä myös töitä päivisin. välillä on viikkoja jollon pääsen siivoomaan kunnolla vasta vkl ja sillonkin voin olla töissä. miehelläni alkaa mennä jo hermot kun olen kokoajan pois ja omatkin myös sillä hetken rauhaa ei saa koskaan. millon pitää kokata millon siivota, meillä ei mies auta paljoon missään, kokee tekevänsä paljon kun kattoo pojan perää iltasin jos olen töissä..



riidellään jatkuvasti siitä kuinka on sotkusta plaa plaa en jatkuvasti pyyhkimässä mieheni pyllyä ja se häntä kismittää. loppuun tässä hommassa palaa jollei tee jotain suunitelmia ja ne on viellä meillä pahasti kesken sillä mieheni ei halua keskustella juuri nyt tälläisistä asioista. kai tämä kääntyy parhainpäin..