Lue keskustelun säännöt.
Millainen äiti nauraa, kun lapsensa itkee?
27.12.2017 |
Pieni lapsi vaikka vierastaa, törmää oveen (ei satu pahasti) tai toinen lapsi vie lelun kädestä. Ja siksi pieni lapsi alkaa itkeä. Millainen äiti nauraa tälle lapsen itkulle?
Minua vähän karmii tuo äidin reaktio, jota olen todistanut eri tilanteissa moneen kertaan. Itse toki reagoisin toisin: lohduttaisin lasta ja selittäisin tapahtumaa lapselle.
Onko kyse vain erilaisista tavoista olla lapsen kanssa? Vai onko muitakin, jotka eivät pidä lapselle nauramisesta noissa tilanteissa?
Kommentit (33)
Mun mutsi teki lapsuudessa sitä että jos satutin itteni tai syystä tai toisesta itkin niin paljon että aloin hyperventiloimaan niin sain räkäset naurut päälle.
Ei ollu tervein äiti-tytär suhde meillä. Onneks vanhempana kun muutettiin eri osoitteisiin välit parani ja äiti kaksisuuntasta sairastavana edes muista noita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun joku ilkeä lapsi kiukuttelee ja parkuu suu vääränä, kyllä minä ainakin naurahdan, että "Hehheh, siitäs sai".
Se on ihan inhimillistä eikä vahingoita ketään. Opettaa vain lasta käyttätyymään vastaisuudessa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä äitinä tiedän sattuuko lapseeni oikeasti. Myös itkusta kuulee onko tilanne hätä vai "yhyy" meininkiä. Nauran kyllä, en pilkallisesti vaan juuri asenteella "Mitä sä nyt tosta karjut, mitään ei tapahtunut" En halua vetää draamaa tilanteeseen, jota sitten esim tutun lapsi on oppinut hyödyntämään. 9v kirkuu täyttä kurkkua kun 3v tönii "isiii, aaaaiiiii aaaaiii" Sama vässykkä ei voinut pelata jalista, kun siinähän otetaan niinku snadisti kontaktia tai kentällä voi jopa kaatua...
Mistä näitä valkoroskia oikein sikiää, joiden lapset "hyödyntävät" normaaleja tunteita? Taidatte olla oikeita psykopaatteja koko lähipiirisi.
Vierailija kirjoitti:
Kun joku ilkeä lapsi kiukuttelee ja parkuu suu vääränä, kyllä minä ainakin naurahdan, että "Hehheh, siitäs sai".
Se on ihan inhimillistä eikä vahingoita ketään. Opettaa vain lasta käyttätyymään vastaisuudessa paremmin.
Kiukuttelu ei ole mitään huonoa käytöstä, vaan sillä on aina tavoite puolustaa itseä. Sun lapsistasi tuleekin heikkoja, joita ei saa puolustaa, joiden yli muut kävelee.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset hemmotellut lapset on tyhjän itkijöitä! Ihan oikein että joskus saavat vaan parkua, kun minäminäminä en saanut jotain.
Sinun senteesi se tässä on minäminä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti ärsyyntyi ja huusi minulle, kun itkin jotain asiaa nuorempana. Tuli oikein huoneeseeni suljetun oven taakse "lyömään lyötyä". Olisi edes jättänyt rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä äitinä tiedän sattuuko lapseeni oikeasti. Myös itkusta kuulee onko tilanne hätä vai "yhyy" meininkiä. Nauran kyllä, en pilkallisesti vaan juuri asenteella "Mitä sä nyt tosta karjut, mitään ei tapahtunut" En halua vetää draamaa tilanteeseen, jota sitten esim tutun lapsi on oppinut hyödyntämään. 9v kirkuu täyttä kurkkua kun 3v tönii "isiii, aaaaiiiii aaaaiii" Sama vässykkä ei voinut pelata jalista, kun siinähän otetaan niinku snadisti kontaktia tai kentällä voi jopa kaatua...
Mistä näitä valkoroskia oikein sikiää, joiden lapset "hyödyntävät" normaaleja tunteita? Taidatte olla oikeita psykopaatteja koko lähipiirisi.
Hyödyntävät? Tossa tais nyt olla kysymys siitä, että lapsella tikku sormessa ja kauhee huuto, johon äiti hyperventiloi ja on tilaamassa lanssia lapselle. Lapsen kasvaessa jokainen naarmu on maailman loppu ja vähintäänkin kuolemaksi.
Munkin tutulla on samanlainen herkkänihka. Ei voi uimaan mennä, kun hiekka on karheeta. Kerran mökillä sai hyttysen piston, niin pitihän sitä ulvoa pari tuntia ja vielä tulla keskelle muuta porukkaa ulvomaan, että kaikilta oli päivä pilalla. Äitinsä mietti vakavasti terveyskeskukseen lähtöä, kun kutisi kuulema niin kovasti. Sama lapsi löi päänsä lamppuun, niin sitten lähdettiin lekurin, kun poika meinasi tähän kuolla. Poika oli 10... Pienestä asti joka asiasta on haliteltu, "voi petteri kun sulta tippui tikkari, voi mussua..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tuntenut kaksikin naista, jotka nauroivat aina konfliktitilanteessa tai sellaista pelätessään. Tosi rasittavaa hermostunutta hihitystä. Voin kuvitella, että olisivat reagoineet lapsensa itkuun juuri sillä hihittelyllä.
Kumpikin päätyi kolmekymppisenä pitkään terapiaan. Toinen lopetti tyhjän nauramisen ja on nykyään hyvä äiti. Toista en ole tavannut vuosiin, joten en tiedä nauramisesta, mutta hän on nykyään nelikymppinen ja lapseton, ja ilmeisesti tajusi itsekin etteivät eväät riitä lapsen kasvattamiseen.
Nämä naiset eivät olleet narsisteja vaan heidän uhrejaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä äitinä tiedän sattuuko lapseeni oikeasti. Myös itkusta kuulee onko tilanne hätä vai "yhyy" meininkiä. Nauran kyllä, en pilkallisesti vaan juuri asenteella "Mitä sä nyt tosta karjut, mitään ei tapahtunut" En halua vetää draamaa tilanteeseen, jota sitten esim tutun lapsi on oppinut hyödyntämään. 9v kirkuu täyttä kurkkua kun 3v tönii "isiii, aaaaiiiii aaaaiii" Sama vässykkä ei voinut pelata jalista, kun siinähän otetaan niinku snadisti kontaktia tai kentällä voi jopa kaatua...
Mistä näitä valkoroskia oikein sikiää, joiden lapset "hyödyntävät" normaaleja tunteita? Taidatte olla oikeita psykopaatteja koko lähipiirisi.
Hyödyntävät? Tossa tais nyt olla kysymys siitä, että lapsella tikku sormessa ja kauhee huuto, johon äiti hyperventiloi ja on tilaamassa lanssia lapselle. Lapsen kasvaessa jokainen naarmu on maailman loppu ja vähintäänkin kuolemaksi.
Munkin tutulla on samanlainen herkkänihka. Ei voi uimaan mennä, kun hiekka on karheeta. Kerran mökillä sai hyttysen piston, niin pitihän sitä ulvoa pari tuntia ja vielä tulla keskelle muuta porukkaa ulvomaan, että kaikilta oli päivä pilalla. Äitinsä mietti vakavasti terveyskeskukseen lähtöä, kun kutisi kuulema niin kovasti. Sama lapsi löi päänsä lamppuun, niin sitten lähdettiin lekurin, kun poika meinasi tähän kuolla. Poika oli 10... Pienestä asti joka asiasta on haliteltu, "voi petteri kun sulta tippui tikkari, voi mussua..."
Sanotaan, että suomalaiset edelleen kasvattavat lapsensa sotilaiksi.
Sinä olet malliesimerkki tästä. Katsot lapsen fyysiset vauriot, toteat ne vähäisiksi ja sivuutat lapsen henkiset kokemukset nauramalla tavalla, joka "ei ole pilkallinen", mutta jonka tarkoituksena aivan selvästi on kertoa lapselle että hänen tunteensa ja kokemuksensa ovat naurettavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko kyse vain erilaisista tavoista olla lapsen kanssa? Vai onko muitakin, jotka eivät pidä lapselle nauramisesta noissa tilanteissa?
Tässä on varmaan aika olennaista se mikä itkun syy loppujen lopuksi on. Joskus (oikeanlainen) nauru voi saada lapsenkin nauramaan itkun sijaan, mutta tätä sovellettaessa pitää tietysti olla todella hyvä käsitys siitä miten vakava tilanne on lapsen näkökulmasta.
Minun äitini nauroi ja sanoi että minulle nauraa muutkin. Että hahhahhaa, märiset kuin pikkuvauva. Äitini onkin narsisti.
Useammin kuitenkin suhtautui vihaisesti ja sanoi että lopeta märiseminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä äitinä tiedän sattuuko lapseeni oikeasti. Myös itkusta kuulee onko tilanne hätä vai "yhyy" meininkiä. Nauran kyllä, en pilkallisesti vaan juuri asenteella "Mitä sä nyt tosta karjut, mitään ei tapahtunut" En halua vetää draamaa tilanteeseen, jota sitten esim tutun lapsi on oppinut hyödyntämään. 9v kirkuu täyttä kurkkua kun 3v tönii "isiii, aaaaiiiii aaaaiii" Sama vässykkä ei voinut pelata jalista, kun siinähän otetaan niinku snadisti kontaktia tai kentällä voi jopa kaatua...
Niinhän jokainen äiti täällä kuvittelee. Takaan, että totuus on toinen. Valitettavasti vaimoni on juuri tällainen "kyllä minä äitinä tiedän" -tyyppi.
Hän juurikin nauraa lapsen kärsimykselle ja väheksyy. Samoin väheksyy myös minun mahdollisia kärsimyksiäni.
Omasta mielestään tietää kaiken lapsenhoidosta, vaikka minulla on moninkertainen kokemus sekä myös ammatillinen tietopohja. Empatiakyvytön ja tunneongelmainen tapaus, jonka itsetuntoa pitäisi olla jatkuvasti ruokkimassa.
Ei tulisi mieleenkään väheksyä lapsen pahaa oloa, etenkään sellaisen joka ei vielä edes kävele tai puhu.
Suomalaiset hemmotellut lapset on tyhjän itkijöitä! Ihan oikein että joskus saavat vaan parkua, kun minäminäminä en saanut jotain.