Lue keskustelun säännöt.
35v.+ perheettömät sinkut - Miksi olette sinkkuja?
26.12.2017 |
Kaikki te yli 35v. sinkut - naiset ja miehet yhtälailla - miksi olette sinkkuja? Onko kyse valinnasta vai kaipaatteko puolisoa ja/tai perhettä? Miksi ette omasta mielestänne ole löytäneet Sitä Oikeaa? Uskotteko vielä löytävänne hänet?
Ja siis tämä ketju ei ole täällä kenenkään tuomitsemiseksi vaan ihan mielenkiinnosta asiaa kohtaan! Itse olen naimisissa ja yhden lapsen äiti, mutta tunnen muutaman yli 40v. sinkun (sekä naisen että miehen), jotka ovat mielestäni tosi mukavia tyyppejä ja tietääkseni haluaisivat ainakin parisuhteen, jos ei nyt välttämättä lapsia. Olen monesti ajatellut heidän kohdallaan, miksi on niin vaikeaa löytää kumppania? Mutta toisaalta, kun ajattelen, niin jos itse olisin nyt sinkku en tod.näk. itsekään löytäisi ketään, koska mielestäni kaikki parhaat ovat varattuja - sekä naisissa että miehissä... =)
Kommentit (52)
Yksinolo on mulle niin luontaista. Tällainen olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen korkeasti koulutettu mies hyväpalkkaisessa työssä. Olen lyhyt ja sosiaalisesti kömpelö. Haluaisin perheen.
Kun on niin paljon parempi kuin kaikki muut, niin on vaikea löytää tasoistaan seuraa.
En ole löytänyt hyvää miestä, huonoa en pidä. Ja olen kokeillut eri yhteiskuntaluokista ja eri näköisiä, eli mielestäni en ole kovin nirso. Ikää 37, jollei ole miestä parin vuoden kuluessa niin yritän lapsia "pankin" kautta.
Maailmassa on jo paljon perheitä. Miksi perustaa vielä yksi lisää? Älä ole apina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole löytänyt hyvää miestä, huonoa en pidä. Ja olen kokeillut eri yhteiskuntaluokista ja eri näköisiä, eli mielestäni en ole kovin nirso. Ikää 37, jollei ole miestä parin vuoden kuluessa niin yritän lapsia "pankin" kautta.
Minä hankin. Olin 38-vuotias, kun aloitin hoidot. Suosittelen kaikille fiksuille naisille, jotka haluavat äidiksi mutta eivät ole onnistuneet löytämään lapselle isää. On niin monia tapoja perustaa perhe.
Ja sehän ei poissulje sitä, etteikö se mieskin voisi jossain vaiheessa löytyä.
En halua parisuhteen sitoumuksia. Minusta ei ole koskaan ollut pysymään uskollisena yhdelle ihmiselle, edes tunnetasolla saati fyysisesti joten on parempi olla yksin. Olen polyamorinen N 37v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutama vuosi sitten olin vielä sinkku ja yli 40 silloinkin. Takana muutamia pitkiä seurustelukausia, 10 vuotta avioliittoakin ja vuosia poikamiesaikaa. Yhdestäkään suhteesta ei ole jäänyt lapsia. Lähinnä minua lapsenteko ei ole kiinnostanut, ja siksi pitkäaikaisiksi kumppaneiksi onkin valikoitunut niitä jotka eivät ala kuukauden kuluttua ensitapaamisesta puhumaan lapsesta. En ole herkästi pariutuvaa sorttia ja introverttina en oikein osaa asua kovin tiviisti yhdessä. Siksipä parin löytäminen on ollut vähän hankalaa. Olen elänyt täyttä elämää ja siinä sivussa saanut ihan hyvän jalansijan työelämässäkin. Kuluja kun ei kauheasti ole ollut niin en ole palkkaakaan saanut kulutettua mihinkään.
Nykyään taas hyvässä, omaa rauhaa ja etäisyyksiä kunnioittavassa parisuhteessa. Ei voi tietää onko tämäkään pysyvää, mutta se selviää vain kokeilemalla.
Miehet sarjadeittailevat ja etsivät alaikäisiä mallineitoja silikoneilla.
Olen päättänyt antaa takaisin ja pyöritän äijiä miten tykkään.
Luotettavia ei ole tullut vastaan, enkä ole itsekään enää luotettava.
Miss Punisher
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä. Niinhän sitä sanotaan että rakkaus vain tupsahtaa eteen. Sitä odotellessa vaikka hautaan asti. M40
Jos osaisin vastata tähän "oikein" , niin mahtaisinko olla silloin sinkku. Oma suurin "ongelmani" lienee se, että viihdyn verraten hyvin sinkkuna. En koe tai tunne, että oikea tai arvostettavampi elämäni alkaisi vasta pariutumisen myötä.
En myöskään ymmärrä, että olisi olemassa, jokin (ikä)raja, johon mennessä olisi pitänyt pariutua uhalla, että muutoin olisi parhaat viety tai poissa. Täydellistä ja virheetöntä en hae tai kaipaa rinnalleni, enhän ole sellainen itsekään, vaikka aika paljon uskon voivani antaa ja tarjota ja mahdollistaa.
Sellaisen joka olisi paras ja vähiten huono minulle ja minä vastaavasti hänelle olisi enemmän kuin kiva ja ilahduttava kohdata ja päästä hänen kanssaan alkua pidemmälle. Kumppani saattaa parhaimmillaan tuoda elämääni "vain" lsiäarvoa. Ei muodostaa koko elämääni, eikä lopun elmäni päämärää tai tavoitetta.
Kuten sanottu: myös hyvää ja laadukasta elämää koen ja tunnen voivani elää ilmankin kumppaniakin.
Mutta jos tai kun ehkä tai unelmissani ja kenties vielä joskus todellisuudessa, elävässä elämässämme kohtaamme ja meistä tulee pari, niin toivottavasti en erehy luulemaan tai ajattelemaan saati kohtelemaan häntä itsestään selvyytenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumat kotioloista johtuen, en ole päässyt niiden yli.
Vanhemmat erosi kun olin 7v. Äiti alkoholisti, koskaan ei tiennyt ketä kotona tulee vastaan. Jatkuvaa tappelua, henkistä väkivaltaa, niitä äijiä kohtaan jotka oleskeli meillä kotona. Tätä kesti koko nuoruus aika, sanomattakin selvää, ettei kotiin kehdannut edes ajatella vievänsä kavereita.
Samaan aikaan vastakkainen sukupuoli alkoi kiinnostumaan minusta, kävivät päälle kuin yleinen syyttäjä, liikuin missä tahansa. Tilanne oli todella ahdistava, koska olin luonteeltani hiljainen ja traumatisoitunut.
En ymmärtänyt mitä he näkivät minussa, varsinkin kun he kaikki olivat uskomattoman kauniita, eihän ne hiljaisimmat uskaltaneet lähestyä. Usein heitä oli kaksi, he vain tulivat lähelle ja alkoivat puhua minusta keskenään... vetäydyin aina pois tilanteesta. Sitten oli lisäksi nämä känniläiset lääppijät.
Kärsin samasta asiasta edelleen, naiset yleensä loukkaantuvat, tai suuttuvat minulle, ymmärtävät minut väärin, ehkä he luulevat minun olevan erilainen, kuin oikeasti olen.
En jaksa etsimällä etsiä rakkautta, tulee jos on tullakseen. Nyt viisi vuotta sinkkuna. N 35v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neljääkymppiä lähestyvä mies, parikympin kieppeillä halusin ja yritin tyttöystävää ja parisuhdetta kauheasti, mutta eipä sitä minulle suotu. Tuli vuosien tauko, ettei naisrintamalla tapahtunut oikeastaan yhtään mitään, kun yritin kasata itseäni masennuksesta. Tuossa kolmisen vuotta sitten ihastuin tulisesti, mutta sanomattakin lienee selvä, että puihin meni sekin. Asia nyt vaan on niin, ettei sitä normia parisuhde/perhe-elämää kaikille ole tarkoitettu. Aina tosin olen ollut sitä mieltä, että lapsia ei ainakaan tule vaikka tyttiksen onnistuisinkin saamaan, koska tiedän että isäksi minusta ei 100% varmuudella ole.
Olen jo ollut pitkässä suhteessa, ja tällä hetkellä en ole. Se on siis syynä sinkkuuteeni. Lapsia en ole koskaan halunnut, mutta voin kyllä hyvin kuvitella itseni vielä uuteen suhteeseen. Tällä hetkellä nautin omista jutuistani ja kevyestä tapailusta. En tarvitse enää sitä arjen jakamista ja muita raskassuhteen juttuja. Seksi, läheisyys, hyvät keskustelut ja yhteinen hauskanpito riittävät oikein hyvin.
En ole rikas, akateeminen tai jänmämies niin en pysty kohottamaan naisen sosioekonomista asemaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen jo ollut pitkässä suhteessa, ja tällä hetkellä en ole. Se on siis syynä sinkkuuteeni. Lapsia en ole koskaan halunnut, mutta voin kyllä hyvin kuvitella itseni vielä uuteen suhteeseen. Tällä hetkellä nautin omista jutuistani ja kevyestä tapailusta. En tarvitse enää sitä arjen jakamista ja muita raskassuhteen juttuja. Seksi, läheisyys, hyvät keskustelut ja yhteinen hauskanpito riittävät oikein hyvin.
Tällainen olisi aika ihanteellinen suhde. Kynnys asua yhdessä on aika korkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole löytänyt hyvää miestä, huonoa en pidä. Ja olen kokeillut eri yhteiskuntaluokista ja eri näköisiä, eli mielestäni en ole kovin nirso. Ikää 37, jollei ole miestä parin vuoden kuluessa niin yritän lapsia "pankin" kautta.
Minä hankin. Olin 38-vuotias, kun aloitin hoidot. Suosittelen kaikille fiksuille naisille, jotka haluavat äidiksi mutta eivät ole onnistuneet löytämään lapselle isää. On niin monia tapoja perustaa perhe.
Ja sehän ei poissulje sitä, etteikö se mieskin voisi jossain vaiheessa löytyä.
Onnistuisipa tämä myös miehiltä. Tiedostan sen, että sinkkumiestä joka erehtyy sanomaan, että jollei naista löydy rinnalle voisi vaikka sitten adoptoida lapsen, tai vielä raadikaalimmin eipä naisellla (kumppanilla) niin väljä, kunhan saisi "vain" itselleen jälkikasvua, niin kyllä sitä enemmän kuin kulmakarvat ja otsa rypistyy useammalla kuulijalla. Sinkkumiestä joka itsekseen haaveilee avoimesti lapsista, vaikka ilman kumppania saatetaan mätkiä ja epäillä ties miksi kieroutuneeksi perverssiksi ja lasten sekaantujaksi. Tai sitten "vain" kaappihomoksi, joka ei uskalla kertoa todellisia tunteitaan. - Jonka taloudellinen ahdinko ja syrjäytyminen on rampauttanut kaiken aivotoiminnanm jos sellaista miehell koskaan on ollutkaan.
Jos tai kun sinkkunainen ilmoittaa, että hän muuten voisi harkita hankkivansa lapset ilman kumppania ja miestä, niin aika moni nyökyttelee ja hymistelee kuinka ihailtava ja suuremmoinen moderni ja nykyaikainen nainen. Varmasti syväsi koulutettu ja taloudellisesti hyvin pärjväävä; kun mihin sitä oikeastaan yksikään nainen oikeasti miestä tarvitsisikaan, ainakaan silloin kun on kyse lasten saamisesta. - Ja lapsetkaan ei varmasti tarvitse isää tuskin toista naistakaan toiseksi vanhemmakseen.
Manipuloijan sääntö nro 1: Esitä sama asia totena tarpeeksi monta kertaa, niin varmasti porukka ympärilläsi alkaa vähitellen uskoa siihen. =)