Puoleensavetävyyden ongelma

Mun taas tekee enemmän mieli vaan panna ja unohtaa muu lässynlässyn.

Joo, minä olen ollut yleensä tuo mies ja naiset selittelee sitä sillä "kemian" puutteella, ei vaan "joku säkenöi".

Minulle on kyllä jokainen nainen sanonut syyksi tapailun loppumiselle, ettei tunne vetoa tarpeeksi. Ihan itsestäänselvä juttuhan se on. En minä siitä loukkaannu millään tavalla. On minullakin tarve kokea itseni halutuksi, ja ilman sitä ei suhde onnistu.

Avaus on selkeästi palstamiehen näppikseltä, mutta voisihan tuo olla tottakin. Miksi tuo on ongelma? Eihän kukaan ole seksuaalisesti kiinnostunut kaikista kivoista ja siisteistä ihmisistä! Olen ollut lukemattomilla treffeillä, joilla on tullut tuo tilanne, eikä minusta siinä ole mitään mikä pitäisi "verhoilla nätisti ja ympäripyöreästi". Riittää, kun toteaa, ettei jutussa ole sitä jotain. Ihan samalla tavalla ovat miehet sanoneet minulle. Noinhan nettideittailu toimii.

Ennen nettideittailua ei ollut tuota ongelmaa, koska kun ihmisen tapasi baarissa niin sen tiesi heti, onko kipinää vai ei. Ei sellaisen kanssa edes sovittu uusia treffejä, jonka kanssa ei kipinöinyt. Aloittajankin kannattaisi palata vanhaan ja hakea seuraa ihan muualta kuin netistä tai Tinderistä, oli sitten todellisuudessa mies tai nainen.

Vierailija kirjoitti:

Joo, minä olen ollut yleensä tuo mies ja naiset selittelee sitä sillä "kemian" puutteella, ei vaan "joku säkenöi".

Mitä tarkoitat selittelyllä? Eikö se ole ihan riittävä selitys/syy, että jompikumpi tai molemmat toteaa, ettei ole kemiaa, ei kipinöi, ei säkenöi, ei toimi tms?

Vierailija kirjoitti:

Avaus on selkeästi palstamiehen näppikseltä, mutta voisihan tuo olla tottakin. Miksi tuo on ongelma? Eihän kukaan ole seksuaalisesti kiinnostunut kaikista kivoista ja siisteistä ihmisistä! Olen ollut lukemattomilla treffeillä, joilla on tullut tuo tilanne, eikä minusta siinä ole mitään mikä pitäisi "verhoilla nätisti ja ympäripyöreästi". Riittää, kun toteaa, ettei jutussa ole sitä jotain. Ihan samalla tavalla ovat miehet sanoneet minulle. Noinhan nettideittailu toimii.

Ennen nettideittailua ei ollut tuota ongelmaa, koska kun ihmisen tapasi baarissa niin sen tiesi heti, onko kipinää vai ei. Ei sellaisen kanssa edes sovittu uusia treffejä, jonka kanssa ei kipinöinyt. Aloittajankin kannattaisi palata vanhaan ja hakea seuraa ihan muualta kuin netistä tai Tinderistä, oli sitten todellisuudessa mies tai nainen.

Itse en eläessäni ole toistaiseksi ollut ainoallakaan nettitreffeillä, enkä ole laittanut itseäni likoon Tinderissä. Mutta silti olen päässyt treffeille joskus ne ovat johtaneet pidemmällekin. Mutta ei vielä niin pitkälle, että ne olisivat johtaneet pitkäaikaiseen parisuteeseen saakka. Vaan mikäkö ongelma? 

Ongelma ja ongelma, mutta ainakin toisinaan kovin turhauttavaa kuunnella kauniita ja siirappisia sanoja, jonka päättää yhteen veto kuten että olen loisto tyyppi tai erinomenen mutta et kuitenkaan "Se" jonka kanssa haluaisin parisuhteeseen. Ja jonka jälkeen toisinaan pyyntö, että voisimmeko kaikesata huolimatta jatkaa ystävinä. 

En väheksy tai aliarvosta ystävyyttä. Päinvastoin iloitsen ja pidän suuressa arvossa sitä, ett minulle on vuosien saatossa muodostunut kaveruus ja ystävyys suhteita naisten kanssa. Ei heitä kymmeniä ole mutta on enemmän kuin yksi tai kaksi. - Kavereita ja tuttuja vielä enemmän.

Seuraavaksi tulee se, mitä, ehkä voisi kutsua ongelmaksi, nimittäin se, että aina joksus sitä toivoisin olevani muutakin kuin "vain" ystävä, vieläkin enemmän kuin se erinomaisen tärkeä sydän ystävä. 

Sillä koen ja tunnen, että vaikka olen erinomaisen moneen valmis ystävieni kanssa yhdessä ja erikseen, niin minulla on kuitenkin alitajuisesti mielessäni myös asioita, jotka katson kuuluvan ja toistaiseksi odottavan sitä hetkeä, että voisin jakaa ja kokea ne "Sen" kanssa, jota voisin kaiketi kutsua tässä oman toisenpuoliskokseni.

Vaikka ei viimeksi todettu sitä tarkoita, että hänellä olisi lupa tai oikeus kuulla kaikki asiani. Ehei, jos tai kun ystäväni on halunnut uskoa jaluottaa minulle salaisuutensa, niin se on meidän välisemme, eikä kuulu elämänkumppanilleni, sille toiselle puoliskolleni lainkaan.

Mutta yhtälailla uskon ja ajattelen, että myös meillä parina -tosenpuoliskoni kanssa voi olla yhteisiä asioita ja juttuja, jotka eivät kuulu kenellekään muulle, vaan vain ja ainoastaan meille kahdelle.

Näin sanoessani sanottakaan vielä, että yleisesti kannatan avoimuutta ja jakmaista puolin toisin, mutta rajansa niilläkin.      

Miksei voi ihan rehellisesti kertoa, ettei nyt vaan kolahtanut? Ei siinä mitään muuta tarvitse selitellä.

Ei kaikkiin tunne seksuaalista vetoa. Kyllä se vaatii sitä kuuluisaa kemiaa. Horoskooppimerkki, luonne, feromonit, kuukautiskierron vaihe, aivojen välittäjäaineet yms. tekijät vaikuttavat, kuka kolahtaa ja kuka ei.

Olen aloittaja ja nainen. Tietenkin asia on tavallaan itsestäänselvyys. Eikä kaikkia syitä "kipinän" puuttumisella tarvitse yksityiskohtaisesti puida.

Tarkoitan sitä, että sinkkunaisia usein syyllistetään liian nirsoiksi. Kun se toisen haluaminen seksuaalisesti ei muuksi muutu yrittämällä tai kieltämällä omat tuntemuksensa.

Minusta siis ihmisten pitäisi antaa pitää mielipiteensä ja olla syyllistämättä niitä, jotka jaksavat toivoa löytövänsä kumppanin. Itse ainakin saan osakseni lähinnä ihmetystä ja jopa silmien pyörittelyä kertoessani käyneeni treffeillä jo useita vuosia. Kuulemma tästä otannasta pitäisi jo jotakin kiinnostavaa löytyä. Eivät ole sukat pyörineet jaloissa ja vähempi ei riitä.

Vierailija kirjoitti:

Miksei voi ihan rehellisesti kertoa, ettei nyt vaan kolahtanut? Ei siinä mitään muuta tarvitse selitellä.

Ei kaikkiin tunne seksuaalista vetoa. Kyllä se vaatii sitä kuuluisaa kemiaa. Horoskooppimerkki, luonne, feromonit, kuukautiskierron vaihe, aivojen välittäjäaineet yms. tekijät vaikuttavat, kuka kolahtaa ja kuka ei.

Kahdesta syystä, näin miehen näkökulmasta. Ensinnäkin se, että sanoo toiselle vain, että sä et muuten kiinnosta mua lainkaan, tai sä et "kolahtanut", niin on minusta vähän turhan mustavalkoista. Ei ilkeää, mutta ei myöskään kovinkaan kauniisti ("tahdikkaasti") sanottu. - Lienen onnekas, koska harvoin olen ollut treffeillä naisen kanssa, jossa ei olisi ollut yhtään mitään kiinnostavaa, vaikkei tapaamisemme/ treffimme olisikaan tehneet meistä paria, tai edennyt sen pidemmälle.

Toisekseen Kaikki ihmiset eivät avaudu ensikohtaamisella. Esimerkiksi minulla oli kerran todella mukavat ensimmäiset treffit. Seuraavia treffejä saman naisen kanssa latisti se, että nainen tuli paikalle pienessä hiprakassa. Neljänsillä se, että paljastui se, että hän oli jo ensimmäisillä treffeillä valehdellut minulle. - Sinänsä asiasta, jonka saatoin tavallaan ymmärtää ettei heti kertonut, vaikka toisaalta olin loukkaantunut siitä, että kertoi tästä asiasta totuuden "vasta" neljänsillä treffeillä.  

Mikähän mussa sitten "ei kolahda"?

Ihastun, mutta vastakaikua en saa.

En mielestäni haise, hampaat on hoidettu, vaatteet asialliset, hyvä työ, hiukset päässä, ei läskimahaa...

Hieman estynyt ja ujo, mutta en nyt ihan pakoonkaan juokse, jos juttelemaan tullaan. Toistaiseksi vaan ihastukset eivät ole olleet molemminpuolisia.

Tuo kemiakin on vähän sellainen juttu että itse en enää usko että sen tietää heti.

Kaksi vuotta sitten vuosikausia sinkkuna oltuani päätin että kokeilempa tehdä jotain toisin. ..jatkoin treffailua miehen kanssa joka oli kiva ja jolle oli helppo puhua vaikkei kolahtanut.

Suutelemisestakin ajattelin että testataanpa miltä tuntuu. Alussa oli ihan kivaa ja sitten koko ajan kivempaa. Jotenkin vaan se kemia sieltä löytyi. Ja edelleen suhde jatkuu. Eli nykyään sanoisin että jos miehen läheisyys tuntuu kivalta voi se kunnollinen kemiakin löytyä.