Musta tuntuu pitkästä aikaa tosi eksyneeltä

Se liittyy tähän aloitukseen jonka tein pari päivää sitten:

"Se käyttää aina sen äitin tekemää villapaitaa ja kertoo herttasia vitsejä. Se on huippu pianisti, ja sitä on mukava halata. Me kumminkin voidaan vaan olla ystäviä, koska se on lestadiolainen ja mä en, vaikka uskonki Jumalaan hieman. Siitä huolimatta se halaa mua pitkään, painaa pään mun päätä vasten, ja kertoo että sille tulee ikävä mua. Se tuli mun luokse sillon ku mun elämä oli vaan tyhjä kuoppa. Mulla on nytki sen antama nalle kainalossa. Mä tarviin sen tänne. Mun ainoan ystävän."

Mulla on sitä ikävä, ja seki on vielä ihastunut muhun, mutta se ei sais seurustella mun kaa. Silti se tuntuu maailman turvallisimmalta olla sen lähellä ja halata sitä. Pitää kiinni kun muuten ois turvaton ja eksyny olo. Se vaan taluttaa mua kädestä, ku muuten kulkisin vahingollisia reittejä. Mulle ei taida riittää sen pelkkä ystävyys, vaikka en ookkaan siihe rakastunut (en ainakaan tiedosta sitä).