Uskotko että koulukiusaaja voi aidosti ketua tekojaan ja tehdä parannuksen?

Tietenkin voi, ainakin jos ei ole vakavasti pershäiriöinen ja/tai sokea omille ongelmilleen.

Koulukiusaaja ei muutu.

Kyllä voi ja olen kokenutkin tämän, käsitys ko. ihmisestä muuttui huonosta erittäin hyväksi kun kertoi että katuu ja uskalsi vielä pyytää anteeksikin. Mutta näyttäisi olevan harvinaista... enemmän kiusataan ja unohdetaan sitten kokonaan kiusatun olemassaolo kun eihän sillä muutenkaan ollut mitään arvoa ihmisenä.

Todennäköisesti tuntevat huonoa oloa korkeintaan pelkästään oman itsensä vuoksi, ei niitä kiusatun kärsimys kiinnosta pätkääkään.

Lievempään koulukiusaamiseen syyllistyy moni ala- ja yläasteikäinen puhdasta tyhmyyttään, ryhmäpaineen ja kiusatuksi joutumisen pelon takia. Sitten on erikseen kiusaajat, joiden tarkoituksena on nimenomaan saada uhri tuntemaan itsensä arvottomaksi, pelkäämään yms. ja he ovat äärimmäisen taitavia lukemaan uhriaan ja iskemään tämän heikoimpiin kohtiin. He myös ymmärtävät tekojensa seuraukset.

Olen tullut itse molemmanlaisten kiusaajien kiusaamaksi ja nyt aikuisena heidät on helppo erottaa toisistaan. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat varmasti voivat tuntea aitoa katumusta ja parantaa tapansa, minultakin on yksi tällainen pyytänyt anteeksi, mutta toiseen ryhmään kuuluvat ovat jonkinlaisia sosiopaatteja, joilta empatiakyky tulee puuttumaan koko aikuisiän ja muut ihmiset tulevat aina olemaan heille vain työkaluja omien tavoitteidensa saavuttamiseen.

Riippuu vähän siitäkin, millaista tämä kiusaaminen on.

"Kiusaajat" ei jää katkerana miettimään elämää vaan menevät eteenpäin toisinkuin "kiusatut".

Totta kai. Joku ala- tai ylästeella kiusaava voi muuttua aika huomattavasti aikuistuessaan, aivotkinhan muuttuvat johonkin 25-vuotiaaksi asti. Jotkut kiusaavat jopa ryhmäpaineen takia ja katuvat jo heti tehtyään jotain ilkeää. Minusta on typerää kuvitella ettei peruskouluaikoina kiusannut voisi aikuisena olla ihan normaali empaattinen tyyppi ja atua tekojaan.

Vierailija kirjoitti:

Lievempään koulukiusaamiseen syyllistyy moni ala- ja yläasteikäinen puhdasta tyhmyyttään, ryhmäpaineen ja kiusatuksi joutumisen pelon takia. Sitten on erikseen kiusaajat, joiden tarkoituksena on nimenomaan saada uhri tuntemaan itsensä arvottomaksi, pelkäämään yms. ja he ovat äärimmäisen taitavia lukemaan uhriaan ja iskemään tämän heikoimpiin kohtiin. He myös ymmärtävät tekojensa seuraukset.

Olen tullut itse molemmanlaisten kiusaajien kiusaamaksi ja nyt aikuisena heidät on helppo erottaa toisistaan. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat varmasti voivat tuntea aitoa katumusta ja parantaa tapansa, minultakin on yksi tällainen pyytänyt anteeksi, mutta toiseen ryhmään kuuluvat ovat jonkinlaisia sosiopaatteja, joilta empatiakyky tulee puuttumaan koko aikuisiän ja muut ihmiset tulevat aina olemaan heille vain työkaluja omien tavoitteidensa saavuttamiseen.

Aikamoista koulukiusaamisen vähättelyä puhua "lievemmästä koulukiusaamisesta"

Taidat olla koulukiusaaja itse

No haloo, moni kiusaaja on tyyliin kymmenvuotias. Eiköhän esim. 20 vuodessa ihmisen aivoissa voi tapahtua aika merkittäviä muutoksia noista lapsuusajoista. Järki käteen nyt.

Minä kadun. En ole ns. henkilökohtaisesti kiusannut vaan ollut mukana isommassa joukossa jossa yhtä luokkalaista systemaattisesti syrjitään. Siis ei kutsuta vapaa-ajan tapaamisiin, ei pyydetä samaan ryhmätyöryhmään jne. Silloin ei halunnut itsekin joutua syrjityksi, joten ei uskaltanut asettua uhrin puolelle. Mutta kyllähän se viimeistään nyt aikuisena pahalta tuntuu että on syrjinyt. Noh, onneksi tällä tytöllä oli omia kavereita rinnakkaisluokilta ja tiedän hänen pärjänneen hyvin elämässä (ainakin somen perusteella).

Tuntuisi oudolta ja jopa itsekkäältä pyytää nyt anteeksi kiusaamista. Ajattelisiko kiusattu, että suhtaudun häneen jotenkin alentuvasti, jos alan pyydellä anteeksi, ikään kuin pidän häntä heikompana vaikka nyt ollaan jo aikuisia? Etenkin kun olin oikeasti itse se heikko, joka ei vaan uskaltanut itse poiketa joukosta kiusaamisen pelosta.

Onko loukkaavaa olettaa, että kaltaiseni random luokkatoverin teot vaikuttavat syrjittyyn edelleen näin aikuisena? Ajatteleeko hän, että pyydän anteeksi vain puhdistaakseni omantuntoni, onko se itsekästä? Tulisiko hänelle vain paskempi fiilis, kun muistutan asiasta, kun hänellä nyt menee hyvin?