Ystävä kihlautui ja olen kateellinen

Miksi sinä et kosi miestä?

"Haluaisin, että menemme naimisiin. Onko sinulla jotain sitä vastaan? Laitetaanko hääpäiväksi vaikkapa 1.5.2018? Minä voin hoitaa maistraatti- ja ravintolajärjestelyt ja lähettää kutsut heti, kun olet kertonut, keitä sinun puoleltasi kutsutaan."

Vierailija kirjoitti:

Miksi sinä et kosi miestä?

"Haluaisin, että menemme naimisiin. Onko sinulla jotain sitä vastaan? Laitetaanko hääpäiväksi vaikkapa 1.5.2018? Minä voin hoitaa maistraatti- ja ravintolajärjestelyt ja lähettää kutsut heti, kun olet kertonut, keitä sinun puoleltasi kutsutaan."

Olen itseasiassa vähän tähän tyyliin kerran ehdottanutkin. En tiedä olisiko pitänyt polvistua ja kaivaa sormus taskusta, mutta mies ei pitänyt sitä kosintana. Toista kertaa en viitsi ehdottaa.

Ihan pöhlää sun ootella miehen kosintaa. Pulma alkaa oleen jo tuo 8v. Sun ois jo 5 v sitten pitänyt ilmoittaa miehelle, että nyt kihloihin, v päästä naimisiin ja sit 1. lapsi.

Noin siinä käy, kun ei parisuhteessa saa suutaan auki itselleen tärkeissä asioissa. Me ainakin puhuimme siitä, mitä suhteeltamme haluamme tulevaisuudessa ja millaisella aikataululla. 

Niinpä ymmärsin kosia, kun tiesin molempien haluavan naimisiin lähiaikoina. Mikä tässä on vaikeaa?

Ei ole väärin, että nainen kosii. Vanhanaikainen ajatus, että mies vain kosii. Ystäväni teki niin neljän vuoden jälkeen. Jos tahdot naimisiin, niin kosi vain! 8 vuotta on aika paljon jo. Anna mennä!

    Hyvää joulua kuitenkin sinulle Ap! :) 

Oletteko puhuneet asiasta? Mitä mies sanoo, jos olet kertonut olevasi valmis avioon?

Vierailija kirjoitti:

Ihan pöhlää sun ootella miehen kosintaa. Pulma alkaa oleen jo tuo 8v. Sun ois jo 5 v sitten pitänyt ilmoittaa miehelle, että nyt kihloihin, v päästä naimisiin ja sit 1. lapsi.

Olen sanonut monta kertaa, että lapsia en tee ellen ole naimisissa. Mielestäni lapset on niin iso sitoumus, että naimisiinmeno ennen niitä on ihan pikkuasia. Ollaan paljon puhuttu häistä ja ketä kutsuttaisiin, joten tässä ei ole kyse mistään suun auki saamisesta. Haluaisin vain, että mies joku päivä sanoisi olevansa valmis. Mua aina vähän harmittaa kun uudet ihmiset ihmettelee miten ollaan oltu näin kauan yhdessä ja eikö olla naimisiin menossa. Inhottaa, että tunnen näin vaikka elämä on oikein ihanaa. Jotenkin kaipaan kuitenkin sitä sitoutumista miehen puolesta. Nää tunteet tulee aina pintaan kun ystävät ja tutut kihalautuu tai menevät naimisiin.

Kyllähän se kirpaisee kun ympärillä porukka kihlautuu ja avioituu meilläkin. Mietin, että rakastetaanko muita enemmän tai miksi en ole yhtä kelpaava. Poikaystävä ei siis halua naimisiin, enkä tietenkään ala ruikuttaa. Jos ei halua niin ei halua. Kyllä se sattuu kuitenkin kun ei kelpaa, kun omiin ihanteisiin avioliitto kuuluu. Nähtäväksi jää päästäänkö tästä yli vai jaetaanko lusikat.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko puhuneet asiasta? Mitä mies sanoo, jos olet kertonut olevasi valmis avioon?

Ollaan puhuttu paljonkin. Mies aina sanoo, että mikä kiire tässä nyt on ja häät on niin kalliit järjestää. Mulle sopisi vihkiminen maistraatissa vaikka joku tiistai lounastauolla, mutta miehen mielestä jos naimisiin mennään niin häät on pidettävä ja kaikki kutsuttava naapureista alkaen. AP

Itse kosin kolmen vuoden seurustelun jälkeen avomiestä, koska halusin. Oltiin kyllä puhuttu naimisiinmenosta ja tulevaisuuden suunnitelmista, mutta miehen tuntien koin, ettei hän ehkä saisi kosintaa kuitenkaan aikaiseksi enkä haluaisi jäädä odottelemaan tai varsinkaan alkaa tyyliin kinuamaan kosintaa. Ja hyvin meni, vaikka jännitti ihan helvetisti! :).

Kannattaa vaan rohkaistua ja kysyä. Siinäpähän selviää, eikä tarvitse jahkailla omassa päässä että mihinköhän tämä suhde on menossa. Ei se tee sinusta yhtään vähemmän naista tai miehestä vähemmän miestä, että kosit. Jonkunhan se kysymys pitää kuitenkin lopulta kysyä :). Kyllä se siitä! Hyvää joulua!

epämiellyttävä faktahan on (ja miinusta sataa...) että mies ei halua sinusta vaimoa. Miehelle ei ole mitään ongelmaa kosia, jos oikeasti kokee löytäneensä naisen jonka kanssa viettää loppuelämä. Jos kolmen vuoden sisällä seurustelusta ei tule kosintaa, niin kannattaa miettiä miksi...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan pöhlää sun ootella miehen kosintaa. Pulma alkaa oleen jo tuo 8v. Sun ois jo 5 v sitten pitänyt ilmoittaa miehelle, että nyt kihloihin, v päästä naimisiin ja sit 1. lapsi.

Olen sanonut monta kertaa, että lapsia en tee ellen ole naimisissa. Mielestäni lapset on niin iso sitoumus, että naimisiinmeno ennen niitä on ihan pikkuasia. Ollaan paljon puhuttu häistä ja ketä kutsuttaisiin, joten tässä ei ole kyse mistään suun auki saamisesta. Haluaisin vain, että mies joku päivä sanoisi olevansa valmis. Mua aina vähän harmittaa kun uudet ihmiset ihmettelee miten ollaan oltu näin kauan yhdessä ja eikö olla naimisiin menossa. Inhottaa, että tunnen näin vaikka elämä on oikein ihanaa. Jotenkin kaipaan kuitenkin sitä sitoutumista miehen puolesta. Nää tunteet tulee aina pintaan kun ystävät ja tutut kihalautuu tai menevät naimisiin.

Kun mun mies hieman oli epävarma kihloihinmenosta, niin selvensin hänelle, että jos ei kihloja kuulu, niin sitten erotaan. Sanoin, etten odota ikuisuutta, haluan lapsia nuorena. Mies oli vapaa valitsemaan.

Älä ap enää odottele, vaan toimi!

T. nro 5

Tulee mieleen omat mietteet kolmekymppisenä :) Miehen kanssa oltiin oltu yhdessä kymmenisen vuotta. Muut tuntuivat menevän kihloihin ja naimisiin. Miestä ei kihlautuminen innostanut ja itseä ahdisti. Miehelle puhuin asiasta, mutta hän ei nähnyt ongelmaa, koska hänestä suhde ei mihinkään muutu kihlautumisen tai avioliiton myötä. Kun päätimme alkaa yrittämään lasta, vasta tällöin mies kysyi, että mentäiskö naimisiin, ei suoranaisesti kosinut. Kun näin jälkikäteen mietin, niin jotenkin tuntuu hassulta, miten iso asia siitä itselle tuli, koska ei avioliitto lopulta mitään muuttanut. Mutta silloin se oli itselle iso mörkö, mietin jopa eroa sen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen omat mietteet kolmekymppisenä :) Miehen kanssa oltiin oltu yhdessä kymmenisen vuotta. Muut tuntuivat menevän kihloihin ja naimisiin. Miestä ei kihlautuminen innostanut ja itseä ahdisti. Miehelle puhuin asiasta, mutta hän ei nähnyt ongelmaa, koska hänestä suhde ei mihinkään muutu kihlautumisen tai avioliiton myötä. Kun päätimme alkaa yrittämään lasta, vasta tällöin mies kysyi, että mentäiskö naimisiin, ei suoranaisesti kosinut. Kun näin jälkikäteen mietin, niin jotenkin tuntuu hassulta, miten iso asia siitä itselle tuli, koska ei avioliitto lopulta mitään muuttanut. Mutta silloin se oli itselle iso mörkö, mietin jopa eroa sen vuoksi.

Sinäpä sen sanoit. Tiedän, että avioliitto ei muuta mitään joten siksi minusta on niin tyhmää, että kaipaan sitä. Kauhea ristiriita, mutta minkä sitä tunteilleen mahtaa.

Vierailija kirjoitti:

epämiellyttävä faktahan on (ja miinusta sataa...) että mies ei halua sinusta vaimoa. Miehelle ei ole mitään ongelmaa kosia, jos oikeasti kokee löytäneensä naisen jonka kanssa viettää loppuelämä. Jos kolmen vuoden sisällä seurustelusta ei tule kosintaa, niin kannattaa miettiä miksi...

Samaa mieltä. Jos mies haluaa naimisiin, hän kosii kyllä viimeistään 2-3 vuotta yhteen muuttamisen jälkeen. Muussa tapauksessa hän haluaa vain vakipanonaisen, joka hoitaa myös puolet talouden kustannuksista.

Mä olen itse vm. '91 ja oma piirini koostuu noin vuoden/pari itseäni nuoremmista ja vanhemmista.

Omassa kaveripiireissäni on kyllä kovin tavallista, että ne jotka ovat alkaneet seurustelemaan siinä täysi-ikäisyyden (n. 18-20v) korvilla (eli ovat nyt olleet yhdesså sen 6-8v) ovat edelleen 'pelkkiä' avopuolisoita keskenään. Vastaavasti he, jotka ovat alkaneet seurustelemaan siinä 23-25v, ovat kihlautuneet siinä parin/kolmen vuoden sisällä.

Itse ajattelisin asian jotenkin niin, että nuorempana alotetuissa suhteissa ei ole heti ekana käyty vakavissaan keskusteluja tulevaisuudesta. Mutta siinä vaiheessa kun oot 25v ja haluat ensimmäisen lapsen ennenkuin täytät 30v, niin jotenkin ne lähtöasettelut on aivan erilaiset. Nyt en sitten tarkoita sitä, etteikö nuorempana aloitetuissa suhteissa oltaisi puhuttu vakavasti. Mutta yleinen fiilis on se, että mitä vanhemmaksi tulet, sitä nopeammin vakavat keskustelut käydään, ja niille annetaan enemmän painoarvoa.

Täten on luonnollisempaa, että myöhemmällä iällä pariutuneet 'etenevät' nopeammin.

Olen pahoillani aloittaja puolestaasi. Mielestäni on kuitenkin upeaa, että osaat tunnistaa ja nimetä tuntemuksesi (kateellisuus). Vaikutat hyvältä ihmiseltä, ja mielestäsi sun tunteet on ihan normaaleja. Tsemppiä sinne!

Kiitos kaikista kommenteista, yllättävän kannustavia kommentteja vaikka luulin, että tällä palstalla sataisi paskaa niskaan. Täytyy ottaa asia taas puheeksi... Ollaan siis aiemminkin puhuttu naimisiinmenosta, mutta aiempina vuosina meidän sisarukset ja läheiset ystävät, joiden häissä ollaan oltu bestmaneina ja kaasoina on menneet naimisiin, joten ei olisi edes ollut järkeä järjestää häitä samoihin aikoihin. Nyt ihan tosissani olisin valmis, mutta luulen ettei mies edes ymmärrä miten tärkeältä tämä nyt tuntuu.

Naimisiin meno ei tosiaan muuta mitään, mutta joskus se voi pelastaa suhteen.  Tuo yhden i-kirjaimen lisääminen on yllättävän suuri juttu monille naisille. Kuten tätä ketjua lukiessa voi huomata.

Entinen avovaimoni asetti avioliiton ehdoksi suhteen jatkamiselle. Hän halusi naimisiin kanssani, koska meillä on yhteinen lapsi. Koin vaatimuksen kiristämisenä ja erosimme. Olisin itse kosinut jos hän olisi joskus ilmaissut rakastavansa minua. Minä kuitenkin rakastin häntä, mutta en halunnut avioitua vain lapsen tähden.

Myönnän, että toisinaan asia kaduttaa koska en onnistunut saamaan lähivanhemmuutta. 

koita miettiä tarkkaa syytä miksi olet kateellinen ystävällesi? mikä siinä avioliitossa on se mitä haluat? oletko vain epävarma itsestäsi tai suhteestasi?

Palkkaa joku tulinen Muhammad liehittelemään sinua sormusrasia kädessä....