Tämä laulu kertoo minusta.
Keskellä letkujen ja johtojen makaa lapsi viallinen. Vainoajien tie nyt jo luokse vie keskoslasta säälittävää moittimaan.
Sylissä kummitätinsä kuolaa poika pikkuinen. Sukulaisten tie kasteenvahvistukseen vie suvun mustaa lammasta pilkkaamaan.
Sairaalassa sängyssä yksinään makaa lapsi uhmaikäinen. Lääkärien tie usein luokse vie vikoja ja vajavuuksia hänestä etsimään.
Lapsuutensa melkein yksinään viettää lapsi pelokas. Kiusaajien tie usein luokse vie vammaiseksi häntä haukkumaan.
Arjessa keskellä ihmisten normaalinen kärsii avohoitopotilas. Vainojien tie jatkuvasti luokse vie häntä kaikesta moittimaan.
Haudassa vieressä Adolf Hitlerin makaa vainottu ihminen. Vainoajien tie viimein luokse vie anteeksi vainoa pyytämään. Piinattun, rikkinäisen sielun tie nyt jo onneksi vie omaan maailmaan yksin eheytymään. Piinattun, rikkinäisen sielun tie nyt jo onneksi vie omaan maailmaan yksin eheytymään.
Pyytävätkö ne anteeksi?
Pahat ihmiset eivät sitä tee.
Anteeksi tämä inhorealistinen toteamus.