Elämä alkaa nelikymppisenä

Vierailija kirjoitti:

Ainakin jos olet nainen niin valitettavasti ulkonäön hehkeys on ollut jo pitkään menetetty tuossa iässä.

Tässä iässä on se hyvä puoli, että ei kiinnosta paskaakaan ulkonäkö. Minua ainakaan, tietysti sellasia kiinnostaa jotka ovat siitä tarkkoja olleet aina ja on ollut joku kaunotar jonka suosio on perustunut ulkonäköön. No mulla ei ole tota ongelmaa ollut koskaan, nätti toki olen ollut nuorena mutten koskaan mikään kaunotar ja ihailtu ulkonäköni vuoksi, niin ei häiritse nyt kaljamaha eikä hiusten harveneminen ja vanheneva pärstä. Itseasiassa olen aina ihaillut roisia ja "rumaa" ulkonäköä, siinä on enemmän asennetta kuin nuoruuden söpöydessä ja kasvojen virheettömässä kanvaasissa.

Joten pääasiassa vain nautin mitä hirveämmältä näytän, enää ei ole pelkona seksuaalinen ahdistelu ja selvästi arvovalta nousee nokkimisjärjestyksessä.. on myös kiva katsella nuoria vähän "alaspäin" , leikillisesti naureskella niille, voi jaella neuvoja kun on vanhempi ja viisaampi.. :D. 

Ainoa mikä harmittaa on että terveys ja yleiskunto on selvästi huonontunut ja alkaa tämä maallinen tomumaha hajota käsiin kiihtyvällä vauhdilla. Tukkaa on puolet vähemmän kuin 20 vuotta sitten, hampaita on kolmasosa vähemmän, nivelet lonksuu ja paukkuu ja jos vaikka mitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä päättyy nelikymppisenä. Sen jälkeen millään ei ole enää mitään väliä. Toivottavasti elämäsi oli tähän asti upeaa.

Sama fiilis, tää oli nyt tässä. Paska reissu, mut tuli tehtyä. Ei enää muuta odotettavissa kuin vaihdevuodet ja mummoutuminen.

Mitä ajattelit tehdä sen seuraavat 40 v, minkä todnäk. vielä elät..?

Näköpiirissä ei ole mitään, eli en mitään. Kaikki haaveet on kuopattu, tämä elämä meni nyt sitten näin. Odottelen vain, että lapset kasvaa ja saa aikuisuudesta kiinni. Sen aikaa olisi tarkoitus pysytellä maisemissa.

Kun luulet jo menettäneesi kaiken on jäljellä vielä tulevaisuus

Vain sen verran on tulevaisuutta jäljellä, että hakeuduin psykoterapiaan. Keskeisin käsiteltävä asia on juuri se, että olen pettynyt elämääni ja se tuntuu menneen ohitse ilman että pystyin siitä nauttimaan tai edes kokemaan omakseni. Jos elämä ei tule paremmaksi, niin ehkä sitten lyhyemmäksi.

Entä jos rakastut? Voitat lotossa? Saat unelmien työpaikan? Löydät uuden harrastuksen? Tulet isoäidiksi?

Eikö tuo viimeinenkään hetkauta mitenkään?

Mun isäni aloitti uuden elämän vielä 74v:nä äidin kuoleman jälkeen, rakastui tulisesti ja vietti ihanat 4v rakastettunsa kanssa ennen kuolemaansa. Isä kuoli jo 17v sitten mutta toissailtana tämä "tyttöystävä" - nyt jo 91v - soitti minulle kuten joka joulu. Yhä muistelee rakkaudella isääni joka antoi hänelle muutaman ihanan vuoden.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta

Ihana tarina! ❤

N48

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin jos olet nainen niin valitettavasti ulkonäön hehkeys on ollut jo pitkään menetetty tuossa iässä.

Mä koen olleeni kauneimmillani vasta 40+, myös mieheni mielestä. Tosin hänen mielestään olen upea vielä yli viiskymppisenäkin:) Siitäkin huolimatta että olen vanhempi kuin hän

Valitettavasti ei ole olemassa naista joka olisi viehättävämpi muulloin kuin 16-25v iässä.

Ihanko avasit tämän ketjun saadaksesi tuottaa mahdollisimman pahaa mieltä keski-ikäisille naisille? Hyvää joulumieltä sinullekin.

Ainakin minun kohdallani asia on näin. 

Vanhempana on paljon enemmän perspektiiviä kuin nuorena, silloin kaikki oli mustavalkoista. Nyt elämä on omannäköistä, muiden mielipiteet eivät hetkauta. 

Arvostan kaikkia ja kaikkea mitä elämässäni on, laaksoja ja huippuja. Uskon eläväni tähänastisen elämän parasta aikaa. 

Allekirjoitan! Alkaa olla aikaa omille harrastuksille ja mielenkiinnonkohteille. Tykkään itsestäni enemmän kuin koskaan, osaan ottaa asiat rennommin enkä jaksa pätkääkään välittää siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Ihanaa joulua kaikkia vuosikymmeniä eläville!

N45 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin jos olet nainen niin valitettavasti ulkonäön hehkeys on ollut jo pitkään menetetty tuossa iässä.

Tässä iässä on se hyvä puoli, että ei kiinnosta paskaakaan ulkonäkö. Minua ainakaan, tietysti sellasia kiinnostaa jotka ovat siitä tarkkoja olleet aina ja on ollut joku kaunotar jonka suosio on perustunut ulkonäköön. No mulla ei ole tota ongelmaa ollut koskaan, nätti toki olen ollut nuorena mutten koskaan mikään kaunotar ja ihailtu ulkonäköni vuoksi, niin ei häiritse nyt kaljamaha eikä hiusten harveneminen ja vanheneva pärstä. Itseasiassa olen aina ihaillut roisia ja "rumaa" ulkonäköä, siinä on enemmän asennetta kuin nuoruuden söpöydessä ja kasvojen virheettömässä kanvaasissa.

Joten pääasiassa vain nautin mitä hirveämmältä näytän, enää ei ole pelkona seksuaalinen ahdistelu ja selvästi arvovalta nousee nokkimisjärjestyksessä.. on myös kiva katsella nuoria vähän "alaspäin" , leikillisesti naureskella niille, voi jaella neuvoja kun on vanhempi ja viisaampi.. :D. 

Ainoa mikä harmittaa on että terveys ja yleiskunto on selvästi huonontunut ja alkaa tämä maallinen tomumaha hajota käsiin kiihtyvällä vauhdilla. Tukkaa on puolet vähemmän kuin 20 vuotta sitten, hampaita on kolmasosa vähemmän, nivelet lonksuu ja paukkuu ja jos vaikka mitä.

Mua kyllä kiinnostaa ulkonäkö siinä mielessä että pidän itsestäni enemmän siististi pukeutuneena ja hiukset laitettuna kuin seinästä repäistynä. Käyn treenaamassa ihan liikkuvuuden säilymisen takia mutta sivutuotteena olen säilyttänyt kroppani bikinikunnossa. Ei mua harmita sekään:) En ole pinnallinen, enkä koskaan ole ollut mikään meikattu bimbo mutta tunnen itseni kauniimmaksi kun olen laittanut edes ripsiväriä. Mulla on se onni että hiukset on näin vaihdevuosienkin jälkeen paksut, puolipitkät ja upeat - mun siistin ulkonäköni perusta. Tärkeintä on pitää itse omasta olemuksesta ja ulkonäöstä, se että miellyttää tuon siipankin silmiä on vain bonusta:)

Ei vaan elämä alkaa vasta viisikymppisenä! On itsetunto kohdillaan, nuorten vouhotukset ei enää kiinnosta,  viisikymppinen tietää mitä haluaa elämältään!

Playtexin teettämän kyselyn mukaan 20-65-vuotiaista naisista yli 50-vuotiaat nauttivat elämästään eniten. Näillä vastaajilla oli aktiivinen seksielämä ja he olivat tyytyväisempiä parisuhteisiinsa ja avioliittoihinsa. He olivat myös vapaa-ajallaan aktiivisempia kuin parikymppiset vastaajat. 

t. samaa mieltä tutkimuksen kanssa oleva onnellinen viisikymppinen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä päättyy nelikymppisenä. Sen jälkeen millään ei ole enää mitään väliä. Toivottavasti elämäsi oli tähän asti upeaa.

Sama fiilis, tää oli nyt tässä. Paska reissu, mut tuli tehtyä. Ei enää muuta odotettavissa kuin vaihdevuodet ja mummoutuminen.

Mitä ajattelit tehdä sen seuraavat 40 v, minkä todnäk. vielä elät..?

Näköpiirissä ei ole mitään, eli en mitään. Kaikki haaveet on kuopattu, tämä elämä meni nyt sitten näin. Odottelen vain, että lapset kasvaa ja saa aikuisuudesta kiinni. Sen aikaa olisi tarkoitus pysytellä maisemissa.

Kun luulet jo menettäneesi kaiken on jäljellä vielä tulevaisuus

Vain sen verran on tulevaisuutta jäljellä, että hakeuduin psykoterapiaan. Keskeisin käsiteltävä asia on juuri se, että olen pettynyt elämääni ja se tuntuu menneen ohitse ilman että pystyin siitä nauttimaan tai edes kokemaan omakseni. Jos elämä ei tule paremmaksi, niin ehkä sitten lyhyemmäksi.

Entä jos rakastut? Voitat lotossa? Saat unelmien työpaikan? Löydät uuden harrastuksen? Tulet isoäidiksi?

Eikö tuo viimeinenkään hetkauta mitenkään?

Mun isäni aloitti uuden elämän vielä 74v:nä äidin kuoleman jälkeen, rakastui tulisesti ja vietti ihanat 4v rakastettunsa kanssa ennen kuolemaansa. Isä kuoli jo 17v sitten mutta toissailtana tämä "tyttöystävä" - nyt jo 91v - soitti minulle kuten joka joulu. Yhä muistelee rakkaudella isääni joka antoi hänelle muutaman ihanan vuoden.

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa alusta

Kaikki rakastumiset ovat johtaneet pettymyksiin. En lottoa ja tuskin kukaan tulevaisuuttaan loton varaan uskoisikaan. Olen tehnyt koko tähänastisen työurani unelmapaikassa, mutta en ole työssäni kyllin hyvä, joten on odotettavissa että jään jonkin ajan kuluttua työttömäksi. Harrastuksia tulee ja menee, täyttäen ajan, mutta eivät tyhjyyttä. Isoäidiksi tuskin tulen, kun ei ole lapsia, enkä ole nainenkaan.

Tämänhetkisessä mielentilassani, jos löytäisinkin elämäni rakkauden, myrkyttyisi se katkeruudeksi hukkaan menneistä vuosikymmenistä ja mahdollisuuksista. Siitä, että rakkautta ei ollut silloin kun olin nuori. Tästä eroon pääsemiseksi tarvitaan jotain muuta, kuin kauniita tarinoita siitä miten jonkun elämä on vielä vanhoilla päivillä muuttunut paremmaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään uutta elämää, sama elämä se on vaan erilainen. Eläkää tätä päivää, huomenna voi kaikki olla toisin. En ole nähnyt kaunista yli nelikymppistä mutta kriteerit ovatkin hyvin kaukana tavallisen mamman ajatuksista.

Mikä on "tavallinen mamma" ? Millä lailla sitten olet itse erinomainen? En usko, että kukaan oikeasti menestynyt ihminen jaksaa pyöriä tällä palstalla.

Minua aina ihmetyttää nämä kommentit että sen ja sen ikäiset kadulla kulkevat naiset ovat rumia lihavia tms. Miten nämä arvostelijat luulevat tietävänsä ohikulkijoiden iän? Kovat on ennakkoluulot joillain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä päättyy nelikymppisenä. Sen jälkeen millään ei ole enää mitään väliä. Toivottavasti elämäsi oli tähän asti upeaa.

Sama fiilis, tää oli nyt tässä. Paska reissu, mut tuli tehtyä. Ei enää muuta odotettavissa kuin vaihdevuodet ja mummoutuminen.

Mitä ajattelit tehdä sen seuraavat 40 v, minkä todnäk. vielä elät..?

Näköpiirissä ei ole mitään, eli en mitään. Kaikki haaveet on kuopattu, tämä elämä meni nyt sitten näin. Odottelen vain, että lapset kasvaa ja saa aikuisuudesta kiinni. Sen aikaa olisi tarkoitus pysytellä maisemissa.

Kun luulet jo menettäneesi kaiken on jäljellä vielä tulevaisuus

Vain sen verran on tulevaisuutta jäljellä, että hakeuduin psykoterapiaan. Keskeisin käsiteltävä asia on juuri se, että olen pettynyt elämääni ja se tuntuu menneen ohitse ilman että pystyin siitä nauttimaan tai edes kokemaan omakseni. Jos elämä ei tule paremmaksi, niin ehkä sitten lyhyemmäksi.

Minulla ihan sama olo ja psykoterapiaan hakeutumassa myös. Olen tuo aluksi kommentoinut. En tosi. Usko, että siitä on apua, mutta eipä tässä nyt ole parempaakaan tekemistä. Elämä on todellakin mennyt ohitse suurena pettymyksenä. En usko, että tämä voi tästä kummemmaksi muuttua, kun en nuorenakaan ole saanut elämälläni mitään aikaiseksi. Mitä vanhemmaksi tulee sitä useampi ovi alkaa sulkeutua. Ilman että uusia ikkunoita avautuu.

Mitä olette tehneet paremman elämän eteen? Vai oletteko vain odotelleet että jotain ihmeellistä tapahtuu ilman että itse täytyy ponnistella yhtään? Eihän elämässä saa mitään jos ei näe vaivaa sen eteen.

Olen opiskellut ja tehnyt töitä, sekä alistunut toisten tahtoon, kun en ole koskaan kokenut oikeutta muuhunkaan.

elämä alkaa kun se alkaa. sitten se loppuu. 80 v on aika lyhyt nykäys nykyisessä historiassa.

Ei hassumpaa, olin ikävuodet (noin) 29-38 alkoholisti. Entisenä urheilijana laitoin itseni hyvään kuntoon ja opiskelin uuden ammatin. Nyt 47-vuotiaana menee hyvin, vaikka on "juomavuosista" vieläkin velkaa. Nyt lapseni on aikuisiän kynnyksellö ja suhde tähän on parempi kuin koskaan.

Eli omalla kohdalla oli juuri niin, että uusi mahdollisuus löytyi nelikymppisenä.