Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Kerran olin yksin kotona ja yhtäkkiä siinä sohvalla TV:tä töllätessäni, haiston pierun joka ei ollut omani 🤤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä näin vanhan setäni kaksoisolennon muutama päivä hänen kuoleman jälkeen. Mies seisoi poissaolevana ja harmaana talon vieressä kadulla. Tyyli oli sama vanhahtava 50-luvun tyyli 2000-luvun lopulla ja samat erikoiset kasvinpiirteet. Hieman kylmäsi.
Olet nähnyt harhoja. Niitä voivat ns. terveetkin ihmiset nähdä kovan stressin, unettomuuden tai vastaavan mieltä kuormittavan asian takia. Läheisen kuolema on ihan ymmärrettävästi tällainen tapahtuma. Monet muutkin kaksoisolennot ovat luultavimmin olleet vain kyseisen henkilön mielikuvituksen tuotetta. Jokin poikkeava tilanne elämässä/mielentilassa on vain laukaissut näyn.
Ihmisen aivot ovat kyllä kaikessa monimutkaisuudessaan mielenkiintoinen tapaus. Voivat luoda ties mitä näkyjä, vääristää muistoja (selittänee joitakin tässäkin ketjussa kerrottuja tapahtumia) ja lähettää alitajuisia viestejä havainnoimmalla ympäristöstä jotain mitä ei ole tietoisesti havainnut (tod. näk. selitys myös joillekin jutuille täällä) ja vaikka mitä muuta vastaavaa. Omakohtaistakin kokemusta on joten tiedän mistä puhun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kerrostalossa on pyörävarasto, joka sijaitsee talon sisällä alimmassa kerroksessa. Talo on uudehko ja varasto siisti, eikä se ole koskaan mitenkään karminut minua - paitsi kerran. Juuri muutama viikko sitten tulin illalla kotiin töistä, ja lähdin viemään pyörää sisälle. Varaston oven ulkopuolella minulle tuli kuitenkin yhtäkkiä todella voimakas, vastenmielinen olo. Tuntui kuin vaistoni olisi huutanut minulle, että älä mene sinne. Eihän siihen mitään järjellistä syytä ollut, mutten todellakaan uskaltanut avata ovea. Jätin pyörän sitten ulos telineeseen ja luikin nopeasti varaston oven ohi hissille. Tuon tilanteen jälkeen varastoon meneminen ei ole tuntunut mitenkään uhkaavalta, eikä kukaan ole edes sattunut sinne samaan aikaan kanssani. Talomme on hyvin hiljainen, ja naapureihin törmää vain harvoin.
Tuollaiset tilanteet ovat inhottavia, mutta kuka tietää, ne olla myös pelastus. Uskon, että ihmisen vaistot ovat joissain tilanteissa hyvin tarkat kuten eläimilläkin, ja niihin kannattaisi luottaa.
Tästä tuli mieleen jotain, mikä sattui, kun asuin vielä Tikkurilassa. Olin ollut viikonloppuna juhlimassa Helsingissä ja matkustin yöjunalla. Harmikseni nukahdin junassa ja heräsin vasta Korsossa. Pitkä kävelymatka kotiin oli siis edessä, koska mukana ei ollut ylimääräistä rahaa ja olin tuohon aikaan vähän pihikin.
Mietin, että matka oikaisisi vähän, jos kävelisin kotiin radan vartta pitkin. Olin jo lähdössä siihen suuntaan, kun tuli sellainen varoittava tunne. Myönnän, että yksi syy oli, että pelkäsin ja pelkään edelleen pimeää.
Päätin siis kävellä kotiin pääteitä pitkin, jotka olivat hyvin valaistuja.
Seuraavalla viikolla luin Vantaan Sanomista, että joku nainen oli raiskattu juuri samana yönä tuossa paikassa, jossa itse olin aikonut oikaista.
Sattumaa? No onhan tässä taustalla tietysti sekin, että naisia aina varoitetaan, ettei pidä lähteä pimeään paikkaan yöllä, etenkin jos on yksin.
Nyt mua jäi mietityttämään tämä. Mitä jos olisitkin kävellyt siitä ohi kun se tapahtui ja pelastanut naisen raiskaukselta jos tyyppi olis pelästynyt? Ei voi tietää... :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kerrostalossa on pyörävarasto, joka sijaitsee talon sisällä alimmassa kerroksessa. Talo on uudehko ja varasto siisti, eikä se ole koskaan mitenkään karminut minua - paitsi kerran. Juuri muutama viikko sitten tulin illalla kotiin töistä, ja lähdin viemään pyörää sisälle. Varaston oven ulkopuolella minulle tuli kuitenkin yhtäkkiä todella voimakas, vastenmielinen olo. Tuntui kuin vaistoni olisi huutanut minulle, että älä mene sinne. Eihän siihen mitään järjellistä syytä ollut, mutten todellakaan uskaltanut avata ovea. Jätin pyörän sitten ulos telineeseen ja luikin nopeasti varaston oven ohi hissille. Tuon tilanteen jälkeen varastoon meneminen ei ole tuntunut mitenkään uhkaavalta, eikä kukaan ole edes sattunut sinne samaan aikaan kanssani. Talomme on hyvin hiljainen, ja naapureihin törmää vain harvoin.
Tuollaiset tilanteet ovat inhottavia, mutta kuka tietää, ne olla myös pelastus. Uskon, että ihmisen vaistot ovat joissain tilanteissa hyvin tarkat kuten eläimilläkin, ja niihin kannattaisi luottaa.
Tästä tuli mieleen jotain, mikä sattui, kun asuin vielä Tikkurilassa. Olin ollut viikonloppuna juhlimassa Helsingissä ja matkustin yöjunalla. Harmikseni nukahdin junassa ja heräsin vasta Korsossa. Pitkä kävelymatka kotiin oli siis edessä, koska mukana ei ollut ylimääräistä rahaa ja olin tuohon aikaan vähän pihikin.
Mietin, että matka oikaisisi vähän, jos kävelisin kotiin radan vartta pitkin. Olin jo lähdössä siihen suuntaan, kun tuli sellainen varoittava tunne. Myönnän, että yksi syy oli, että pelkäsin ja pelkään edelleen pimeää.
Päätin siis kävellä kotiin pääteitä pitkin, jotka olivat hyvin valaistuja.
Seuraavalla viikolla luin Vantaan Sanomista, että joku nainen oli raiskattu juuri samana yönä tuossa paikassa, jossa itse olin aikonut oikaista.
Sattumaa? No onhan tässä taustalla tietysti sekin, että naisia aina varoitetaan, ettei pidä lähteä pimeään paikkaan yöllä, etenkin jos on yksin.
Kuukeritko asialla taas?
Minulla on joku selittämätön yhteys mieheeni joka pelästyttää varsinkin miestäni, itse olen tottunut siihen että usein ”tiedän” mitä hän ajattelee, tuntee tai etsii ennen kuin mainitsee asiasta.
Esimerkkinä: olemme miettineet epäaktiivisesti lomaa tulevana vuotena. Emme olleet kuitenkaan ainakaan viikkoon puhuneet aiheesta. Luin kirjaa ja mies katsoi jtn jääkiekkopeliä.
Yhtäkkiä sanoin, että” mielestäni Intiaan ei kannata mennä, vanhempani ovat olleet siellä ja ei jäänyt mukava kuva paikasta. Kasviskorma ja naanleipä kyllä voisi olla hyvää.”
Mies meni ihan hiljaiseksi. Laittoi äänet pois telkusta ja kysyi miten hitossa tiesin, että hän oli ollut tänään lounaalla Intialaisessa ja että hän oli juuri miettinyt matkaamme.
Ei mutään selitystä itselläni, en tiennyt noita asioita etukäteen ja kun sanoin virkkeeni se tuli vaan jostain alitajunnastani ilman että mietin tai aioin sanoa mitään.
Sellasta, on outoa.
Aiheeseen liittyen, mieheni on sanonut että onneksi ei ole edes miettinyt pettämistä, koska minulta ei menisi se tietämättä/ennustamatta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on täysi mysteeri se, että miksi kaikki vihaavat minua ja yrittävät selittää minulle, että minulla on joku psykoositauti. En minä hullu tai sairas ole, kaikki muut ovat. Alkoivat vihaamaan ja vainoamaan minua heti kun synnyin. Teillä vainoajillani se psykoosi on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin 8 vuotta sitten melko ison kakkukuvun lapsen ristiäisiä varten. Myöhemmin olisin tarvinnut sitä esim synttärikakkuja varten, mutta sitä ei ole löytynyt mistään. Meillä on niin vähän kaappitilaa, että ei sen kokoinen esine voi olla missään kaapin perukoilla piilossa. Olen kysellyt sukulaisiltani, että olenko lainannut kupua jollekin, mutta kukaan ei tiedä kuvusta mitään.
Hävisi varmaan samaan ulottuvuuteen kuin mehupänikkäni, joka haihtui tietymättömiin lastenrattaitteni ritiläkorista. Ei siis tippunut varpaille tms.
Näin helsingin keskustassa kerran kun joku rattaiden tai vaunujen kanssa liikkeellä ollut nainen ei huomannut miten tavarat putoilivat liikennevaloissa kyydistä. Hän ihmetteli kun toin hänelle niitä, joten saattaa olla et sitä ei edes huomaa kun jotain putoaa.
Joskus voi käydä noinkin. Tästä on jo aikaa, mutta muistan ettei kärryjen alaosassa ollut kuin kauppakassi mistä ei hävinnyt mitään, ja irtonainen, kyljelleen asetettu 1,5 l mehutonkka mikä ei mahtunut kassiin. Korissa oli reunat. Jos sieltä olisi jotain pudonnut, se olisi tippunut varpailleni.
Sehän se ihmetyttikin.
Yritin selittää, että tuollakin tapauksella oli sellainen korin alaosa rattaissa, että periaatteessa ne tavarat olisi pitänyt lentää varpaille eikä sivuille, mutta niin ne vain levisivät, ettei hän sitä kiireessä huomannut. Jos vielä pitää seurata liikennettä, huutavaa vauvaa ja tuulee, niin ei ekana reagoi putoileviin purkkeihin. Toinen vaihtoehto on, että joku vei sen purkin. Se käy äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän kerrostalossa on pyörävarasto, joka sijaitsee talon sisällä alimmassa kerroksessa. Talo on uudehko ja varasto siisti, eikä se ole koskaan mitenkään karminut minua - paitsi kerran. Juuri muutama viikko sitten tulin illalla kotiin töistä, ja lähdin viemään pyörää sisälle. Varaston oven ulkopuolella minulle tuli kuitenkin yhtäkkiä todella voimakas, vastenmielinen olo. Tuntui kuin vaistoni olisi huutanut minulle, että älä mene sinne. Eihän siihen mitään järjellistä syytä ollut, mutten todellakaan uskaltanut avata ovea. Jätin pyörän sitten ulos telineeseen ja luikin nopeasti varaston oven ohi hissille. Tuon tilanteen jälkeen varastoon meneminen ei ole tuntunut mitenkään uhkaavalta, eikä kukaan ole edes sattunut sinne samaan aikaan kanssani. Talomme on hyvin hiljainen, ja naapureihin törmää vain harvoin.
Tuollaiset tilanteet ovat inhottavia, mutta kuka tietää, ne olla myös pelastus. Uskon, että ihmisen vaistot ovat joissain tilanteissa hyvin tarkat kuten eläimilläkin, ja niihin kannattaisi luottaa.
Tästä tuli mieleen jotain, mikä sattui, kun asuin vielä Tikkurilassa. Olin ollut viikonloppuna juhlimassa Helsingissä ja matkustin yöjunalla. Harmikseni nukahdin junassa ja heräsin vasta Korsossa. Pitkä kävelymatka kotiin oli siis edessä, koska mukana ei ollut ylimääräistä rahaa ja olin tuohon aikaan vähän pihikin.
Mietin, että matka oikaisisi vähän, jos kävelisin kotiin radan vartta pitkin. Olin jo lähdössä siihen suuntaan, kun tuli sellainen varoittava tunne. Myönnän, että yksi syy oli, että pelkäsin ja pelkään edelleen pimeää.
Päätin siis kävellä kotiin pääteitä pitkin, jotka olivat hyvin valaistuja.
Seuraavalla viikolla luin Vantaan Sanomista, että joku nainen oli raiskattu juuri samana yönä tuossa paikassa, jossa itse olin aikonut oikaista.
Sattumaa? No onhan tässä taustalla tietysti sekin, että naisia aina varoitetaan, ettei pidä lähteä pimeään paikkaan yöllä, etenkin jos on yksin.
Nyt mua jäi mietityttämään tämä. Mitä jos olisitkin kävellyt siitä ohi kun se tapahtui ja pelastanut naisen raiskaukselta jos tyyppi olis pelästynyt? Ei voi tietää... :)
Todennäköisimmin olisi joutunut vain itse tulilinjalle.:(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin 8 vuotta sitten melko ison kakkukuvun lapsen ristiäisiä varten. Myöhemmin olisin tarvinnut sitä esim synttärikakkuja varten, mutta sitä ei ole löytynyt mistään. Meillä on niin vähän kaappitilaa, että ei sen kokoinen esine voi olla missään kaapin perukoilla piilossa. Olen kysellyt sukulaisiltani, että olenko lainannut kupua jollekin, mutta kukaan ei tiedä kuvusta mitään.
Hävisi varmaan samaan ulottuvuuteen kuin mehupänikkäni, joka haihtui tietymättömiin lastenrattaitteni ritiläkorista. Ei siis tippunut varpaille tms.
Näin helsingin keskustassa kerran kun joku rattaiden tai vaunujen kanssa liikkeellä ollut nainen ei huomannut miten tavarat putoilivat liikennevaloissa kyydistä. Hän ihmetteli kun toin hänelle niitä, joten saattaa olla et sitä ei edes huomaa kun jotain putoaa.
Joskus voi käydä noinkin. Tästä on jo aikaa, mutta muistan ettei kärryjen alaosassa ollut kuin kauppakassi mistä ei hävinnyt mitään, ja irtonainen, kyljelleen asetettu 1,5 l mehutonkka mikä ei mahtunut kassiin. Korissa oli reunat. Jos sieltä olisi jotain pudonnut, se olisi tippunut varpailleni.
Sehän se ihmetyttikin.Yritin selittää, että tuollakin tapauksella oli sellainen korin alaosa rattaissa, että periaatteessa ne tavarat olisi pitänyt lentää varpaille eikä sivuille, mutta niin ne vain levisivät, ettei hän sitä kiireessä huomannut. Jos vielä pitää seurata liikennettä, huutavaa vauvaa ja tuulee, niin ei ekana reagoi putoileviin purkkeihin. Toinen vaihtoehto on, että joku vei sen purkin. Se käy äkkiä.
Varmasti käykin jos asioi meluisassa kaupungissa. Asuin vielä pienellä kotipaikkakunnalla, jossa oli varsin rauhallista eikä edes niitä -eri suunnassa olevia- ensimmäisiä liikennevalojakaan.
Kotimatkassani ei ollut mitään poikkevaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä oli parasta kun kesälomalla porukat oli töissä ja sain huudattaa musiikkia. Raahasin mankkarin kylpyhuoneeseen ja laitoin nupit kaakkoon niin että suihkuunkin kuulee. Kylppäri on nelikerroksisen omakotitalon alimmassa kerroksessa. Yhtäkkiä kuului järjettömän kova pamaus. Siinä vaahdotellessani olin katsellut kattolampun kuuppaa joten satuin näkemään että sekin oikein tärähti. Säikähdin ja laitoin musan pois. Ajattelin että isäni oli tullut käymään kotona kesken päivää ja paiskoo mielenosoituksellisesti ovea koska minä huudatan radioa. Tosin edes hän ei olisi saanut paiskattua ovea niin lujaa, se oli niin kova pamaus että tunsin sen kropassani.
Menin vettä valuvana tutkimaan taloa. Katsoin jopa ylimpään kerrokseen, josko siellä oleva valtava lasivitriini olisi kaatunut omia aikojaan. Ei ollut. Missään ei näkynyt mitään jälkiä pamauksen aiheuttajasta. Ja olen satavarma että se oli tullut talon sisältä. Olen asunut paikassa jossa melkein vieressä räjäytettiin kalliota, eikä se ollut mitenkään samanlaista.
Syytä en koskaan saanut selville.
Jokin aika sitten täällä koin vastaavaa, kun oli sotaharjoitukset ja hävittäjät lenteli puiden latvoja viistäen. Ensimmäinen ajatus, että joku naapurin eläkeläinen pyrkii autolla seinästä läpi tai vastaavaa.
Mulle kävi samantyyppisesti, olin kotonani omakotitalossa sängyssä hereillä aamupäivällä näpertämässä puhelintani, kun yhtäkkiä kuului aivan järjetön pamaus ja koko talo tärähti. Ehdin jo luulla että kolmas maailmansota alkoi, kunnes mulle huudettiin alakerrasta, että 70m päässä menevällä tiellä oli meidän kohdalla pamahtanut rekasta rengas rikki. Kaiken lisäksi ei edes talon puoleinen rengas, vaan kauempi. Sen jälkeen oon ollut aina pelko perseessä, kun joudun ohittamaan rekkaa, sillä pelkään, millainen räjähdys on, kun olen aivan rekan vieressä ja varsinkin jos vielä oman auton puoleinen rengas menee...
Tositarina.
Olimme kaveriporukalla mökillä. Vietimme 3 päivää aika rankasti juopotellen. Viimeisenä iltana menin ulkohuussiin tarpeille, matkalla näin mättäiden välissa ja polun varressa pieniä menninkäisiä jotka äkäisinä huutelivat minulle. Pelästyin paljon ja menin takaisin mökkiin. Kaverit eivät meinaneet uskoa mitä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lasteni mummu kuoli yllättäen - hän oli kyllä sairaalassa, mutta kuolema oli silti odottamaton ja äkillinen. Kuoleman ajankohta on aika tarkkaan tiedossa, se oli aamulla varhain. Lähdimme viemään kuoliniviestiä lasteni ukille, joka asuu omassa asunnossaan. Meillä on omat avaimet myös ukin asuntoon. Kun avasimme oven, ukki makasi eteisessä tajuttomana. Kaikesta päätellen hän oli tuupertunut siihen aamuvarhaisella suurin piirtein samoihin aikoihin, kuin mummu oli kuollut. Kukaan ei ollut soittanut ukille edellisen illan jälkeen, joten hän ei ole voinut saada mistään tietoa mummun kuolemasta. Todennäköisesti tämä oli aivan sattumaa, mutta ei voi välttyä ajatukselta, että mummu oli käynyt heittämässä hyvästit ukille lähtiessään, ja tämä sai sen vuoksi sairauskohtauksen. Valitettavasti ukin muisti on mennyt kohtauksen myötä hyvin heikoksi, eikä hän muista mitään edes siitä, että mummu olisi ollut sairaalassa, kuolemakin on hänelle vain "onpas se omituinen juttu", joten emme voi kysyä, näkikö hän mummun ennen pyörtymistään.
Mummini tiesi ennen minua että olen raskaana. Ei oltu nähty vähään aikaan kun käytiin vierailulla veljen ja äidin kanssa hänen luonaan. Kun olimme tekemässä lähtöä ja halasin mummia mummi kuiskasi "onneksi olkoon" ja laittoi käden hetkeksi vatsalleni.
Olen tätä miettinyt pääni puhki ja tullut siihen tulokseen että kyllä ne vanhat naiset sen jostain näkee näitä juttuja olen kuullut muiltakin. Joku juttu on pakko olla mistä sen huomaa ja he sen tajuavat kun ovat siihen aikaan eläneet ettei ollut testejä vaan joku (todennäköisesti turvotus?:D) sen paljastaa jos vain tietää mitä ja miten katsotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lähes 100 % varma että olen nähnyt Madventures-jakson (muistan Rikun ja Tunnan) jossa nuori tummaihonen neitsyttyttö uhrataan jumalille jonkin heimon rituaaleissa. Muistan olleeni järkyttynyt siitä että Riku ja Tunna vain kuvasi ja kommentoi tapahtumia vierestä.
Poikaystäväni sanoi tuohon ettei ole mahdollista. Ei vissiin olekaan kun en tuota jaksoa ole mistään löytänyt. En ymmärrä miten minulla on tästä silti niin selkeä muistikuva. Olenko nähnyt unta (jossa katson telkkarista Madventuresia? :D) vai onko minulla mennyt mielessäni kaksi eri ohjelmaa sekaisin?
Minä ihmettelen, että miten televisiosta voi tulla joku Tähän aikaan ensi vuonna-ohjelmasarja, jonka samassa jaksossa joku ihminen kertoo ensin että mitä hän aikoo saavuttaa vuoden aikana ja sitten ihan yllättäen hypätään ajassa vuoden eteenpäin, jolloin nähdään että onko hän saavuttanut tavoitteensa vai ei. Ajassa matkustaminen ei ole mahdollista ja silti siinä ohjelmassa hypitään huhtikuun 2018 eli nykyajan ja vuoden päästä eli huhtikuun 2019 välillä ihan helposti. Miten tämä on mahdollista? Eihän vuosi voi kulua noin vain hetkessä eteenpäin saati taaksepäin.
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes 100 % varma että olen nähnyt Madventures-jakson (muistan Rikun ja Tunnan) jossa nuori tummaihonen neitsyttyttö uhrataan jumalille jonkin heimon rituaaleissa. Muistan olleeni järkyttynyt siitä että Riku ja Tunna vain kuvasi ja kommentoi tapahtumia vierestä.
Poikaystäväni sanoi tuohon ettei ole mahdollista. Ei vissiin olekaan kun en tuota jaksoa ole mistään löytänyt. En ymmärrä miten minulla on tästä silti niin selkeä muistikuva. Olenko nähnyt unta (jossa katson telkkarista Madventuresia? :D) vai onko minulla mennyt mielessäni kaksi eri ohjelmaa sekaisin?
Taidat sekoittaa Nepal-jaksoon, missä herrat ovat "salakuljettaneet" kameran johonkin hämärään uhritemppeliin jossain hämärässä kylässä, missä kuulemma tietyin väliajoin uhrataan oikeasti ihminen.
Eli tavallaan oikein, tavallaan väärin :(
Tämä on ihan arkinen homma.
Olen pitkäaikaistyötön ja lopettanut tupakan polttamisen jo vuosia sitten. Pari viikkoa sitten pinnaa alkoi kiristää useat auki olevat asiat ja ajattelin että pitäiskö uhrata kuitenkin rahat röökiaskiin.
Olin kävelyllä ja polulla näkyi sininen L&M -aski. Potkaisin sitä huolimattomasti ja tajusin, että ei se ollutkaan tyhjä. Avasin. Sieltä oli otettu pari tupakkaa ja loppu oli jäljellä. Siisti aski, ei ollut kauaa siinä ollut.
Otin mukaani. Jostain se mulle tuli tarpeeseen.
Olin joskus lukenut Fowlesin Taivaan pilarit. Lainasin sen uudestaan. Jäin suunnattomasti kaipaamaan lukemaani mainiota kirjailijan selostusta mm. kiltatoiminnasta (tarkkoja esimerkkejä ja lukuja), talonpoikaiskapinoista ja etenkin katedraalin rakentamisesta. Ei ollut. Eikä ole ollut aiemminkaan. Mistä lienen tuon loisteliaan esseenpätkän saanut täysin varmana mieleeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes 100 % varma että olen nähnyt Madventures-jakson (muistan Rikun ja Tunnan) jossa nuori tummaihonen neitsyttyttö uhrataan jumalille jonkin heimon rituaaleissa. Muistan olleeni järkyttynyt siitä että Riku ja Tunna vain kuvasi ja kommentoi tapahtumia vierestä.
Poikaystäväni sanoi tuohon ettei ole mahdollista. Ei vissiin olekaan kun en tuota jaksoa ole mistään löytänyt. En ymmärrä miten minulla on tästä silti niin selkeä muistikuva. Olenko nähnyt unta (jossa katson telkkarista Madventuresia? :D) vai onko minulla mennyt mielessäni kaksi eri ohjelmaa sekaisin?
Taidat sekoittaa Nepal-jaksoon, missä herrat ovat "salakuljettaneet" kameran johonkin hämärään uhritemppeliin jossain hämärässä kylässä, missä kuulemma tietyin väliajoin uhrataan oikeasti ihminen.
Eli tavallaan oikein, tavallaan väärin :(
Eli kyseessä tämä spesiaalijakso, alkaa n. 2:15 kohdassa
Sama kummitus on juonut eilen illalla minun olueni ja vielä ilmeisesti hakannut minut kun olo ei hurraita kestä. Tajukin on mennyt pahoinpitelyn seurauksena.