Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7965)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenkotini sijaitsi hevosklinikan lähistöllä, ja talomme vieressä olevalla raviradalla klinikan hevosia juoksutettiin arkisin viiteen asti. Oli kevättalvi ja olin noin 12-vuotias. Ystäväni oli luonamme kylässä ja olimme myöhään illalla saunomassa. Päätimme mennä ulos vilvoittelemaan ja katselimme raviradalle päin, mutta siellä oli todella pimeää. Yhtäkkiä aloimme kuulemaan laukkaavan hevosen kavioiden kapsetta ja kuulimme, miten se lähestyi. Olimme niin kauhuissamme, ettemme voineet liikkua. Lopulta näimme, miten hevonen juoksi yksin ravirataa pitkin ohitsemme. Kukaan ei ratsastanut sillä.
Periaatteessa se hevonen oli voinut päästä karkaamaan ja täten tuo tapahtuma selittyisi siten. Mutta mikä selittää sen, että minä näin selvästi mustan hevosen, ja ystäväni näkemä sama hevonen oli hohtavan valkoinen?Olisiko hevonen voinut olla kuurassa ja näitte sen hieman eri kohdista , valo ehkä heijastui erilailla .
Ns. sinimusta ja valkokultainen hevonen-ilmiö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niin. Tämäkin viestiketju huononi loppua kohden. "Selvittämätön asia/ tapahtuma, joka on jäänyt vaivaamaan." Mielestäni tuon otsikon alle ei kuulu
- Mulle ei annettu soskusta rahaa, miks?
- Mies lähti ryyppäämään ja tuli huulipunaa kauluksessaan, miks?
- Kissa aukaisee oven = Juupas, eipäs, juupas, eipäs, juupas....
- Laitoin kaverille viestiä faceen, ei vastannu. Miks?
LIsäksi nämä: "Kuljin koiran kanssa säkkipimeää metsätietä pitkin ja matkaa oli 632 kilometriä, oli pakkasta 43 astetta, koira haukkui jotain eikä suostunut tulemaan eteenpäin. Metsässä ryskyi ja näkyi valoja, välillä ei kuulunut ääntäkään mutta valot vilkkui ja joku kirkui, myöhemmin kuulin kylältä, että jokin nuori nainen oli tappanut itsensä jossain 300 vuotta sitte. Siis tosi creepyä.
Eno sairasti pitkään ja näin unta, että oli kesä. Kuinka ollakaan, eno kuoli kesällä!"
Aloittaja teki mielenkiintoisen ketjun, mutta pilalle män tuossa 60- 70:nen viestin kieppeillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.
Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.
Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.
Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.
Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.
Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.
En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.
Mä olen törmännyt noihin mustiin olentoihin. Ne ovat kyllä olleet pahoja.
Teininä ja nuorena aikuisena heräsin muutamia kertoja sellaisen läsnäoloon tai vaihtoehtoisesti läsnäoloon ja kuiskailuun. Ja olivat siis äärettömän kammottavia, pelottavia ja lamaannuttavia.
Kaipa kirkkaudella on vastapainona se loputon pimeys.No onpas harmi jos kovin sua kiusaavat pahuudellasi. Mulla on ollut vain pari pahaa, mutta sekin oli riittävä. Pahuus oli siis vain aistittavissa, eivät koskaan tee mitään satuttaakseen. Ehkä vain peloittelevat? Yhden kerran heräsin siihen että joustinpatja notkahti niinkuin sängynreunalle olis istuttu. Tämä pahahan yötäkin mustempi hahmohan se siinä istui. Kun nousin istumaan itse säikähtäneenä, se käänsi päänsä ja vaikka kasvoja heillä ei varsinaisesti ole/näy, aistin mielettömän pedon ulkomuodon ja halun tehdä pahaa, mutta sellaisella pirullisen ilkikurisella fiiliksellä ryyditettynä. Yleensä nää mun tyypit on rakkaudellisia. Mm. Kerran heräsin siihen että nämä kaksi toisiinsa rakastunutta seisoi lattialla mun sängyn jalkopäässä. Toinen oli toisen takana ja oli kietonut kätensä toisen ympärille ja siinä ne seisoi tuojottamassa mua kuin rakasta vauvaa pinnasängyssä. Se rakkauden tunne oikein kumpusi. Ei näihinkään silti oo kiva herätä. Ylimääränen henkilö makkarissa on ylimääräinen. Näistä ei pääse eroon puhuttelemalla, täytyy aina nousta ja laittaa valot päälle. Tästä syystä nämä eivät mene edes unihalvauksen tai valveunen piikkiin. Mulle on tehty aivojen polygrafia, jossa selvisi että mun alfa-beeta aallot eivät muutu edes nukkuessa. (Niiden täytyis laskea nukkuessa jotta ihminen pysyisi unessa).Tämä tarkoittaa sitä että tietoisuuteni on ja pysyy valveen tasolla. Herään skarpisti sekunnissa. Jos mua vaikka puhutellaan tai puoliso nousee vessaan.
Muistan ihan ensimmäisen varjovierailun selkeästi. Mulla oli ensimmäiset rakkaushuolet ever ja heräsin siihen että joku painoi huulilleni hitaan suukon. Kun avasin silmät, näin varjoihmisen rauhoittavan olemuksen, kasvot loittonivat pois. Tuolloin en edes säikähtänyt, jatkoin vain unia ihmettelen jännää kokemusta.Kerroin kerran eräälle vanhalle naiselle (ennustaja) ja kysyin mitä nää olennot on? Hän ei tiennyt, mutta arveli mun houkuttelevan niitä kylään poikkeuksellisen vahvalla tunne-elämälläni (oon aina ollut pikku draamailija). Hän lisäksi kertoi, että voisin kirjoittaa aiheesta satukirjan etteivät lapset pelkäisi eo. asioita niitä kohdatessaan. Lisäksi hän vielä opasti ettei asiasta kannata puhua kaikille, ihmiset eivät ymmärrä, usko ja pelkäävät. Nämä ovat private-juttuja. Joten shhhh kaikki :)
Sä et nuku, joten näet pikku- ukkoja. Sama juttu kuin alkoholismissa.
Kyllä mä nukun :X
Mutta et näe unia. Siksi sä näet ne päivällä.
Enhän mä missään niin ole sanonut. Ei sun ole pakko uskoa jos se pelastaa sun uskon turvalliseen ja tylsään maailmaan :D. En mä sun lapsenuskoa halua riistää ;) . Olen vain nähnyt pikkulapsesta asioita jotka on nostanut mun perheen ihokarvat pystyyn. Ihan sama mitä sanot, se ei muuta menneisyyttä eikä niitä mysteereitä joita maailma on pullollaan :)
Opettaja lähetti minut koulusta kotiin kovan vatsakivun (kuukautiset) takia, ku kävelin tietä jonka päässä kotitaloni oli näin selvästi isäni kävelevän edessäni ja kääntyvän kotipihaani. Eihän siinä muuta, mutta isä oli aamulla lähtenyt töihin, autolla. Mietin että ehkä isä on saanut jostain syystä joltakin kyydin kotiin , mutta kun avasin oven ja huusin " Iskä?" kotona ei ollut yhtikäs ketään.
Veljeni oli muuten väittänyt kerran isän istuneen takapihalla samaan aikaan kun tämä oli ollut risteilyllä ja olin kuvitellut tietysti että pikkuveli huijaa.
upside down kirjoitti:
Serkku antoi minulle tarokki-kortit. "En tajua näistä mitään, koeta josko nämä kertovat sinulle mitään",
Aikani pyörittelin kortteja ja yritin tutustua niihin. Tiedän, että tarokki- kortit ovat ihmisten piirtämiä kuvakortteja ja ihmiset ovat tehneet selitykset noille koreille korteille.
Huvikseni ja naureskellen rupesin "ennustamaan" tarokki-korteilla ensin perheen jäsenille, ystävilleni, ystävien ystäville ja lopulta ihmisille joista en tiennyt kuin syntymäajan.
Kummallista kyllä, kaikki "ennustamani" asiat pieniä, erikoisia yhtymäkohtia myöten ovat toteutuneet.
Itse en usko pätkääkään noihin kortteihin mutta ihmiset pyytävät minua edelleen " katsomaan" tarokki-korteista. Katson kyllä mutta muistutan ja tarkennan aina, että tarokki-kortit ovat vain ihmisten piirtämiä kirjavia kortteja eikä niihin pidä uskoa.
Tämä hölmö harrastus on jatkunut kohta parikymmentä vuotta. Onneksi en ikinä ole tästä höperyydestä ottanut rahaa.
Mutta selittäkää, te viisaat, miksi osaan muka ennustaa? Ja nimen omaan ihmisistä, joista en tiedä kuin syntymäajan.
Mäkään en tiedä miksi tarot-kortit vaan tietää. En koe olevani itsekään ennustaja, mutta asiat joita kortti tuo esille on aina estradilla ennustettaville ihmisille. Kun sain kortit, testasin niitä ja kysyin vallitsevan mielentilan. Ihan pikku testi vain ja 52 kortin joukosta nousi se ainoa paikkansapitävä: suru. Serkkuni oli vastikään menehtynyt leukemiaan. Ystävälleni kortit ennusti häitä! Hän ei tuolloin sanonut mitään, mutta paljon myöhemmin polttareissaan että miehensä oli kosinut tarot-leikkiä edeltävänä iltana. Hän oli vakuuttunut tarotien voimasta.
Eräs serkuistani on kansanparantaja ja kerran ollessaan kylässä, hän yritti laskea tarot-pakkani energioita ketjussa roikkuvalla heilurilla. Lasku tapahtuu jotenkin laskemalla tuo heiluri tavaran/ihmisen/ruumiinosan päälle ja laskemalla sen heiluntaliikkeet. Heiluri veti loputtomiin kaunista kaarta ja serkku lopetti laskemisensa useissa tuhansissa. Energiat kai olivat laskemattomissa. Oma tarot-pakkani (printit of course, mulla ei oo alkuperäistä) on Alestair Crowleyn suunnittelema. Alestairia ainakin johon aikaan pidettiin satanistien kantaisänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.
Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.
Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.
Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.
Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.
Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.
En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.
Mä olen törmännyt noihin mustiin olentoihin. Ne ovat kyllä olleet pahoja.
Teininä ja nuorena aikuisena heräsin muutamia kertoja sellaisen läsnäoloon tai vaihtoehtoisesti läsnäoloon ja kuiskailuun. Ja olivat siis äärettömän kammottavia, pelottavia ja lamaannuttavia.
Kaipa kirkkaudella on vastapainona se loputon pimeys.No onpas harmi jos kovin sua kiusaavat pahuudellasi. Mulla on ollut vain pari pahaa, mutta sekin oli riittävä. Pahuus oli siis vain aistittavissa, eivät koskaan tee mitään satuttaakseen. Ehkä vain peloittelevat? Yhden kerran heräsin siihen että joustinpatja notkahti niinkuin sängynreunalle olis istuttu. Tämä pahahan yötäkin mustempi hahmohan se siinä istui. Kun nousin istumaan itse säikähtäneenä, se käänsi päänsä ja vaikka kasvoja heillä ei varsinaisesti ole/näy, aistin mielettömän pedon ulkomuodon ja halun tehdä pahaa, mutta sellaisella pirullisen ilkikurisella fiiliksellä ryyditettynä. Yleensä nää mun tyypit on rakkaudellisia. Mm. Kerran heräsin siihen että nämä kaksi toisiinsa rakastunutta seisoi lattialla mun sängyn jalkopäässä. Toinen oli toisen takana ja oli kietonut kätensä toisen ympärille ja siinä ne seisoi tuojottamassa mua kuin rakasta vauvaa pinnasängyssä. Se rakkauden tunne oikein kumpusi. Ei näihinkään silti oo kiva herätä. Ylimääränen henkilö makkarissa on ylimääräinen. Näistä ei pääse eroon puhuttelemalla, täytyy aina nousta ja laittaa valot päälle. Tästä syystä nämä eivät mene edes unihalvauksen tai valveunen piikkiin. Mulle on tehty aivojen polygrafia, jossa selvisi että mun alfa-beeta aallot eivät muutu edes nukkuessa. (Niiden täytyis laskea nukkuessa jotta ihminen pysyisi unessa).Tämä tarkoittaa sitä että tietoisuuteni on ja pysyy valveen tasolla. Herään skarpisti sekunnissa. Jos mua vaikka puhutellaan tai puoliso nousee vessaan.
Muistan ihan ensimmäisen varjovierailun selkeästi. Mulla oli ensimmäiset rakkaushuolet ever ja heräsin siihen että joku painoi huulilleni hitaan suukon. Kun avasin silmät, näin varjoihmisen rauhoittavan olemuksen, kasvot loittonivat pois. Tuolloin en edes säikähtänyt, jatkoin vain unia ihmettelen jännää kokemusta.Kerroin kerran eräälle vanhalle naiselle (ennustaja) ja kysyin mitä nää olennot on? Hän ei tiennyt, mutta arveli mun houkuttelevan niitä kylään poikkeuksellisen vahvalla tunne-elämälläni (oon aina ollut pikku draamailija). Hän lisäksi kertoi, että voisin kirjoittaa aiheesta satukirjan etteivät lapset pelkäisi eo. asioita niitä kohdatessaan. Lisäksi hän vielä opasti ettei asiasta kannata puhua kaikille, ihmiset eivät ymmärrä, usko ja pelkäävät. Nämä ovat private-juttuja. Joten shhhh kaikki :)
Sä et nuku, joten näet pikku- ukkoja. Sama juttu kuin alkoholismissa.
Kyllä mä nukun :X
Mutta et näe unia. Siksi sä näet ne päivällä
Kantsis varmaan vähän tutkia asiaa kunnolla ennenkuin tulkitsee ääneen. Uni on äärimmäisen tärkeää ihmiselle. Jos en nukkuisi yöllä, olisin vainaa aika nopeasti. 21% unesta tulee olla REM unta eli vilkeunta jossa nähdään unia. REM unen vaihe huuhtelee aivoista vaarallisen proteiinin, joka mm aiheuttaa myöhemmällä iällä Altzhaimeria. Mun vaiva alpha-beeta altojen kanssa hoidetaan turvallisesti korvatulpilla. Kun korvat ei kuuntele, en myöskään herää jokaikiseen rasahdukseen.
Usko tai älä, mä myös tunnistan unen ja valveen. Muistan uneni aina! Ja voin siirtyä unesta valvetilaan tosi nopeasti. Hyvä esimerkki viimeviikonlopun lauantaiaamusta. Kyselin unessa valokuvaajalta mitä maksaisi kivat henkilökuvat kotisivuille. Saisko se musta otettua edustavia kuvia? Samalla kun unessa lausuin tuon, aivot muisti että saatana mulla on klo 9 kampaamo eikä herätys oo päällä ja pim olin jo silmät auki kännyä hapuilemassa että tietäsin kellonajan. Ei muuta kuin ylös ja vartissa kampaajalle. Onnistui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä kävi eilen. Olin päivystyksessä yhdellä sairaala-alueella (jätän yksityiskohdat mainitsematta, ettei tunnisteta..) ja siellä oli erikoisesti pukeutunut nainen, joka tuntui huomaavan minut ja selkeästi tunnistavan, vaikka voisin väittää etten itse tuntenut tai tiennyt naista mistään entuudestaan. Tämän ihmeellisen ensireaktion jälkeen en kiinnittänyt naiseen mitään sen kummempaa huomiota. Näin vain kun hän tuntui olevan joka paikassa samaan aikaan kuin minäkin, ja ihmettelin kun hän ei konsultoinut ketään hoitajia, lääkäreitä tai ketään koko aikana vaan istui sivussa tai pyöri käytävillä. Muut olivat kaiken aikaa tekemisissä hoitajien tai lääkäreiden kanssa sen muutaman tunnin ajan, joten kyllä tällaisen asian huomaa kun seuraa tylsyyksissään tilanteita.
Huomioitavaa tässä on, etten ensin reagoinut naiseen mitenkään, mutta vasta kertoessani miten ihanaan takkiin näkenäni nainen siellä samassa sairaalassa oli pukeutunut, aloin ajatella miten hän pyörikin ympäri rakennusta tismalleen samoihin aikoihin. Kun käytävällä istuin verikokeessa, niin hän jäi selkä päin pyörimään hoitajan ja minun läheisyyteen. Lähtiessämme mieheni kanssa hän valui samaan aikaan ulos ovista ja kun jäin kuppaamaan pihalle kun katselimme reittiopasta, niin nainen jäi myös pienen matkan päähän. Kun lähdimme liikkeelle niin hänkin lähti. Lopulta kyllästyin siihen pelleilyyn, otin miestäni kädestä ja lähdimme laukkaamaan naisen ohi ja pysäkkimme suuntaan - ja niin teki nainenkin. Siinä kohtaa nainen erkani meistä, ja tämä oli ainoa hetki kun tajusin että kohtaamisessamme voisi olla jotain outoa. Kun kerroin missä kaikkialla näin häntä niin tajusin että harvinaisen läpinäkyvää seuraamista - ellei kyseessä tosiaan ollut vain hyvä nippu sattumia.
Jos naisella olisi ollut asiaa tai tunnistanut minut jostain, niin hänhän olisi ihan hyvin voinut tulla juttelemaan kanssani. En ole ihminen, joka ajaa tuntemattomat pois läheltä vaan päinvastoin haastelen kenen kanssa vain, mutta tuollaista lähellä pyörimistä mikä menee kyöräämisen puolelle en taas siedä yhtään.
Mistä syystä kävit päivystyksessä? Hoksaat varmaan miksi kysyn...
Kohdun ulkoisen raskauden takia. -tämän viestin ap
Vieläkö olet niiiiin kamalan kipeä?
Tämä kommentti kylmäsi minua. Sinä olet se nainen sieltä päivystyksestä? Kukaan muu ei voisi tietää kysyä tuollaista tuohon sävyyn.
Luulin ensin, että joku kyseli miksi olin päivystyksessä, että epäili minun olleen avohoidon tarpeessa, mutta tarkoititkin tuota. Ei luoja. Mikä sinua vaivaa ja mistä tiedät minut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1640 jatkaa.
Edelleen selvittämätön vaivaamaan jäänyt tapaus. Minulla huitelee hcg- arvot ties missä, mahakivut ovat järkyttävät mutta alkiota ei löydy mistään vaikka ultrattu on kolmeen otteeseen ja olen jo kahdesti käynyt päivystyksessä. Lisäksi tuo kommentti edellä tekee todella vainoharhaiseksi, vaikka tuohan voi olla kuka tahansa trolli. Silti ihmetyttää miten tuo ihminen osaa esittää tuollaisen kysymyksen, koska se sopii muutamaan tilanteeseen joka tapahtui illan mittaan päivystyksen aulassa. Olen itse kysymysmerkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenkotini sijaitsi hevosklinikan lähistöllä, ja talomme vieressä olevalla raviradalla klinikan hevosia juoksutettiin arkisin viiteen asti. Oli kevättalvi ja olin noin 12-vuotias. Ystäväni oli luonamme kylässä ja olimme myöhään illalla saunomassa. Päätimme mennä ulos vilvoittelemaan ja katselimme raviradalle päin, mutta siellä oli todella pimeää. Yhtäkkiä aloimme kuulemaan laukkaavan hevosen kavioiden kapsetta ja kuulimme, miten se lähestyi. Olimme niin kauhuissamme, ettemme voineet liikkua. Lopulta näimme, miten hevonen juoksi yksin ravirataa pitkin ohitsemme. Kukaan ei ratsastanut sillä.
Periaatteessa se hevonen oli voinut päästä karkaamaan ja täten tuo tapahtuma selittyisi siten. Mutta mikä selittää sen, että minä näin selvästi mustan hevosen, ja ystäväni näkemä sama hevonen oli hohtavan valkoinen?Olisiko hevonen voinut olla kuurassa ja näitte sen hieman eri kohdista , valo ehkä heijastui erilailla .
Todennäköisesti hevonen on voinut olla tummanruskea tai jopa punertava, mutta ainoa varma asia on, että näitte hevosen. Sen väri on voinut muuttua moneen otteeseen muistikuvissa, sillä ihmiset eivät muista värejä kovin helpolla. Ilmeisesti kai värit muistaa ajatuksena silloin kun sen liittää johonkin adjektiiviin ("se on smaragdinvihreä"), kokemuksena (maku, haju jotta säilyy hengissä myrkytyksiltä) mutta ei nähtynä värinä itsenään. Toinen teistä voi siis hyvin muistaa hevosen mustana, toinen taas valkoisena, koska muistikuvaa koristelevat omat toiveet ja uskomukset oman henkilökohtaisen kokemusmaailman lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.
Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.
Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.
Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.
Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.
Oli pakko vastata. Itsekin olen nähnyt kaksi tuollaista outoa valoa hohtavaa olentoa. Toinen oli pieni lapsi joka seisoi sängyllä silloisen puolisoni jalkapäässä ja kurkotteli nähdäkseen puolisoni kasvot. Ehdin hyvän tovin tuijotella kun hänellä oli muuta puuhaa. Kun huomasi että näin hänet, säikähti ja hajosi savuna ilmaan. Toiseen olentoon heräsin vanhemmillani. Itki sohvallani niin pirun lohduttomasti. Huomasi minut vasta kun puhuttelin. Nosti päänsä, katsoi ja hävisi savuna. Hetken päästä tunnelman viimeisteli talomme takaa ajava ambulanssi pilleineen.
En tiedä ketään kuka olisi kokenut vastaavaa joten kiva tavata! Ootko herännyt valkoisten sijaan mustiin olentoihin? Näitäkin näin todella paljon 14-28 vuotiaana. Ovat kuin mustia aukkoja -siis mustempia kuin pimeän huoneen pimeys ja varjot. Eivät pahoja kuitenkaan. Nykyään tulevat harvemmin.
Mä olen törmännyt noihin mustiin olentoihin. Ne ovat kyllä olleet pahoja.
Teininä ja nuorena aikuisena heräsin muutamia kertoja sellaisen läsnäoloon tai vaihtoehtoisesti läsnäoloon ja kuiskailuun. Ja olivat siis äärettömän kammottavia, pelottavia ja lamaannuttavia.
Kaipa kirkkaudella on vastapainona se loputon pimeys.No onpas harmi jos kovin sua kiusaavat pahuudellasi. Mulla on ollut vain pari pahaa, mutta sekin oli riittävä. Pahuus oli siis vain aistittavissa, eivät koskaan tee mitään satuttaakseen. Ehkä vain peloittelevat? Yhden kerran heräsin siihen että joustinpatja notkahti niinkuin sängynreunalle olis istuttu. Tämä pahahan yötäkin mustempi hahmohan se siinä istui. Kun nousin istumaan itse säikähtäneenä, se käänsi päänsä ja vaikka kasvoja heillä ei varsinaisesti ole/näy, aistin mielettömän pedon ulkomuodon ja halun tehdä pahaa, mutta sellaisella pirullisen ilkikurisella fiiliksellä ryyditettynä. Yleensä nää mun tyypit on rakkaudellisia. Mm. Kerran heräsin siihen että nämä kaksi toisiinsa rakastunutta seisoi lattialla mun sängyn jalkopäässä. Toinen oli toisen takana ja oli kietonut kätensä toisen ympärille ja siinä ne seisoi tuojottamassa mua kuin rakasta vauvaa pinnasängyssä. Se rakkauden tunne oikein kumpusi. Ei näihinkään silti oo kiva herätä. Ylimääränen henkilö makkarissa on ylimääräinen. Näistä ei pääse eroon puhuttelemalla, täytyy aina nousta ja laittaa valot päälle. Tästä syystä nämä eivät mene edes unihalvauksen tai valveunen piikkiin. Mulle on tehty aivojen polygrafia, jossa selvisi että mun alfa-beeta aallot eivät muutu edes nukkuessa. (Niiden täytyis laskea nukkuessa jotta ihminen pysyisi unessa).Tämä tarkoittaa sitä että tietoisuuteni on ja pysyy valveen tasolla. Herään skarpisti sekunnissa. Jos mua vaikka puhutellaan tai puoliso nousee vessaan.
Muistan ihan ensimmäisen varjovierailun selkeästi. Mulla oli ensimmäiset rakkaushuolet ever ja heräsin siihen että joku painoi huulilleni hitaan suukon. Kun avasin silmät, näin varjoihmisen rauhoittavan olemuksen, kasvot loittonivat pois. Tuolloin en edes säikähtänyt, jatkoin vain unia ihmettelen jännää kokemusta.Kerroin kerran eräälle vanhalle naiselle (ennustaja) ja kysyin mitä nää olennot on? Hän ei tiennyt, mutta arveli mun houkuttelevan niitä kylään poikkeuksellisen vahvalla tunne-elämälläni (oon aina ollut pikku draamailija). Hän lisäksi kertoi, että voisin kirjoittaa aiheesta satukirjan etteivät lapset pelkäisi eo. asioita niitä kohdatessaan. Lisäksi hän vielä opasti ettei asiasta kannata puhua kaikille, ihmiset eivät ymmärrä, usko ja pelkäävät. Nämä ovat private-juttuja. Joten shhhh kaikki :)
Sä et nuku, joten näet pikku- ukkoja. Sama juttu kuin alkoholismissa.
Kyllä mä nukun :X
Mutta et näe unia. Siksi sä näet ne päivällä.
Enhän mä missään niin ole sanonut. Ei sun ole pakko uskoa jos se pelastaa sun uskon turvalliseen ja tylsään maailmaan :D. En mä sun lapsenuskoa halua riistää ;) . Olen vain nähnyt pikkulapsesta asioita jotka on nostanut mun perheen ihokarvat pystyyn. Ihan sama mitä sanot, se ei muuta menneisyyttä eikä niitä mysteereitä joita maailma on pullollaan :)
Hei niin mäkin. Erotan vain harhan ja toden. Joku rajatapaus kuten poltergeist on vähän siinä ja siinä. Jokin senkin aiheuttaa, mutta tuskin mitkään henget.
Olen myös seurustellut ja asunut vakavasti psykoottisen ihmisen kanssa. Hänkin uskoi välillä harhoihinsa, joita oli nähnyt jo lapsena.
Tunsin myös vähemmän sairaan mutta yhtä kaikki ei-terveen yksilön, jonka uni oli häiriintynyttä kuten muukin elämänsä. Hän näki valveunia, mutta myönsi sen koska ei ollut harhainen.
Vierailija kirjoitti:
upside down kirjoitti:
Serkku antoi minulle tarokki-kortit. "En tajua näistä mitään, koeta josko nämä kertovat sinulle mitään",
Aikani pyörittelin kortteja ja yritin tutustua niihin. Tiedän, että tarokki- kortit ovat ihmisten piirtämiä kuvakortteja ja ihmiset ovat tehneet selitykset noille koreille korteille.
Huvikseni ja naureskellen rupesin "ennustamaan" tarokki-korteilla ensin perheen jäsenille, ystävilleni, ystävien ystäville ja lopulta ihmisille joista en tiennyt kuin syntymäajan.
Kummallista kyllä, kaikki "ennustamani" asiat pieniä, erikoisia yhtymäkohtia myöten ovat toteutuneet.
Itse en usko pätkääkään noihin kortteihin mutta ihmiset pyytävät minua edelleen " katsomaan" tarokki-korteista. Katson kyllä mutta muistutan ja tarkennan aina, että tarokki-kortit ovat vain ihmisten piirtämiä kirjavia kortteja eikä niihin pidä uskoa.
Tämä hölmö harrastus on jatkunut kohta parikymmentä vuotta. Onneksi en ikinä ole tästä höperyydestä ottanut rahaa.
Mutta selittäkää, te viisaat, miksi osaan muka ennustaa? Ja nimen omaan ihmisistä, joista en tiedä kuin syntymäajan.
Mäkään en tiedä miksi tarot-kortit vaan tietää. En koe olevani itsekään ennustaja, mutta asiat joita kortti tuo esille on aina estradilla ennustettaville ihmisille. Kun sain kortit, testasin niitä ja kysyin vallitsevan mielentilan. Ihan pikku testi vain ja 52 kortin joukosta nousi se ainoa paikkansapitävä: suru. Serkkuni oli vastikään menehtynyt leukemiaan. Ystävälleni kortit ennusti häitä! Hän ei tuolloin sanonut mitään, mutta paljon myöhemmin polttareissaan että miehensä oli kosinut tarot-leikkiä edeltävänä iltana. Hän oli vakuuttunut tarotien voimasta.
Eräs serkuistani on kansanparantaja ja kerran ollessaan kylässä, hän yritti laskea tarot-pakkani energioita ketjussa roikkuvalla heilurilla. Lasku tapahtuu jotenkin laskemalla tuo heiluri tavaran/ihmisen/ruumiinosan päälle ja laskemalla sen heiluntaliikkeet. Heiluri veti loputtomiin kaunista kaarta ja serkku lopetti laskemisensa useissa tuhansissa. Energiat kai olivat laskemattomissa. Oma tarot-pakkani (printit of course, mulla ei oo alkuperäistä) on Alestair Crowleyn suunnittelema. Alestairia ainakin johon aikaan pidettiin satanistien kantaisänä.
Ne kortit tietää yhtä paljon kuin jos kysyisit Afrikan Tähdeltä. Jonkun graafikon kuvittamaa ja kirjapainon valmistamia pahvinpaloja. Tuotantolinjan työvaiheisiin ei kuulune taikavoimien lisääminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asumme rivitalossa, tien toisella puolella on veneranta sekä epävirallinen uimaranta. Eräänä kesäyönä en saanut unta, mies oli reissussa ja poika mummolassa ,joten vaeltelin siinä tehden kaikenlaista, kunnes menin juomaan mehua takapihalle. Oli ihan hiljaista, kello ehkä 2.00. Äkkiä rannalta alkoi kuulua naisen kirkumista ja mieleen tuli, että nyt jotakuta tapetaan tai raiskataan , outoa kuitenkin oli etten nähnyt MITÄÄN vaikka minulla oli suora näköyhteys (noin 10 metriä pihaltamme rantaan, ei puita välissä) , kuu paistoi, ja huudon voimakkuudesta päätellen kirkuja oli lähellä.
Näpytin hätänumeron valmiiksi ja kävelin tien yli huutaen, että kuka siellä ja poliisit on soitettu, vastausta ei kuulunut vain huuto joka sitten loppui kuin seinään. Kävelin veneiden luo, ei ketään missään, ei vaatteita eikä kenkiä ( jos joku olisi mennyt humalapäissään uimaan) eikä verijälkiä (jos jotain vökivaltaista olisi sattunut), vain rauhassa liplattava vesi, johon kuu heijastui. Soitin kuitenkin hätänumeroon, poliisi tuli ja ambulanssi. Nothing.
Aamulla juttelin seinänaapurini kanssa, ei ollut kuullut mitään. On erikoista, että ihminen joka valitti mieheni yskän pitävän häntä hereillä, ei ollut kuullut jonkun kirkuvan kurkku suorana käytännössä takapihallamme!
Jokin eläin tai vesilintu? Ne pitää joskus uskomattoman kamalia ääniä.
Oikeasti? Olemme asuneet tässä rannan vieressä 8v, enkä ollut IKINÄ aikaisemmin kuullut moista meteliä ,yöllä tai päivällä! Pari kertaa kurkilauman huutoa kyllä ja sorsien kaakattamista usein, mutten ikinä naisen  n kuinmisompi ryhmä lenåå;kirkumista.
Kyllä ihmisen kirkumisen erottaa eläimen äänistä. Siellä on todennäköisesti jossain - ehkä jopa rannan toisella puolella koska äänet kulkevat vettä pitkin hyvinkin kauas - ollut jotain ja ihminen toimi fiksusti kun soitti häkeen.
Esimerkiksi lampaan määkinä yöllä kuulostaa hyvin ihmismäiseltä ja jokin lintulauma kuulosti lenkkipolulla siltä, kuin kovasti puhuva ryhmä olisi tullut kauempaa vastaan. Puheesta ei saanut selvää. Että eipä ihmisen ääntä aina erota eläimen äänestä.
Kertomukset luudalla lentävistä pääsiäisnoidista perustuvat yöllä muuttaviin lintuihin, hanhiin tms.
Eräs mies vain. kirjoitti:
Minua ihmetyttää yhä vieläkin kahden luokallani olleen pojan käytös minua kohtaan. Olin melko pienessä luokassa peruskoulun yläasteella ja meitä oli tyttöjen lisäksi 5 poikaa luokallamme. Minä en koskaan ollut kovin suosittu oppilas muiden oppilaiden keskuudessa, joten tytöistä vain 1 puhui joskus kanssani ja silloinkin aina salaa kun kukaan muu ei nähnyt. Kaksi neljästä muusta luokallani olleesta pojasta olivat kiusaajiani eivätkä he koskaan edes esittäneet ystäviäni. Kuitenkin 2 muuta olivat joskus välitunnilla minun kanssani jos jostain syystä muut luokan pojat eivät olleet paikalla eikä paikalla ollut muidenkaan luokkien sellaisia poikia, joiden kanssa he olisivat pihalla olleet. Siis jos minä ja toinen näistä kahdesta satuimme samaan aikaan vaikka pihalle yhdessä tai kuljimme koulumatkaa yhdessä, niin he puhuivat kanssani niin kuin kaverin kanssa puhutaan ja olivat mukavia minua kohtaan mutta jos olimme kolmisin pihalla saati sitten jos ne luokallani olleet kiusaajani olivat paikalla niin he olivat kuin eivät olisi minua tunteneetkaan. Se mikä minua ihmetyttää on se, että nämä 2 minulle melko ystävällistä poikaa tiesivät kumpikin, että jos toinen heistä oli kaksin kanssani, niin he puhuivat minulle ja heillä tuntui olevan mukavaa kanssani, mutta kun olimme kaikki kolme samaan aikaan pihalla, niin he olivat kaksin ja eivät huolineet minua mukaansa. Miksi he eivät suostuneet siihen, että olisimme olleet kolmisin yhdessä pihalla niin että olisimme vaikka jutelleet kolmisin sen sijaan että minä jouduin olemaan yksin. Meillä olisi varmasti ollut yhtä mukavaa kolmisin kuin mitä oli toisen tai toisen kanssa kaksin. Muuten olen tietääkseni normaaliälyinen mutta näissä sosiaalisissa taidoissa ja ihmissuhteissa olen todella huono, koska minulla on luultavasti jonkinlainen autismin kirjon häiriö tai ne ovat jääneet kehittymättä minulle siksi kun minulla ei ole ollut juurikaan ystäviä. Siksi en ymmärrä näitä asioita juuri koskaan ilman, että joku selittää ne minulle.
Niiden kahden kaveri oli sellainen ihminen, joka osaa vaikuttaa muihin asettumalla joukon johtajaksi ja määrääjäksi. Muut eivät uskaltaneet asettua häntä vastaan.
Kun tällaista tapahtuu, siitä ei puhuta. Kaikki perustuu vaikenemiseen. Asioiden annetaan mennä niin että käskijä saa muut tuntemaan ettei heillä ole valtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tää mun tarina nyt ei kuulosta varmaan kovin uskottavalta, kun en muista kunnolla yksityiskohtia, mut kerron nyt kuitenkin.
Multa on kerran hävinnyt aikaa silmänräpäyksessä. En enää muista mitä tein ja paljonko aikaa meni, muistan vain, että näin kävi ja olin tosi hämmentynyt. Kello oli vain yhtäkkiä hypännyt tosi paljon eteenpäin, jollen väärin muista, olin autossa. Ehkä.
No joo, tosi tyhmää, että näin hatara tarina, siitä on useita vuosia, enkä ole sitä aikoihin miettinyt. Mutta näin kävi, se on varmaa.
Minulle sattuu noita aika-aukkoja jatkuvasti. Kyse on traumaperäisestä dissosiaatiohäiriöstä. Mieli on kehittänyt eri puolia, jotka suojelevat psyykettä. Ufon sieppaamaksi joutuminen olisi saattanut olla vain hauskaa verrattuna lapsuudenaikaiseen, vuosia kestäneeseen hyväksikäyttöön.
Niin, sinulla on kyse tuosta, hyvä että olet saanut hoitoa. Et voi kuitenkaan väittää, että kaikki aika-aukkoja kokevat (tai kokemuksen kirjoittaja) ovat hoidon tarpeessa tai mieleltään jakautuneita.
Tai väittää, että ufosieppaus olisi "hauskaa", kun et sitä asiaa ole selvästikään yhtään tutkinut. Ei sellaista toivo kenellekään. Ihmisiä myös katoaa eikä koskaan palaa. Ihmisillä on ufosieppauksista kammottavia, hämmentäviä ja hyvin traumaattisia kokemuksia, eivätkä he usein uskalla puhua niistä, koska hulluksihan sitä luullaan. Karla Turnerin kirjoista ja videoista voi aloittaa, tosin en suosittele sinulle, vaan tasapainossa oleville luettavaksi. Toinen on Allies of Humanity kirjat. Ilmaiseksi löytyy.
Mäkin uskoin noihin joskus, olisko ollut 90- luvulla. Nyt olen tullut selväjärkiseksi.
Tämä juttu voi kuulostaa mitättömältä, mutta kummastuttaa silti: olin muuttamassa yhteen poikaystäväni kanssa, ja pakkasin tavaroita silloisessa asunnossani. Asuin talossa, jossa oli pelkkiä soluasuntoja opiskelijoille. Sulloin muutamaan jätesäkkiin isot määrät roskaa ja rikkinäistä tavaraa - muun muassa rikkinäiset valkoiset rintaliivit - ja vein säkit talon sisäpihan roskikseen.
Parin kuukauden kuluttua kävin moikkaamassa talossa asuvaa kaveriani, kun näin juurikin nuo valkoiset rintaliivit siististi sidottuna liikennepylvääseen talon edessä kadulla. Lähinnä ihmetyttää, kuinka ne ovat päätyneet siihen, etenkin niin pitkän ajan jälkeen. Sisäpihan roskiksiin ei päässyt käsiksi kuin asukkaiden avaimilla, joten mistään random dyykkarista on tuskin ollut kyse. Tekijä on luultavasti ollut joku toinen asukas, mutta hänenkin on pitänyt nähdä todella vaivaa löytääkseen rintsikat, jotka olivat moneen umpisolmuun sidotun säkin pohjalla roskiksessa. Ja mikä oli hänen motiivinsa sitoa ne liikennepylvääseen? Paljon kysymyksiä, muttei yhtäkään vastausta.
Tohon edelliseen voisi antaa sellaisen selityksen, että roskisauto oli käynyt ja juuri se jätesäkki, missä noi rintsikat oli, oli siinä jotenkin rikkoontunut ja ne rintaliivit pudonneet sieltä maahan ilman, että se työntekijä huomasi mitään. Sitten joku oli löytänyt ne rintsikat maasta ja ehkä hupimielessä ripustanut ne pylvääseen.
Mulle kävi takavuosina outo juttu, tai en tiedä oliko outo, mutta mua jäi vaivaamaan, että mistä kyse. Silloin oli vielä lankapuhelimet käytössä pelkästään. Aamulla hirveen aikaisin, varmaan jotain kuuden aikoihin, mun puhelin soi ja unenpöpperössä juoksin vastaamaan. Sanoin puhelimeen sukunimeni. Siellä oli joku nainen, joka toisti nimeni sillain hitaasti, aivan kuin olisi samalla kirjoittanut sen ylös. Sitten se kysyi, tunnenko tällaisen henkilön, kuin XX. En enää muista sitä nimeä, mutta se oli sellainen vähän vanhanaikaisen kuuloinen naisen nimi, tyyliin "Maire Mäkinen." Vastasin, että en tunne, jolloin tämä ihminen sanoi vain kiireesti, että "selvä," ja löi puhelimen kiinni.
Olin ihan ällikällä. Jos olisi ollut kännykkämahdollisuus silloin, olisin ilman muuta soittanut perään ja kysynyt, että miksi minut herätetään aamulla näin aikaisin ja kysytään tällaista asiaa, ja että mihin se liittyy. Ja että kuka oli nimeltään tämä ihminen, joka minut katsoi aiheelliseksi tällaisen asian takia herättää. Vasta myöhemmin kuulin, että silloin olisi kyllä ollut mahdollisuus soittaa johonkin palvelunumeroon ja kysyä, mistä numerosta äskeinen puhelu tuli. Mutta ikävä kyllä en sitä juuri sillä hetkellä tiennyt.
Kaikenlaista kummaahan sitä on elämän aikana tapahtunut. Kerrankin eräs entinen poikaystäväni oli saanut nimettömän kirjeen, jossa minut haukuttiin pataluhaksi. Kirjeessä oli niin paljon tiettyjä yksityiskohtia, että pystyimme määrittelemään haukkumisen kohteen erääksi tyttökaverikseni, mutta jostain syystä kirjoittaja oli näköjään meidät sekoittanut. Mitähän siinäkin oikein oli taustalla. Me olimme siihen mennessä seurustelleet jo monta vuotta. Eikä se siihen herjakirjeeseenkään katkennut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua on jo vuosia vaivannut miksi lapsuuden- ja nuoruuden aikainen paras ystäväni lopetti yhteydenpidon kokonaan. Oltiin kuin paita ja peppu, mutta 16-vuotiaana hän muutti toiselle paikkakunnalle niin sitten ei enää voitu nähdä, yhteyttä pidettiin kuitenkin mesellä ja puhelimitse päivittäin. Kunnes yhteydenpito hänen puolelta loppui kokonaan, ei vastannut viesteihin eikä puheluihin, meseenkään ei enää kirjautunut, lopulta puhelinliittymäkin lakkasi toimimasta ei hälyttänyt vaan "liittymä ei ole käytössä".
Mulla on edelleen ikävä tuota henkilöä ja haluaisin vain tietää mitä hänelle kuuluu, kyseessä on kuitenkin mulle lapsuuden ja nuoruuden tärkein ihminen heti äidin jälkeen. Haluaisin vain tietää onko hänellä kaikki hyvin. Ei ole pitänyt yhteyttä muihinkaan kavereihin joita hänellä oli tällä paikkakunnalla. Muutaman kerran olen nähnyt hänen mummon ja kysynyt "mitä x:lle kuuluu" niin edes oma mummonsa ei tiedä kun ei pidä yhteyttä mummoonsa, mikä on todella omituista :(
Omituisinta on se, että hän ei koskaan liittynyt esim. Facebookiin vaikka yhdessä vaiheessa kaikki liittyi sinne ja haali kavereihin kaikki ihmiset jotka on tuntenut jossain vaiheessa elämää. Ainoa asia mitä hänestä löytää googlella on se kun valmistui ammattiin, muuta ei löydy.
Ihan älytöntä että ikävöin ihmistä jota en ole nähnyt yli 10:een vuoteen ja jolta olen saanut viestin viimeksi 8v sitten. Tiedän että kuollut ei ole, ihmettelen ja harmittaa miksi lopetti yhteydenpidon. Hänen muita sukulaisia en ole nähnyt mutta olen ajatellut jos lähestyisin hänen sisaruksia facessa ja kysyisin, mutta mietin vain onko se soveliasta vuosien jälkeen tehdä noin?
Minä olen tehnyt tällaisen katoamistempun. Syynä on se, että lapsuuteni ja nuoruuteni oli erittäin traumaattinen, ja olen halunnut sulkea elämästäni kaikki ne ihmiset ja asiat, jotka muistuttavat tuosta ajasta. En usko että kukaan lapsuuskavereistani tietää kokemuksistani, narsistinen isäni oli todella hyvä esittämään kunnon miestä ulospäin.
Olen käynyt terapiassa vuosia ja käsitellyt nuo kokemukseni. Silti koen liian raskaaksi herättää henkiin ihmissuhteita, jotka tuovat mieleen vanhoja, tuskallisia muistoja. Kyse on itsesuojelusta.
Toivoisin että kaikki tajuaisivat, että elämästänne kadonneilla ihmisillä voi olla monenlaisia syitä ratkaisulleen.
Mä ymmärrän tän erittäin hyvin vaikka tuskallista se joillekin ihmisille voikin olla. Ainoa vain, että nuo menneisyyden ihmiset saattavat pahimmillaan ylläpitää sitä vanhaa roolia ja kaavaa eikä suostu näkemään miten ihminen on muuttunut sitten hankalien aikojen. Itsellenikin muutama 15 vuoden takainen koulukaveri vittuilee edelleen sen aikaisesta käytäksestä ja luonteesta, vaikka en ole enää yhtään sellainen ihminen kuin silloin olin. Heille on vain todella vaikeaa päästää irti menneestä toisin kuin itselläni. Jossain vaiheessa ainoaksi vaihtoehdoksi tuli ottaa etäisyyttä näihin - lisäksi siinä vaiheessa jopa sukulaisiin, jotka pitivät vääristyneitä mielikuvia ja täysin keksittyjä tarinoita olennaisena osana kanssakäymistäni. En vain halua myöskään elää mennessä. - yksi aiemmista vastaajista, joka kertoi tehneensä äkkioharit ja katoamiset
Tämän takia minäkin olen lakannut pitämästä yhteyttä erääseen kaveriini. Olimme kouluaikana todella hyviä ystäviä, mutta hän oli myös epävakaa, epäluotettava ja käyttäytyi toisinaan minua kohtaan erittäin loukkaavasti. Kun muutin opiskelemaan toiseen kaupunkiin, näin häntä yhä silloin tällöin kotikaupungissa käydessäni. Minä olin aloittanut uuden elämän puhtaalta pöydältä, mutta hän roikkui edelleen menneessä ja vanhoissa piireissä, ollen edelleen välillä minua kohtaan todella inhottava ja muistuttaen vanhoista ajoista. Teini-ikäni ei todellakaan ollut helppoa aikaa, ja varsinkin näin jälkeen päin ajatellen tuo kaveri vaikeutti sitä huomattavasti entisestään.
Niinpä katkaisin välimme - tehden samalla aika inhottavan tempun, jota olen katunut nyt myöhemmin. Harmittaa, että ratkaisin asian niin huonosti, mutta siihen aikaan en nähnyt muutakaan toimintatapaa. Kaveri tuskin vieläkään ymmärtää ihan täysin mitä tapahtui, ja on todennäköisesti lopun ikäänsä katkera asiasta. Nykyisin minua kaduttaa ja toivon, että olisimme voineet hoitaa asian jotenkin puhumalla. Nyt on kuitenkin jo liian myöhäistä enkä haluakaan olla enää yhteyksissä häneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko tämä yleistäkin, että muistetaan tarkkaan milloin mikäkin muisto on tullut? En minä ainakaan muista esim. miten vanha olin kun käytiin kalastamassa kaverin kanssa tai Linnanmäellä. Ja tuo muistosi saattaa olla siltikin valemuisto. Alle vuoden ikäinen ei vaan voi luoda muistoja, alhaisin arvio sille milloin muistoja alkaa syntyä on 2-vuotiaana.
Ensimmäinen muistoni on alle puolitoistavuotiaana: äitini oli raskaana ja hänellä oli tietty esiliina yllään. Oli keittiö ja vanhmpani riitelivät. Isä oli väkivaltainen äitiä kohtaan. Asuimme silloin Ruotsissa ja muistan keittiön muodon, auringonpaisteen ja ilmassa leijuvan pölyn.
Reilun vuoden ikäisenä olin menossa saunaan vanhempieni ja veljeni kanssa. Isän kummisetä kertoi että se on nyt kuuma. Tämä vanha mies kuoli parin kuukauden päästä, ja muistan silti hänet jotenkin. Samoin naapurin mummon jonka luokse karkailin seuraavana kesänä.
Sen kesän kun olin 2,5 - vuotias muistan oikein hyvin, koska oli poikkeuksellisen kylmää ja siskoni syntyi. Mieleen on jäänyt erityisesti eräs kauppaan lähtö. Saman vuoden keväällä leikittiin veljeni kanssa nalleleikki, josta on valokuvakin, mutta mielessä on muutakin kuin se kuvan tilanne.
Nämä vain sen ja sen ikäinen pystyy muistamaan-höpinät ovat puppua. Koska puhuin jo varhain, myös muistini kehittyi.
Vai ei alle vuoden ikäinen voi "luoda" muistoja?!!!! Hah hah näille väittämille! Minun varhaisimmat muistoni on SIKIÖAJALTA! Muistan tasan tarkkaan millaista on olla sikiö. Tiedän, millaisia tuntemuksia sikiöllä on.
Syntymää en muista, mutta varhaisin muistoni on 2 kuukauden iältä. Muistan, missä koppani oli ja miltä koti näytti sieltä kopan pohjalta katsottuna. Muistan yksityiskohdat katosta. Muistan vanhempieni kädet, kun ne vetivät uunin pellinnaruja. Ne pellinnarut ovat jääneet tarkkaan mieleeni ja se, että ne olivat vasemmalla puolella koppaani ja pellinnarussa oli roikkunut yksittäinen keltainen kukka. Myös ikkunasta näkyvät kuusen latvat. Muistan pelon aistimuksen, kun joku jyskytti ulko-ovea ja minut otettiin syliin rauhoittuakseni. En ollut vielä kolmea kuukautta, kun muutimme toiseen paikkaan asumaan, joten nämä yksityiskohdat jäivät sinne ensimmäiseen kotiini. Tämän kaiken olen myös pystynyt varmentamaan vanhemmiltani, tuota kukkaa he todella ihmettelivät, koska se roikkui siinä pellissä vain hetken aikaa. Se oli siis naapurin lapselta lahjaksi saatu koulussa tehty paperikukka, joka aika pian sitten joutui hävitykseen. Minulla on erittäin selkeitä muistikuvia myös siitä, kun istun tuettuna vaunuissa ulkona ensimmäisenä kesänäni. Olen syntynyt tammikuussa. Muistan naapurin koiran, joka hyppi vaunujani vasten. Muistan miltä tuntui kosketella mekkoni röyhelöitä ja miltä ne näyttivät. Muistan, kun siskoni näytti minulle nukkea siitä vaunujen viereltä. Nuken kalju pää on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Sitä nukkea ei enää ollut, kun olin isompi, mutta siskollani oli ollut sellainen nukke, kun olin vauva.
Puhukaa ihan mitä puhutte. Minulla on selvät muistikuvat erittäin varhaisilta ajoiltani. Valokuvilla niitä ei voi selittää, koska niitä ei yksinkertaisesti minun lapsuudessani otettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tää mun tarina nyt ei kuulosta varmaan kovin uskottavalta, kun en muista kunnolla yksityiskohtia, mut kerron nyt kuitenkin.
Multa on kerran hävinnyt aikaa silmänräpäyksessä. En enää muista mitä tein ja paljonko aikaa meni, muistan vain, että näin kävi ja olin tosi hämmentynyt. Kello oli vain yhtäkkiä hypännyt tosi paljon eteenpäin, jollen väärin muista, olin autossa. Ehkä.
No joo, tosi tyhmää, että näin hatara tarina, siitä on useita vuosia, enkä ole sitä aikoihin miettinyt. Mutta näin kävi, se on varmaa.
Minulle sattuu noita aika-aukkoja jatkuvasti. Kyse on traumaperäisestä dissosiaatiohäiriöstä. Mieli on kehittänyt eri puolia, jotka suojelevat psyykettä. Ufon sieppaamaksi joutuminen olisi saattanut olla vain hauskaa verrattuna lapsuudenaikaiseen, vuosia kestäneeseen hyväksikäyttöön.
Niin, sinulla on kyse tuosta, hyvä että olet saanut hoitoa. Et voi kuitenkaan väittää, että kaikki aika-aukkoja kokevat (tai kokemuksen kirjoittaja) ovat hoidon tarpeessa tai mieleltään jakautuneita.
Tai väittää, että ufosieppaus olisi "hauskaa", kun et sitä asiaa ole selvästikään yhtään tutkinut. Ei sellaista toivo kenellekään. Ihmisiä myös katoaa eikä koskaan palaa. Ihmisillä on ufosieppauksista kammottavia, hämmentäviä ja hyvin traumaattisia kokemuksia, eivätkä he usein uskalla puhua niistä, koska hulluksihan sitä luullaan. Karla Turnerin kirjoista ja videoista voi aloittaa, tosin en suosittele sinulle, vaan tasapainossa oleville luettavaksi. Toinen on Allies of Humanity kirjat. Ilmaiseksi löytyy.
En tietenkään väittänyt että kaikkien kokemukset olisivat samoja, tiedän vain omani. Sori, mutta on vaikea keksiä pahempaa kuin hyväksikäytetyksi tuleminen lapsena. Toki olen iloinen ettei minulla ole tarvetta jatkaa tekijänä, päinvastoin lapsia täytyy suojella.
En sanonut että olisi hauskaa joutua ufon sieppaamaksi mutta hauskempaa kuin se mitä olin itse kokenut.
Olen myös miettinyt, kun puhutaan Saatanasta. Mikä voisi olla pahempaa kuin se mitä ihmiset tekevät toisilleen? Tosin nykyään voidaan sanoa, että narsisti on saatana. Senkin tajuaa vaan ne joiden kohdalle sellainen on osunut.
Keskustelupalstoilla yleensäkin vaihdetaan omia kokemuksia, eivätkä ne ole yleisiä totuuksia. Ehkä tiede kehittyy ja selittää joitain asioita. Varmaa taitaa olla vain, että ihmisten pahuus ei muutu.
Olisiko hevonen voinut olla kuurassa ja näitte sen hieman eri kohdista , valo ehkä heijastui erilailla .