Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Minä vain ov. kirjoitti:

Noin 30 vuotta sitten olin erään kaverini luona leikkimässä kun olin noin 6v ja hän 5v ja minulla oli omia lelujakin mukana. Tämä kaveri varasti pienen lelun ja jotenkin muistin asian hyvin vielä nyt aikuisenakin hyvin. Ystävyys tämän henkilön kanssa loppui myöhemmin, mutta tässä muutama päivä sitten postilaatikkooni tuli pieni paketti, jossa oli tuo varastettu lelu ja tämän henkilön viesti, jossa hän pyysi anteeksi, että hän oli varastanut sen minulta ja halusi palauttaa sen minulle. Minusta tämä on melko outo juttu esim. siksi, että muistan sen niin hyvin kun hän varasti sen, että hän oli palautti sen ja erityisesti se, että miten hän muisti vielä nimeni ja oli onnistunut saamaan tietää, että missä asun.

Mä sulin kun mä luin tän jutun <3 Voisin hyvin itsekin tehdä noin jos olisin pöllinyt toisilta leluja tai tavaroita. 

Vierailija kirjoitti:

Näin unta, jossa kirjoitin paperille nimen "Timo". Seuraavana päivänä lähdin ystäväni kanssa baariin ja siellä minua alkoi piirittämään mies, jonka nimi oli Timo. Illan kuluessa Timo alkoi olemaan niin kännissä ettei edes vaihdettu numeroita eikä olla sen jälkeen tavattu. Tästä tapauksesta on noin kaksi vuotta aikaa.

Tämä on varmastikin sattumaa, mutta ainakin nuorempana koin vahingossa langettaneeni kirouksen ylleni. Kävimme perheen kanssa Heurekan Egypti-aiheisessa näyttelyssä kun olin ala-asteella, ja siellä oli mahdollisuus tehdä muinainen egyptiläinen lemmenloitsu. Siinä oli kohta, joka meni tyyliin "Seuratkoon [nimi] minua kuin karja tuoretta ruohoa" tms. Koska minulla ei siihen aikaan ollut ketään ihastusta, kirjoitin nimeksi "Mika", koska en tuntenut ketään sen nimistä, ja mielestäni se oli ihan kiva nimi.

Kouluaikana minuun ihastui epätoivoisesti kaksikin Mikaa, ja kumpikin niistä piiritti sitkeästi, eivät ymmärtäneet tunteidensa yksipuolisuutta, ja olivat enemmän tai vähemmän sekaisin. Ajattelin, että loitsu ajoi nämä Mikat minun kimppuuni :D

Minä vain ov. kirjoitti:

Noin 30 vuotta sitten olin erään kaverini luona leikkimässä kun olin noin 6v ja hän 5v ja minulla oli omia lelujakin mukana. Tämä kaveri varasti pienen lelun ja jotenkin muistin asian hyvin vielä nyt aikuisenakin hyvin. Ystävyys tämän henkilön kanssa loppui myöhemmin, mutta tässä muutama päivä sitten postilaatikkooni tuli pieni paketti, jossa oli tuo varastettu lelu ja tämän henkilön viesti, jossa hän pyysi anteeksi, että hän oli varastanut sen minulta ja halusi palauttaa sen minulle. Minusta tämä on melko outo juttu esim. siksi, että muistan sen niin hyvin kun hän varasti sen, että hän oli palautti sen ja erityisesti se, että miten hän muisti vielä nimeni ja oli onnistunut saamaan tietää, että missä asun.

Ohiksena tähän, ei liity ketjun aiheeseen. Serkkupoika oli meillä kesällä kylässä siihen aikaan kun olimme vielä alakoululaisia. Leikimme muovikissoillani ja serkku pyysi että antaisin yhden kissoistani hänelle, en suostunut. Kun serkku lähti äitinsä kanssa ajelemaan kohti kotiaan parin sadan kilometrin päähän, serkku näytti jo liikkuvan auton ikkunassa kaikkein hienointa kissaani, jonka oli varastanut. Serkun elämä meni myöhemmin päin prinkkalaa.

Olisi kyllä tämä yksi outo juttu... Joku vuos sitten olin todella pitkään ihastunut yhteen työkaveriini jonka kanssa emme olleet kuitenkaan juuri tekemisissä (koska ujouttani en uskaltanut lähestyä). Yhtenä kertana kun oli miesten tauko ja katsoin että tämä herra olisi mennyt kahvihuoneeseen (paikallani kun näkee sinne) mietin että ehkä kannattaisi unohtaa koko tyyppi sillä en näe hänen edes katsovan/vilkuilevan suuntaani ikinä joten tuskin olisi edes etäisesti kiinnostunut minusta. Muistan hieman masentuneeni asiasta tietenkin kun olin vähän liikaakin ihastunut ja olin hetken alamaissa kunnes jostain minulle vain tuli todella hyvä ja itsevarma tunne että Ei, kyllä se mies vain on kiinnostunut, hän on vain niin pirun ujo. Tämä ei ollut vielä outoa, mutta sitten hetken päästä tästä ihan yhtäkkiä, miten sen nyt sanoisi...? se oli kuin joku olisi sanonut minulle korvaan itsevarmalla äänellä että "se mies tulee nyt tuosta kulman takaa joten nosta katseesi ja hymyile sille koska nyt hän katsoo sinua". Ja minähän tein kuten käskettiin vaikka takaraivossani epäilin asiaa. Enkä helvetti valehtele kun sanon että tosiaan kun käännyin katsomaan niin tämä mies tuli juuri silloin kulman takaa ja meidän katseet kohtasivat. Mies pysähtyi sijoilleen silmin nähden hämmästyneenä ja minä nyt en siihen keksinyt muuta kuin pienesti moikata ja hymyillä. Hetken aikaa katsottiin pitkään ennen kuin oli pakko jatkaa hommia, mutta tilanteen jälkeen vasta rupesin ihmettelemään asiaa. Sillä luulin miehen jo menneen kahvihuoneeseen enkä odottanut hänen vasta menevän sinne, toisekseen koska kuuntelin musiikkia en voinut esim. Kuulla että hän olisi tulossa kulman takaa ja vaikka olisinkin alitajuntaisesti kuullut niin en voinut tietää mitä hän tulee tekemään sillä en ikinä saanut häntä kiinni edes vilkaisusta minua päin. Lisäksi näitä hieman vastaavaa tapahtui vielä 3-4 kertaa tämän miehen kanssa että tosiaan alkoi käydä selväksi että mies on kiinnostunut.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on makuuhuoneessa muovimatto, josta kuuluu kävellessä ääni. Varsinkin jos ei ole sukkia.

Eräänä yönä heräsin, tiesin miehen vielä katsovan telkkaria viereisessä huoneessa, kuulin oven aukeavan ja tuttujen askelten. Vauva nukkui vieressä pinnasängyssään, olin selin pinnasänkyyn ja ovelle.

Ovi siis aukesi, askeleet kuuluivat selkäni takaa ja menivät vauvan sängylle. Ok, mies kävi katsomassa vauvaa.

Yhtäkkiä tuli tunne ettei kaikki ole kunnossa. Vauva alkoi itkemään ihan täysillä, särkynyttä pelkoitkua ja pomppasin salamana ylös.

Takanani ei ollut ketään ja lapsi huusi paniikissa. Otin lapsen syliin, valot päälle ja viereiseen huoneeseen katsomaan miestä. Siellä se nukkui sohvalla. Heräsi ihan pöllämystyneenä.

En tajua vieläkään.

Miehesi on unissakävelijä. Kävi katsomassa vauvaa unissaan ja oli jo poistunut kun katsoit. Kannattaa olla varovainen, unissakävelijä voi vahingossa vaikka pudottaa vauvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on makuuhuoneessa muovimatto, josta kuuluu kävellessä ääni. Varsinkin jos ei ole sukkia.

Eräänä yönä heräsin, tiesin miehen vielä katsovan telkkaria viereisessä huoneessa, kuulin oven aukeavan ja tuttujen askelten. Vauva nukkui vieressä pinnasängyssään, olin selin pinnasänkyyn ja ovelle.

Ovi siis aukesi, askeleet kuuluivat selkäni takaa ja menivät vauvan sängylle. Ok, mies kävi katsomassa vauvaa.

Yhtäkkiä tuli tunne ettei kaikki ole kunnossa. Vauva alkoi itkemään ihan täysillä, särkynyttä pelkoitkua ja pomppasin salamana ylös.

Takanani ei ollut ketään ja lapsi huusi paniikissa. Otin lapsen syliin, valot päälle ja viereiseen huoneeseen katsomaan miestä. Siellä se nukkui sohvalla. Heräsi ihan pöllämystyneenä.

En tajua vieläkään.

Miehesi on unissakävelijä. Kävi katsomassa vauvaa unissaan ja oli jo poistunut kun katsoit. Kannattaa olla varovainen, unissakävelijä voi vahingossa vaikka pudottaa vauvan.

Miksi totuudensanoja saa alapeukkuja? Talossa on yksi ihminen äidin lisäksi. Äiti kuulee isän askeleet. Vauva parkaisee. Kukahan on mahtanut käydä vauvan luona??? Vaihtoehtoja on tasan yksi, lapsen isä. Unissakävely on PALJON yleisempää kuin luullaan. Ja se on vaarallista kun talossa on pieni vauva.

Meillä oli kolme gerbiiliä. Yhtenä päivänä niiden käytös muuttui erikoiseksi ja yksi niistä säntäili ympäri terraariota ja muut sen perässä.

Iltapäivällä, kun tultiin kotiin, löytyi tämä ympäriinsä juoksennellut gerbiili kuolleena terraariosta. Sen ruumis oli parista kohtaa jyrsitty niin että karvat ja iho puuttuivat. Oli aika groteski ensikosketus lapsilleni kuolemaan.

Luin jostain että kasvain saattoi olla syynä. Edelleen on mysteeri, että aiheuttiko se itse nuo jäljet itselleen vaiko muut gerbiilit joko sen eläessä tai kuoltua. Kammottavat lemmikin viimeiset hetket jäivät selvittämättä.

Tuli mieleen noista varasteluista omat kaksi kokemusta. Nyt tulee vähän polveilevia tarinoita, mutta koittakaa jaksaa lukea.

Ensimmäinen oli kolmannella luokalla vuonna 1994. Minulla oli hatussani hieno, kultainen pantteri, joka oli tuotu Ruotsista asti. Kaksi ärsyttävää likkaa virnuilivat ennen luokkaan menoa, että "kannattaa pitää huoli tuosta, ettei kukaan vaan varasta noin hienoa korua thihihihihi". No yllättäen se oli hävinnyt hatusta, joka oli luokan ulkopuolella naulakossa. Noita kahta tyttöä ei koskaan saatu kiinni siitä teosta, mutta kyllä tiedän tasan, että he sen tekivät. Korujupakkaan siis puuttui meidän opettaja, rehtori ja kaikkien osapuolten vanhemmat. Tytöt olivat kai säikähtäneet ja hävittivät sitä myötä korun kokonaan. Myöhemmin sain kuulla toiselta oppilaalta, että se olisi käyty hätäpäissään välitunnilla hautaamassa metikköön. Perk eleen pennut, vieläkin rasittaa :D Siihen aikaan tuollaisten korujen saanti oli vähän hankalampaa, ei voinut muutamalla markalla hakea Glitteristä tai Bijou Brigitestä uutta. Varsinkin tässä pienessä kaupungissa kuin minun kaupunkini silloin oli.

Toinen tapaus sattui Ruotsissa, jossa tätini ja serkkuni asuivat. Rakas serkkuni, joka on minulle tosi läheinen, kuin pikkuveli, oli siihen aikaa (6v) todella omahyväinen ja itsekäs. En tiedä miksi, ehkä ainoan lapsen syndrooma ja Ruotsin curlingvanhemmuus oli siihen aikaan suosittu, joten tätini harrasti myös tällaista vanhemmuutta.

Olin ostanut lelukaupasta hartaasti säästämilläni rahoilla hienon Leijonakuningassetin, johon kuului jylhäkallio ja muutama figuuri, kuten Simba ja Nala pentuina. Leikit olivat tosi kivoja, mutta sitten serkkuni alkoi tulla kateelliseksi sille Simballe. Eräänä päivänä se katosi. Etsimme sitä joka paikasta ja serkku väitti sen vain kadonneen. Näin kyllä hänen ilmeestään, että hän sen oli vienyt.

En nähnyt sitä figuuria enää koskaan :D En ole viitsinyt aikuisena asiaa tiedustella, että muistaako hän ja miten se asia meni. Veikkaan, että serkku myös hävitti sen lelun häpeyspäissään myöhemmin roskiin. Hänet tuntien hän olisi isompana sen kyllä tuonut mukanaan ja olisimme saaneet siitä hyvät naurut.

Kirjoitin joskus runon jossa käytin sanaa "peitsi". Älkää kysykö miksi. Kun seuraavan kerran menin baariin minua lähestyi jenkkikundi nimeltä Lance. Tämä tapahtui lähiössä jossa harvoin törmää tuon tyyppisiin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen ov. kirjoitti:

Meillä oli lapsena ollessani koira, joka pysyi omakotitalomme pihalla karkaamatta sieltä, vaikka se ei ollut kiinni. Eräänä päivänä olimme koko perhe pihalla ja koira oli siellä mukana, se oli juuri täyttänyt vuoden. Ihan yllättäen se alkoi tuijottamaan poispäin pihalta seisoen lähellä katua ja lähti yllättäen juoksemaan pois, ensin pois pihalta ja sitten katua pitkin eteenpäin niin lujaa kuin vain pystyi eikä pysähtynyt tai palannut takaisin, vaikka sitä kuinka huudettiin palaamaan takaisin. Sitä tietysti etsittiin kovasti pitkän aikaa laajalta alueelta ja sen löytymiseksi nähtiin paljon vaivaa, mutta sitä ei löytynyt koskaan. Vielä nytkin reilun 20 vuoden kuluttua mietityttää, että mitä sille tapahtui, kun emme saaneet koskaan tietää sitä, vaikka esim. vanhemmat kyselivät laajalta alueelta koiran kuvaa ihmisille näyttäen, että ovatko he nähneet kyseistä koiraa ja kukaan ei ollut nähnyt sitä. Olen puhunut asiasta nyt aikuisenakin vanhempien kanssa ihan vain siksi, että jos he olisivat vaikka saaneet tietää, että koiran ruumis olisi löytynyt jostain mutta he eivät olleen pystyneet kertomaan siitä meille vanhemmille mutta sitä ei löytynyt. Miten koira voi niin kadota melko tiheästi asutulla seudulla, että kukaan ei ollut nähnyt sitä missään, ei edes sen ruumista jos se olisi jäänyt vaikka auton alle ja miksi se ihan yllättäen lähti juoksemaan hirveää kyytiä pois pihasta palaamatta koskaan takaisin?

Harmi ettette koskaan saaneet tietää mitä koiralle kävi, mutta nämä tapaukset näyttävät sen että koira on eläin jolla on eläimen vaisto. Koiraa kuuluu pitää kiinni eikä vapaana vaikka ”se ei koskaan lähtisi minnekään”, sillä se voi hyvinkin lähteä. Meillä on mökkinaapuri, jolla on monta isoa koiraa ja ne aina silloin tällöin lähtevät karkuun. Edes tämä nainen kenen ne on ei pysty pitämään niistä kiinni esim lenkillä sillä ne ovat isoja ja vahvoja. Ärsyttää etten uskalla pitää vauvaa nukkumassa ulkona juuri näiden isojen koirien takia. Aikaisemmin ne ahdistelivat lemmikki kanejamme ja naapurissa olivat tappaneet ankan. Pliiis ihmiset pitäkää ne koirat kiinni ettei muiden tarvitse kärsiä niiden takia. Sama pätee myös kissoihin.

Näin. Ei tuossa ole mitään selittämätöntä jo siksikin että kyseessä on ollut nuori pentukoira! kertoja kertoo että koira karkasi pihalta yksivuotiaana. Vaikka pentu olisi aina ennen pysynyt vapaana aitaamatta pihassa, nuori koira on viettien viemä ja teini-ikä pukkaa koirillekin jolloin meno voi hyvin muuttua pentujutuista. Haistanut jotain kivaa ja lähtenyt hajun perään, eikä ole sitten osannut kotiin. Jäänyt sitten sen myötä sille tielleen. Joku peto on voinut vaikka napata jos on auton alle jäänyt ja itsensä loukannut, ihan tavallista.

Vierailija kirjoitti:

Näitä monia juttuja lukiessa valitettavasti on sellainen "patti"tilanne. Selittämättömille jutuille on kaksi vaihtoehtoa. Luonnollinen ja yliluonnollinen. Toisaalta olisi parempi että dyy olisi luonnollinen, koskaen usko yliluonnolliseen, mutta toisaalta luonnollinen syy on se hirveämpi. Esim. se vauva llyty maasta ihan varmana koska joku yritti kaapata sen, monet joiden koiraon metsässä vetänyt liinat kiinni tai itselle tulee ahdistava olo: lähistöllä on ihminen joka haluaa pahaa.

Ei koira kyllä pahantahtoiseen ihmiseen kaukaa reagoi. Yleensä jo koira vetää lenkillä metsässä liinat kii, on kyseessä se että lähellä liikkuu susi tai karhu. Koira reagoi koska haistaa petoeläimen hajun jaluultavasti kuuleekin sen ja tunnistaa sen vaistojensa takia vaaraksi. Voi olla myös jokin muu eläin js kora ei ole tottunut niiitten hajuihin, mutta tyypillisesti koira reagoi voimakkaasti juuri esim. karhuun ja suteen.

Pahantahtoiseen ihmiseen koira reagoi lähinnä eleitten perusteella - ei se lue ajatuksia eikä ihmisen pahan tahtoisuus haise. Eleet sen kertoo jos outo hyypiö on lähellä, ja silloin koiran on nähtävä henkilö.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin joskus runon jossa käytin sanaa "peitsi". Älkää kysykö miksi. Kun seuraavan kerran menin baariin minua lähestyi jenkkikundi nimeltä Lance. Tämä tapahtui lähiössä jossa harvoin törmää tuon tyyppisiin ihmisiin.

Mä en tajunnu tätä, voisko joku selittää? :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin joskus runon jossa käytin sanaa "peitsi". Älkää kysykö miksi. Kun seuraavan kerran menin baariin minua lähestyi jenkkikundi nimeltä Lance. Tämä tapahtui lähiössä jossa harvoin törmää tuon tyyppisiin ihmisiin.

Mä en tajunnu tätä, voisko joku selittää? :) 

Lance=suom. peitsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona asuessani yöllä heräsin sellaiseen ääneen, kuin joku olisi vetänyt sormiaan huoneeni kiinniolevaa ovea vasten niin että kuului sellainen riipivän kitisevä ääni. Huoneeni oli omakotitalon yläkerrassa, eikä siellä asunut muita ja olisin varmasti kuullut jos joku perheen pilailija olisi portaita karannut alas, niitä kun ei äänettä kuljeta. Aina välillä mietityttää vieläkin, että kuka/mikä sen äänen teki.

Itse herään päiväunilta todella usein siihen, että meidän ovikello soi. Ketään ei oven takana ole ja ihmettelin usein, että miksi meidän ovikelloa käy joku piloillaan soittelemassa. Mutta tämä tapahtui muutaman kerran myös niin, että lapseni oli kotona ja hänelle ihmettelin että miksi kello taas soi.. Hän sanoi ettei ovikello ole soinut lainkaan. Eli unessa tapahtunutta vain ja luulin, että se oli totta. Ehkä sinulla ollut vastaavaa?

Tässä kohtaa taitaa kyse olla ns. räjähtävän pään syndroomasta. Wikipedia:" harvinainen unihäiriö, josta kärsivä kuulee kuin päänsä sisältä tulevan kovan, räjähtävän äänen. Tapahtuma on kivuton, ja se useimmiten ilmenee juuri ennen syvän unen vaihetta mutta joskus vasta sen jälkeen. Häiriötä esiintyy yleisimmin yli 50-vuotiailla, ja naisilla se on yleisempää kuin miehillä. Oireyhtymää on kuitenkin tavattu jo 10-vuotiailla lapsilla"

Eli sinä ilmeisesti pään "räjähtämisen" sijaan "kuulet" ovikellomaisen äänen?

Vierailija kirjoitti:

Asuin lapsena kerrostalossa, jonka takana oli kallio. Paljas kallio vietti heti kerrostalon takaa loivasti ylöspäin, mutta sen sivuilla ja takaosassa oli myös metsäistä aluetta. Leikin siellä kavereideni kanssa usein. Tämä tapahtuma oli kauan aikaa poissa mielestäni, mutta palaa nyt aikuisiällä mieleeni melkeinpä säännöllisesti.

En muista tarkkaa ikääni, mutta olin varmaan tämän sattuessa kahdeksan tai yhdeksän vuotta vanha. Kaverini oli tullut koulun jälkeen kylään ja olimme menossa kalliolle leikkimään. Muistan vieläkin aivan selvästi käsittämättömän painostavan ja pelottavan tunnelman, kun astuin ulko-ovesta pihalle. Joko tämä päivä tai edellispäivä oli ollut sateinen ja taivas oli harmaa vieläkin, mutta jo lapsena ajattelin, että tämä ei kyllä johdu sateesta.

En sanonut kaverille mitään, vaan kiersimme talon vierustaa sen taakse kallion juurelle, kuten tapana oli. Heti kulmalta käntyessäni ja kallion nähdessäni tunne siitä, että jokin on nyt vinossa voimistui. Koko kallio näytti yhtäkkiä uhkaavalta ja tajusin, että enhän minä tuonne uskalla mennä. Olin satavarma, että huipulla joku mies katseli meitä, vaikka en nähnyt siellä ketään. En taaskaan sanonut kaverille mitään, koska enhän minä nyt voisi sanoa että pelkään mennä paikkaan, joka on käytännössä takapihaani. Onneksi pienen nurmialueen päätyttyä heti kallion juurella oli painanne, johon oli kertynyt sadevettä. Selitin äkkiä kaverille että hei, jäädään tähän uittamaan kukkia! Kaveri onneksi suostui, ja kyykistyimme lätäkön ääreen uittamaan leinikinkukkia. Minä asetuin kasvot kalliota päin ja tarkkailin sitä koko ajan ihan vainoharhaisena, mutta en kertaakaan nähnyt siellä ketään. Siinä sitten uitettiin kukkia, kunnes varmaan keksin jonkun tekosyyn mennä takaisin sisälle.

Johtuiko painostava tunnelma sateesta ja loput lapsen mielikuvituksesta? Olin silloin ihan varma, että kalliolla on joku, jonka kanssa en halua olla missään tekemisissä. En kuitenkaan pelännyt kalliolle menoa enää koskaan tämän jälkeen, enkä muutenkaan ollut pelännyt ulkona koskaan ennen tätä päivää tai sen jälkeen. Muistan kuulleeni lätäkön äärestä pari kertaa myös jostain kantaututta hiljaista puhetta, mutta ajattelin jo silloin, että se tulee joltain parvekkeelta. Kaverini oli sitä tyyppiä joka ei juuri väittänyt vastaan, mutta olisiko hänkin aistinnut jotain ja siksi suostunut jäämään heti lätäkölle?

Uskon vakaasti siihen, että ihminen pystyy toisinaan aistimaan sen, jos ympäristössä jokin on yhtäkkiä "väärin". Kyllähän lapsen mielikuvitus on tähän todennäköisin selitys, mutta jostain syystä selkäpiitä karmii vieläkin, kun muistelen miten tuijotin peloissani kalliolle.

Minä uskon kanssa että ihminen voi sen aistia. En usko että kyse on yliluonnollisesta asiasta, vaan kyseessä on ns. kuudes aisti. Ihan taatusti ihminen - etenkin lapsi joka ei vielä ole oppinut tietoisesti hiljetämään aistejaan ja olemaan välittämättä mitä aistii - voi aistia kun häntä katsellaan tai muuta. Luultavasti kyse on alitajunnasta - havaitsemme kaikilla aisteillamme ympäristöämme, ja alitajuisesti panemme merkille poikkeamia. Alitajunta sitten varoittaa vaarasta ahdstuneisuudella yms. kun olemme tiedostamattamme nähneet silmäkulmassa jonkun ja tämmöstä.

Varmasti sillä on ollut iso merkitys henkiinjäämisen kannalta erityisesti kauan sitten, joten kyky on evoluutiosta ja muitten aistien heikennyttyä (ihmisillähän on selvästi muita eläimiä heikmpi hajuaisti ja kuulo) silti jäänyt ihmiselle... 

Kaikkien entisten kundikaverien toinen nimi on ollut Antero. Ensimmäisen poikaystävän nimi oli sentään vain Tero.

Kun olin lapsi halusin antaa tulevalle lapselleni nimeksi Jani mikäli tämä olisi poika ja Simone mikäli tämä olisi tyttö. Simone on siitä hassu nimi, että olen syntynyt samana päivänä kun eräs tunnettu Simone on kuollut. En nimiä miettiessä tiennyt tätä. Nykyään nimi Jani ei sitten liity elämääni muuten kuin sillä tavalla, että minua on viime aikoina lähestynyt 10 Jani-nimistä miestä. Tätä on ennenkin tapahtunut juuri Jani-nimen kohdalla, mutta pääsyn kuitenkin yksiin noiden toiselta nimeltään Anteroa edustavien kanssa.

 

Tuli mieleen ketjua lukiessa tapahtuma, jonka olin jo melkein unohtanut. Oikeastaan en voi olla miettimättä, olenko keksinyt koko jutun? Mutta mielikuva on asiasta selkeä. 

Muutama vuosi sitten ajoin kotiin kaupasta tai mistä lie.  Silloisen kotini viereisellä tiellä pari sataa metriä ennen kotiani ajotie tekee pienen mutkan. Oli kesä, ja katsoin mutkaan vilkaisisten, siis siihen suuntaan johon auto ei ole menossa vaan pois päin tiestä eli kaarteen ulkopuolelle. Voisin vaikka vannoa että lähellä tien reunaa jonkin puskan alla makasi täysin vihreään pukeutunut tummahiuksinen mies. Minä siis vain vilkaisin, enkä oikeastaan ees noteerannut asiaa kunnolla, vasta parkkeerattuani aloin miettimään että häh, oliko siinä kohtaa oikeasti mies makaamassa, miksi, mitä ihmettä. Menin kävellen mutkan kohtaan enkä nähnyt paikalla enää ketään. Paikka oli sellainen että olisin kotioveltani nähnyt jos siihen olisi esimerkiksi autoja tms ajanut, suora näkyvyys siis, mutta sen verran etäällä että ihmisen poistuminen olisi jäänyt ehkä huomaamatta. Etenkin kun vasta parkissa tajusin mitä olin mielestäni nähnyt, eli en tarkkaillut sinne päin ennen sitä. Mutta mitään liikettä ei siellä ollut näkyvissä kun sinne aloin katselemaan.

Yhä mietin, saatoinko vain kuvitella tyypin siihen. Mietin myös miksi minulle ajaessa ei tullut tarvetta pysähtyä kun sen olin näkevinäni, vaan ajatukset parkkiin ajettuakin oli että sillä tyypillä ei ollut hätää, hän oli unilla vain. Unilla niin lähellä ajotietä, kumma ajatuskin... mutta jos siinä joku nukkui, miten se olisi muutamassa minuutiissa lähtenyt siitä? ja miksi kukaan olisi unilla sellaisella paikalla. Ja se vihreä pukukin mietityttää. Semmoinen vaaleanvihreä. Voiko olla että aivot on tehneet tepposet ja kuvitelleet puskan ihmiseksi? Mutta puska ei ollut mikään erityisen vehreä ja maa hiekkaa vain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä monia juttuja lukiessa valitettavasti on sellainen "patti"tilanne. Selittämättömille jutuille on kaksi vaihtoehtoa. Luonnollinen ja yliluonnollinen. Toisaalta olisi parempi että dyy olisi luonnollinen, koskaen usko yliluonnolliseen, mutta toisaalta luonnollinen syy on se hirveämpi. Esim. se vauva llyty maasta ihan varmana koska joku yritti kaapata sen, monet joiden koiraon metsässä vetänyt liinat kiinni tai itselle tulee ahdistava olo: lähistöllä on ihminen joka haluaa pahaa.

Ei koira kyllä pahantahtoiseen ihmiseen kaukaa reagoi. Yleensä jo koira vetää lenkillä metsässä liinat kii, on kyseessä se että lähellä liikkuu susi tai karhu. Koira reagoi koska haistaa petoeläimen hajun jaluultavasti kuuleekin sen ja tunnistaa sen vaistojensa takia vaaraksi. Voi olla myös jokin muu eläin js kora ei ole tottunut niiitten hajuihin, mutta tyypillisesti koira reagoi voimakkaasti juuri esim. karhuun ja suteen.

Pahantahtoiseen ihmiseen koira reagoi lähinnä eleitten perusteella - ei se lue ajatuksia eikä ihmisen pahan tahtoisuus haise. Eleet sen kertoo jos outo hyypiö on lähellä, ja silloin koiran on nähtävä henkilö.

Totta nuokin. Lähinnä ton "pahaa haluava ihminen lähistöllä"-kohdan yhdistin tohon ihmisen ahdistavaan oloon, en siihen että koira vetää liinat kiinni. Eli epäselvästi kirjoitettu. Mutta pääpiirteittäin se, että se luonnollinen vaihtoehto on usein ikävämpi, karmivampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin laittamassa asuntoani myyntiin ja kutsuin kolme välittäjää arvioimaan asunnon. Yksi välittäjistä oli nuori nainen ja koirani meni ihan sekaisin. Se pissasi kolme kertaa(!) sisälle, mitä ei ollut tapahtunut koskaan. Nainen ei edes silittänyt tai koskenut koiraan, mutta koira oli aivan paniikissa. Minulla meni koko aika siihen, että pyyhin pissavahinkoja lattialta ja lopulta teki mieli huutaa välittäjälle, että lähde pois jo asunnostani, koirani pelkää sinua. Todella outo tapaus, koira on erittäin sosiaalinen ja ihmisrakas, ei pelkää yhtään mitään, eikä koskaan pissaa sisälle.

Koira vaistoaa pahuuden. Jotkut ihmiset on valon enkeliksi naamioituneita paholaisia. Kuunnelkaa vaistojanne, älkää antako ulkokuoren hämätä.

No höpöhöpö. Luonnollisempi selitys on, että naisen vaatteissa on tullut mukana naisen kotoa omien lemmikkien haju. Tätä hajua tuo koira on luultavasti säikähtänyt, ei ihmistä. Koira voi olla hyvin erikoisella tavalla käyttäytyvä jos sen omalle reviirille tulee jku vieraan koiran tai muun hajua kantava henkilö, vaikka muuten ihmisistä tykkäävä koira olisikin eikä reviirin ulkopuolelle muita koiria yms pelkäisi.

Vierailija kirjoitti:

Kaikkien entisten kundikaverien toinen nimi on ollut Antero. Ensimmäisen poikaystävän nimi oli sentään vain Tero.

Kun olin lapsi halusin antaa tulevalle lapselleni nimeksi Jani mikäli tämä olisi poika ja Simone mikäli tämä olisi tyttö. Simone on siitä hassu nimi, että olen syntynyt samana päivänä kun eräs tunnettu Simone on kuollut. En nimiä miettiessä tiennyt tätä. Nykyään nimi Jani ei sitten liity elämääni muuten kuin sillä tavalla, että minua on viime aikoina lähestynyt 10 Jani-nimistä miestä. Tätä on ennenkin tapahtunut juuri Jani-nimen kohdalla, mutta pääsyn kuitenkin yksiin noiden toiselta nimeltään Anteroa edustavien kanssa.

 

Tiedätpähän olla varpaillaan, kun kohtaat Jani Anteron! :D